Sunnuntai 15.1. Ensimmäinen osa
Sunnuntai 5.2. Toinen osa
Sunnuntai 26.2. Kolmas osa
Sunnuntai 18.3. Neljäs osa
Sunnuntai 8.4. Viides osa
Sunnuntai 29.4. Kuudes osa/Koko kirja
Esittelin hankkeen täällä, ja suomalainen kustantaja itse kirjan täällä. Keskustelut on tarkoitettu lukupiirimäiseksi areenaksi kirjaa samassa tahdissa lukeville, joten muusta bloggauksesta poiketen nyt on lupa jutella myös juonesta mahdollisista paljastuksista ja spoilauksista välittämättä - ottaen kuitenkin huomioon kimppalukuaikataulu ja kulloinkin keskusteltava osa kirjasta.
***
"Kuningas on suorittanut valmistelunsa vaivihkaa. Gardinerin vaakuna on poltettu pois veneen maalipinnoilta. Hänen omaa vaakunaansa kantava lippu on vedetty salkoon Tudorin lipun viereen. Hän astuu uuteen purteensa ensimmäistä kertaa, ja jokimatkan aikana Rafe kertoo uutisensa. Vene keinuu tuskin havaittavasti heidän allaan. Liput roikkuvat velttoina, aamu on tuuleton, sumuinen ja kostea, ja kun valo osuu iholle, pellavakankaaseen tai tuoreisiin lehtiin, ne hohtavat kuin munankuori. Koko maailma hohtaa valoa, särmät ovat pehmenneet, ilmassa leijuu veden ja vihreän tuoksu."
Kirja on nyt luettu kokonaan. Yritän miettiä, mikä on päällimäinen tuntemus siitä. Hieman yllättäen ehkä haikeus.
Vaikka Susipalatsin kimppalukuaikataulu oli hyvin väljä, lukeminen tuntui kevään mittaan usein (ikävältä) velvollisuudelta. En saanu itseäni lukemaan päivittäin, ja kun lukemista sitten oli kertynyt monta kymmentä sivua, tuntui etten olisi jaksanut. Kaikki oli niin runsasta ja rönsyilevää, ja toisaalta pidättyväistä ja salaperäistä. Ajatus oli pakko yrittää pitää mukana lukemisessa ja muistella mittavan gallerian henkilöitä motiiveineen. Välillä juonenkäänteet ja henkilöiden valinnat kiinnostivat todella, mutta aina ne eivät tulleet tarpeeksi lähelle.
Tästä viimeisestä osasta päällimmäisenä mieleeni jäi Cromwellin yhä kasvanut valta ja maine. Häntä kunnioitettiin, inhottiin ja pelättiin. Kuningaskin oli ajoittain kuin taputusta kerjäävä koira Cromwellin edessä, ja ehkä siksi olin aistivinani myös välähdyksiä tuulen suunnan muutoksesta - sellaisesta pelosta, joka voi johtaa kauheisiin tekoihin.
Cromwell myös tuli lukijalle - ainakin minulle - yhä läheisemmäksi. Kirjan Cromwell on hyvin elävä. Inhimillinen ja todellinen. Ihastuin häneen lopulta aika tavalla, ja minua oikeasti itkettää nyt ajatella, kuinka hänelle lopulta kävi. En tiedä, haluanko sittenkään lukea syksyllä suomeksi ilmestyvää kirjan jatko-osaa.
En tiedä, haluanko lukea sitä myöskään siksi, että suurimman osan Susipalatsin lukemisen ajasta olin tylsistynyt. On tämä hieno kirja, sen näen kyllä monelta kantilta, mutta ei niin hyvä, että olisin jatkanut sen loppuun ilman tätä kimppalukuemännyyttä. Olen kyllä iloinen nyt, että kirja tuli luettua, enkä koe aikani menneen sen seurassa hukkaan, mutta ei tämä minulle subjektiivisesti katsoen ollut napakymppivalinta tai edes mestariteos.
Kerronta ei vain ollut tarpeeksi vetävää eivätkä henkilöhahmot tulleet Cromwellia lukuun ottamatta läheisiksi - ja hänkin vasta niin myöhään, että toisessa tilanteessa olisin lopettanut kirjan kesken ennen kuin se tapahtui. Henkilöt olivat kyllä hyvin aitoja, mistä jaan pisteitä kirjailijalle. Kieli ja kerrontakin olivat piristävällä tavalla erilaisia, ja olen vaikuttunut kun vain ajattelenkin, kuinka paljon Mantel on historiallista aihettaan varmasti tutkinut. Eikä ole helppoa nykyajan ihmiselle kirjoittaa luontevaa romaania elämästä 1500-luvulla. Mutta kaikkea vain oli liikaa ja liian pitkäveteisesti.
Tiedän monen lukijan, (kirja)bloggaajankin, ihastuneen Susipalatsiin. Jos jotkut teistä lukevat tätä juttua, olisi mielenkiintoista kuulla kommenttinne siitä, mikä kirjasta teki teille erityisen hyvän. Kimppalukuun osallistuneista - ainakaan niistä, jotka ovat kommentoineet - kukaan ei tainnut varauksetta rakastua Mantelin suurrromaaniin.
Miltä teistä muista loppuun asti päässeistä nyt tuntuu? Oliko kirja pitkän lukemisrupeaman arvoinen? Aiotteko lukea jatko-osan? Ja aiotteko muuten kirjoittaa blogeihinne vielä arviot tästä? Minä ajattelin blogata vielä lyhyesti kirjasta samaan malliin kuin kirjoitan muistakin luetuista teoksista. Mielelläni linkittäisin tänne mahdollisia muitakin juttuja sitten, kun niitä tulee, joten lähettäkää linkkejä, jos muistatte.
Loppuun vielä yksi kummastelu: Miksi kirjan viimeisen luvun ajankohdaksi on laitettu heinäkuu 1935? Varmaankin se on vain ikävä painovirhepaholainen, mutta hämmästelen asiaa siksi, että sama vuosiluku toistuu sisällysluettelossakin.
Niin ja sitten vielä kirjan ihan viimeisistä riveistä: Tulkisetteko niiden merkitsevän jotakin Cromwellin ja Jane Seymourin välillä? Tässä viimeisessä osassahan Cromwell selvästi sanoi - tai ajatteli - että haluaisi voida ottaa Janen vaimokseen (?), mutta kuolleen Liz-vaimon ote on hänestä vielä liian vahva. Mutta lopussa hän päättää vapaapäivikseen lähteä Susipalatsiin. Samalla myös kirjan nimi mietityttää, sillä Susipalatsi ei ole tekstissä suuressa roolissa lainkaan. Jostain olen lukenut Mantelin sanoneen, että nimi juontaa sanonnasta "ihminen on ihmiselle susi". Hmm.
"Hän laittaa pisteen marginaaliin Bromham-merkinnän eteen ja vetää pitkän nuolen sivun poikki. - Kas tässä, ennen kuin menemme Winchesteriin, meillä on vapaata aikaa, ja olen tuuminut, Rafe, että pistäydymme vierailulla Seymourien luona.
Hän kirjoittaa tiedot kartalle.
Syyskuun alku. Viisi päivää. Susipalatsi."
Onko se painovirhe otsikossa? Silloinhan se siirtyy sellaisenaan myös sisällysluetteloon. :-[
VastaaPoistaJoo, on otsikossa. Onpa Karoliina tarkkasilmäinen, en tajunnut virhettä ensin edes tuossa blogitekstissä :) Niin silmä lukee kuin aivot odottavat?
PoistaKuten Kirsi sanoi: on otsikossa. :) Harmillinen virhe, siis kun on otsikkoon (ja sitä kautta sisällysluetteloon) päässyt.
PoistaOn varmaan painovirhepaholainen, sillä minä luin englanninkielistä kirjaa ja siinä oli otsikon vuosiluku oikein.
VastaaPoistaMinä luin Susipalatsia nyt toista kertaa, sillä tykästyin ensimmäisellä lukukerralla siihen kovasti. Kimppaluku kuitenkin on ollut vaikeaa, tästä olen päätellyt että kimppaluku ei kenties ole minulle se paras tai helpoin tapa lukea, olen kait pikkuisen ahmatti ja säännösteleminen on hankalaa...
Cromwell tuli minulle kirjan aikana eläväksi ja pidin kovasti kirjan kielestä joka oli rikas ja rönsyilevä ja vähän yllättäväkin. Harvoinpa sitä tulevaa kuningatar Elizabethiä porsaaseen verrataan!
Minä tulkitsin tuon lopun niin että Cromwell oli aikeissa lähteä Susipalatsiin kosiskelemaan Janea, edullisia lainojahan hän oli jo järjestänyt Seymorelle. Mutta selvästi jotakin tässä välissä tapahtuu, koska Janen tarina päättyy ihan toisella tavalla. Siitä varmaan lisää sitten seuraavassa kirjassa. (Minä aion kyllä lukea sen, kenties jo ensi kuussa...)
Muistan miettineeni nimeä jo ensimmäisellä lukukerralla, en keksinyt mitään muuta tarkoitus sille kuin sen että Cromwell ja Henry ovat molemmat kirjan lopussa suuntaamassa kohti Susipalatsia. Ehkä vähän tylsä tulkinta, mutta muutakaan en keksi.
Joo, on se painovirhe. Ja luvun luettuaan se on toki selvääkin, mutta kun aloitin, ajattelin että lopussa onkin joku jännittävä hyppäys lähes nykyaikaan. :)
PoistaMinulle kimppaluku sopii, sillä minulla on harvoin vastustamaton pakko ahmia yksittäistä kirjaa ja useinhan kimppalukukirjat ovat melko hidaslukuisia tiilisikivä vielä. Mutta samat hyvät puolet löysin kirjasta kuin sinäkin, ne eivät vain nostaneet kokonaisuutta tarpeeksi korkealle.
No sitä minäkin mietin, että kosioretki oli mielessä, mutta sen verran hovihistoriaa tunnen minäkin, että ei se ainakaan menestys ollut. Ja nyt mietin, onko tämän mieltymyksen/kosiskelun takana jotakin historiallista tietoa vai ei. Jatko-osa kiinnostaisi sisällöltään minuakin, mutta en usko, että jaksan enää toista pläjäystä tätä tällaista. Voin sitten lukea sinun arviostasi, mitä kirjassa tapahtuu. :)
Se voi myös olla, että tuo Susipalatsin merkitys ikään kuin vasta kirjan tapahtumien jälkeen selittää kirjan nimen valintaa.
Minä olin hiukan pettynyt siihen, ettei tässä viimeisessä luvussa tullut mitään suurempaa nostetta tai huipennusta. Kirja oli niin verkkainen ja tasainen sekä kerronnaltaan että tunnelmaltaan, että se olisi ehdottomasti kaivannut loppuun hiukan nostetta. Nyt viimeinen luku oli jopa hitaampi ja tapahtumattomampi kuin monet muut luvut. Viimeinen luku ei yleensäkään tuntunut oikein lopetukselta, vaan kyllä jatko-osat jäivät tässä selvästi odotuttamaan itseään.
VastaaPoistaPakkopullalta Susipalatsi minustakin aika ajoin tuntui, mutta silti olen nyt ihan tyytyväinen siihen että osallistuin kimppalukuun ja että luin kirjan. Vaikka en ihastunut kirjaan, ja koin sen ehdottomasti liian pitkäksi ja monin paikoin pitkäveteiseksi, oli kirja kuitenkin ehdottomasti kiinnostava. Eniten minäkin taisin arvostaa Cromwellin henkilökuvaa, ja sen vähittäistä syventämistä, sillä Cromwellista kasvoi kyllä hyvin kokonainen ja sympaattinenkin hahmo.
Ehkä Susipalatsin lukeminen myös osaltaan vahvisti ajatustani siitä, etteivät laajat, historialliset romaanit ole ihan ominta lukualuettani. Tällaisia tarkistusmatkoja omaan lukumakuun on aina ihan hyödyllistä tehdä.
Olennaisimmiksi lauseiksi viimeisessä luvussa (ja ehkä koko kirjassakin) minulle nousivat lopun pohdinnat siitä että kuolleiden suihin laitetaan sanoja ja heidän elämänsä kirjoitetaan uusiksi. Koska Susipalatsissahan on ennen kaikkea kyse Cromwellin henkilökuvasta. Ehkä Mantell on halunnut osoittaa, että yleensä julmana ja vallanhimoisena kuvatun Cromwellin voi faktojen valossa täysin uskottavasti kuvata myös näin. Mutta silti molemmat kuvat ovat vain kuolleen ihmisen elämän tulkintaa ja sanojen suuhun laittamista. Kuka tietää, millainen Cromwell oikeasti oli?
Loppu oli tosiaan hyvin tasainen. Kun aloitin kirjaa, luulin että siinä käydään läpi koko Cromwellin elämä kurjaan loppuunsa saakka ja siksikin kuvittelin kirjasaa olevan enemmän draamaa ja tapahtumia. Mutta ei tosiaankaan. :) Minustakin tämä oli kyllä todella kiinnostava teos liiasta pituudestaan ja pitkäveteisyydestään huolimatta.
PoistaMinäkään en taida enää juuri innostua tällaisista historiallisista romaaneista, vaikka ennen luulin niin. Ja ehkä ennen innostuinkin. En tosin nyt yhtäkkiä keksi yhtään hyvää esimerkkiä, johon olisin joskus todella ihastunut. Hmm.
Ja kyllä, tulkintaa kaikki ihmisten kuoleman jälkeen kirjoitetut kirjat ovat. Mutta niin ovat oikeastaan myös heidän eläessään kirjoitetut, eikä kukaan lopulta tunne toista ihmistä. Erilaisia tulkintoja vaikkapa Cromwellista on varmasti ollut jo hänen aikanaan, jopa hänen lähipiirissään.
Harmillista, että te ette kukaan oikein innostuneet tästä kirjasta. Minä kuulun niihin, jotka jäivät kirjan lumoihin, joten jatko-osa on ehdottomasti lukulistalla. Kirja jäi vielä niin kiinnostavaan kohtaan, sillä uskon että herra Cromwell on lähdössä henkilökohtaiselle kosioretkelle, vaikka historia sitten tuleekin menemään toisin.
VastaaPoistaMinustakin on sääli, etten minä tai moni muukaan innostunut tästä niin paljon kuin se varmasti ansaitsisi. Nämä ovat kyllä jänniä juttuja: Minulla ei ollut mitään todellista syytä kuvitella, etten pitäisi kirjasta, mutta silti sen aloittaminen tuntui raskaalta ja lykkäsin asiaa, kunnes keksin tämän kimppaluvun. Ja sitten totesin, että raskasta lukeminen olikin. Haen tässä sitä, että on jännä, miten usein intuitio kertoo ilman eriteltävissä olevia syitä, että jostakin kirjasta ehkä pitää tai ei.
PoistaMinä pidin kokonaisuutena Susipalatsista kovasti. Cromwellista tuli elävän oloinen ja samalla sai hurjan määrän kiinnostavaa faktaa. Minulla on parhaillaan kesken "Minä, Kleopatra" ja sen kanssa todellisia vaikeuksia päästä eteenpäin. Siihen verraten Susipalatsi oli jouhevaa luettavaa ja imaisi mukaansa ihan eri tavalla.
VastaaPoistaSen verran kesken tarina jäi, että kaipa se jatko-osakin pitää lukaista. Minä kun en edes osaa oikein ruveta tulkitsemaan noita viimeisiä rivejä, koko juttu jäi jotenkin ihan ilmaan.
Kaipa se on niin, että yhden ihmisen elämään mahtuu niin hirveästi asioita, ettei niistä millään saa rönsyilemätöntä ja samalla tarpeeksi yksityiskohtaista tarinaa. Varsinkaan, kun samalla kuvaa historiallista kontekstia ajankohtana, jolloin muutoksia tapahtui päivittäin.
Hienoa, Minna, että lukukokemus palkitsi ainakin sinut! Ja odotan kyllä innolla vähintään teidän muiden juttuja luetusta jatko-osasta aikanaan.
PoistaNiin, minun on oikeastaan vaikea nyt jälkeenpäin sanoa, mistä Mantel kaikki 800 sivua kirjoitti. Miksi kirjan piti olla niin pitkä? Toki yhteiskunta tuohon aikaan muuttui ja jokaisen ihmisen elämä on monimuotoista, mutta ei minulla lopulta silti ole sellaista kuvaa, että Mantel olisi kuvannut tosi tarkkaan ja yksityiskohtaisesti tuota aikaa, yhteiskuntaa tai Cromwellin elämää. Mutta tietenkin sivuja tulee, jos on kunnianhimoisena tavoitteena kattaa kaikki, mistä on löytänyt historiallisia asiakirjoja. En tiedä, onko Mantelin idea ollut tämä, mutta voisin kuvitella, että olisi vaikea jättää kirjasta pois juttuja, joista on löytänyt oikeita todisteita, vaikka ne eivät olisi välttämättömiä itse kirjalle.
Minusta tämä oli älyttömän kiinnostava kirja ziljoonalla tavalla, ja luin sen nyt toiseen kertaan kuten jutussani kerron. Innostukseen vaikuttaa toki se, että olen ylipäänsä koukussa Tudor-hoveihin. Cromwell on niitä hahmoja, joista on vallalla varsin yksioikoinen kuva (kateellisten urputusta!) ja sen kuvan Mantel rikkoo. Itse odotan jatko-osaa innolla, vaikka sekin on epäilemättä tiiliskivi. :-)
VastaaPoistaMiepä linkitän juttusi tuonne loppuun nyt, Booksy!
PoistaSitäkin lukiessani kyllä mietin, että jos aika ja tavat - ja etenkin runsaslukuinen henkilögalleria - olisivat olleet tutumpia historiankirjoista tai muista aihepiiriä käsittelevistä romaaneista, olisi Susipalatsiin päässyt sisälle varmasti paljon paremmin.
Ja tuota minäkin kyllä ihailen, että kirjoitetaan ikään kuin historia uusiksi, vaikka kyse olisikin fiktiosta ja yksittäisestä henkilöstä.
Lukeminen ja kirja itsessään herättävät minussa kovin ristikkäisiä tunteita. Ensinnäkin olen HYVIN iloinen, että Karoliina aloitti tämän kimppaluvun ja että osallistuin siihen. Se on ensimmäinen, jossa olen ollut mukana, ja kokemuksena hyvin opettavainen. Olen suuri historiallisten romaanien ja paksujen kirjojen ystävä, mutta Maltel ei vielä tällä kirjalla saanut minusta fania.
VastaaPoistaHistoriallisissa henkilöissä kirjan henkilöinä on se ikävä puoli, että heidän kohtalonsa on jo sinetöity. Cromwell hirtetään, ei sitä kai voi Mantelkaan muuttaa. Ja se tieto takaraivossa lukiessa on sekä etu että haitta. Hnekilökuvauksena kirja on hieno, ja todellakin osoittaa, että muutama rivi historiankirjassa ei todellakaan kerro ihmisestä vielä mitään.
Thomas More on tässä viimeisessä luvussa minusta kiinnostavin henkilö. More on myöhemmin julistettu pyhimykseksi, mikä tämän kirjan valossa vaikuttaa irvokkaalta. Katolisen kirkon puolustamisessa More käytti kaikkia ajan sallimia keinoja häikäilemättä, eikä edes yritä kieltää tai puolustautua. Joojoo, fiktiotahan tämä, kuitenkin, mutta faktat ainakin teoista ovat taustalla. Ja karmealla tavalla Mantel taas kuvailee teloituksia.
Jotenkin liikuttavia ovat suomentajan kommentit lopussa, luitteko ne? Ihan pisti pikkuisen hävettämään, että haukotusten kera niin usein pidin itseni pakolla kirjan äärellä :)
Aion ihan pian, ehkä jo tänään, kirjoittaa tästä omaan blogiini. Ja uusi kimppalukukin olisi kiva idea, vaikka syksyllä.
Hyvä, että nostit tuon Moren tähän, sillä hän oli tosiaan mielenkiintoinen tapaus kirjassa(kin) ja oikeastaan loppuluvut käsittelivät häntä ja saivat ajattelemaan, että Moren tapauksessa jollakin tavalla kulminoitui koko romaanin idea.
PoistaLuin suomentajan kommentit ja muutenkin kirjan tunnustettu arvo takaraivossani minäkin pohdin taas kerran, että mikä minussa on vialla, kun en tästä tämän enempää pitänyt. :)
Odottelen vielä juttuasi. Olen harkinnut syksyn kimppaluvun järjestämistä ja miettinyt sopivia kirjojakin (yksi vahva ehdokas olisi Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö, sain idean Jenniltä K-blogista), mutta olisin iloinen, jos joku muu alkaisi ensi kerralla emännäksi. ;)
http://kirsinkirjanurkka.blogspot.com/2012/05/hilary-mantel-susipalatsi.html
PoistaPiti vielä tulla sanomaan KIITOS KAROLIINA emännöinnistä. Tämä oli kivaa :-)
VastaaPoistaEipä kestä, ihanaa kun teitä oli näin monta kanssalukijaa mukana, joten kiitos itsellenne!
PoistaMinäkin kiitän sekä Karoliinaa että muita osallistujia :) Tykkään kimppaluvuista ja tämäkin oli minusta hauskaa, vaikka kirjan tylsyyttä välillä valittelinkin.
VastaaPoistaKirjoitin blogiini hiukan sekä Susipalatsista että kimppalukemisesta yleensäkin: http://luetutlukemattomat.blogspot.com/2012/05/susipalatsi-ja-kimppalukemisen-ilot.html
Fagerholm itse asiassa kiinnostaisi kimppalukuna, koska hän on minulle vähän vaikea kirjailija. Ja voin vaikka ilmottautua ehdokkaaksi emännöimäänkin lukemista.
Ole hyvä vain sinäkin, Liisa! Linkitän sinunkin juttusi muiden mukana. Ehtisinköhän nyt heti ennen lasten iltatoimien aloittamista, ettei unohtuisi.
PoistaOlisipa loistavaa, jos ryhtyisit syksyn kimppaluvun emännäksi! Ainakin minua Fagerholmin Amerikkalainen tyttö kiinnostaisi - ja pelottaisi. Säikähdin niin paljon aikanaan vaikeaa Diivaa ihanan Ihanien naisten jälkeen. Nyt olisin paremmin valmistautunut haastavaan Fagerholmiin, mutta eivät vertaistuki ja lukuaikataulu pahasta olisi. :) Käsittääkseni Amerikkalainen tyttö on myös monen muun bloggaajan "pitäisi lukea" -listalla.
Minulle ehdotettiin myös jotakin novellikokoelmaa, mutta aloin miettiä, että ehkä novelleista olisi vaikeampi alustaa ja keskustella pätkittäin. Tai ei ehkä vaikeampi, mutta jotenkin se kokonaisuuden idea menisi siinä vähän.
Vielä piti tulla lisäämään vinkki jatko-osan arviosta, luin sen ja ehkä sittenkin pitäisi lukea Bringing Up The Bodies....;)
VastaaPoistahttp://m.guardian.co.uk/books/2012/may/04/bring-up-the-bodies-hilary-mantel-review?cat=books&type=article
Tuo on kieltämättä vaikuttava arvio... Mutta samoin ylistetty on Susipalatsikin ollut, eikä sitten kuitenkaan minulle. Sitä en kiellä, etteikö jatko kiinnostaisi. Voi kun kirja olisi puolet tiiviimpi!
Poista