Teematiistai - Jamie Ford: Hotelli Panama

Jamie Ford: Hotelli Panama (Hotel on the Corner of Bitter and Sweet).
Kustantaja: Karisto, 2011.
Suomentanut: Annukka Kolehmainen.
Kansi: Pirta Syrjänen.
Sivuja: 380.
Genre: Romanttinen sota-ajan lukuromaani.
Arvio: 3,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Sen sijaan Henry oli heilauttanut kättään hyvästiksi ja hymyillyt. Ei edes halannut. Keiko oli kääntänyt katseensa ja pyyhkinyt silmiään. Henry oli tehnyt parhaan mahdollisen ratkaisun, olihan? Hänen isänsä oli joskus sanonut, että vaikeimpia valintoja ei tehty oikean ja väärän välillä, vaan oikean ja sen, mikä on parasta. Parasta oli päästää Keiko menemään. Ja Henry oli tehnyt juuri niin."


Voi pettymyksen huokaus. Hotelli Panama on kirja, jolta odotin etukäteen paljon. Luin kirjasta kehuja jo viime vuonna amerikkalaisista kirjablogeista, ja se kuulosti minusta kiehtovalta. Siinä oli paljon minua kiinnostavia elementtejä: sota, rakkaus, maahanmuutto, kulttuurierot - ja Seattle. 


Rakastuin Seattleen, kun olimme siellä toissa kesänä. Kävimme kiinalaiskaupunginosassa - tai ID:ssä, eli International Districtissä - johon tämän romaanin tapahtumat suurelta osin sijoittuvat. Asuimme Bainbridge Islandilla kodiksi restauroidussa toisen maailmansodan sotilasviestintäkeskuksessa, ja romaanissa kerrotaan muun muassa kuinka japanilaiset evakuoitiin Bainbridgeltä, kun siitä tehtiin sotilastukikohta. Karmivaa ja mielenkiintoista! Jamie Fordin esikoisromaania kehutaan ylisanoin myös hänen kustantajiensa sivuilla. Hotelli Panaman käännösoikeudet on myyty 29 maahan.


Kaikesta tästä huolimatta kirja ei missään vaiheessa voittanut minua puolelleen. Odotukseni olivat ehkä kovat, mutten usko, että olisin innostunut kirjasta, vaikka olisin lukenut sen ilman etukäteistietoja. Aihe, japanilaistaustaisten ihmisten kohtelu toisen maailmansodan aikaisessa Amerikassa, oli kyllä hyvin mielenkiintoinen ja minulle aiemmin melko tuntematon, mutta teksti, tarina ja henkilöhahmot olivat minusta toivottoman tönkköjä ja ohuita. 

Yhdysvalloista tulee aivan loistavaakin kirjallisuutta, mutta usein joudun toteamaan siellä hehkutetuista teoksista, että ne ovat eurooppalaiseen makuun lapsellisia. En voi olla vertaamatta Hotelli Panamaa juuri ennen sitä lukemaani Tatiana de Rosnayn Viimeiseen kesään. Molemmat ovat dramaattisten tapahtumien tahdittamia lukuromaaneja ilman suuria korkeakirjallisia ansioita. Silti Viimeinen kesä oli minusta paljon syvällisempi, aikuisempi ja - jotenkin eurooppalaisempi.


Toki Hotelli Panamassa on omat suloiset hetkensä, mutta minun on hyvin vaikea ymmärtää, mistä kaikki hehkutus tämän kirjan kohdalla kumpuaa. Pidän yleisesti ottaen rinnakkaistarinoista ja aikakausien vaihtelusta, mutta ne eivät nyt pelastaneet kokonaisuutta. Suomalainen(kin) kansi on hyvin kaunis, mutta nimivalinta on minusta huono. Hotelli Panama on kyllä keskeinen rakennus kirjassa, mutta kirjaa vielä tuntemattoman ajatukset se johtaa Väli-Amerikkaan ja siten harhaan, ja on myös ristiriidassa japanilaishenkisen kannen kanssa. 


Suomennos ei ollut mielestäni tasaisen laadukas, mutten osaa arvata, onko kömpelö teksti kokonaisuutena kirjailijan vain kääntäjän "ansiota". Fordin moka on ainakin mieleen jäänyt, sinällään mitätön pikku virhe, kun kirjan lopussa vuonna 1986 vuosikymmeniä kadoksissa ollut ihminen löydetään istumalla muutama tunti tietokoneella ja soittamalla sitten muutama puhelu. Kyllä ei 1980-luvulla, aikana ennen internetiä, auttanut ihmisten etsinnässä tietokoneella istuminen pätkääkään, ellei nyt päässyt käsiksi joihinkin viranomaisten tietokantoihin.


Ihastuneempia arvioita Hotelli Panamasta ovat kirjoittaneet ainakin Kirjakirppu, Sanna ja Leena Lumi. 


PS. Pidän kovasti alun lainauksessa esitetystä Henryn isän ajatuksesta vaikeimmista valinnoista.