Muksumaanantai - Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli.
Kuvitus: Christel Rönns.
Kustantaja: Tammi, 2012.
Sivuja: 116.
Genre: Kuvitettu lastenromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"- Tämähän on ihan yksinkertainen asia, Rauha sanoi. - Pörriäiset menivät televisioon tekemään pelkkiä punaisia ja vihreitä ruokia, vaikka minä haluaisin katsella televisiosta niitä Perhosten makkarakuppeja, jotka on täytetty herneillä, vaikka ovathan herneetkin vihreitä. Sitten Perhosten piti saada rahaa purjoon, ja Alpo piti vuokrata Elville, ja nyt Elvi esiintyy Alpon äitinä ja pakottaa Alpon siivoamaan pitsimyssy päässä.

Lennart räpytteli silmiään.

- Minä en ymmärrä vieläkään mitään.

- Ja Risto on jäänyt täysin yksin, Rauha valitti. - Perhoset lennähtivät maaseudulle. He asuvat pienessä mökissä, koska heillä ei ole enää työpaikkaa, kampauspöytää eikä pirtelökonetta. Eikä meidän talossamme asu enää julkisuuden henkilöitä!"

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun käsittelen Risto Räppääjä -kirjoja blogissani, vaikka niitä on luettu meillä innokkaasti ainakin puolen vuoden ajan. Risto Räppääjä ja kauhea makkara saattoi itse asiassa olla ensimmäinen lastenromaani, jota esikoisellemme edes yritettiin lukea. Suhtauduin skeptisesti siihen, miten Stella jaksaisi kuunnella suhteellisen harvaan kuvitettua pitkää kirjaa, mutta hän innostui romaanista kovasti ja luimme heti perään pari seuraavaakin osaa.

Sitten Stella kaipasi jo vaihtelua lukemisiin, mutta tässä välissäkin on katseltu hauskoja Risto Räppääjä -elokuvia, joista etenkin Polkupyörävaras on molempien lasten suosikki. Elokuvateatterissa kävimme katsomassa Viileän Venlan, jonka soundtrack-cd soi meillä edelleen.

Tämän uutuuden, Nukkavierun Nellin, ilmestyttyä Stella innostui taas lukemaan Riston ja lähipiirin kommelluksista. Kommellusten ja väärinkäsitysten varaanhan RR-kirjojen juonenkäänteet ja hauskuus pitkälti perustuvat. Kohellus naurattaa myös aikuisia - varmasti ainakin useimpia. Nopolan sisaruksilla on huumorin- ja tarinantajua, joista riittää ammennettavaa monenlaisiin kirjoihin ja eri sarjoihin. Hurjan tuotteliaita he ovatkin.

Sinikka Nopola tuli minulle tutuksi alunperin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen hersyvän hauskana pakinoitsijana. En ole hämäläinen, mutta "ei tehrä tästä ny numeroo" -ideologia lienee jossakin määrin tunnistettavaa kaikille suomalaisille. Siskosten yhteisistä lastenkirjoista minulle mieluisimpia taitavat olla Heinähattu ja Vilttitossu -teokset, vaikka Räppääjätkin ovat huippuja. Olemme lukeneet myös Rauhallisesta Erkistä sekä Simosta ja Sonjasta. Tiina Nopolan Siiri-kirjat ovat myös olleet Stellan suosikkeja.

Mutta takaisin Risto Räppääjään. Kirjasarja on hyvin pitkä, ja mietin tämän uutuuden kohdalla, olisiko se jo kovin erilainen kuin aiemmin lukemamme sarjan ensimmäiset osat. Voi kuitenkin sanoa, että mikään ei ole sisällössä muuttunut - eikä se ole lasten kirjasarjassa huono asia. 

Sen sijaan päälle päin tuorein Räppääjä näyttää erilaiselta kuin sarjan muut osat, sillä kirjan kuvittaja on vaihtunut. Uuden tekijän, Christel Rönnsin, kynänjälki on minun mieleeni. Hänen aiemmista kirjoistaan mieleeni on jäänyt erityisesti suloinen Tarina liehupartaisesta pikku sedästä (Tammi 2003). Stellakaan ei ihme kyllä protestoinut muuttunutta kuvitusta lainkaan, vaikka pani sen heti merkille. Sanon "ihme kyllä" siksi, että lapset ovat usein melko konservatiivisia, eivätkä aina suosi muutosta.

Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli -kirjassa tavataan tuttu henkilökavalkadi, eli Riston lisäksi hänen Rauha-tätinsä, Elvi, naapurin Lennart sekä Perhosten perhe. Selkkauksia tässä tarinassa aiheuttaa Perhosten yhtäkkinen köyhyys, joka paljastuu lukijalle pian tosi-tv-kokeiluksi. Sen sijaan monenlaista ehtii tapahtua, ennen kuin totuus selviää huolestuneille naapureille, jotka yrittävät keksiä keinoja auttaa ahdinkoon kuvittelemiaan Perhosia, jotka ovat jopa muuttaneet Räppääjien naapurista pois. Lopuksi kaikki kääntyy luonnollisesti hyväksi ja asiat selviävät. Kirja on taatun hauskaa laatua, jota voi suositella noin 5-10-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen - tietysti etenkin niille, jotka fanittavat Ristoa jo ennestään.

Kirja on luettu myös Lumiomenan Katjan kotona ja näköjään siitä tehdään ensi kesäksi näyttämöversio Turun kesäteatteriin.

Osallistun teoksella Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.