keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kotimainen keskiviikko - Joel Haahtela: Lumipäiväkirja

Joel Haahtela: Lumipäiväkirja.
Kustantaja: Otava, 2008.
Kansi: Päivi Puustinen.
Sivuja: 190.
Genre: Unenomainen nykyproosa.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Katsoin ulos ikkunasta ja ajattelin, että tämä oli sellainen päivä, jolloin ihmisten pitäisi jäädä kotiin, peruuttaa menonsa, soittaa ystävilleen, etteivät tulisikaan, jäädä sänkyyn makaamaan, nukkumaan, katselemaan lastenhuoneisiin kuinka nostokurjet kohosivat ylöspäin ja hälytysajoneuvot kiisivät matolla; kuroa kiinni se hetki, kun katsoi muualle ja lapset kasvoivat, muuttuivat toisiksi, liukuivat tavoittamattomiin. Tämä oli sellainen päivä, kun äänet vaimenivat, kiitoradat jäätyivät ja lumiaurojen kuljettajat saivat armahduksen. Lopulta hekin vetäytyisivät huuruisiin koppeihinsa, nostaisivat kaulukset pystyyn, alistuisivat ja vaipuisivat uneen."


Kolmen Haahtelan - ja kolmen ihastumisen - perusteella uskallan sanoa kirjailijan rakastavan muistoja. Hän taitaa rakastaa myös Saksaa, ja arvaan hänen rakastavan vielä naisiakin.


Lumipäiväkirja oli hyvä lukea keskellä lumisinta talvea. Se auttoi taas näkemään kauneutta siinä, josta tuntui jo saaneen tarpeekseen, mutta jota saattaisi taas kesällä ikävöidä. Haahtelalle ominaiseen tyyliin romaani ja sen tarina ovat kuulaita, mystisiä ja unenomaisia, mitä kaiken vaimennetuksi käärivä lumivaippa vain korostaa.


"Ulkona lumipyry oli yltynyt. Kenkäni olivat liian kevyet, mutta en jaksanut palata takaisin vaihtamaan niitä. Maistoin suussa kahvin kitkerän maun, tunsin sisällä onton tunteen. Raitiovaunu kolisi edestäni, enkä ehtinyt siihen, vaikka juoksin ja liukastelin pysäkille. Mitään ei ollut tapahtunut, kaikki oli niin kuin eilen. Olin vasta painanut pääni tyynyyn ja nukahtanut. Katsoin kuinka raitiovaunu hävisi kulman taakse ja lähdin kävelemään kohti työpaikkaani. Kiersin Temppeliaukion kirkon ja kuljin Eläintieteellisen museon ohi. Pihalla seisova hirvi oli saanut lumikruunun. Välillä pysähdyin. Lumessa oli jotain lohdullista. Se tuntui satavan toisesta maailmasta, kaukaa unesta, vuosien takaa."


Romaanin minä-kertoja on mies, jonka elämässä on eteerisen tavoittamaton vaimo sekä etäiseksi liukunut tytär. Kaukaa menneisyydestä kuvaan astuu vielä vanha tyttöystävä, joka jää vaivaamaan kertojan mieltä häiriöksi asti. Mikä rooli, kuinka suuri, kertojalla on kunkin naisen elämässä? Kenet hän voi tai olisi voinut pelastaa? Onko jo myöhäistä, voiko vielä saada anteeksi?


Haahtela tuntuu käsittelevän kirjoissaan paljon myös nuoruutta, nimenomaan kaihon ja, no, niiden muistojen kautta. Nuoret ihmiset ovat yhtä aikaa keski-ikäisten kertojien ihailun ja ihmettelyn kohteena. Heitä pidetään herttaisen hellyyttävinä ja naiiveina. Nuorissa on tulevaisuus, mutta millainen? Lumipäiväkirja on aika yhteiskunnallinen Haahtelan romaaniksi, ja vaikkei siitä voi lukea suoraan kirjailijan tai edes kertojan kantoja asioihin, hieman kavahdin ainakin kerran jotakin, mitä kuvittelin kirjoittajan ajaneen takaa.


Mutta kyllä minä sen hänelle anteeksi annan. Lumipäiväkirja oli taas kerran aivan ihana, suuri pieni romaani. Se ei noussut kohdallani aivan Naiset katsovat vastavaloon tasolle, mutta siihen ei ehkä mikään enää pysty, sillä Haahtela ei voi enää koskaan yllättää minua upeudellaan, niin kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt tiedän jo odottaa sitä. En osaa sanoa, pidinkö tästä enemmän kuin Traumbachista, sillä kirjat olivat keskenään aika erilaisia, mutta molemmat ovat helmiä.


Poplaarin Pekka on sanonut, että Haahtelaa lukiessa ja hänen kirjojensa ympärillä käy usein mystisiä "yhteensattumia". Minullekin kävi nyt niin, että sen toisen ja viimeisen päivän aikana, kun Lumipäiväkirjaa luin, huomasin telkkarista tulevan dokumentin naisterroristeista, mm. Ulrike Meinhofista - aihe ja henkilö, joita tämä romaani keskeisesti käsittelee. 


Haluan uskoa, että Haahtelassa ja hänen romaaneissaan on taikaa. Että Haahtelaa lukiessa ihmeet ovat mahdollisia ja lukija pääsee toiseen todellisuuteen, jossa sataa lunta tai keskikesän aurinko paistaa, mutta jossa ulkopuoliseksi itsensä tunteva tarkkailija voi kerran toisensa jälkeen vaipua nostalgiaan ja utuisten muistojen syliin.


"Valkokankaalle ilmestyi rätisevä kuva, joka aluksi huojui ja sitten tarkentui. Kääriydyin talvitakkiini yhä syvemmälle, katselin ohi lipuvia alkutekstejä, tunsin salin lämmön, keinuttavan tunteen. Olin pienessä kellarihuoneistossa Meritullinkadulla, jossa isoisä oli pitänyt kellosepän verstasta kolmekymmentäluvulta lähtien. Muistin kuinka olin astunut sisään varsinaiseen liiketilaan, jossa vallitsi jo ovella oudon pysähtynyt ja rauhaisa tunnelma. Kun raotin paksua kangasverhoa, näin isoisän tutun hahmon kumartuneena takahuoneen pöydän ääressä, jossa hän istui luuppi silmässä ja jalat vasten lämpöpatteria. Hänen jalkansa olivat paleltuneet kansalaissodassa ja niissä oli ikuinen särky. Huoneen perällä oli pikkuruinen ikkuna, jonka läpi keskikesän varjot läikehtivät huoneeseen. Alkukesäisin sisään leijui pihasyreenin tuoksu ja kun tuuli vavisutti lehvästöä, koko huone alkoi välkehtiä."


Lumipäiväkirjan ovat lukeneet myös ainakin Kuutar, Sanna, Maria ja Naakku.


Kirja on osa Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiani.

34 kommenttia:

  1. Voi, minun on jo niin kauan pitänyt lukea Haahtelaa, sillä niin paljon hyvää olen kuullut hänen kirjoistaan. Ja itse olin kerran kuuntelemassa Haahtelaa, kun hän kertoi omista kirjoistaan ja olin kyllä jo siitä ihan myyty. Että jos tuo mies kirjoittaa yhtä hyvin kuin puhuu, niin voi sentään. Omassa hyllyssä on jo vuoden odottanut Katoamispiste, mutta jostain en ole saanut sitä luettua. Ja kirjastosta tarttui eilen uutuushyllystä Traumbach mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin vähän aikaa sitten kuulemassa Haahtelaa, ja olin tosi iloinen siitä, että hän oli myös livenä erittäin miellyttävän ja kiehtovan oloinen persoona, joka osasi kiinnostavasti ja rennosti kertoa kirjastaan ja kirjoittamisestaan.

      Traumbach oli minusta ihana, mutta se on ilmeisen erilaista Haahtelaa. Katoamispistettä en ole lukenut vielä, mutta se on ollut niin kehuttu, että ainakin siitä lienee turvallista aloittaa. :)

      Poista
  2. Lumipäiväkirja on itselleni ehkä vähiten rakas Haahtelan kirja (ja lukemistani ainoa, josta en ole blogannut. Luin kirjan viime kesänä enkä lomalla ehtinyt blogata kaikesta, minulla taitaa edelleen olla luonnos Bloggerin uumenissa), mutta silti se on äärettömän hyvä, ajatteluttava ja - no, kuitenkin mieleinen.

    Minäkin katsoin dokumentin Ulrike Meinhofista ja ajattelin, että pitäisi lukea Lumipäiväpäiväkirja uudelleen. Sitten sinun kirjoituksesi vain lisäsi intoani. Taidan muutenkin olla taas Haahtelan kirjan tarpeessa ja koska en ole vielä lainannut hänen kahta ensimmäistä romaaniaan, voisin varsin hyvin aloittaa uusintakierroksen Lumipäiväkirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuunkaan tämä ei tosiaan _niin_ suurta vaikutusta tehnyt, vaikka oli vaikutus yleisesti ottaen kuitenkin suuri. Ja noita lainauksia etsiessäni viimeistään taas totesin huokaillen Haahtelan taiaonomaisen kyvyn tuottaa upeita, upeita lauseita.

      Lue vain tämä uudelleen, olisi kivaa lukea juttusi kirjasta!

      Poista
  3. Hei ihana! <3
    Kirjoittelen juuri omaa tekstiäni tästä samasta kirjasta, joten en vielä lue sinun arviotasi. Katsoin vain antamasi pisteet, ja hyväthän ne olivat, tietenkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tietenkin. :) Kivaa päästä pian lukemaan sinun mielipiteesi!

      Poista
  4. Ehkä en ole ollenkaan Haahtelan lumoissa, sillä vain Lumipäiväkirja on ollut minulle hänen kirjoistaan kiinnostava. Saksa on minulle tuttu maa, saksan kirjallisuudessa asuin yli kymmenen vuotta ja olen kiinnostunut mm. Saksan historian terrorismin kaudesta sekä Baader-Meinhof-ryhmästä, josta on tullut luettua paljonkin faktaa. Sen lisäksi mm. Heinrich Böll on käsitellyt terrorismia ainakin kirjassaan Suojaverkko sekä Bernhard Schlink (Lukijan kirjoittaja) kirjassaan Viikonloppu, joka viime mainittu on kovasti jakanut mielipiteitä, tässä yksi näyte http://leenalumi.blogspot.com/2011/04/bernhard-schlinkin-viikonlopusta.html

    Annan Haahtelalle vielä mahdollisuuden...sen nimi taitaa olla Perhostenkerääjä tms. Olen huono innoittumaan suomalaisista MIESkirjailijoista. Viime aikojen valopilkkuja ovat olleet Jussi Siirilä, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Johan Bargum. Puhun nyt siis proosasta. Runoilijat ovat aivan oma lukunsa ja siinä suomalaiset miehetkin loistavat kuin talvitaivaan tähdet. Silti mielestäni maailman paras kirjailija on Mika Waltari. Suomalainen mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät Haahtelasta syty, minkä ymmärrän, sillä hänen tyylinsä on hyvin omanlainen. Ja senkin ymmärrän, että voi pitää yhdestä, muttei enää sen jälkeen niin hurmaannu muista, sillä kirjat tuntuvat olevan keskenään aika samanlaisia ja käsittelevän paljon samoja teemoja. Minä olen kyllä silti kova fani!

      Bargumissa ja Haahtelassa on minusta samaa. Jännä kuulla, mitä pidät sitten Perhoskerääjästä!

      Poista
  5. PS. Lisäksi tietysti Bo Carpelan ja Hannu Mäkelä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle nämä herrat ovat vielä melko tuntemattomia, mutta Mäkelä on kirjoittanut ihania lastenkirjoja ja Carpelanista uskon pitäväni, kunhan häneen tänä vuonna paremmin tutustun. :)

      Poista
  6. Mie luin tämän kirjan puolisen vuotta sitten elokuussa, mutten postannut tästä. Minä kyllä tykkäsin kirjasta, mutten silti haltioitunut. Sen kyllä myönnän, että Haahtela on erittäin hyvä kirjoittaja ja hyvä tarinan kuljettaja, mutta enempää en oikein tohdi sanoa yhden kirjan perusteella. Ainakin Elenan haluan lukea, koska siitä olen kuullut niin paljon hyvää. Ehdotin sitä jo lukupiirikirjaksi, mutta ryhmäni ei innostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli tasaisen varma ja hyvä, eli en tosiaan hurmaantunut niin kovasti kuin Naiset katsovat vastavaloon -romaanista, mutta en tiedä, tuleeko tuo ero kirjojen hyvyydestä vai lukujärjestyksestä. Kuten tuossa Leenallekin totesin, ei Haahtela tietenkään kaikille ole, mutta varmaan kannattaa vielä yksi kirja kokeilla, jos tästäkin kuitenkin pidit. :)

      Poista
  7. Ihana Haahtela:) Minä niin odotan ehtiväni Elenan pariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vielä Elena lukematta. Ihan jännittää miettiä, minkä Haahtelan lukisin seuraavaksi! Tämä valikoitui luettavaksi nyt siksi, että se löytyi omasta hyllystä. :)

      Poista
  8. Vielä on talvi ja ehtisin lukea tämän jopa oikeana vuodenaikana:-) Muutama päivä sitten katsoin Yle Areenasta dokumentin Baader-Meinhof-ryhmästä ja se sai minut uppoutumaan nuoruuteni muistoihin. Tuohon aikaan, vuosikymmeniä sitten olivat tuon ryhmän teot luonnollisesti lehtien ykkösuutisia ja vieläkin näen mielessäni katujen varsilla etsintäkuulutukset mainostolpissa. Taidan aloittaa Haahtelaan tutustumisen Lumipäiväkirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voisi hyvinkin olla sinulle se oikea Haahtela aloittaa, kuulostaa siltä! Nautinnollista tutustumisretkeä. <3

      Poista
  9. Minäkin vakuutuin, mutta en hurmaantunut Lumipäiväkirjasta... Kirja oli hyvin synkkä; Perhoskerääjä, Elena ja Vastavalo ovat enemmän sellaisia haikeansuloisia, mutta Lumipäiväkirja oikeasti tummasävyinen. Traumbach olikin sitten ihanan lempeä ja aurinkoinen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että Lumipäiväkirja on synkkä, vaikken tainnut sitä lukiessa niin ajatella: keskityin enemmän nauttimaan Haahtelan kielestä ja tyylistä. Mutta totta tosiaan. Ehkä lempeän leikkisä ja kesäinen Traumbach tuntuu lopulta jääneen kauniimpana muistona mieleen.

      Poista
  10. Haahtela se vaan jaksaa hurmata, ihana arvio ja ihana sinä! :) Minullakin on Lumipäiväkirja hyllyssä odottelemassa josko sen seuraan jossain vaiheessa ehtisi.

    VastaaPoista
  11. Ooh, mystinen sattuma :-) Minäkin kirjoitin juuri Haahtelasta. Ja olen myös fani, ilman muuta, vaikka vielä on paljon lukemattomia. Tämäkin kuulostaa ehdottomasti luettavalta. Hänen tekstistään on helppo ottaa lainauksia - lähes lause kuin lause on kaunis, kuten sanoit. Traumbach on tosiaan iloinen, erilaista Haahtelaa, mutta pidin todella paljon. Carpelan on myös upea, et tule pettymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahtela on tosiaan erityisen lainattava kirjailija. :) Minustakin Traumbach oli mainio! Ja odotan paljon Carpelanilta, toivottavasti en liikaa. :)

      Poista
  12. Ah ja voi, miten hieno kirjoitus, ja nuo lainaamasi pätkät... Tällaiset Haahtela-jutut ovat minulle vaarallisia, tulee väkisinkin himo lukea kirja uudestaan taas kerran. :) Muistaakseni en ihastunut Lumipäiväkirjaan ihan varauksettomasti syksyllä 2008, ehkä olin sen lukiessani vielä liikaa aiempien teosten lumoissa (esim. Perhoskerääjän olin lukenut vain reilu viikko aikaisemmin). Mutta tämäkin kirja on vain parantunut kerta kerralta, eikä kehitykselle näy loppua. Kuten olen todennut, en usko Haahtelan tuotannon kuluvan käytössä, päinvastoin! Ja kaikki nämä "sattumat" ovat piste i:n päälle – ne saavat melkein uskomaan, että kaiken takana on jotain suurempaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuma sekin, että luimme Karoliinan kanssa Lumipäiväkirjan toisistamme tietämättä miltei samanaikaisesti, ja jokin aika sitten luimme Katjan kanssa Katoamispisteen samaan aikaan - toisistamme tietämättä. :)

      Poista
    2. Sinä olet Pekka kyllä varmasti Haahtelan ykkösfani, vaikka meitä muitakin innokkaita on paljon. :) Kiitos kauniista sanoistasi. Aika jännä, että moni on sanonut, ettei ihastunut tähän Lumipäiväkirjaan niin täysillä kuin moneen muuhun Haahtelaan. En ehkä minäkään, mutten osaa osoittaa kirjasta oikeastaa mitään puutteita. Ajattelin, että se osui kohdallani vain hankalaan väliin kolmantena teoksena, kun toinen luettu (Traumbach) oli ollut hyvin omanlaisensa.

      Sara, tuokin on ihan totta! Vaikka Haahtelaa luetaan nyt blogimaailmassa paljon, niin silti, kun luemme jatkuvasti paljon kirjoja, ovat samat teokset ja ajankohdat aikamoista sattumaa tosiaan. :) Sinulla ja Katjalla on tosin noita sattumia ollut viime aikoina muidenkin kirjailijoiden kohdalla.

      Poista
  13. Jaahas, vai että Haahtela kuin Bargum tai toisinpäin?
    Luulen, että nyt jää B. lukematta?

    Terkkuja lomailijalta! <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalainen ottaa nyt ihan rauhallisesti ja antaa B:lle mahdollisuuden. :) On niissä minusta samaa, mutta Syyspurjehdusta et voi jättää lukematta!

      Poista
  14. Yhteensattuma tämäkin; minä hain ihan vasta tämän kirjastosta lainaan :) Eli en uskaltanut kuin varovaisesti vilkuilla arviotasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin nyt takaisin lukemaan tarkemmin arviosi. Olen kuulostellut Lumipäiväkirjan jälkitunnelmia muutaman päivän, ja kirja tuntuu päivä päivältä merkityksellisemmältä. Mm. Anna Elinan ja Marian tavoin minäkin vaikutuin ja vakuutuin, mutta en vielä menettänyt sydäntäni Haahtelan tekstille. Tästä oli kuitenkin hyvä aloittaa :)

      Poista
    2. Huomasinkin, että olit lukenut tämän, mutten ole vielä ehtinyt kiertämään blogeja. Tämä ei ole ehkä vaikuttavinta Haahtelaa, mutta varmasti hyvä paikka aloittaa siinä kuin joku muukin hänen kirjansa. :)

      Poista
  15. Yhteensattumia olen kokenut minäkin. Kun pari päivää Traumbachista bloggaamisen jälkeen menin kirjastoon palauttamaan kirjoja, niin mikäs se siellä uusimpien kirjojen hyllyssä komeilikaan: Traumbach. Olisi tehnyt mieli tarttua siihen ja kuuluttaa muille ihmisille, että "lainatkaa tämä, kiltit jooko!"

    Minun tuurillani tartun Lumipäiväkirjaan varmaankin silloin, kun ulkona on +25. :-) Kiinnostavalta kuulostaa tämäkin Haahtela!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahtelan kirjojen kohdalle kirjastoon voisi kyllä tehdä jonkun tuollaisen kyltin. :)

      Kyllä tämä varmaan ihana olisi kesähelteilläkin. Ehkä viilentäisi sopivasti. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...