keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kipuilua keskiviikkona - Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö (Flickan som blev fel).
Suomentanut: Riie Heikkilä yhteistyössä Karin Ehrnroothin kanssa.
Kustantaja: Gummerus, 2011.
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen.
Sivuja: 305.
Genre: Omaelämäkerrallinen romaani/terapeuttinen tilitys.
Arvio: 3,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Kun meidät lapset piti rokottaa, minulla oli farmarimekko ylläni. Lastenlääkäri, jota useimmat lapset varmaankin pelkäsivät, tuli meille kotiin, ja niin saimme takamuksiimme piikit. Lastenlääkäri nauroi kovaan ääneen ja hänellä oli eräänlainen syntymämerkki, joka pelotti minua kovasti.

Ikävintä ei kuitenkaan ollut itse lääkäri, vaan äidin kertomukset siitä, kuinka minä rokotuksen jälkeen vihaisena ja loukkaantuneena - pistos todellakin koski - seisoin tuijottamassa lääkäriä. Tarina kerrottiin yhä uudelleen ja uudelleen, ja äitini matki nyyhkytystäni ja katsettani. Äiti oli omasta mielestään hyvin hauska. Isä nauroi tunnollisesti.

- Tanskassa minua pidettiin aina hyvin hauskana, äiti sanoi järkähtämättömän vakuuttuneena."

Hmm.

Huomasin oikeastaan vasta tämän kirjan luettuani, että sen oli määrä olla "omaelämäkerrallinen romaani". Ehkä luin kirjan sitten liian suoraan muistelmana, mutta niin käy kai helposti, jos kirjoittaja puhuu kaikista ihmisistä heidän oikeilla nimillään ja käyttää muutenkin oikean elämän lähtökohtia ilmeisen monille - ellei kaikille - kirjan kohtauksille ja tapahtumille.

Romaania voisin arvioida ankarammin, mutta koska edelleen pidän tätä muistelmana, yritän lähestyä kirjaa eri tavoin. Vinoon varttunut tyttö on kertomus hyvin herkästä tytöstä, josta kasvaa hyvin vaikeasti hyvin herkkä nainen. Tyttö kokee lapsuudenkodissaan tunnekylmyyttä ja ulkopuolelle sulkemista, jotka määrittelevät häntä surullisesti vielä aikuisenakin. Lapsuus on antanut hänelle heikot eväät elämään.

Sanontaa käyttäen voisin sanoa, että kauheeta on, jos totta on.

Pidän muistelmista ja omaelämäkerrallisista teoksista. Tästäkin kirjasta löytyi mielenkiintoista ajankohtaa, autenttisia kokemuksia sekä kuvausta perhedynamiikasta onnettomana kasvavan lapsen silmin. Jossain määrin erikoislaatuiseksi tämän muistelon ja perheen tekee aatelinen tausta sekä etenkin äidin kuninkaallinen suku ja ulkomaalaisuus. Äiti ei koskaan kotiudu uuteen kotimaahansa, ympäristöön ja porvarillisempaan perhe-elämään. Esikoistytär kokee erittäin raskaana äidin poissaolevuuden ja kaipuun entiseen.

Luen yleensä mielelläni psykologisia perhedraamoja ja ahdistuksesta julkisivun takana. Romaaneina nautin niiden monikerroksisuudesta. Muistelmateoksina ne taas tietenkin usein kauhistuttavat ja surettavat, mutta auttavat ymmärtämään ihmistä ja elämää. Vinoon varttuneen tytön kanssa olin kuitenkin aika hämilläni. Odotin pitäväni tästä hyvin paljon, sillä niin moni yhtenevän lukumaun kanssani jakava on suorastaan rakastanut kirjaa. Minä en kuitenkaan rakastanut, en edes juuri pitänyt, vaikka kirjassa mielenkiintoiset hetkensä olikin.

En halua arvostella toisen ihmisen elämää ja kokemusta tai tuomita sitä oikeaksi tai vääräksi, mutta tämä kirja näyttäytyi minulle hyvin subjektiivisena terapiatekstinä. En halua vähätellä kirjoittajan ulkopuolisuuden ja väärinymmärretyksi tulemisen tunteita. Perheen sisällä on takuulla kamalaa tuntea niin ja etenkin lapsen surua on raskas ajatella. Kirjoittajan kuvauksen perusteella perheen äiti ei tosiaan viihtynyt roolissaan ja isäkin oli omassaan hyvin hukassa. Mutta kirjan kertojan sävy oli silti niin yksipuolisen syyttävä, etä tunsin välillä enemmän sääliä hänen vanhempiaan ja sisaruksiaan kohtaan, mikä ei varmasti ollut tarkoitus.

Monta kertaa mietin, että olisi hyvin mielenkiintoista kuulla perheen muiden jäsenien näkemys noista vuosista ja perheen sisäisestä dynamiikasta. Monessa kohdassa mietin, että reaktiot kuvailtuihin kohtauksiin kuulostivat minun korvaani liiotelluilta. Ihmiset ovat keskenään niin erilaisia ja on todennäköistä, että kirjan päähenkilö syntyi epäonnekseen perheeseen, jossa muiden temperamentti, huumorintaju ja asenne elämään erosivat suuresti hänen omistaan. Vanhemmilta tietenkin toivoisi aina herkkyyttä tulkita lastensa omalaatuisuutta ja sisäistä maailmaa, ja on hyvin surullista, jos yksi lapsista kokee muun perheen huumorin sadistisena.

Tajuamatta, että tämä kirja oli romaani, ajattelin lukiessani, että perheen äidistä tulisi mitä mielenkiintoisin romaanihenkilö. Ulko- ja yksipuolisen tarkkailun sijaan minua olisi kiinnostanut päästä hänen päänsä sisään. Suoraan sanottuna se olisi kiinnostanut enemmän kuin tyttären kokemat ja luettelemat vääryydet. Miksi äiti oli sellainen kuin oli - miksi hänestä tuli sellainen (äiti) kuin tuli? Millaiseksi hän oli kuvitellut elämänsä muotoutuvan? Mistä hän joutui luopumaan ja mitä sai tilalle? Kuinka hän itse koki äitiyden? Entä avioliittonsa? Mitä hän tunsi esikoistytärtään kohtaan verrattuna muihin lapsiinsa? Kokiko hän kohtelevansa lapsiaan väärin? Potiko omantunnontuskia?

Luonnollisesti äitiensä kaltoin kohtelemat tyttäret etsivät usein suojaa, turvaa ja korvaavaa rakkautta isiltään. Niin tässäkin teoksessa, ja tytär näkee isänsä ehkä liiankin hyvässä valossa. Kyllä isääkin arvostellaan, mutta ehkä siinä kun tytär näkee isässään olosuhteiden uhrin minä näen heikon miehen, joka ei uskaltanut nousta puolustamaan lastaan vaimoaan vastaan.

Kauniskansinen Vinoon varttunut tyttö on siis ihan kiinnostava katsaus yhteen, erikoiseen perheeseen - yhden henkilön kokemana. Välillä se on tekstinä kaunis, rakenteeltaan taas sekavasti hyppivä. Mutta etenkin kun kyseessä kerran on romaani, olisi kertojan pitänyt olla vähemmän subjektiivinen ja katkera. Hänen olisi tullut suoda jokunen hitunen ymmärrystä ja hyviä muistoja muista perheenjäsenistä tehdäkseen heistä eläviä. Silloin olisin ehkä lukenut tätä hyvillä mielin ja vilpittömästi kiinnostuneena kiusaantumisen sijaan. Silloin olisin tuntenut enemmän empatiaa päähenkilöä kohtaan hämillisen säälin sijaan.

Mutta jos joku kirjoittaa monisävyisen, psykologisen tulkinnan romaanin muodossa tämän kirjan äitihahmosta, luen sen mielelläni.

"Tunsin oloni kummalliseksi: oliko mahdollista, että minä näin ja tunsin asioita, joista toiset eivät tienneet mitään? Päätäni särki, kun pohdin suurta dilemmaani. Ellen se minä ollut, niin sittenhän tämä tarkoitti - ja tämä oli ainoa looginen johtopäätös - että joku jota minä rakastin ja johon minä luotin ei halunnut minulle hyvää. Se oli ajatus, jota en uskaltanut ajatella loppuun saakka. En koskaan. Päätäni ja koko vartaloani särki usein. Kävin usein lääkintävoimistelijan vastaanotolla. Minulla oli hengitysvaikeuksia. Rintakehääni koski."

Vinoon varttuneen tytön ovat lukeneet myös mm. Katja, Jokke, MariaSusa ja Tiina. Muistini mukaan tästä on siis tosiaan pidetty muiden blogeissa paljon (mutta ehdin uudelleenlukemaan jutut vasta myöhemmin), joten kannattaa käydä lukemassa muutkin arviot.

Osallistun teoksella ainakin haasteisiin Underbara finlandssvenskar vid papper ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti.

15 kommenttia:

  1. Karoliina, nyt ja tässä ei ole tärkeää, miksi äiti oli kuin hän oli, miksi hän teki kuten teki, vaan se, että hän oli ja teki ja tuhosi yhden ihmisen elämän.

    Hämmentävää ei ollenkaan ole aatelinen tausta, vaan se on kuin vahvennus mahdollisuudelle, että joku muukin olisi näin kokenut ja että 'piireissä' tätä juuri tapahtuisi. Ainakin '60 -luvulla mikään instanssi ei olisi puuttunut Suomen yläluokan piireissä juhlivan naisen yksityiselämään. Ja takana oli vanhaa rahaa sekä suvun tunnettu valta ja mahti.

    Kirja on minulla, lahjaksi saatuna, mutta en ole vielä lukenut, enkä bloggaa tästä.

    Nyt on niin, että tarina on kuin yksi yhteen parhaan lapsuuden ystäväni elämästä. Kuningatarmehiläisestä huolimatta hänkin selvisi, mutta mitenkään en jaksaisi muistaa, mikä kaikki on mahdollista lapselle tapahtua monien palvelijoiden kartanossa ja kukaan ei uskalla hiiskaahtaakaan, mitä tapahtuu. Tyttöjä oli kaksi. Nuorempi nujertui vaatimusten alla ja putosi vaikeaan anoreksiaan, josta selvisi vuosien sairaalakierteen ja kalliin yksityisen hoidon turvin. Hänestä tuli avioliiton kautta sukulaiseni. Toinen selvisi olemalla aina paras kaikessa. Vai selvisikö hän kuitenkaan...menestynyt ystäväni, jonka kirjeet Persian ajoilta ovat vieläkin tallella. Siellä shaahin hovin äärellä, palvelijoiden ympäroimänä meni muutama vuosi, kunnes...

    Miten absurdia, että vieläkin törmään kunintarmehiläiseen ja aina hän tulee hymyillen luokseni, mutta me molemmat tiedämme, että minäkin olin siellä, melkein aina mukana. Hän muistelee aina vain, kuinka minä vedin käteeni hänen pitkät iltapuvun käsineensä ja...

    Oi, mitä ne käsineet voisivatkaan kertoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minusta se juuri on tärkeää: miksi hän oli noin ja teki näin? Usein taustalla on monen sukupolven kierre ja sen katkaistakseen on tärkeää yrittää ymmärtää. Lisäksi ajattelin nyt nimenomaan romaanina, jolloin empatia ei näyttele niin suurta roolia. Kirjan äitihahmo olisi minusta aivan verrattoman hedelmällinen romaanihenkilöksi. En tarkoita, että hän olisi miellyttävä tai ihailtava, mutta erittäin mielenkiintoinen.

      Minä en myöskään tiedä, tuhosiko hän yhden ihmisen elämän, koska siitä minulla on vain yhden ihmisen fiktionalisoitu mielipide.

      Aatelinen tausta ei ollut minusta hämmentävä, vaan sanoin, että se oli ehkä asia, joka teki "tavallisesta" perheestä jollakin tavalla erikoislaatuisen. Perheen sisäisiä ongelmia riittää kaikissa yhteiskuntaluokissa. Yhteiskunnan arvostettujen idoleiden perhe-elämään ei ehkä uskalleta puuttua, ja toisaalta köyhälistön asiat eivät aina kiinnosta ketään. No, nykyisin on toivottavasti jo vähän paremmin.

      Poista
    2. Karoliina, meillä on sitten sama romaanihenkilö;-)Hänhän voi olla jollekin kiinnostava ja jopa idoli. Niin minullekin, kunnes aikuistuin ja tajusin.

      Kyllä hän tuhosi: Aina on joku joka on niin liki, että näkee ja kuulee.

      Juuri niin se menee: Minulla on kaksi hurjaa tarinaa ja toinen on yläluokasta ja toinen alaluokasta. Suomea ei pidetä luokkayhteiskuntana, mutta kyllä se sitäkin on. Ylä- ja alalu0kissa voi tapahtua ihan mitä vaan, kun kaikki huomio on kuin Gaussin käyrässä eli jossain keskellä.

      Saattaa olla, että kolmessa viime vuosikymmenessä tähänkin on tullut muutosta - toivottavasti.

      Poista
    3. Leena, sinulla on selvästi enemmän tietoa kuin minulla, jolla on vain tämä kirja.

      Joka tapauksessa tämä on hirveän surullinen tarina, oli totuus (?) sitten mikä tahansa.

      Poista
  2. Hämmentävää, enpä tiedä luenko tätä kirjaa koskaan. Minun kärsivällisyyteni on yleensä erittäin rajallinen terapiaromaanien suhteen...
    Leena, kuulostaa siltä, että sinulla on siinä aineksia ainakin yhteen romaaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, jos kirja tuntuu kiinnostavan, kannattaa kokeilla, sillä moni on lukenut tämän eri tavalla kuin minä, joka koin sävyn raskaaksi.

      Poista
  3. Kuten tiedät, minä pidin tästä kirjasta. Vinoon varttunut tyttö on vaikeasti määriteltävissä, koska se on tosiaan omaelämäkerrallinen romaani, mutta toisaalta se on romaanimainen omaelämäkerta. Itse(kin) luin kirjan ehkä enemmän elämäkertana.

    Minun makuuni kirja tosiaankin oli, subjektiivisuudessaan haahuileva, tunnelmasta kiinni saava ja Karin E:n omista kokemuksista ja tuntemuksista kiinnostavasti kertovana. Minulle tämä ei auennut katkerana, vaan pikemminkin yrityksenä ymmärtää sitä, miten tyttärestä ei tullut sellaista kuin olisi pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tiedän tosiaan, että pidit, mutta käyn tänään lukemassa bloggauksesi vielä uudelleen.

      Toivoin kovasti samanlaista kokemusta kuin sinä, mutta en valitettavasti saanut tekstin langanpäästä kiinni. :/

      Poista
  4. Kiitos linkkauksesta :)

    Minusta analyysissäsi on paljon, mitä itsekin mietin esim. "olisi hyvin mielenkiintoista kuulla perheen muiden jäsenien näkemys noista vuosista" .. ja myös sitä, että vaikka kyse on romaanista, kokee sen omaelämäkerralisena. Luin netistä perheen pojan haastattelun erääseen toiseen asiaan liittyen.

    En tiedä pidinkö kovin kirjasta, mutta kirja jäi askarruttamaan, ja luin vielä KE:n Isäni oli nuori sotilas, sekä Ulla Appelsinin Kenraalin vuosisata, sekä katsoin Ylen elävän arkiston Kenraalin hautajaiset ja katsoin Ylen Mirja Pyykön haastattelun K.E:stä ja luin netin kaikki materiaalit

    Minulla on jonkunlainen käsitys, mutta ajattelen tätä kuitenkin romaanina.

    Meinasin ostaa tämän ruotsinkielisenä, mutta voin lukea sen seuraavaksi ruotsiksi.

    Minä koin tämän romaanin jotenkin syömisen kautta, jota muistaakseni omassa postauksessani käsittelin. Sinä ja Lumiomena focustatte äidin ja tyttären suhdetta, mikä onkin hyvä se on paljon läsnä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin muuten oman arvioni ja ainakin oli pitkä :)

      Poista
    2. Jokke, minuakin tämä jäi askarruttamaan juuri siksi, että kyse on kuitenkin todellisista henkilöistä, jotka jäivät tässä täysin äänettömiksi ja yksipuolisesti kuvailluiksi. Se tuntui vastenmieliseltä, vaikka he olisivat todellisuudessakin olleet kuinka kauheita vain.

      Juttelin juuri erään ystävän kanssa, jolla on syömishäiriötausta ja hän nosti myös tuon syömisen kirjan kantavaksi teemaksi. Tavallaan se oli minustakin, muistothan melkein alkavat oksentamiskokemuksella ja myöhemminkin karkit tai perheen "läskipäivittelyt" kulkevat tiiviisti mukana. En kuitenkaan kiinnittänyt syömishäiriöön niin paljon huomiota, sillä sitä käsiteltiin vain hieman lopussa ja muutenkin näin häiriöt oireiluna noista muista asioista. Ja minun tulkintani oli, että äidin käytös ja tyttären reaktiot siihen olivat suurin syy järkkyneeseen tasapainoon. Siksi fokukseni on äidin ja tyttären suhteessa - ja varmaan siksikin, että koin sen mielenkiintoisena, samoin kuin tosiaan tuon karmivasti kuvaillun äitihahmon.

      Käyn lukemassa sinunkin (pitkän) juttusi tänään! :)

      Poista
  5. Onhan tämä kirja tietyllä tapaa tosiaan sellainen hyvin subjektiivinen avautuminen, mutta jotenkin minä tykkäsin kovasti ja vieläkin muistelen tätä lukukokemusta jotenkin hyvin voimakkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kyllähän tästä monet ovat pitäneet kovasti, joten kirjalla on eittämättä ansionsa, vaikka se ei minuun ihan samalla tavalla vaikuttanut. Ajatuksia tämä kuitenkin herätti, mikä on positiivista.

      Poista
  6. Mun on pitänyt lukea tämä monesti, mutta jotenkin se on aina unohtunut. Kirjan nimi, kansi ja tausta ovat minusta kiinnostavia, ja olen pidellyt tätä käsissäni useasti. Tämä arvio (kumma kyllä) herätti kiinnostuksen uudestaan. Katsotaan miten käy :)

    VastaaPoista
  7. Helmi, minullakin kesti, ennen kuin kirja tuli etsittyä käsiin, vaikka kiinnostuin tästä jo aikaa sitten. Ja minustakin tässä oli ennakkoon onnistunut paketti: hyvä (hyvin suomennettu) nimi, herkkä kansi ja taustoiltaan kiinnostava henkilö.

    En muuten yhtään ihmettele, että kirja kiinnostaa, vaikka se oli minulle lopulta vähemmän kuin odotin. Suosittelen ehdottomasti jo senkin takia, että moni fiksu lukija on tästä pitänyt. Ja minua kiinnostaa kuulla tästä erilaisia näkemyksiä. Pitäisi melkein annettuja pisteitä korottaa sen takia, että teos askarruttaa ja herättää kysymyksiä, vaikka kirjana se ei ollut minusta kummoinen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...