Kiinalainen keskiviikko - Yan Lianke: Dream of Ding Village

Yan Lianke: Dream of Ding Village (丁庄梦)
Kustantaja: Grove Press/Grove Atlantic, 2011.
Kääntäjä: Cindy Carter.
Sivuja: 352.
Genre: Surullinen satiiri.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"The silence is intense. Yet even in the absence of voices or sound, Ding Village lives on. Choked by death, it will not die. In the silent shades of autumn, the village has withered, along with its people. They shrink and wither in tandem with the days, like corpses buried underground.

The grass upon the plain has turned brittle and dry. The trees are all bare; the crops have withered. The villagers are shrunken inside their homes, never to emerge again.

Ever since the blood came. Ever since the blood ran red."

Luin tämän kiinalaisen romaanin työtehtävänä, ja vaikka tunnistin sen tärkeyden sekä ansiot, kirja ei henkilökohtaisena lukukokemuksena noussut arvoasteikossani kovin korkealle.

Romaanin kertojana on jo kuollut pikkupoika, jonka isoisä on vuorostaan tarinan päähenkilö. Perhe on kotoisin kiinalaisesta Dingin kylästä, joka monien muiden kiinalaiskylien tapaan on yllytetty mukaan verenmyyntibisnekseen. Veri on arvokasta, ja vaikka maalaiskylien asukkaat suhtautuvat sen myymiseen aluksi epäluuloiseksi, hallitus varmistaa monin keinoin kyläläisten päiden vähittäisen kääntymisen ja lähtemisen mukaan uskomattoman laajamittaiseen verenmyymiseen.

Kertojapojan isä on kylän ensimmäisiä ja suurimpia ”veripomoja”, joka organisoi luovutukset sekä veren myymisen eteenpäin rikastuen hurjasti. Bisnestä tehdään halvalla ja vastuuttomasti, ja noin kymmenen vuoden kuluttua sen alkamisesta puoli kylää on sairastunut tai kuollut AIDSiin. Veripomoja aletaan vihata, ja kertojapoikakin kuolee, kun suuttuneet ja katkerat kyläläiset myrkyttävät hänet kostona hänen isälleen. Silloin pojan isoisä murtuu ja anelee poikaansa pyytämään kyläläisiltä anteeksi. Tämä on kuitenkin kylmäverinen, eikä suostu nöyrtymään. Isoisä potee itsekin huonoa omatuntoa ja perustaa sairastuneille kyläläisille tukikohdan entiseen kouluun, jossa lupautuu eräänlaiseksi talonmieheksi ja pitämään sairaista huolta. 

Romaanissa seurataan isoisän toimia ja tunteita epidemian edetessä, kyläläisten reaktioita epätoivon ja kuoleman edessä, sekä perheen ja suvun välisiä siteitä ja jännitteitä äärimmäisissä olosuhteissa. Kirjassa kerrotaan myös ajoista ennen verenluovutuksen alkua. Mukana on rakkaustarinakin, mutta pääasiassa kirja keskittyy ruotimaan perheen, suvun ja kyläyhteisön selviytymiskeinoja syyllisyyden, sairauden ja kuoleman kierteessä.

Teos on myös hyvin yhteiskunnallinen, sillä on selvää, että kommunistihallinnon toimet ja toisaalta välinpitämättömyys mahdollistavat epidemian ja sitä seuraavat tragediat, mutta toisaalta kertojapojan isän järkyttävä ahneus ja rahantekomahdollisuuksien näkeminen mitä hirveimmissä paikoissa saavat pohtimaan kriittisesti myös markkinatalouden sääntöjä. Teos on fiktiota, mutta se pohjautuu vahvasti todellisiin kyliin, tapahtumiin ja epidemioihin Kiinan maaseudulla.

Loppu on aika lailla lohduton ja traaginen, eikä kyseessä siis ole millään tasolla hyvänmielen kirja tai kasvukertomus. Dream of Ding Village -romaania on verrattu Albert Camus'n Ruttoon, ja siitä on tehty elokuva, joka kiertää parhaillaan kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Kirja oli ehdolla myös Man Asian Literary Prizen voittajaksi.

Dream of Ding Village on ilman muuta tärkeä teos, sillä se pohjautuu todellisiin, järkyttäviin tapahtumiin. Yan Lianke on myös taitava kirjoittaja, joten lukeminen oli miellyttävää, ja on ylipäätään mielenkiintoista tutustua harvoin käännettyyn kiinalaiseen kirjallisuuteen. En silti usko, että olisin tarttunut tähän tai edes aloitettuani jatkanut lukemista loppuun, ellei kyseessä olisi ollut työtehtävä. Olen todella iloinen, että olen nyt lukenut kirjan, mutta kuitenkin minusta tuntuu, että olisin saanut saman elämyksen lukemalla aiheesta tehdyn novellin, tietokirjan tai jopa syvällisen lehtiartikkelin. Aihe ei välttämättä sopinut parhaiten juuri romaaniksi. 

Ihmettelin myös kuolleen pikkupojan valintaa kertojaääneksi, enkä keksinyt sille hyvää syytä kirjan luettuanikaan. Teoksen on mainittu olevan satiiri, ja varmasti se sitä onkin, mutta huumoria en kirjasta löytänyt juuri yhtään. Satiiriset ylilyönnit saivat kyllä tekijänsä naurunalaisiksi vakavasta aiheesta huolimatta.

Kirjasta on tavallaan vaikea muotoilla tiivistä yhteenvetoa, sillä siinä ei ollut mielestäni yhtä, keskeistä juonta – punaista lankaa – vaan se oli kokoelma kertomuksia kyläyhteisön sisältä. Kertomuksia yhdisti veribisneksen synnyttämä AIDS-epidemia, ja hallituksen sekä veripomojen välinpitämättömyys. On kyllä helppo nimetä päähenkilön (kuolleen pojan isoisän) ja tämän pojan, paikallisen veripomon, välinen suhde kirjan aloittavaksi ja lopettavaksi voimaksi, mutta usein romaanin aikana tuo suhde jäi täysin taka-alalle muiden kyläläisten astuessa keskipisteeseen.

Yan Linken kirjoitustyyli on viehättävällä tavalla erilaista ja eksoottista, muttei kuitenkaan liian poikkeavaa tai vaikeaa länsimaiselle lukijalle. Tarinan kuljetus on ajoittain melko filosofista ja teksti kuvailevaa, mutta lukeminen ei ollut silti toivottoman hidasta. Kyllä minä pidin kirjasta, mutta kuten sanottu, en olisi ehkä lukenut tätä vapaaehtoisesti, ja mielestäni aihe sopisi paremmin tietokirjallisuudeksi tai hieman tiiviimmäksi kertomukseksi.

Yan Lianke on 1958 syntynyt kiinalainen mieskirjailija. Hän on kirjoittanut valtavan määrän romaaneja ja kertomuskokoelmia voittaen useita kirjallisuupalkintoja, ja hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Yan Lianke kirjoittaa yhteiskunnallisista aiheista, mutta satiirisesti. Hänen teoksiaan onkin kielletty Kiinassa ja hän on ollut myös väliaikaisessa matkustuskiellossa kotimaassaan. Tästä huolimatta Yan Lianke puhuu jatkuvasti ja avoimesti Kiinan harjoittaman sensuurin haitallisista vaikutuksista maan kirjallisuudelle.

Lue lisää arvioita kirjasta sen Goodreads-sivulta.