tiistai 30. elokuuta 2011

Teematiistai - Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (The Summer without Men).
Kustantaja: Otava, 2011.
Suomentanut: Kristiina Rikman.
Kansi: Katja Kaskeala.
Sivuja: 232.
Genre: Älykäs naistenromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Jos Boris olisi jättänyt minut kahden tai vaikka kymmenen vuoden avioliiton jälkeen, vahinko olisi ollut huomattavasti pienempi. Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika, ja sellaisessa ajassa avioliitto ehtii saada yhteen kasvaneen, melkein insestimäisen sävyn, johon liittyy monimutkainen tunteiden, keskustelujen ja assosiaatioiden rytmi. Me olimme saavuttaneet pisteen, jossa tarinan tai vitsin kuunteleminen illalliskutsuilla herätti meidän molempien päässä yhtäaikaisesti saman ajatuksen ja oli samantekevää kumpi meistä sanoi sen ääneen. Meidän muistommekin olivat alkaneet sekoittua toisiinsa. Boris saattoi vaikka vannoa, että hän oli löytänyt ison harmaahaikaran seisomasta Mainessa vuokraamamme talon portailla ja minä olin aivan yhtä varma, että juuri minä olin nähnyt tuon jättimäisen linnun ja kertonut siitä hänelle. Arvoitukseen ei ole vastausta, mitään todisteita ei ole - vain epämääräinen, läpikuultava muistin ja mielikuvituksen kudos. Toinen meistä kuunteli toisen kertomusta, kuvitteli mielessään tuon tapaamisen linnun kanssa ja loi itselleen muiston mielikuvista, joita kertomus hänessä herätti. Sisäinen ja ulkoinen sekoittuivat helposti toisiinsa. Sinä ja minä. Boris ja Mia. Henkinen limittäisyys."


Siri Hustvedt -teemani jatkuu nyt tällä uutuudella. Olen aiemmin kirjoittanut Lumouksesta ja Amerikkalaisesta elegiasta. Hyllyssä odottaa vielä tietoteos Vapiseva nainen, ja ennen blogini aloittamista luin jo - ainakin kirjablogipiireissä - lähes legendaarisen Kaikki mitä rakastin -romaanin (KMR), johon kaikki luonnollisesti vertautuu.  Se, KMR, oli minulle hyvin vaikuttava kokemus. Lumouksesta en hirveästi välittänyt, Amerikkalainen elegia taas oli hyvä, muttei erityisen mieleenpainuva minulle. Mutta Kesää ilman miehiä taas rakastin, ihan todella! Mietin kauan, voinko antaa tälle käytännössä korkeimman arvosanani 4,75, mutta kyllä minä sitten annoin. En tiedä, olisiko 4,5 lähempänä totuutta, mutta kun minä kuitenkin rakastin tätä!


Ei tämä yhtä vaikuttava ollut kuin KMR. Mutta siinä kun Amerikkalainen elegia yritti mielestäni vähän liikaa olla toinen KMR, Kesä ilman miehiä on ihan oma teoksensa, omanlaisensa. Pidin päähenkilöstä, Miasta, todella paljon. Enemmän kuin Leo Hertzbergista. Aina päähenkilöön ei tarvitse ihastua, mutta ei siitä haittakaan ole. Tämän romaanin päähenkilö oli elävä, kupliva, älykäs, hauska, analyyttinen, itseironinen, rakastava puoliso, äiti, tytär ja sisko... Ihana Mia!


Sitten tullaan taas kerran kirjaan kohdistuviin odotuksiin ja siitä saatuihin ennakkotietoihin. Kun sain tietää tästä kirjasta, sen suomennoksen ilmestymisestä, ajattelin heti, että kirjan nimi on aivan hurmaava, samoin kansi. Ja että varmasti rakastaisin kirjaa. Sitten huomasinkin olevani melkein yksin ajatusteni kanssa, sillä moni muu moitti nimeä ja kantta liian kepeiksi ja viihteellisiksi älykkäälle Hustvedtille. Kirjan luettuaankin moni oli sitä mieltä, että tämä on huonoin Hustvedt, ja ainakin kevyempi kuin muut hänen romaaninsa.


En minä sen takia omia ensiajatuksiani unohtanut. Enhän edes vastusta keveyttä kirjassa. Mutta toki silti odotukset hieman laskivat, mikä on toisaalta varmasti vain hyvästä. Iloisena voin nyt todeta, että romaani oli juuri sellainen kuin alunperin olin ajatellut, ja pidin siitä juuri niin paljon kuin olin uskonutkin. 


Romaanin päähenkilön lisäksi pidän itsestäänselvästi kirjailijasta, joka kyllä viljelee erittäin laajaa yleissivistystään ja knoppitietoa kirjoissaan, mutta minut se ennemmin hurmaa kuin suututtaa. En saa Hustvedtista ylimielistä tai snobia kuvaa hänen kirjojensa perusteella. Päähenkilön, älykkään tekstin ja sivistävän nippelitiedon lisäksi minua viehättivät Kesässä ilman miehiä samat asiat kuin usein muutenkin fiktiossa: äidit ja tyttäret, naisten luomat ryhmät ja yhteisöt, naisten välinen solidaarisuus, naisten kapinallisuus ja sukupolvien väliset rajat ylittävä ystävyys. Ei siis ihme, että kirjamakuni kallistuu hivenen naiskirjailijoihin päin. :D 


Kuten tämän kirjoituksen alun lainauksestakin voi päätellä, romaanin lähtökohtana on kuitenkin miehen ja naisen välinen suhde, pitkä avioliitto ja miehen ehdottama "paussi" toisen naisen vuoksi. Miehistä siis puhutaan, ja heihin suhtaudutaan kaikesta huolimatta lämmöllä ja ymmäryksellä. Tämä on feministinen teos, muttei missään nimessä miesvihainen. Naisasiaa esitellään kirjassa hauskasti, ja seuraava lainaus sopii hyvin meille lukeville naisille. ;)


"Totta on, että me naiset olemme olleet innokkaita romaanien lukijoita lajin syntyhetkestä, seitsemännentoista vuosisadan lopulta lähtien, ja tuohon aikaan romaani tuoksahti vienosti synnilliseltä. Herkkä naisen mieli, kuten kenties muistatte tämän samaisen kirjan aikaisemmista vuodatuksista, saattoi helposti turmeltua moiselle kirjallisuudelle altistumisesta, etenkin romaanista, jossa kerrotaan tarinoita intohimosta ja petoksesta, hulluista munkeista ja elostelijoista, tarinoita naisten ja herra B.:n kohoilevista povista, raiskaajista ja raiskatuista. Nuorten naisten ajankuluna romaanien lukeminen oli punastuttavaa, koska se oli niin uskallettua. Eli: lukeminen on yksityistä puuhaa, jota harrastetaan suljettujen ovien takana. Nuori nainen saattaa vetäytyä omiin oloihinsa kirjan kanssa, saattaa mennä jopa makuuhuoneeseensa, ja kun hän makaa silkkilakanoilla ja imee itseensä kirjailijan sulkakynän tehtailemia jännittäviä ja väristyttäviä tarinoita, hänen toinen kätensä, jota ei ihan välttämättä tarvita pikku kirjan pitelemiseen, saattaa lähteä vaeltelmaan. Pelkona oli, lyhyesti sanottuna, yksikätinen lukeminen."


Romaanissa käsitellään lukemista myös muuten, mm. lukupiirin kautta. Niin, ja Mia on lukijastaan tietoinen kertoja, joka suloisesti myös puhuttelee lukijaansa välillä. Tekstissä viitataan usein Jane Austeniin, eikä ihme, sillä myös Austen käsitteli paljon naisten välisiä suhteita ja luomia ryhmiä. Erityisesti Viisasteleva sydän on paljon esillä, ja nyt minua harmittaa, kun en muista tuosta romaanista paljon enkä siten varmasti havainnut kaikkea intertekstuaalisuutta. Minusta tämä onkin paitsi älykkään kepeä ja kupliva romaani, myös oikein oiva Lukijoiden ja Kirjojen Ystävien teos. Sitä todistamaan vielä yksi lainaus, olkaa hyvät:


"Kuten olette saattaneet huomata, lukupiirien jäsenet suhtautuvat yleensä kirjojen henkilöihin täsmälleen samoin kuin ympärillään oleviin henkilöihin. Se tosiseikka, että ensin mainitut on muodostettu kirjaimista ja jälkimmäiset ovat lihaa ja verta ja luuta, ei merkitse mitään. Jos luulette, että minä, joka olen sietänyt kirjallisuusteorian päättymättömiä kiistoja, kääntynyt lingvistiksi, todistanut kirjailijan kuoleman ja jotenkin selviytynyt hengissä fin de l'hommesta, paheksuisin sitä, minä joka olen elänyt hermeneuttisesti, retoriikkaan kurkistellen, pohtinut différancea ja miettinyt seinin ja Seinin eroa, puhumattakaan siitä mitä ajatella tuon mutkikkaan ranskalaisen pikku a:sta verrattuna hänen isoon A:hansa tai muista älyllisistä solmuista ja rypyistä, joita olen joutunut näpräämään auki ja silittelemään elämäni aikana, te olette väärässä. Kirja syntyy lukijan ja luetun yhteistyönä ja parhaimmillaan tuo kohtaaminen on vertaansa vailla oleva rakkaustarina."


Amen! Minä satuin kokemaan nyt yhden ainakin lähes vertaansa vailla olevan rakkaustarinan kohdatessani Kesän ilman miehiä.


Tätä teosta on luettu blogeissa paljon, ja tässä on linkkejä joihinkin aiempiin arvioihin: Leena Lumi, Kirsi Hietanen, Erja, Katja, Ilse, Susa. (Ne, jotka Google löysi viideltä ensimmäiseltä hakusivulta.) Huomaan muuten taas näitä nyt uudelleen ja tarkemmin lukiessani, etteivät muiden arviot ole lainkaan niin kielteisiä kuin olin muistellut. Mikähän minua oikein vaivaa ja mielikuviani vääristää?

10 kommenttia:

  1. Oh, arviosi kyllä kasvatti lukuhaluja Hustvedtin uutuutta kohtaan; olen pitänyt itsestään selvänä, että luen tämän, mutta olen myös ajatellut että en pidä kiirettä. Minäkin olen siis saanut aiemmista arvioista sen kuvan, että tämä ei ole ihan huippu (Hustvedt-asteikolla) ja että tässä on joitakin hyvin ärsyttäviä piirteitä. Pääosin arviot ovat toki olleet myönteisiä, mutta olet muistaakseni ensimmäinen, joka hurmioitui tästä.

    Luen arviosi vielä kertaalleen ja makustelen, hurmioituisinko minä tästä... :).

    VastaaPoista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Kunhan saan Ann Beattien The New York Stories loppuun, aloitan tämän.

    Minä kuulun kirjablogien peruustella vähemmistöön, toivottavasti en kuitenkaan paheksuttuun :). Nimittäin Kaikki mitä rakastin tökki välillä, vaikka toki hieno kirja onkin.

    Minusta siinä oli joukossa sellaista tekemällä tehtyä, yliopistovuosilta tuttua pikkutuntien "hohhoijaa filsan ja taidehissan pääaineopiskelijat vauhdissa taas" briljeerausta. Sen sijaan Amerikkalaisesta elegiasta pidin kovasti. Ja Vapisevasta naisesta.

    Lempi Sveitsistä

    VastaaPoista
  3. Saakohan mikään kirja täyttä viittä? Mie olen kans saanut kirjasta jotenkin negatiivisen kuvan, joten oli virkistävä lukea positiivinen kommentti. Mullahan on vain keskenjäänyt Vapiseva nainen -tausta Hustvedtin kohdalla.

    VastaaPoista
  4. Ihana lukea tästä näin innostunut arvio! Minä pidin Kesästä ilman miehiä, Miasta ja Abigailista, naisista, miehistä jotka olivat läsnä (vaikka he olivatkin välillä pösilöitä).

    Nyt sitten harkitsen, että pitäisikö tämä vielä lukea suomeksi jossain vaiheessa.

    Ja oih, sinulla on uusi Loe työn alla! Vain hieman kade! ;>

    VastaaPoista
  5. Kesä ilman miehiä oli tosi hyvä kirja. Itselleni kaikki Hustvedtin kirjat vertautuvat Kaikkeen mitä rakastin, jota nimensämukaisesti rakastin, mutta esimerkiksi Amerikkalainen elegia oli minulle suuri pettymys.

    Pidin Miasta, pidin Keskilännestä, pidin kirjan poukkelevista ajatuskuluista. En kuitenkaan huudahdellut kirjasta, vaikka lukeudun mielelläni Hustvedt-fanien joukkoon.

    Sinä kirjoitit ihanasti. :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin pidin kirjasta ja kun mietin, niin itse olen kyllä lukenut pääosin vain kehuvia arvosteluja tästä. Jostain minullekin on jäänyt mieleen takaraivoon kuitenkin joku fiilis, että tähän liittyi tiettyjä ennakko-oletuksia.

    On aina ihanaa ja hauskaa lukea, kuten itsekin olet blogissani todennut, kun joku on todella ihastunut johonkin kirjaan. Se Iso Tunne välittyy, kiitos!

    VastaaPoista
  7. Karoliina, olet aivan oikeassa: Tämä ei ole ollenkaan huono Hustvedt, tämä on vain ihan erilainen Hustvedt. Jos tätä nyt vertaa vaikka Vapisevaan naiseen, on siinä kaksi niin ero teosta kuin ikinä voi. Eli ei voi verrata! KMR taas on mitä on, iki-ihanuus ja kaikkea sateenkaaren tuolle puolenkin...

    Jos nyt sitten Sirin kirjoja enemmänkin verrataan, niin tämä meni minulla ohi Amerikkalaisen elegian kuin myös Lumouksen, joka on minusta harjoittelutyö KMR -kirjaan. Siinähän syntyvät jo KMR:n henkilötkin, ainakin uskomaton, unohtumaton Bill.

    Tästä kannesta olen kuullut, etteivät kaikki niin ole pitäneet. Minusta tämä on erilainen ja raikas. Pidän.

    Siri on naiskirjailijoista kiihkeimmin seuraamani. Sitten tulee Oates ja luulen, että kolmas voi olla vaikka joku latinalaisamerikkalainen...

    Kiitos! Upea arvostelu!

    VastaaPoista
  8. Minäkin pidin. Ja kuten sanoit, Mian ajatuksen juoksu ja analyyttisyys viehättivät minua. Se, miten hän Borikseensa suhtautui, oli kirjoitettu ironisen humoristisesti ja paikoin narskui ihanasti hampaissa.

    Parasta Hustvedtia tämä ei ollut minulle. Amerikkalainen elegia on ollut minulle se vavisuttavin lukukokemus. Toisaalta, kun kirjojen lukemisesta on aikaa, ei tarvitse verrata niin paljoa. Minulle tämä linkittyi yhteen Vapisevan naisen kanssa. Samaa itsetutkailua ja kertojan analyyttistä, lähes lääketieteellistä terapiakerrontaahan tässäkin oli. Ehkä Hustvedt on menossa uuteen suuntaan. Siinä on lukijakunnalle haaste, että pysyäkö mukana ja antaa kirjailijan muuttua ja uusiutua.

    Varauksetta kyllä fanita tätä kiinnostavaa, syvällistä kirjailijaa!

    VastaaPoista
  9. Oi viimeksi tänään Suomalaisessa tätä hiplailin. :)kiitos siis arviosta. Minähän siis tykkäsisin kovasti tuosta KMR kun taas amerikkalainen elegia ja vapiseva nainen eivät kolahtaneet ollenkaan.Siksi onkin kovat odotukset tähän kirjaan. Kunhan saan tuon kolmetoista kertomusta loppuun,voisin tähän syventyä. :)

    VastaaPoista
  10. Maria, minä tosiaan hurmioiduin, mutta suurin osa Hustvedt-faneista taitaa toivoa häneltä vakavampaa otetta. Minusta tämä oli ihanan pirteä!

    Lempi Sveitsistä, Beattien kirja kuulostaakin mielenkiintoiselta (kaikki newyorkilainen herättää mielenkiintoni..)! Olisi kiva kuulla, mitä siitä pidit. :) KMR on tosiaan harvinaisen yksiäänisesti rakastettu kirja, mutta on oikein tervettä kuulla muunkinlaisia mielipiteitä. Lisäksi ymmärrän hyvin perustelusi. Minulle Hustvedt näyttäytyy ihmisenä, joka tutkii hirveästi kaikkea johtuen omasta innostuksestaan, ja jakaa sitten tuota tietoa kirjoissaan vilpittömänä palveluksena muille, mahdollisesti yhtä paljon kaikesta maan ja taivaan välillä kiinnostuneille. :) Totuutta en tiedä, mutta hän on onnistunut olemaan ärsyttämättä tyylillään minua, vaikka myönnän sen olevan mahdollisesti brassailuakin.

    Hanna, se onkin sitten iso juttu, jos jollekin kirjalle joskus viisi tähteä annan. :) Minä en ole vielä edes aloittanut Vapisevaa naista, vaikka mm. toisena migreenipotilaana sen aiheet kyllä kiinnostavat.

    Linnea, niin, sinäkin pidit! <3 Loe on nyt lopussa ja arvio tullee tällä viikolla. :)

    Katja, kiitos! Minulle Keskilänsi on aina ollut aika seksitön paikka, mutta etenkin tässä Hustvedtin kirjassa se näyttäytyi kyllä kivana paikkana. :) Hänellä toistuukin Brooklynin lisäksi Minnesota useimmissa teoksissa.

    Kiitos, Susa! Arviot tosiaan olivat ihan positiivisia lopulta, mutta ehkä Hustvedtilta odotetaan aina niin paljon, ja toisaalta vakavampia kirjoja, että mielestäni tämän ihastelu on kuitenkin ollut hieman varauksellista. Minulla onkin vähän höpsö olo, kun tähän niin ihastuin, mutta näin vain pääsi käymään. :D

    Leena, kiitos! Ihana kuulla, että sinäkin pidit tästä kauniista, iloisesta ja hurmaavanvärisestä kannesta. <3 Minulla on tosi monta naiskirjailijaa, joita seuraan into piukeana, mutta Hustvedt on ilman muuta yksi heistä. Myös yksi harvoista, jolta olen lukenut koko kaunokirjallisen tuotannon.

    Valkoinen kirahvi, Hustvedtia on melkein pakko fanittaa, mielestäni - niin selvästi älykäs ja monipuolinen hän on! Mielenkiintoista lukea myöhemmin tuo Vapiseva nainen. Tämän päähenkilö Mia oli mielestäni tosiaan mahtava. Ja on todella mielenkiintoista nähdä, mitä Hustvedtin kynästä jatkossa seuraa. :)

    May, toivottavasti pääset lukemaan tätä pian ja muodostamaan mielipiteesi! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...