perjantai 3. helmikuuta 2012

Parhaiden perjantai - Lionel Shriver: Jonnekin pois

Lionel Shriver: Jonnekin pois (So Much for That).
Kustantaja: Avain, 2011.
Suomentanut: Seppo Raudaskoski.
Sivuja: 533
Genre: Tarkkanäköisen vimmainen lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Tunnelma oli ollut ovella lähtöhalailun aikaan kuin valtameriristeiljän kannella torven soidessa. Maihin jäävien oli aika poistua laivasta. Kun he peruuttivat autollaan kadulle ja heidän kaksi ystäväänsä vilkuttivat kuistilta, tuntui kuin auto ei olisi liikkunut vaan talo, niin kuin sen köydet olisi irrotettu ja se olisi lähtenyt loittonemaan kohti kaukaista rantaa, mistä ei voinut lähettää postikortteja."


On vaikea löytää oikeaa tapaa aloittaa tämä arvio. Lionel Shriver on yksi suurimpia suosikkejani kirjallisuuden saralta, joten se, että pidin tästä kirjasta valtavasti, ei tullut yllätyksenä minulle eikä varmasti muillekaan. Shriver ei ole kuitenkaan erityisen helppo luettava. Hänen kielensä on kyllä suoraviivaista ja rehellistä - siinä ei ole mitään kikkailevaa - mutta hän tuntuu välillä niin synkältä, vihaiselta ja vimmaiselta, että lukeminen on raskasta ja hidastakin.


Shriverin henkilöhahmot ovat aina erityisen realistisia, ja niin kuin oikeassakin elämässä, osaa heistä rakastaa heidän "vioistaan" huolimatta, toisia ei taas jaksa sietää, vaikka yrittäisi olla suvaitsevainen. Erityisen säälimätön Shriver on naisiaan kohtaan. Tämä oli ensimmäinen lukemani Shriver-romaani, jossa päähenkilö oli mies, mutta sivurooleissakin he ovat ehkä ärsyttäviä, välinpitämättömiä, tossukoita tai vähän pihalla, mutta eivät koskaan yhtä neuroottisia ja rehellisesti kuvattuja kuin kirjojen naiset. Vai pitäisikö sanoa ämmät.


Pidin todella paljon Poikani Kevin -romaanin Evasta, samoin kuin Syntymäpäivän jälkeen -Irinasta, mutta Kaksoisvirheen Willyyn vähän hermostuin enkä pystynyt ihastumaan myöskään Jonnekin pois -kirjan päähenkilön vaimoon, Glynisiin. Silti nämä jälkimmäisetkin naiset, joiden kanssa en onnistunut ystävystymään, ovat olleet mainioita romaanihahmoja. Kyllä Shriver osaa!


Jonnekin pois on paitsi ihmis- ja ihmissuhdekuvauksessaan tarkkanäköinen (ja kustantajaa myötäillen sanon, että kuitenkin ennen kaikkea avioliittoromaani) myös hyvin yhteiskunnallinen. Niin oli myös Poikani Kevin, mutta se oli plajon vähemmän suoraan paasaava. Hieman pelkäsin Jonnekin pois lukemista, sillä vaikka olen yhteiskunnasta ja politiikasta kiinnostunut, en ole aina innoissani saarnaamisesta kaunokirjallisuudessa. Aika harvoin oikeastaan olen. Mutta pelkäsin turhaan tätä romaania, sillä vaikka siinä suomitaan esimerkiksi amerikkalaista terveydenhuoltojärjestelmää suorin sanoin (ja syystä!), se tapahtuu kaunokirjallisesti ja juonta kuljettaen.


Shriver upottaa tuttuun tapaansa myös pienemmän mittakaavan teräviä mielipiteitään romaanihenkilöidensä ajatuksiin tai viileään kerrontaan:


"Jackson vilkaisi halveksuvasti lihavaa lenkkeilijää (jonka he ohittivat kävellen). Mies kulautti vettä Evian-pullostaan ylväänä ja itsetyytyväisenä kuten pulloveden kanniskelijat aina. Ihmeellistä, miten heidän esi-isänsä olivat onnistuneet valloittamaan lännen, vaikka juottopaikkojen välissä oli ollut monta sataa kilometriä, mutta tuo läski ja muut nykyamerikkalaiset nääntyivät viidessä minuutissa, jos eivät saaneet vesihörppyä."


Ja varmasti muitakin kuin minua ärsyttää tämä erittäin yleinen tapa - johon olen toki itsekin joskus syyllistynyt:


"Ja aivan, heti kun he olivat tervehtineet, Rubyn kännykkä soi. Hän katsoi soittajan tietoja otsa rypyssä ja lausui modernin kiiretyöläisen moton: 'Anteeksi, mutta tähän on pakko vastata.'"


(Nykysuomeksi = "Sori, mun on pakko ottaa tää.")


Minä todella pidän lässyttämättömistä, amerikkalaisista uutta realismia edustavista romaaneista. Ei niitä jaksa koko ajan lukea, sillä välillä kaipaa enemmän optimismia, pehmeyttä ja kauneutta, mutta esimerkiksi Lionel Shriver ja tuoreempi suosikkini Jonathan Franzen kyllä osaavat oman asiansa. Vertaan Franzenia aina Adam Langeriin, ja toisaalta Shriveriä Franzeniin. Vapaus ja Jonnekin pois ovat hengeltään niin samanlaisia, että kun luin nämä peräkkäin, en tuntenut aluksi siirtyneeni edes eri kirjaan. Toki romaaneilla oli lopulta selkeät ominaispiirteensä, mutta henkensä lisäksi kirjoissa oli samalla tavalla minut (positiivisessa mielessä) yllättäneet loput.


Käännös ja toimitus vaikuttivat minusta pikkuvirheet anteeksiantaen oikein kelvollisilta. On kyse enemmän makuasioista, jos minusta New Yorkin metroa kutsutaan suomeksi aina metroksi, vaikka newyorkilaiset mielellään erottautuvat turisteista puhumalla junasta. Tai jos minusta voisi sanoa suomeksi Ala-Manhattan Lower Manhattanin sijaan, etenkin jos samassa teoksessa kääntää suomeksikin aika vakiintuneen Little Italyn Pikku-Italiaksi.


Shriverissä ihanaa on sekin, että hän on kirjoittanut paljon romaaneja, joita ei ole suomennettu. Hänessä siis riittää luettavaa vielä pitkälle eteenpäin. Ja kyllä, ihan totta, häneltä on ilmestymässä uusi romaani maaliskuussa, The New Republic, olkaa hyvä! Maltankohan odottaa suomennosta?

28 kommenttia:

  1. Hienoa, että pidit tästä näin paljon. Hienoa, mieleenpainuva kirja:)

    VastaaPoista
  2. Minä olen kyllä myös menettänyt sydämeni noille amerikkalaisilla uudenkarhean realistisille tarinoille.

    Ja samaa olen ihastellut, että ajatella miten monta kirjaa Shriveriltä vielä on lukematta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ajatella mitä kaikkea ihanaa on vielä edessä. :) Ja sinulla vielä Langerin California Avenuekin. <3 Pidähän silmät taas kirppiksillä auki!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen arvio! Minä en tosiaan ole lukenut tätä vielä, kuten en Franzeniakaan, mutta joskus sitten... :). Noita kansikuvia tutkaillessa tuli mieleen, että nimi "So much for that" kuvaa ehkä kirjan tunnelmaa vielä paremmin kuin "Jonnekin pois". (Varsinkin tuo lakanakansi on hieno!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin lakanakannesta kovasti. :) Mietin juuri tänään kirjan nimeä, ja tulin siihen tulokseen, että sekä alkuperäinen että suomennettu nimi ovat todella osuvia monella tapaa, joskin vähän eri tavalla.

      Poista
    2. Löysin muuten enemmänkin kansia, mutta kaikki ei mahtuneet (tai olisi, mutta teksti olisi jäänyt levottoman kapeaksi rimpsuksi), ja piti siksi valita suosikit mukaan. :)

      Poista
  4. Kirjoitustehtävien puurtamisen keskeltä (jee, opinnot loppusuoralla!) pikaisesti: hyvä arvio, hyviä huomioita! Palaan kommentoimaan paremmalla ajalla. Ja P.S. Minäkin mietin, jaksanko odottaa seuraan Shriver-suomennokseen asti. :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoitit hienosti. <3

    Minä olen ollut kiinnostunut tästä kirjasta jo syksystä saakka, mutta aina joku asia on viivyttänyt lukemisen aloittamista. Viimeksi varmaan Franzenin Vapaus. ;) Nimittäin niin paljon kuin pidinkin (tai oikeastaan rakastin!) Vapautta, tuli tunne että on luettava jotain muuta. Nyt alkaa olla jo Shiver-olo ja sinun arviosi kyllä nosti tätä kirjaa lukupinossani ainakin pari sijaa ylemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Minustakin tuntui hullulta lukea nämä peräjälkeen, mutta halusin ehtiä molemmat mukaan Globaliaan.. ;) Noin muuten suosittelen pientä sulattelua näiden uusrealismin järkäleiden välille. On tosi jännä odotella Shriver-kokemustasi, kun se on ensimmäisesi!

      Poista
  6. Minä olen kiinnostunut kaikista Shriverin kirjoista sateenkaaren tuolle puolen, sillä Lionelissa on 'munaa'!

    Juuri tällä hetkellä raahaudun, sillä liian hyviä lukukokemuksia ollut jo alkuvuoteen monta. En saa otetta, tatsi karkaa...

    Toden sanoit: Väliin on saatava muuta, että Shriver erottuu sitten vieläkin kirkkaampana! (Siis alku sinun ja minä vähän jatkoin;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, munaa löytyy. Ja minullakin on välillä se, että osaan jo valita lukulistalleni (vain) niin loistavia teoksia, että välillä pakahtuu. Ja sitten pitää vaikka katsoa vähän leffoja. :)

      Väliin muuta hyvää ja sitten taas Shriver takaisin lavalle.. Paljon on lukematta, mutta mieleni tekisi lukea uudelleen myös Kevin ja Syntymäpäivä..

      Poista
  7. Mies jumittaa tämän kanssa. Otan käsittelyyn sen jälkeen. Tulee olemaan ensimmäinen Shriverini, vähän jännittää. Toisaalta on hyväkin, että mies vielä vähän aikaa jumittaa, minulla on meinaan Oatesin Blondi kesken, eikä sekään ihan kevyimmästä (ja lyhimmästä) päästä ole. Ehkä pitäisi lukea jokin hömppä väliin. Palaan arvioosi tarkemmin, kun olen kirjan lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jumitin tämän kanssa. Lopun luin nopeasti, mutta alkupuolisko meni hitaasti. Niin meni myös Kaksoisvirhe syksyllä, ja olen päätellyt tarvitsevani Shriverin kanssa aikaa. Kaksi ekaa oli aikataulutettuja työtehtäviä, enkä siksi enää muista, kuinka vapaaehtoisesti luin ne tietyssä ajassa. Lähtemättömän jäljen jättivät joka tapauksessa.

      Oi, mulla on Blondi vielä lukematta. Mutta kuulemani perusteella voisi tosiaan olla hyvä lukea väliin jotakin kepeämpää ja lyhyempää. Tämä vaatii oman tilansa.

      Palataan!

      Poista
  8. Mielenkiintoinen Shriver -katsaus! Tämä on taas yksi niistä rehellisesti ehkä 300 kiinnostavasta kirjailijasta joiden nimen ja joitain kirjoja kyllä tunnistan mutta joilta en ole vielä lukenut yhtikäs mitään. Shriverin kanssa olen kuitenkin jo niin pitkältä, että hankin Poikani Kevinin pokkariversion kirjamessuilta ja katselen sitä hyllyssä joka päivä. Luulen, että pidän Shriveristä enemmän kuin Franzenista, jota kyllä en myöskään ole vielä lukenut...

    Minulle oli kuitenkin yllätys, että Shriver on kirjoittanut noin paljon muitakin kirjoja. Kaksoisvirhe ja Jonnekin pois ovat ainoat, joista muistan aiemmin kuulleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä on suomennettu, mutta kymmenen hän on suunnilleen julkaissut kaikkiaan. Shriver on tiukka mimmi, mutta Poikani Keviniä uskaltaa suositella kenelle vain siinä, että tuskin se ketään kylmäksi jättää. Kaikki eivät ole kuitenkaan rakastaneet koko kirjaa, vaan esim. pitäneet alkua tylsänä. Minusta pois se - koko kirja on upea!

      Poista
  9. Kuten olen muuallakin todennut, minulle tämä kirja oli hiukan liian saarnaava, ja tiettyjä teemoja tunnuttiin toistavan hirveän paljon. Esimerkiksi sitä että sairaalla ihmisellä on oikeus olla ikävä ihminen eikä hänen tarvitse mitenkään jalostua luonteeltaan. Ja nyt kun kirjan lukemisesta on muutama viikko, minua on jäänyt erityisesti häiritsemään kirjan loppu. Ei niinkään se lopun perusidea (ihan mielelläni soin tietyille päähenkilöille seesteisen ja "onnellisen" lopun kaiken tapahtuneen jälkeen), mutta se vietiin ehkä hiukan liian pitkälle. Toivottavasti ei spoilaa kauheasti jos sanon että Heatherin ja Zachin kohdalla se positiivisuus meni minusta vähän överiksi.

    Hassua käydä joka paikassa napisemassa noista muutamasta miinuksesta, kun kuitenkin pidin kirjasta hirveästi. Mutta Shriver on niin loistava, että rima on korkealla, ja rakkaimpia kirjailijoitaan voi minusta myös vähän kritisoidakin - kyllä he sen kestävät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja toki on paasaava, mutta tässä voi olla vähän taas sitä odotusjuttua: olin lukenut niin monesta paikasta tämän olevan saarnaava, että lopulta olin iloisen yllättynyt, ettei paasausta ollut tuon enempää ja sekin minusta kuului ihan olennaisena osana tarinaan.

      En halunnut taas itse juttuun kirjoittaa paljon lopusta, mutta sanon nyt tässä, että minä ajattelin niin, että se överisiirappisuus oli ihan harkittu juttu. Minusta se oli jotenkin mainio kaiken sen kärsimyksen ja älyttömältä kuulostaneen Toisen Elämän haihattelun jälkeen. Oikein nauratti. :) Mutta ihan varmasti Shriver kestää analyyttisen tarkkailun - en minäkään rakastanut ehdoitta esim. Kaksoisvirhettä (ja tämäkin taitaa jäädä Shriver-listallani Kevinin ja Syntymäpäivän jälkeen (jälkeen, heh), niin paljon kuin tästä pidinkin).

      Poista
  10. Tilasin eilen illalla nettikaupasta Syntymäpäivän jälkeen...Se olkoon minun 'lomani'.

    Aion lukea Kevininkin, päätin nyt, mutta sitä odotan muualta.

    Kaunista viikonloppua sinulle & co! Olen aika outo ihminen: Ihastun kaikkiin, jotka rakastavat Ian McEwania ja Lionel Shriveriä...,mutta kirjallisuus on jaettua intohimoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten hienoa, että luet myös nuo kaksi lempi-Shriveriäni! On minustakin helppo tuntea sielun sympatiaa niitä kohtaan, jotka arvostavat samanlaisia lukuelämyksiä kuin itse. :)

      Toivottavasti viikonloppu on ollut sielläkin kaunis. <3

      Poista
  11. Olen uusherännäisiä Shriverin suhteen, maailmani todella keikahti We Need to Talk About Kevinin luettuani niin pahasti että huhhuh, vieläkin puhututtaa tuo kirja :) Jopa siinä määrin, että annoin sen parhaalle ystävälleni joululahjaksi niin saan sitten keskustella kirjasta hänen kanssaan :)

    So Much for That odottaa vielä hyllyssä lukemista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevin on kyllä uskomaton teos. Se on minusta edelleen Shriverin paras ja vaikuttavin, mutta muutkin ovat olleet upeita. Sinulla(kin) on hienoja hetkiä edessäsi Shriverin kanssa!

      Poista
    2. PS. En muista olenko sanonut tämän ennen, mutta blogisi ei millään päivity sivupalkkiini, ja sama ongelma on monen muunkin uudehkon blogin kanssa. Yritän tehdä asialle jotakin lähiaikoina (joku sanoi, että oli auttanut, kun oli poistunut lukijoista ja liittynyt joukkoon sitten uudelleen), mutta tämä tiedoksi, ettet ihmettele, kun en ikinä vieraile luonasi. :/

      Poista
  12. koska eilinen viesti ilmeisesti katosi mystisesti matkalla niin uusi postaus. ;) olipas kiva lukea arviosi ennen kuin itse tartun kirjaan. Rakastuin tuohon We need to talk about Keviniin,että innolla odotan mitä tuleman pitää. Itsellä vaan tuppaa sitten olemaan se rima aika korkealla jos edellinen teos on ollut jollain tapaa mykistävä. Ihan samoin kävi nyt Kirotun Istanbulin kanssa,mutta siitä sitten myöhemmin. ;) Tällä hetkellä luen ajatuksia herättävää meitä oli kaksi Tuija Wuori-Tabermanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Minä aloitin juuri tänään Kirottua Istanbulia, mutta ehdin aamukahvilla vasta niin muutaman sivun eteenpäin, etten osaa sanoa siitä vielä mitään. Suurten lukuelämysten jälkeen tarvitsee kyllä usein "tilaa" - joko niin, ettei aloita heti uutta kirjaa tai minulla malttamattomalla toimii paremmin se, että lukee jotakin ihan toisenlaista perään.

      Poista
  13. Sain tämän loppuun eilen ja kirjoitin siitä tänään. Arviotasi lukiessani huomasin, että minulle suomenkielinen nimi toimii jopa englanninkielistä paremmin! Harvoin asia on näin päin - mutta poikkeuksiakin löytyy näköjään. Englanninkielinenkin nimi tosin on aivan osuva :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Paula, täytyypä käydä lukemassa juttusi! Ja kyllä, joskus kirjojen nimet on käännetty erityisen osuvasti. Mietin tätä juuri eilen, kun kirjoitin yhtä lausuntoa, jossa mainitsin Sarah Watersin romaanin Vieras kartanossa (The Little Stranger), jossa minusta samoin suomalainen nimi on huippu!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...