Kustantaja: Otava, 2011.
Suomentanut: Sari Karhulahti.
Kansi: Emmi Kyytsönen.
Sivuja: 261.
Genre: Novellikokoelma/moderni maailmankirjallisuus.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kirja on luettu osana Totally British: Commonwealth -haastetta.
"Sinä kesänä kysyit mummilta, miksi Nonso joi ensimmäisenä, vaikka Dozie oli kolmentoista eli vuotta vanhempi, ja mummi vastasi, että Nonso oli hänen ainoa pojanpoikansa, joka jatkaisi Nnabuisin suvun nimeä, ja Dozie puolestaan vain nwadiana, hänen tyttärenpoikansa. Sinä kesänä löysit nurmikolta käärmeen luoman nahan, joka oli ehjä ja ohut kuin naisten nailonsukka, ja mummi kertoi, että sen luoneen käärmeen nimi oli echi eteka, 'huominen on liian kaukana'. Yksi purema, hän sanoi, ja kaikki on ohi kymmenessä minuutissa."
Ensimmäiseksi luin nigerialaiselta Chimamanda Ngozi Adichielta romaanin Puolikas keltaista aurinkoa (Otava 2009). Se oli todella suuri ja vaikuttava lukukokemus. Sitten luin Adichien esikoisen Purppuranpunainen hibiskus (Otava 2010), josta kirjoitin ihastusta hehkuen täällä. Tämä kolmas teos eroaa kahdesta aiemmasta siinä, että se koostuu yksittäisistä tarinoista, novelleista. Mutta se on aivan yhtä hyvä kuin Adichien romaanitkin.
Tämä on hieman mutu-tuntumalta heitetty juttu, mutta minulla on sellainen olo, että Sari Karhulahti olisi suosikkikääntäjiäni. Tuntuu, että olen pitänyt vähintään usein hänen käännöksistään, enkä nyt ainakaan muista pettymyksiä. Nyt ainakin painan hänen nimensä mieleen.
Kaikki eivät välitä lukea novelleja, ja minäkin tartun helpommin romaaniin kuin novellikokelmaan. Jos haluaa oikein uppoutua kirjan maailmaan, romaani lienee usein varmin ratkaisu. Mutta nyt taas tällaisen loistavan kokoelman luettuani ajattelen, että vierastan novelleja täysin turhaan. Adichien tarinat ovat juuri oikeanlaisia novelleiksi: niihin pääsee heti sisään, sillä kirjailija osaa kertoa pienin elein ja vähin sanoin henkilöistä niin paljon, että lukija kuvittelee tuntevansa heidän taustansa ja motiivinsa paremminkin. Adichie on myös esimerkillinen ympäristön kuvaaja.
"Mieheni sytytti valot olohuoneeseen. Keskellä lattiaa oli beige sohva, joka näytti pudonneen siihen vahingossa, sillä se oli vinossa. Huoneessa oli kuuma, ja ilmassa leijui vanhoja tunkkaisia hajuja.
'Minä näytän sinulle paikkoja', sanoi mieheni.
Pienemmässä kahdesta makuuhuoneesta oli vain nurkkaan pantu patja. Isommassa oli sänky, kampauspöytä ja puhelin kokolattiamaton peittämällä lattialla. Silti kumpikaan huone ei näyttänyt avaralta: seinät tuntuivat vaivaantuneen toistensa seurassa, koska niiden välissä oli niin vähän."
Voisin nostaa melkein jokaisen 12 novellista valokeilaan, mutta vahvimmin mieleeni taisivat jäädä vähän eri syistä Jäljennös, Viime viikon maanantaina, Huominen on liian kaukana sekä Härkäpäinen historioitsija. Suomen- sekä alkukielisen kokoelman niminovellit Se, mikä kuristi kurkkuasi sekä Huominen on liian kaukana tuntuivat erityisen vaikuttavilta käytetyn sinä-muodon vuoksi.
Ja koska Chimamanda Ngozi Adichie on minusta niin älyttömän kaunis nainen, liitän hänen kuvansa tähänkin juttuun. :)
Huominen on liian kaukana -novellikokoelman on lukenut muutama muukin, ainakin Kirsi, Mari A., Hanna, Minna/Ilse, Ina, Sara ja Sanna.
Voi sentään, minäkin niin haluan lukea tämän! Adichien romaanitkin ovat minulta vielä lukematta, mutta mielellään aloittaisin näistä novelleista. Kirjailija on tosiaan kaunis ja yllättävän nuor(en näköinen)i noin paljon julkaisseeksi ja kypsäksi kirjailijaksi.
VastaaPoistaKuulostaa tosi mielenkiintoiselta, ihan erilaiselta kuin kaikki se, mitä yleensä luen. Novelleihin on toisaalta sillä tavalla helppo tarttua, että jos haluaa, voi lukea vain osan niistä, ja silti voi tuntea saaneensa jotain :).
VastaaPoistaMinulla on tämä(kin) lukulistallani. Luin samoin Puolikkaan keltaista aurinkoa viime vuonna ja se oli niin vaikuttava, että kirjasta tuli yksi koko vuoden 2010 suosikeistani.
VastaaPoistaMinäkin vierastan hieman novelleja, mutta olen pitänyt kovasti esim. Lahirin ja Shieldsin novelleista. Uskoisin pitäväni myös Adichiesta novellistina.
Maria, lue, lue! :) Adichie on ehtinyt julkaista paljon, vaikka on tuota erinomaista valiovuosiluokkaa 1977. ;D
VastaaPoistaTessa, novelleissa on tosiaan tuo. Minähän olen lueskellut nyt ihan yksittäisiäkin novelleja aamuisin, vaikka varmasti yleensä kokoelmat on ajateltu kokonaisuuksikin. Ehkä niistä putkeen luettuna saa enemmän irti, mutta onneksi ne toimivat yksittäinkin. (Ja sitten on hyvä, että voi leuhkia lukeneensa jotakin kirjailijaa, vaikka olisi todellisuudessa lukenut tältä vain yhden, kymmenen sivun novellin, hahaa!)
Katja, kyllä sinä näistä pitäisit. Ne ovat hyvin selvästi Adichien, vaikka minusta hän ei ainakaan vielä kolmen teoksen perusteella toista itseään. Minä hyvin usein lopulta pidän novelleista tosi paljonkin, mutta en tartu niihin yhtä innokkaasti kuin romaaneihin. Hassu mie. :)
Minä olen kirjailijan teoksista tykännyt eniten juuri tästä! :) Yhdistän Lahirin ja Adichien vahvasti toisiinsa, löysin molemmat samoihin aikoihin. Jotain samaa kirjailijoissa eittämättä on.
VastaaPoistaHauskaa, että tykkäsit! Olen suuri Adichie-fani, ja moni näistä novelleista on jäänyt pitkäksi aikaa mieleeni. Odotan innolla seuraavaa teosta!
VastaaPoistaAdichiesta ei yleensä kuule pahaa sanaa sanottavan, eikä edes kovin kriittistä, joten voisin minäkin uskoa pitäväni tästä. Ja olen itse asiassa uskonut jo pitempään, mutta lukeminen on vielä toistaiseksi jäänyt. Täytyy tsempata, kunhan opiskelulukemiset parin viikon kuluttua hieman helpottavat, ja tehdä ihan kunnolla listaa oikeasti kiinnostavista kirjoista. Tämä kuuluu sinne. (Sain myös kirjastosta juuri toissapäivänä Susipalatsin! Siitä taitaa tulla lomakirjani tänä vuonna, jotta ehdin lukea sen ennen palautusta...)
VastaaPoistaPidin kirjasta, joka toi mieleeni kovasti Jhumpa Lahirin novellit ja teokset. On virkistävä, kun kolmannen maailman kirjailijat alkvat kyseenalaistaa eurooppalais-amerikkalaisen oikean elämisen tavan.
VastaaPoistaAdichie on kyllä todella kaunis nainen!!
VastaaPoistaMinun on pitänyt jo pitkään lukea se Purppuranpunainen hibiskus mutta se palautui jo muiden kirjojen tullessa eteen takaisin kirjastoon. Olen kuitenkin melko varma, että pidän Adichien kirjoista, joten ensi vuoden alussa jos vihdoin on hänen vuoronsa!
Jotenkin vierastan novelleja, mutta tämä on vaikuttanut jo pitkään niin kiinnostavalta, että vierastus täytyy unohtaa ja tarttua tähän.
VastaaPoistaHelpotus, joutuisin ehkä hermostumaan, jos joku kritisoisi Adichieta. ;) Itsekin löysin Mari A:n tavoin yhteyttä Jhumpa Lahiriin, ja samoin mietin, että nämä tuntuvat enemmän pienoiskertomuksilta kuin novelleilta välillä. Adichie on mestari, odotan innolla seuraavaa.
VastaaPoistaValitsin juuri kirjan minkä aloitan illalla :) Onneksi löytyi kirjaston kirjat -hyllystä!
VastaaPoistaHei rakkaat lukijat! Minun piti vastailla näihin viimeisimpiin kommentteihin viikonloppuna ennen lähtöämme reissuun, mutten sitten ehtinytkään. Halusin vain ilmoittaa täältä tien päältä, että palaan asiaan muutaman päivän päästä. Kiitos kaikille kommenteista!
VastaaPoistaSalla, hmm, minä olen ehkä tykännyt eniten kuitenkin Puolikkaasta keltaista aurinkoa, mutta se voi johtua hyvin siitäkin, että se oli ensimmäinen kosketukseni Adichieen. Kaikki kolme kirjaa ovat olleet todella hyviä, ja tämä teki kyllä myös suuren vaikutuksen siksi, että on novellikokoelmana todella laadukas.
VastaaPoistaSinulle ja muillekin Adichien ja Lahirin yhtäläisyyksiä pohtineille kommentoin, että voitte hyvinkin olla oikeassa. Tai ainakin he käsittelevät hyvin samanlaisia aiheita ja taitavat olla samaa ikäluokkaakin. Olen lukenut Lahirilta toistaiseksi vain Tämä siunattu koti - kokoelman, mutta Tuore maa odottaa hyllyssä sekin.
Katriina R., muistankin sinun tykänneen myös Adichiesta. :) Tämä oli todella hyvä, ja minäkin odotan into piukeana seuraavaa teosta. (Mietin muuten aina, onko tuon ilmaisun merkitys ja kirjoitusasu "into piukeana" vai "intopiukeana".)
Suketus, on kyllä totta, että Adichie on aika yksimielisesti arvostettu kirjailija. Tsemppiä opintojen (väliaikaiseen vai lopulliseen?) loppupuristukseen! Ah, sinun täytyy sitten kertoa heti, millainen Susipalatsi on!
Mari A., on totta, että tuo näkökulma on tärkeä. Kaikki kun ei lännessä paremmin tai kauhean hyvin ole...
Susa, mie odotan, että pääset kauniin Adichien kimppuun! :D
Susa P., minullakin on siis hienoinen novellivierastus, mutta olen kuullut tämän sopineen hyvin myös niitä oikeasti vältteleville. :)
Ina, hahaa, joskus on kauhean vaikea lukea negatiivista kritiikkiä omista suurimmista suosikeista. :) Adichien nerokkuus tulee ilmi juuri tuossakin, että suht vähäisestä sivumääristään huolimatta nämä novellit aukaisevat jokainen kokonaisen pienen maailman.
ANNI, iik, jokohan aloitit ja luit?!
Mielenkiintoista, Satakunnassa sanotaan "innosta piukeana", muualta olevat ystäväni eivät ilmaisua mielestäni käytä, tai sitten käyttävät samaa muotoa kuin minä - tuota "intopiukeana/into piukeana" en ole koskaan kuullut!
VastaaPoistaKatriina R., tuo "into piukeana" on varmasti tuollainen aika uusi ikään kuin lyhenne tuntemastasi sanonnasta. Innosta piukeana on paljon helpompi ymmärtää, mutta tämä väännös ei niinkään. :) Mietin, onko ihmisellä joku into, joka on piukeana, vai onko innosta piukeana oleva ihminen lyhemmin sanottuna intopiukeana? Varmaankin jälkimmäinen on järkevämpi. :)
VastaaPoista