lauantai 13. elokuuta 2011

Lastenkirjalauantai: Dinosaurukset

Per Christiansen - Chris McNab: Dinosaurukset. Maapallon esihistorialliset hirmuliskot.
Kustantaja: Gummerus, 2011.
Suomentanut: Risto K. Träff.
Sivuja: 188.
Genre: Lasten tieto- ja tarrakirja.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kun minä olin lapsi, dinosaurukset eivät tainneet olla erityisesti muodissa. En ainakaan muista, että kukaan kavereista olisi niistä kohkannut. Parikymppisenä opin Lassi ja Leevi -sarjakuvista, että lapset saattavat olla niistä kiinnostuneita. Ja samoihin aikoihin myös Jurassic Park kai saapui valkokankaalle.


Nykyisin suurin osa lapsista taitaa käydä läpi vähintään lyhyen dinosauruskauden. Meidän Stellalla sellainen on päällä juuri nyt, ja se johtuu siitä, että kävimme vähän aikaa sitten Heurekan Dinosaurukset-näyttelyssä. Näyttely oli kiva, mutta tämä innostus silti yllätti, sillä Stella on ollut yleensä kiinnostunut lähinnä käsillä tekemisestä ja liikunnallisista jutuista, eikä juurikaan eläimistä. Mutta kun Heurekan näyttelyesite oli luettu repaleiseksi, ajattelin että lienee syytä hankkia lapselle aiheesta kirja.


Minulla ei ole nyt vertailukohtia, vaikka oletan, että lasten tietokirjoja dinosauruksista on tehty hyvin paljon. Tämä meillä nyt oleva Dinosaurukset-kirja on minusta joka tapauksessa todella hyvä.  Ainakin se on kattava - ehkä hieman liiankin kattava meidän tarpeisiin, lajeja on esitelty tosi suuret määrät - ja Stella katselee mielellään värikkäitä, aika hurjiakin kuvia, ja opettelee vanhempien lukemina eri dinosaurusten nimiä. Lajiesittelyiden yhteydessä on myös hauskoja, lyhyitä tietoiskuja, joilla on helppo herättää lapsen mielenkiinto ja samalla oppii - aikuinenkin. Kirjassa on mukana dinosaurusten lisäksi myös muita esihistoriallisia elämiä.
Kirjan lopussa on monta aukeamaa hienoja dinotarroja, joille on omat paikkansa kirjan aukeamilla. Voi siis etsiä tarralle lajiesittelyistä vastaavan paikan, mikä on varmasti hauskaa ja hyödyllistä puuhaa. Meillä tarroja on tosin toistaiseksi irronnut vain omien dinosauruspiirustusten koristeiksi.


Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille pienille dinosaurusten ja tarrojen ystäville!

6 kommenttia:

  1. Meillä poika on löytänyt kirjaston tietokirjahyllyn, mutta ei ole sieltä kaivanut esiin dinoja. Käytiin Heurekassakin, mutta jotenkin ne dinot eivät ole meidän lasten juttuja... Ehkä äiti ei innostu =) No, keväällä katsottiin kovasti dinojunaa, ja kai sieltä jotain sauruksia jäi mieleen...

    VastaaPoista
  2. Meillä molemmat lapset tykkää kovasti Harri ja dinot -ohjelmasta (jonkin verran myös Dinojunasta), mutta se on jotenkin ihan eri asia, kun ne dinot on sellaisia kivoja ja harmittomia siinä. Luulen, että näissä realistisesti kuvatuissa Stellaa kiehtoo se vaara ja pelotus, koska viime aikoina kaikenlaiset möröt, hirviöt ja kummitukset on olleet in.

    VastaaPoista
  3. Meillä tuo dinorauksiin liittyvä vaara on selvästi sellainen, joka lapsia kiehtoo. Meillä tyttö on ollut kiinnostunut dinoista, poika ei. Mekin kävimme Heurekassa ja lisäksi tyttö on katsonut Harria ja dinoja sekä kuvia Lontoon Natural History-museosta - ja Hevisaurus/Sauruxet on lapsemme lempibändejä. :) Tämä kirja saattaisi siis hyvinkin olla suuressa suosiossa täällä meillä.

    VastaaPoista
  4. Siis meillä tyttö kirkui ja roikkui kynnet mun ihossa siellä Heurekan pihassa. Voisin sanoa, että se vaara ei selvästikään kiehdo ainakaan tytärtä. Kirkui myös Lintsillä sitä jotain hahmoa, joka tuli vastaan ja laivalla Muumia.

    Poika taas elää vaihetta, että 'mä olen äijä, enkä pelkää mitään'.

    Ehkä nämä on sitten ne syyt, miksi dinot eivät meillä inspiroi... Selvästi jokin lapsuudesta juontuva neuroosi tulossa molemmille.

    VastaaPoista
  5. Näitä dinokirjoja on paljon saatavilla. Tämä näyttää kuitenkin yhdeltä todella hauskasti toteutetulta. Pitääpä etsiä poikien kanssa käsiin... :-)

    Dinosaurukset ovat meillä muiden örkkien ja hirvitysten kanssa tosi-tosi-pop! :-)

    VastaaPoista
  6. Katja, meilläkin Stella on Dania kiinnostuneempi dinosauruksista, mutta se saattaa johtua vain iästä. Danikin tykkää katsoa niitä telkkarista ja leikkiä hahmoilla, muttei jaksa vielä kiinnostua kirjasta niin paljon. Niin ja meilläkin Hevisaurukset/Sauruxet on todella pop! Tai siis hevi. :D

    Mari A., hahaa!

    Paula, minustakin tämä on kivasti toteutettu, ainakin tällaisia pieniä lapsia ajatellen. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...