perjantai 9. syyskuuta 2011

Poistoperjantai ja syyspuutarhafiilistelyä

Edellisen viikon voittaja julkaistiin jo edellisessä postauksessa, joten nyt voidaan mennä suoraan asiaan. Tiedän, että olette kaikki odottaneet kuumeisesti, jotta näkisitte naamatauluni arvontakuvan muodossa, mutta joudun nyt tuottamaan suuren pettymyksen: Minulla oli ensimmäistä kertaa tällä viikolla sellainen päivä, ettei tarvinnut lähteä lasten päiväkotia pidemmälle tai tavata muuten ketään, enkä jaksanut siksi edes maskaraa naamaani sutia. Enkä sitten halunnut tuoda olmisilmiäni tänne viemään yöunianne, joten nyt ilmoitan viikon poistokirjan toisenlaisella kuvalla. (Varmuuden vuoksi huomio: ylläoleva on kirjoitettu huumorimielessä.)


Kyseessä on siis Ian McEwanin esikoisromaani Sementtipuutarha. Olen lukenut tämä itse joskus vuonna eba (ennen blogin alkua), joten arviota siitä ei Kirjavasta kammarista löydy. Kirjablogimaailma kuitenkin vilisee McEwan-keskusteluja, joissa olen useaan otteeseen auliisti kertonut, että tämä kirja oli minusta erittäin taidokas ja vaikuttava, mutta niin vastenmielinen ja ahdistava, etten voi sanoa siitä varsinaisesti pitäneeni. Toisin kuin McEwanin upeasta Rannalla-romaanista (muut on vielä lukematta).


Koska jo kahden kirjan perusteella tiedän arvostavani McEwania hautaani asti, haluan hänen teoksiaan hyllyynsä. Minulle kävikin äskettäin niin mukavasti, että Joana tarjosi uutta Sementtipuutarhaa, ja sain sen itselleni. Sitten pian sen jälkeen löysin tämän vanhemman version Kierrätyskeskuksesta ilmaiseksi, ja nappasin sen mukaani ihan teitä varten. Tämä on vuodelta 1980, jolloin kirja ilmestyi Suomessa, mutta kyseessä on kirjakerhopainos. Silti paperi on laadukasta jne. toisin kuin joskus näissä tapauksissa. Kirja on hyväkuntoinen, kovakantinen ja kansipaperillinen. 



Kustantaja kuvaa teosta näin:

"Psykologisesti loistokas esikoisromaani käynnisti brittikirjailijan komean uran

Julie, Sue, Tom ja Jack ovat jääneet orvoiksi. Vanhin heistä on kuudentoista, nuorin vasta kuuden. Sisarukset alkavat elää isossa talossa oman tahtonsa ja taitonsa mukaan.
Teini-ikäinen Jack kertoo omaperäisellä, lakonisella tyylillään tästä perhe-elämän vääristyneestä vaihtoehdosta, kesken­kasvuisten hämmentävästä vapaudesta, roolileikeistä ja seksuaalisista jännitteistä."

Arvonta suoritetaan vanhoilla säännöillä: Ilmoittautumisaikaa on ensi torstaihin, 15.9., klo 17.00 saakka. Arpoja saa yhden kustakin seuraavasta: ilmoittautumalla mukaan tämän postauksen kommenteissa; olemalla rekisteröity lukijani; ja linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa. On siis mahdollista osallistua 1-3 arvalla. Onnea matkaan!
Loppukevennyksenä vielä kuvia syksyisestä puutarhastamme:
Saamaton puutarhuri istutti tämän daalian juurakon vasta keskikesällä ja ilman esikasvatusta, mutta on oikeastaan ihana nauttia siitä juuri nyt.
Syysleimuissakin on vielä jokunen kukka jäljellä.


Villiviinin marjat näyttävät joskus hauskoilta.


Molekyylirakenteilta, vai mitä ne tuollaiset häkkyrät ovatkaan.

Myös villiviinin lehdet alkavat olla upeissa väreissä.





Samoin kuin pensasmustikka.
Kaunista syysviikonloppua!

26 kommenttia:

  1. En osallistu tähän, kun on jo oma kappale hyllyssä, mutta ihastelen noita kuvia!

    Tuo luonnon oma molekyylirakennelma on ihana ;)

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihania kuvia! <3

    Kolmella mukana, as always! :)

    VastaaPoista
  3. Minäkään en osallistu arvontaa, kun olen kirjan jo lukenut. Halusin vain sanoa että olen kanssasi ihan samaa mieltä Sementtipuutarhasta: se on todella hieno kirja, mutta myös äärimmäisen ahdistava. Sen lukeminen ei helpolla unohdu. Minä kyllä voin sanoa pitäneeni kirjasta, mutta muistan kyllä aina mainita myös sen ahdistavuudesta. En usko kovin moni siitä tykkää sellaisella "aivan ihana kirja joka pitää lukea joka vuosi uudestaan!" -tavalla. :)

    Kauniita puutarhakuvia!

    VastaaPoista
  4. Vai mitkä kuvat! Ihania värejä. Ei meilläpäin vaan tuollaista vielä näy. Molekyyli-villiviini on ajatuksena uutuus, ja valloittava sellainen :-)

    VastaaPoista
  5. Toi olis just mun tyylinen kirja. Yhdellä mukana. Juu ja en stressaa Thorvallista vaan ennemminkin ihmettelen minne se on voinut kadota... -Katriina-

    VastaaPoista
  6. Vau mitä värejä! ♥ Rakastan syksyä ja odotankin jo innolla, että koska nuo aivan ikkunoitteni takana olevat vaahterat vaihtavat väriä.

    Kolmella mukana! :)

    VastaaPoista
  7. Minä osallistun kaikellani aina kun on Ian McEwanista kysymys.

    Hemmetin hienot kuvat sulla...Näihin palataan.

    Suloista syyskuun viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. oi miten ihanan syksyisiä kuvia ja mikä väriloisto. :)

    mukana kahdella jälleen.

    VastaaPoista
  9. Vaikuttaa mielenkiintoiselta vaikkakin hieman kammottavalta kirjalta.. Rohkeasti osallistun kuitenkin kolmella arvalla :)

    Ihmettelen miksei Rannalla-romaani puhutellut minua aikoinaan laisinkaan, Sovitukseen puolestaan suorastaan hullaannuin! Sementtipuutarha olisi siis mielenkiintoinen makupala tällä epätasaisella McEwan-tielläni, peukut siis pystyssä :)

    VastaaPoista
  10. Ehdottomasti olen jälleen mukana kahdella. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa tutustuminen McEwaniin kuin blogiarvonnassa hänen teoksensa voittaminen. ;)

    VastaaPoista
  11. Tämä taitaa löytyä meidän äidiltä hyllystä joten jätän osallistumatta..

    ..mutta oli pakko tulla fiilistelemään ihania syyspuutarhakuviasi! Mahtavat molekyylirakennemarjat (eli kyllä niitä voi molek.rakenteiksi kutsua:)!

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Osallistun!!!! Ihan huikeita syyskuvia sulla.

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukaan....
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Kolmella arvalla mukana! Tämä kirja kuuluu Totally British -haasteeseeni :)

    VastaaPoista
  15. Siis tuo sun aloitus osoitti hienovireistä huumorintajua;-)

    Minulla ei ole ollenkaan daalioita, koska 300-400 muun kasvin lisäksi en jaksa kukkia, jotka pitää nostaa talveksi kellariin. Tässä sitten tulin tuota valkoista uudelleen ihmettelemään ja ihastelemaan...

    VastaaPoista
  16. osallistun :------------)

    http://kirjaprinsessa.blogspot.com/ tuossa mun blogi, mainostelen tätä siellä sitte :D

    VastaaPoista
  17. Tuota McEwania minulla ei ole, joten lähden kolmella mukaan.

    Todella kauniita, syksyisiä kuvia! Luonto alkaa ollakin parhaimmillaan ja värikkäimmillään. Pitää varmaan huomenna lähteä kameran kanssa metsään.

    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana! Tätä kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
  19. Kauniita syksyisiä kuvia!

    Osallistun kolmella mukaan arvontaan, koska tätä nimenomaista McEwania ei hyllystä vielä löydy. :)

    VastaaPoista
  20. McEwan fanina ja Sementtipuutarhan puuttuessa omasta hyllystä osallistun tottakai kolmella!

    VastaaPoista
  21. Osallistun myös arvontaan, yhdellä äänellä vain :)

    VastaaPoista
  22. Onnea matkaan kaikille tähän mennessä osallistuneille, ja kiitos kaikista ihanista viesteistä - kuvakehuista ja McEwan-kokemuksista jne.! <3

    VastaaPoista
  23. Osallistun kolmella arvalla. Olen lukenut McEwanilta vain Rannalla, joten olisipa huippua, jos arpaonni lykästäisi. ;-) Kerrassaan lumoavia kuvia!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...