keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kissamainen keskiviikko - Tennessee Williams: Cat on a Hot Tin Roof

Tennessee Williams: Cat on a Hot Tin Roof (Kissa kuumalla katolla).
Kustantaja: New Direction, 1955.
Sivuja: 124.
Genre: Näytelmä.
Arvio: 4,5/5.
Lue näytelmästä lisää täältä.


"MARGARET: Oh, Brick! How long does it have t' go on? This punishment? Haven't I done time enough, haven't I served my term, can't I apply for a - pardon?
BRICK: Maggie, you're spoiling my liquor. Lately your voice always sounds like you'd been running upstairs to warn somebody that the house was on fire!
MARGARET: Well, no wonder, no wonder. Y'know what I feel like, Brick?


[Children's and grownups' voices are blended, below, in a loud but uncertain rendition of 'My Wild Irish Rose'.]


I feel all the time like a cat on a hot tin roof!
BRICK: Then jump off the roof, jump off it, cats can jump off roofs and land on their four feet uninjured!
MARGARET: Oh, yes!
BRICK: Do it! - fo' God's sake, do it...
MARGARET: Do what?
BRICK: Take a lover!"


Minulla on näytelmien lukemisesta vähän kahtalaisia kokemuksia. Joistakin, kuten Shakespearen Romeosta ja Juliasta, olen todella nauttinut. Toiset taas, kuten Tsehovin Kolme sisarta, eivät ole minulle oikein luettuna auenneet, vaikka lavalla ne saattavat olla oikein hyviäkin.


Linnean hauskan Hyppää lavalle -haasteen myötä innostuin miettimään, mitä näytelmiä haluaisin kaikkein eniten lukea. Cat on a Hot Tin Roof, eli Kissa kuumalla katolla, valikoitui yhdeksi luettavaksi helposti, sillä vaikka en muistaakseni ole nähnyt sitä koskaan lavalla, rakastan siitä tehtyä vuoden 1958 elokuvaa, jossa näyttelevät aina upeat Paul Newman ja Elizabeth Taylor. Näytelmäteksti on kyllä parempi kuin elokuva, josta on häivytetty homoseksuaaliset viitteet ja homofobian kritisointi oikeastaan kokonaan. Muistini mukaan elokuvassa myös Maggie on suuremmassa roolissa kuin tässä näytelmätekstissä, mutta se ei ole kovin ikävä asia, kun Elizabeth Taylorista on kyse.




Halusin lukea juuri tämän tekstin myös siksi, että tiesin siinä käytettävän vahvaa etelävaltiolaista puheenpartta. Ihastuksissani luinkin melkein koko näytelmän ääneen, vaikka minun southern drawl -yritelmäni kuulostavat naurettavilta. 


"Yaisss! Just remarkable. Did you all notice the food he ate at that table? Did you all notice the supper he put away? Why, he ate like a hawss!"


Murre on kuitenkin lopulta sivuseikka, sillä näytelmä - sen alkuasetelma, juoni ja teemat - on itsessään niin upea. Kaikki henkilöhahmot ovat tavalla tai toisella melko raivostuttavia. Itsekkäitä, ahneita ja ajattelemattomia. Keskiössä on puuvillaplantaasin kuolemansairas ja läheisilleen julma isäntä, Big Daddy, jonka perintöä halajavat - ja häntä siten mielistelevät - hänen vanhin poikansa puolisoineen sekä nuoremman pojan vaimo, Maggie. Nuorempi poika itse, Brick, on elämänhalunsa menettänyt, alkoholisoitunut ex-urheilija, joka ei voisi vähempää välittää perinnöstä - tai vaimostaan. Mukana hääräävät myös talon hysteerinen emäntä, joka ei suostu uskomaan miehensä pian kuolevan, perheen lääkäri, pappi, palvelijoita ja lapsia.


Näytelmä kattaa vain yhden illan, ja tapahtumat sijoittuvat yhden talon sisälle, oikeastaan vain pariin huoneeseen. Tunnelmaan sopivasti on kuuma ilta, painostava tunnelma lupailee myrskyä. Juhlitaan Big Daddyn syntymäpäiviä, mutta harva on todella juhlatuulella. Sitten valheet alkavat paljastua ja paineet purkautua, välejä selvitellään suorasanaisesti... Eniten selvitellään lopulta sitä, miksi Brick on alkoholisoitunut ja miksi hän ei halua harrastaa seksiä vaimonsa kanssa. Homoseksuaalisten teemojen käsittely on yllättävän rohkeaa 1950-luvun näytelmäksi, enkä sinällään ihmettele - vaikka harmittelen - että ne on häivytetty saman vuosikymmenen elokuvasovituksesta.


Tennessee Williams kirjoitti näytelmään parikymmentä vuotta myöhemmin viimeisestä näytöksestä toisen version, joka oli myöskin mukana tässä lukemassani kirjassa. En osaa sanoa, kumpi minusta on parempi. Molemmat olivat hyviä, eivätkä käsitellyt asiat olellisesti muuttuneet uudessa versiossa. Williams on kirjoittanut useita muitakin tunnettuja näytelmiä (joista on usein tehty yhtä tunnettuja elokuvaversioita), kuten Viettelyksen vaunu, Äkkiä viime kesänä ja Nuoruuden suloinen lintu.


Vaikka luen mieluummin romaaneja kuin näytelmiä, nautin tästä tekstistä hyvin paljon. Se onnistuu välittämään erityisen hyvin talossa vallitsevan valheellisen, petollisen, hermostuneen ja painostavan tunnelman. Myös jokainen henkilöhahmo on taiten laadittu. Ehkä karrikoitukin, mutta tähän näytelmään pieni överiksi vetäminen sopii hyvin. Nyt tekee mieli katsoa elokuva taas kerran, ja olisi hienoa nähdä tästä myös oikein laadukas teatteriesitys.


"What is the victory of a cat on a hot tin roof? - I wish I knew...


Just staying on it, I guess, as long as she can..."


---


Osallistun kirjalla Hyppää lavalle- ja So American -haasteisiin. Jälkimmäisessä nappaan tällä pisteen kategorioissa Post-World War II Classics; Southern Fiction; Modern Men Writers; ja Mississippi.

24 kommenttia:

  1. No just;-) Osuitpa suoneen, mutta pakko aloittaa, että minä en 'osaa' lukea näytelmiä. En millään.

    Sen sijaan, en voi vaieta, kun marssitat estradille Viettelysten vaunun, joka on niin 'hot' ja niin nero ja täydellinen ja vaikka mitä. Siitä sitten, ollen edelleen pienen tilan elokuvassa etenemme omaan suosikkiini, joka on Kuka pelkää Virginia Woolfia?, jossa Liz on kuin syntynyt Marthaksi. Ja Burton on ihan George. Mukana lisäksi Segal ja Dennis ja kaikki tapahtuu yhden illan ja yön aikana. ja siitä pääseemme leffaan Kissa kuumalla katolla, jossa Lizistä on varmaankin otettu upeimmat kuvat, mitä koskaan ja tämä filmi onkin sitten tätä sarjaa kakkossuosikkini.

    Äkkiä viime kesänä olen nähnyt myös monasti ja täytyy sanoa, että Tennesee Williamsin tekstissä on taikaa.

    Tiedätkö, Wlliam J. Mannin Elisabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar (Helsinki kirjat) on kuin avain näihin elokuviin, sillä kirjassa kerrotaan mitä hurjaa tapahtui ennen kuvauksia, kun pariskunta oli ollut ja oli vauhdissa. Siitä kaikesta syntyi Martha!

    Suosittelen juuri tätä Taylorin elämänkertaa.

    En millään tajua, miksi rokonarpinen Burton vetoaa minuun;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minulla onkin lainattuna luettavaksi myös Kuka pelkää Virginia Woolfia, sillä se on myöskin yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani. <3

      Muistan postauksesi Elizabeth Taylor -kirjasta, joka olisi varmasti mielenkiintoinen!

      Ja onneksi Williamsin teksteistä voi nauttia myös elokuvina tai näyttämöllä, jos ei tykkää näytelmätekstejä lukea! En minäkään siis aina kauhean mielelläni. :)

      Poista
  2. Näin Kissa kuumalla katolla -elokuvan niin nuorena, etten tainnut oikein tajutakaan siitä kaikkea - olisi mielenkiintoista lukea näytelmä, varsinkin jos elokuvaversio on vähän "sensuroitu". Pitääpä tutkailla, olisiko tätä suomeksi saatavilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katsoin tämän ensimmäisen kerran lapsena, mutta vasta aikuisena se on avautunut - ja lopullisesti tämän tekstin luettuani. Ainakaan Helmetissä ei näkynyt mielestäni tätä suomeksi, tai sitten en vain kiinnittänyt huomiota, kun halusin lukea itse tämän juuri englanniksi. Toivotaan, että löytyy ja saat luettavaksi!

      Poista
  3. Voi jee, ensimmäinen osallistuminen! <3

    Minä olen niin teini että en ole nähnyt tätä elokuvaa tai lukenut näytelmää, elokuvan voisin kyllä katsoa (oi Paul Newman!) ja sitten vaikka lukeakin.

    Todella kiinnostavalta tämä kyllä kiinnostaa ja vertailu leffan ja näytelmän välillä hienoa. Ai että, en minä osaa sanoa nyt mitään kun jee kun ensimmäinen!

    Minua odottaa tuo Albee tuossa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tosiaan, Linnea!

      No hei, en minäkään sentään niin vanha ole, että olisin nähnyt tämän silloin 1950-luvulla. :D Elokuva on todella hyvä ja Paul Newman aivan ihana. <3

      Ja juu, minäkin aion lukea sen Albeen vielä. :)

      Poista
  4. Muutama vuosi sitten muistan katsoneeni telkkarista tuon Elizabeth Taylorin tähdittämän elokuvan ja olihan se hyvä! Mäkin olen melko vähän lukenut näytelmiä näytelminä, mutta ehkäpä voisi yritellä enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan loistava leffa! Näytelmätekstin lukeminen on tavallaan vähän tönkköä, kun tietenkin se on tarkoitettu nähtäväksi, mutta toisaalta näissä on oma viehätyksensäkin, riippuen vähän kirjoittajastakin. Esim. Williams oli jotenkin niin tuttavallisesti ohjeistanut näytelmän ohjaajia, että oli kiva lukea hänen kommenttejaan ja "taustoittamista".

      Poista
  5. Minä olen myös nähnyt elokuvaversion, mutta sen verran nuorena etten tainnut ihan kaikkea tajuta - en ainakaan niitä asioita joihin vain vihjattiin. Asiaa ei auttanut se, että elokuva oli tekstittämätön eikä englantini ollut vielä ihan sillä tasolla että olisin voinutkaan pysyä kaikessa perässä.

    Joskus lukio-ikäisenä minulla oli suuri teatteri-innostus, ja siihen liittyen luin paljon näytelmiä. Huomasin silloin kuitenkin, että minusta antoisinta on lukea näytelmiä jotka on nähnyt myös esitettyinä - teatterissa tai elokuvana. Voi vertailla tekstiä näyttämöllepanoon ja niin pois päin.

    Toki jotkut näytelmät toimivat ihan tekstinäkin. Esimerkiksi juurikin Romeo ja Julia oli hieno jo ennen kuin olin nähnyt sitä kertaakaan esitettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen leffan katsomista uudelleen, Liisa. On varmaan ihan totta, että miellyttävintä on lukea sellaista näytelmää, joka on jo lavalta tai elokuvana tuttu. Ehkä siksikin se Tsehovin Kolme sisarta tutnui minusta niin sekavalta luettuna..

      Poista
  6. Filmiversiosta pidin, pitäisi ehkä lukea tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, ainakin minulle, joka todella rakastan elokuvaa, tämä antoi paljon. Tietysti siksikin, että tekstissä on elokuvasta poisjätettyjä kohtia.

      Poista
  7. Olen nähnyt myös joskus kauan sitten tämän elokuvan! Ihana haaste, minulta mennyt ihan ohi! Tykkään kyllä lukea näytelmiä ja nyt voisi pitkääästä aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että innostuit Linnean hauskasta haasteesta, Sara!

      Poista
  8. Leffa nähty mutta varsinaista näytelmää en ole lukenut, ja Williamsilta muutenkin ensimmäinen luettu tuli juuri viime kuussa The Glass Menagerien muodossa...

    Minä taas en juurikaan käy teatterissa mutta luen kyllä mielelläni näytelmiä. Joistain tulee ehkä sellainen olo että tämä ehkä pitäisi nähdä näyttämöllä mutta monta menee myös päänsisäisessä teatterissa hyvin (ja osasta menisi teatteriversioina varmaan tehokkaasti ohi se tarina ja puhe eli toivottavasti edes lavastus olisi hieno).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sattuma, että sinäkin luit juuri Williamsia, Hdcanis. Voisin lukea häneltä muitakin näytelmiä.

      Minäkään en käy hirveästi teatterissa, vaikka nyt on tullut kyllä käytyä muutaman kerran lyhyen ajan sisällä. Olen enemmän elokuvaihmisiä, ja onneksi monesta hienosta näytelmästä onkin tehty myös upea leffa.

      Poista
  9. En ole nähnyt sen kummemmin elokuvaa kuin teatteriversiota, mutta kuulostaa ehdottomasti tutustumisen arvoiselta! Mielenkiintoista tuo tekstin ja elokuvan vertailu. Ja ah mitä glamouria on noissa Newmanissa ja Taylorissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, glamour on kyllä ihan oikea sana kuvaamaan noita näyttelijöitä... Suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi. Se on muuten värielokuva, vaikka tuo kuva jutun yhteydessä on mustavalkoinen.

      Poista
  10. Olipa virkistävää lukea tämä. Kissa kuumalla katolla on hieno elokuva, näytelmänäkin se olisi ihana nähdä. Sen sijaan näytelmien lukeminen on melko harvinaista täälläkin. Pitäisi ihan opetella! Näytelmähaaste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tuo Linnean Hyppää lavalle -haaste on nimenomaan näytelmähaaste. :) Osallistu sinäkin! Ja sovitaanpa, että jos Kissa kuumalla katolla tulee johonkin pääkaupunkiseudun teatteriin, käymme katsomassa sen yhdessä. <3

      Poista
  11. ..ja voi niitä elokuvan kaulattomia pikkuhirviöitä, joita myös lapsiksi kutsutaan!!! :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha! Ne naurattavat kyllä joka kerta - myös lukiessa tekstiä. Riemastuin, kun "ne" esiintyivät heti näytelmän ekassa replassa: "One of those no-neck monsters hit me with a hot buttered biscuit so I have t'chnage!" :D

      Poista
  12. Tuo homoseksuaalinen viritys itse asiassa olisi avannut leffakokemusta paljonkin! Katsoin elokuvan vähän vuodenvaihteen jälkeen, ja ajattelinkin, että jokin isompi motiivi siitä jäi peittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sattuma tämäkin, Salla, että olet äskettäin katsonut elokuvan! Nyt joudut varmaankin katsomaan sen uudelleen tämän tiedon kanssa. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...