Mannereurooppalainen maanantai - Tatiana de Rosnay: Mokka

Tatiana de Rosnay: Mokka (Moka).
Kustantaja: Bazar, 2012.
Suomentanut: Pirkko Biström.
Kansi: Satu Kontinen/Lene Stangebye Geving.
Sivuja: 278.
Genre: Dramaattinen lukuromaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Silmäilin osaa tekstistäni. Pöyristyttävän kevytmielisesti sinkauteltuja sanoja, törkeän tyhjänpäiväisiä fraaseja, jotka eivät enää tarkoittaneet mitään, kuvitelmia maalatuista ja puuteroiduista naisista, turhamaisista parfymoiduista naisista, joita ei kiinnostanut muu kuin oma ulkonäkö, oma viehätysvoima, omat seikkailut."

Tatiana de Rosnay on minulle enigma, arvoitus. Suuren yleisön ja minunkin tietoisuuteeni hän singahti menestysromaaninsa Avain (WSOY 2008) myötä. Se onkin mukaansatempaava, järkyttävä kirja, johon suhtauduin kuitenkin kaksijakoisesti sen luettuani (aikana ennen kirjablogia, mutta juttuni kirjasta löytyy yhtä täältä). De Rosnay oli keksinyt hyvin koskettavat kehykset romaanilleen, mutta mielestäni keskenään vuorottelevat tarinat olivat epäsuhdassa toisiinsa, eikä ajoittainen kioskikirjamaisuus miellyttänyt minua. Luin kirjan kuitenkin nopeasti ja mielelläni, ja siitä tehty elokuva odottelee nyt tallennettuna katsomistaan, eli tarina yhä kiehtoo minua.

Ennen Avainta de Rosnay oli kirjoittanut jo seitsemän teosta, joten maailmanvalloitus tapahtui verraten myöhään. En tiedä, mitä tai millaisia nämä Avainta edeltäneet kirjat ovat (niitä ei tietääkseni ole käännetty ranskasta edes englanniksi), mutta nyt olen lukenut kaksi sitä seurannutta romaania.

Luin Viimeisen kesän viime vuonna ja aika ennakkoluuloisesti. Enhän ollut pitänyt edes siitä kuuluisimmasta Avaimesta varauksetta ja suomalainen kustantaja tarjosi uutuutta vielä hyvin suttuisen ja halvan kannen koristamana. Kirjoitin teoksesta täällä ja kuten jutusta huomaa, sain sillä kertaa yllättyä positiivisesti. De Rosnay kirjoitti edelleen kevyehköön tyyliin, mutta mielestäni Viimeinen kesä on hyvä esimerkki sujuvasta ja mukavasti viihdyttävästä lukuromaanista, josta saa vähän ajateltavaakin.

Ja sitten tuli tämä Mokka. Tässä välissä suomalainen kustantaja ja kääntäjä vaihtuivat. Kansi on nyt kaunis, joskaan se ei mielestäni kerro kirjasta mitään. Kannessa on kuvattu nuori, herkänoloinen tyttö, kun Mokan päähenkilö on keski-ikäinen, tiukan päättäväinen nainen. Paitsi kustantajan vaihtumista ihmettelen myös muutamaa muuta asiaa näissä uudemmissa teoksissa ja de Rosnayn urassa: ainakin Wikipedian mukaan Viimeinen kesä ja Mokka ovat ilmestyneet samana vuonna ja ne molemmat vielä käsittelevät auto-onnettomuutta, sellaisessa loukkaantunutta perheenjäsentä. Myös jotkut pienemmät teemat toistuvat - esimerkiksi Mokassa käytettiin kielikuvana bumerangia, joka on käsittääkseni Viimeisen kesän ranskankielinen nimi.

Eikö tuo ole vähän outoa? Ihmettelin samankaltaista aihetta jo lukiessani Mokkaa, mutta vasta nyt huomasin kirjojen tosiaan ilmestyneen samana vuonna. Lukiessa ajattelin, että kirjan joistakin ansioista huolimatta tuntui kuin se olisi julkaistu vähän keskeneräisenä. Kuin kirjailijalla olisi ollut idea, mutta hän ei ehtinyt tarkalleen päättää, mitä sillä tekisi tai mitä siitä sanoisi, kun kirja piti jo julkaista. Nyt epäilen, että ehkä kirjailijalle jäi minun mielestäni paremmasta Viimeinen kesä -romaanista ikään kuin ylimääräistä materiaalia, jonka hän ymppäsi sitten tähän Mokkaan, mutta materiaalia ei ollut lopulta tarpeeksi kokonaiseksi toiseksi (hyväksi) kirjaksi.

Hmm, huomaan tämän arvion rakentuvan erikoisesti. Olen ehtinyt jo kyseenalaistaa koko kirjan syntyprosessin ennen kuin olen sanonut siitä mitään hyvää. Ei tämän pitänyt ihan näin mennä, sillä kyllä minä myös pidin Mokasta. Olen kuullut muutaman muun lukijan moittivan romaania rankastikin, mutta minulle Mokka oli ihan ok. Sen kieli hyvin lyhyine lauseineen oli minulle ensin raskasta luettavaa ja ihmettelin tyylirikkoa, mutta pian ymmärsin kielen kuvaavan järkyttyneen naisen mielenmaisemaa. 

Ei kirja silti mitenkään mestarillisesti kirjoitettu ole, ei ehkä käännettykään, ja se on minulle taas ranskalaisuudessaan monella tapaa outo. Silti luin kirjaa eteenpäin, halusin tietää, miten siinä käy. Minähän jätän kirjan hyvin herkästi kesken, jos en kiinnostu sen henkilöiden kohtaloista ja tarinan lopusta, ja koska Mokankin lukeminen oli välillä tahmeaa, kuulostelin itseäni - tekikö kirja mieli jättää kesken? Mutta ei lopulta tehnyt, joten ei tarina suinkaan ansioton ole. Hankalan kielen lisäksi kirjassa on kuitenkin mielestäni myös turhaa toistoa ja samojen asioiden pyörittelyä.

Vaikkei Mokasta siis mitään suosikkikirjaani tullut, huomaan nyt jälkeenpäin miettiväni joitakin asioita: sen erikoista loppua; joitakin irralliselta vaikuttaneita sivujuonteita; mitä kirjailija lopulta kirjallaan halusi sanoa... Voi olla, että kirja oli oikeasti kehnosti rakennettu ja ilman sanomaa, mutta voi myös olla, että tämä teos vaatisi enemmän pohtimista kuin päällepäin näyttää. Sen lisäksi pidin kirjassa sen monikulttuurisesta perheestä ja englantilaisuuden sekä ranskalaisuuden erojen pohtimisesta. Sen aiheen asiantuntija de Rosnay on, sillä hänellä on ranskalais-englantilais-venäläiset sukujuret ja hän on asunut sekä Ranskassa että Englannissa.

Koskettavasta aiheestaan huolimatta Mokka ei itkettänyt minua tai saanut minua epätoivoiseksi. Ehkä se oli kirjan heikkoutta tai sitten lukija todella pääsi päähenkilö Justinen sekaviin, suojakeinona kovetettuihin nahkoihin. En tiedä. Kuten tästä arviosta huomaa, olen oikeasti ymmälläni tämän romaanin ja koko kirjailijan kanssa. Hän ei ole missään nimessä vasta-alkaja, vaan paljon kirjoittanut hyvin suosittu tekijä, mutta onko häneltä silti lipsahtanut julkaisuun asti puolivalmis tekele, vai onko hän piilottanut Mokkaan asioita, joita ei suoraviivaisemmassa Viimeisessä kesässä käsitelty? Katsokaa alkuun valitsemaani lainausta - voisiko siinä olla jopa itseironiaa?

Oh well. Tietoiset ja tiedostamattomat merkitykset nyt unohtaen Mokka oli minulle lukukokemus, jossa oli paljon hyvää ja paljon huonoa, ja siksi loppuarvosanaksi tulee keskinkertainen. En osaa tai uskalla suositella tätä välttämättä kenellekään, mutta viihdyttävää draamaa etsiville ehdotan mielelläni luettavaksi Avainta ja hyvää lukuromaania kaipaaville Viimeistä kesää. De Rosnaylta on juuri ilmestynyt uusikin romaani, joka on pienen tauon jälkeen taas historiallinen ja sijoittuu 1800-luvun Pariisiin. Odotan mielenkiinnolla suomennetaanko se, kuka sen suomentaa ja innostunko lukemaan teoksen. Ja mitä minä siitä sitten pidän. Vielä se on arvoitus.

"Mieleeni ujuttautui jonkinlainen selvästi havaittava murhe, tunsin kuinka se laajeni, kuinka se muuttui kasvaessaan sisälläni, havaitsin sen tutun painon, joka laskeutui rinnalleni ja karkotti kaiken sinne aiemmin kerääntyneen mielihyvän. Nousin, laskin kyynärpäät kaiteelle, annoin suolaisen tuulen pyyhkiä kasvojani ja katsoin etelään koettaessani ymmärtää, mistä tämä sanomaton suru oli peräisin."

Mokasta ovat kirjoittaneet myös Susa ja Annika K.

Osallistun tällä kirjalla ainakin haasteeseen Ikkunat auki Eurooppaan: Ranska.