Totally British -tiistai - Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society).
Kustantaja: Otava, 2010.
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta.
Sivuja: 298.
Genre: Herttainen historiallinen kirjeromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Lentomatka Guernseylle olisi ilman muuta nopeampi ja miellyttävämpi kuin postivenekyyti (Clovis Fossey pyysi kertomaan että lentoemännät tarjoilevat matkustajille giniä, mitä postiveneessä ei tehdä). Mutta jos merisairaus ei vaivaa teitä kovin pahasti, suosittelisin tulemaan iltapäivälaivalla Weymouthista. Gurnsey on kauneimmillaan, kun sitä lähestyy mereltä joko auringon laskiessa tai kun taivaalla on kultareunaisia mustia myrskypilviä tai kun sumu on juuri hälvenemässä saaren yltä. Sillä tavalla itse näin Guernseyn ensimmäisen kerran tuoreena nuorikkona."

Odotin tämän kirjan (jonka koko titteliä varsinkaan molempien kirjoittajien nimillä höystettynä ei moneen kertaan jaksaisi kirjoittaa) lukemista aika lailla kiihkeästi pari vuotta. Joskus tänä keväänä päätin, että teos saisi olla yksi "kesäkirjoistani" ja lukisin sen vihdoin. Näin teinkin - en ihan alkuperäisen haaveeni mukaisesti Brittein saarilla, mutta heti sen matkan jälkeen.

En pettynyt kirjaan suurista odotuksista huolimatta. Ei tähän oikein voi pettyä. Ehkä lukiessa en ollut niin hurmoksessa kuin olin ajatellut, mutta kirjan arvo tuntuu vain kasvavan mielessäni lukukokemuksen jälkeen ja hihittelin äskenkin hyvilläni, kun selasin taas romaanin parhaita kohtia.

Olin ajatellut, että hienointa tässä on varmaankin Guernseyn saari, sen omaleimainen yhteisö, 1940-luku ja kirjemuoto. Kaikki nuo osaset tekivät tästä kirjasta hienon ja originellin, mutta minulle parasta tässä teoksessa oli sen päähenkilö. Juliet Ashton on ihan mieletön! Ehkä hauskin ja nasevin naishahmo, jonka äkkiseltään kaunokirjallisuudesta muistan. Hän on moderni, humoristinen, itseironinen, sanavalmis ja itsenäinen nainen, jonka kynä luistaa upeasti ja täyttää kirjeet sutkautuksilla ja anekdooteilla, mutta saa arkisimmatkin asiat kuulostamaan hurmaavilta.

Juliet Ashton on tietenkin fiktiivinen hahmo, jonka ihanuus on kirjailijan, Mary Ann Shafferin, ansiota. Kerta kaikkiaan mainio luomus. Vaikka kyllä kirjan muutkin henkilöt ovat suuria persoonia. Minulle tuli kirjan tyylistä, sanailusta ja pienistä huomioista monta kertaa mieleen Tove Jansson ja Muumilaakso. Kuunnelkaa vaikka, mitä Dawsey kertoo Julietille Guernseyn teatteriseurueesta:

"Isola on lukenut Clovisille repliikkejä ja hän sanoo että Clovisin suoritus tulee ällistyttämään meidät, eritoten siinä kohdassa kun hän kuoltuaan sihahtaa: 'Filippoin luona näät mun jälleen!' Isola sanoaa, että on valvonut kolme yötä ihan vain koska on miettinyt miten Clovis sen sihahtaa. Hän liioittelee, mutta vain sen verran että hänellä on itsellään hauskaa."

Tai miten Juliet kuvailee Sidneylle leikkimistään pienen Kit-tytön kanssa Dawseyn saapuessa paikalle:

"Olimme hänen tullessaan kaunistautuneet hienoimmilla koruillamme ja marssimme pitkin huonetta Pomp and Circumstancen sävähdyttävien sävelten kaikuessa gramofonista. Kit teki Dawseylle viitan tiskipyyhkeestä ja hän yhtyi marssiin. Minusta tuntuu että hänen sukupuussaan piileskelee ylimys, sillä hän osaa tuijottaa hyväntahtoisesti tyhjyyteen aivan kuin herttua."

Herttaisten kirjeiden ja arkipäiväisten sattumusten lisäksi kirja kertoo myös sodasta. Guernseyn saari oli toisen maailmansodan aikaan miehitettynä ja sen asukkaat joutuivat kärsimään kaikenlaisista kauheuksista. Niihin romaani toki suhtautuu asianmukaisella vakavuudella, mutta silti tämä on ilman muuta hyvänmielen kirja. Sopisi hyvin lohtukirjaksi vaikeisiin elämäntilanteisiin. Rakkaustarinakin kirjasta löytyy, mutta toisin kuin saattaisi kuvitella, imelät rakkauskohtaukset loistavat poissaolollaan. Romanssit on kuvattu kirjan henkeen sopivan realistisesti ja konstailemattomasti. Juliet on rakkausasioissakin niin huippu! (Anteeksi nyt jo tämä hehkutus.)

Ja vaikka minua itse Guernseyn saari ei ihastuttanut kirjassa kaikkein eniten, on se silti kuvattu suloisesti ja hurmaavasti. Voin vain kuvitella, kuinka moni on alkanut tämän kirjan luettuaan haaveilla matkasta tai jopa muuttamisesta Guernseylle. Luultavaa on, että romaani on ollut piristysruiske saaren turismille, mutta en äkkiseltään löytänyt tietoa asiasta. Sen sijaan löysin tiedon, että kirjasta tehtävään elokuvaan Julietin osaan on pestattu Kate Winslet. Oi, miten sopiva hän siihen rooliin onkaan!

Jos jollakulla on vielä tämä kirja lukematta, suosittelen sitä lämpimästi esimerkiksi hetkiin, jolloin kaipaa rohkaisua ja esimerkkiä siitä, miten elämä kantaa.

"Kunpa olisin tuntenut nuo sanat silloin kun näin, miten saksalaiset joukot laskeutuivat maahan lentokone lentokoneen perään ja nousivat satamassa laivoista! En osannut ajatella muuta kuin: 'Kirottua, kirottua' yhä uudestaan ja uudestaan. Jos olisin voinut ajatella sanoja 'Paennut päivän valo on, ja ja meidät pimeys yllättää', ne olisivat jollakin tapaa lohduttaneet minua ja olisin jaksanut ruveta taistelemaan niissä oloissa sen sijaan että rohkeuteni valahti jalkoihin."

Kirjallisesta piiristä perunankuoripaistoksen ystäville ovat kertoneet blogeissaan myös esimerkiksi Amma, Tintti, Penjami, Jori, Sonja, Maria, Norkku, Sara, Zephyr, Jenni, Joana, Laura, Leena Lumi, Sanna ja Kirjasieppo. Ja moni muu, mutta nyt en ehdi kolmea hakusivua pidemmälle - enkä lukea edes näitä linkittämiäni juttuja, sillä olen lähdössä päiväkodin vanhempainiltaan, mutta palaan kyllä mielenkiinnolla lueskelemaan muiden näkemyksiä tästä teoksesta.

Osallistun teoksella ainakin haasteeseen Ikkunat auki Eurooppaan, mutta minun täytyy selvittää myöhemmin, mihin kategoriaan Guernseyn saari oikeastaan ko. haasteessa sopisi.