keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Karmiva keskiviikko - Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina (Rape: A Love Story).
Kustantaja: Otava, 2010.
Suomentanut: Kaijamari Sivill.
Kannen kuva: Araldo de Luca/Corbis/SKOY.
Sivuja: 152.
Genre: Hätkähdyttävä lukuromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Sinä iltana Caseyn luona tanssittiin. Ihan vain diskoa, hurjaa ja hauskaa. Teena Maguire oli porukan parhaita tanssijoita, hänen tahdissaan ei pysynyt yksikään mies. Muut naiset vain.

Voi että tuota Teenaa! Katsokaa nyt!

Kyllä se on hyvännäköinen.

Sinulle sanottiin usein, että olit perinyt Teena Maguiren kellanvaaleat hiukset ja heleän ihon. Mutta sinä tiesit, ettet ollut yhtä sievä kuin Teena, etkä edes kasvaisi kauniiksi.

Kun katselit miten äiti tanssi ja flirttaili ja nauroi niin kovasti että silmät vetäytyivät sikkaraan, kun näit miten muut häntä katselivat, sinua joskus huolestutti. Se, miten Teena Maguiresta sai sellaisen vaikutelman joka ei vastannut todellisuutta."

Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on ikivanha tarina taidokkaassa paketissa. Nainen raiskataan, mutta yhteiskunta ei ole ihan varma - tai ainakaan yksimielinen - syyllisestä. Nainen on kaunis, hän korostaa seksuaalisuuttaan pukeutumalla niukasti, hänellä on vaihtuvia poikaystäviä, hän rakastaa tanssia, pitää hauskaa, juoda olutta. Onko se nyt sitten mikään ihme, jos hänet raiskataan? Ihan itseään saa kyllä syyttää. Johtaa nyt miehiä harhaan sillä tavalla.

Oatesin romaanissa tämä tarina on kerrottu taiten. Raiskatun Teenan kuvaa ei siloitella, ei tehdä hänestä pyhimystä. Näkökulma on raiskatun naisen tyttären, joka joutuu osalliseksi tapahtumia. Se tekee kaikesta vielä vähän kamalampaa ja antaa samalla sopivasti etäisyyttä kertojan ääneen. Ei kuitenkaan liikaa.

On järkyttävää, mutta ei lainkaan epäuskottavaa seurata ympäristön reaktioita tapahtuneeseen. Kuiskuttelua, puheita, juoruja, sitten oikeudenkäyntiä. Yksi elämä murenee, kaksi elämää, mutta saavat ansionsa mukaan. Yhteisöä ei sovi horjuttaa tulemalla raiskatuksi. Miksi lähettivät sellaisia signaaleja, antoivat ymmärtää?

On myös vastavoima, kunnollinen mies, joka ei hänkään ole kompleksiton. Romaanin ihmiset ovat kovin todellisia kaikki. Ei onneksi ole mustavalkoista hyvää tai pahaa, vaikka aika pahaa, aika tummanharmaata on. Eikä kirja ole aivan lohduton. Se suututtaa ja raivostuttaa, lukiessa on ajoittain kovin paha olla, mutta melkein tämä minusta on ennemmin voimaannuttava kuin lamaannuttava kauhutarina.

Minä olin halunnut lukea Joyce Carol Oatesia jo kauan. Tiedän, että hänen tuotantonsa on hyvin, hyvin laaja ja monipuolinen. Tämä ei ehkä - kuulemani mukaan - ole parasta Oatesia, mutta varsin hyvää kirjallisuutta tämä minusta oli. Minulle Kosto ensimmäisenä Oatesina antoi uskoa kirjailijan taitoihin ja ennen kaikkea rohkeuteen tarttua ärhäkästi kuohuttaviin aiheisiin ja käsitellä niitä suorasanaisesti. Tietenkin haluan lukea häntä lisää. Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteessa sain yhdeksi haastekirjaksi kehutun Blondin, jonka lukemista odotan kovasti. Sain postissa myös tämän syksyn uutuuden Sisareni, rakkaani, ja omassa hyllyssäni on odottanut jo tovin tuo bannerissanikin näkyvä pienoisromaani A Fair Maiden.

Oatesia on suomennettu aika maltillisesti verrattuna hänen tuotantonsa laajuuteen. Onneksi kustantaja tuntuu jatkavan julkaisemista. Tämä romaani ilmestyi vasta seitsemän vuotta alkuperäisen jälkeen. Ehkä koettiin ajan olevan täällä kypsä vasta sitten? Suomennoksen nimestä on keskusteltu muistini mukaan useissa blogeissa. Miksi raiskaus on muuttunut täällä kostoksi? Onko raiskaus täällä liian hätkähdyttävä titteli kirjalle? Vai yhdistelmä: raiskaus - rakkaustarina? Kirjan nimi onkin tuon yhdistelmän vuoksi merkillinen. Ehkä sen merkitys avautuu juuri suomennetun nimen kautta.

Suomalaisen kannen kuva on osuva, joskin minulla meni kauan, ennen kuin hoksasin sen esittävän särkynyttä patsasta. Nyt naurattaa, mutta netissä kansikuva esitti mielestäni huolimattomasti katsottuna ja asiaa ajattelematta valkosipulia tai jotakin muuta juurakkoa. Hienoja kansia on muidenkin maiden painoksissa, mukaan mahtui nyt vain pari esimerkkiä.

"Mutta sinä elit läpi sen kaiken. Sinä syksynä, Balticin yläasteen kahdeksannella luokalla. Kouluun mennessäsi ja koulun kansoitetuilla käytävillä tunsit ihollasi miten he sinua katsoivat. Ne koulukaverit, jotka olivat raiskaajien puolella, poikien puolella, koska olivat kuulleet ikäviä juoruja Martine Maguiresta, ja sinusta.

Se mitä sinä teit oli vasikointia. Vasikoit poliiseille, vasikoit yleiselle syyttäjälle. Vasikasta ei tykkää kukaan.

Sinua pelotti mennä koulun vessaan. Seillä oli tyttöjä, isoimmat olivat pahimpia. Tuo! Vitun valehtelija. Sinun luokkaasi lähimmän tyttöjenvessan joka ainoassa kopissa oli huulipunalla raapustettuja seinäkirjoituksia - B.M. ON ÄKLÖ - HAISTA VITTU BETH M. - joista opit nopeasti kääntämään katseesi."

Kostoa on käsitelty hyvin monissa kirjablogeissa, esimerkiksi näissä: Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Kirjainten virrassaInahdus, Oota mä luen tän eka loppuunLa petite lectrice, Unni lukee ja Leena Lumi.

Osallistun teoksella ainakin haasteeseen So American: Modern Women Writers.

25 kommenttia:

  1. Tämä oli todella vaikuttava romaani, kun luin - tänä vuonna itse asiassa. Tosiaan "vanha tarina" mutta taitavasti kerrottu. Eläydyin mukana. Kävin läpi kaikki negatiiviset tunteet ahdistuksesta vihaan ja epätoivoon päähenkilön kanssa. Tahdon ehdottomasti lukea Oatesia lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa, että meillä oli hyvin samanlainen kokemus ja samoihin aikoihin, Helmi-Maaria!!

      Poista
  2. Minäkin olen lukenut Oatesilta toistaiseksi vain tämän. Ahdistava mutta hyvin kirjoitettu kirja. Ja minä näen kannessa edelleen sipulin, vaikka kuinka tiedän sen esittävän kaatunutta patsasta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kyllä, ja heh - sipulilta se minustakin etenkin pienissä kuvissa näyttää. :D

      Poista
  3. Tämä oli kyllä aika rankka romaani. Jäin myös miettimään sitä, että vaikka olen televisiosta tottunut näkemään aika rajujakin juttuja, kirjoissa en ole tottunut siihen. Mielikuvituksen voima on selkeästi vahva, sillä tämä kirja sai minut näkemään yö toisensa jälkeen painajaisia. Eli toisinsanoen nähdyt kuvat eivät olleet mitään itse kuviteltujen rinnalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, minun kohdallani tämä ei vaikuttanut ihan niin voimakkaasti - ehkä siksikin, että luin tämän vuorokauden lukumaratonillani ja vielä ensimmäisenä. No, silti kirjasta jäi vahva muistijälki.

      Muistan nykyisin aika harvoin uniani, mutta kuunneltuani Charlotte Roganin The Lifeboat -äänikirjaa, näin hyvin ahdistavan painajaisen, jonka jäljet johtivat selvästi kirjaan.

      Poista
  4. Miusta tää taas oli ihan ok. Hätäinen ja ärsyttävä - miksei se Teena itse ottanut haulikkoa ja tappanut kaikkia? Piti joku entinen sotilasmies odottaa siihen hommaan. Hyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä suvaitsevaisuutta blogimaailmaan. Hammurabin laista lienee päästy eteenpäin.

      Poista
    2. Noora ja Anonyymi, oletan Nooran nyt provosoineen, mutta joo. Kirja on aika erikoinen. Olen kuullut ja uskon Oatesin pystyvän esim. kielellisesti parempaan, mutta tämä vaati mielestäni tämän rakenteen ja lyhyet lauseet jne. Sisältö ja päähenkilöiden käytös oli minusta ihan ymmärrettävää, tosin omaa kokemuspohjaa ei aiheesta onneksi ole.

      Poista
  5. Mulle Kosto taisi olla kolmas lukemani Oates. Pidän kovasti Oatesin tavasta kirjoittaa ja luoda tarinaa. Etenkin Haudankaivajan tytär kolahti täysillä, mutta tykkäsin myös Putouksesta. Ja tämä Kosto on todellakin hyvin rankka, mutta myös vaikuttava ja hieno kirja. Mulla on muuten myös mainitsemasi A Fair Maiden luettavien pinossa. Ja kiva oli kuulla, että uusi suomennoskin on Oatesilta tulossa (olen nyt ihan pihalla uutuuksien kanssa, kun en ole kirjastohommissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, tämä oli hieno, mutta Oatesin tuotanto on niin moninainen ja monipuolinen, että odotan kovasti pääseväni lukemaan noita hänen kehuttuja tiiliskiviään ja kaikkea muutakin. Novellejakin hän on kirjoittanut, mutta niitä ei ole suomennettu.

      Uusi Oates on minulla jo täällä, eli on jo ilmestynyt. Se on tosi paksu, mutta toivottavasti pääsen aloittamaan ja saan sen luettua pian - ainakin tämän syksyn aikana!

      Poista
  6. Oates on minulle enemmän eli paljon. Haudankaivajan tytär oli vuonna kirves ja kivi blogíni kolmen parhaan kirjan joukossa, nyt en muista oliko se ykkönen...Luin sitä paksua opusta kunnes melkein kuolin eli putkeensa ja myös päivät. Oli tammikuu ja pakkasta ja olin yksin...

    Kosto: Rakkaustarina järkytti minut. Sen jälkeen on alkanut kiinnostaa myös muu kuin ns. tavallinen raiskaus. Anne Heberlein tuo kirjassaan Pieni kirja pahuudesta vahvasti esiin sen dynamiikan, mikä vallitsee joukkoraiskauksessa. Faktat olivat uskomattomat.


    Sanon ihan suoraan ja itse teininä nipin napin parista tapauksesta ihmeen kautta selvinneenä, että olen John Drmoorin puolella Janten kylää (vaikenevaa yhteisöä) vastaan.

    Putouksen olen ajatellut lukea ja Oatesin uusimman suomennetun. Blondi sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, raiskaus on kauhistuttavuudessaan mielenkiintoinen, tai paremminkin sen tulkinta. Kuinka kyse ei ole niinkään seksistä kuin vallasta ja alistamisesta. Niin moni asia tekee siitä erityisen nöyryyttävän loukkauksen uhriaan kohtaan.

      Oi, jantelaisuus, tosiaan - vaikka se on minulle tuttu vain Meriluodon kautta.

      Minä yritän lukea tänä vuonna sekä uutuuden että Blondin. Ovat vain niin paksuja molemmat..

      Poista
  7. Minusta Kosto on hyvin tiukkaotteinen ja tyylipuhdas moraliteetti, hieno kirja. Oatesilta olen aiemmin lukenut Blondin, sen hienous oli toisenlaista - paljon enemmän ja runsaampaa tekstiä. Molemmista kirjoista olen pitänyt paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos kommentistasi. Moraliteetti tämä tosiaan on. Blondin kokemista odotan kovasti, olen kuullut siitä niin paljon hyvää.

      Poista
  8. Kosto on hieno kirja, mutta kahdesta lukemastani Oatesin kirjasta selvästi heikompi - ei siis missään nimessä heikko, vaan mieleenpainuva, väkeä ja suomalaiselta nimekkeeltään aika onnistunut. Jotenkin se rakkaustarina sovittuu paremmin yhteen koston kuin raiskauksen kanssa.

    Se toinen lukemani Oates on Leenankin mainitsema Haudankaivajan tytär. Se on miltei mestarillinen. En ole vielä lukenut muita Oatesin kirjoja, mutta kahden kirjan tuntumalta luulen hänen olevan parhaimmillaan tiiliskiviromaanien kirjoittajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, se mitä olen kuullut Oatesin joistakin muista teoksista saa uskomaan, ettei näitä ole välttämättä edes hedelmällistä verrata keskenään - niin monenlaisia romaaneja Oates pullauttelee. Tämä on tällainen voimakkaasti vaikuttava moraliteetti (ihastuin nyt tuohon Anonyymin määritelmään yllä), mutta ei kirjallisesti mikään suurteos. Hyvin tässä kyllä toimi esimerkiksi tuo sinä-kerronta, jota tunnutaan yhä useammin käytettävän tehokeinona esim. novelleissa.

      Minäkin oikeastaan ymmärrän tuon tavallaan vesitetyn nimisuomennoksen. "Raiskaus: rakkaustarina" olisi kyllä hurja ja vaikeasti avautuva.

      Odotan nyt ensiksi Sisareni, rakkaani- ja Blondi-romaaneja, mutta toivon pääseväni myös Haudankaivajan tyttäreen ja Putoukseen aikanani.

      Poista
  9. Kuten ollut puhettakin niin Oates on mulle yksi tärkeimmistä kirjailijoista, ja Blondi hienoin, vaikuttavin romaani jonka tiedän. En tiedä onko paras, mutta siinä on vaan niin paljon.
    Putous on myös tosi hyvä. Ja moni muu. Oatesin tyylissä on jotain poikkeuksellista voimaa, mikä ei mun mielestä perustu vain kirjojen kieleen tai rytmiin tai tarinaan, vaan tunnelmaan. Niin kuin Kostossakin. (Alkuperäinen nimi on mun mielestä järisyttävä, olisi pitänyt säilyttää, vaikka muuten suomennos onkin onnistunut.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi, minäkin haluan Oates-asiantuntijaksi! :) Blondi on tarkoitus yrittää lukea vielä tämän vuoden puolella. Olen aika varma, että rakastun siihen kirjaan.

      Minä en osaa päättää tuosta nimestä. Se alkuperäinen yhdistelmä on sellainen, että minun pitäisi miettiä asiaa ja keksiä sille joku oikeutettu tulkinta. Mutta siitä jo tykkään, että nimi pakottaa pohtimaan.

      Poista
  10. Karoliina, katsahda blogiini ja ota vastaan hyvää mieltä tuova haaste :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Paula! Todellinen hyvänmielen haaste. Palaan asiaan!

      Poista
  11. Oi Oates! En malta odottaa, että pian pääsen sen hänen uusimman teoksensa pariin. Olen lukenut Blondin, Koston sekä Haudankaivajan tyttären ja pitänyt kaikista todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, minäkin taidan lukea seuraavaksi sen uutuuden tai siis tuoreen suomennoksen. Mutta sitten seuraa Blondi ja ensi vuonna toivottavasti paljon lisää Oatesia. :)

      Poista
  12. Uhrin syyllistämisen teema on tosiaan kirjassa tärkeä, ja nostit sen hienosti esille tässä omassa jutussasi.

    Myös tuo koston teema on mielenkiintoinen, koska Oates antaa aika paljon tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Toisaalta voi ajatella että (ainakin tällainen fiktiivinen) kosto on vapauttava, toisaalta tuodaan esiin oman käden oikeuden mielivaltaisuus. Kostaja ei ole mikään miellyttävä ihminen: hänenkin motiivejaan voi miettiä.

    Blondi oli minusta aivan vavisuttava lukukokemus. Toivottavasti nautit siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja, Liisa. MInäkin ihailin sitä, ettei kostajasta tehty pyhimystä - tai raiskatustakaan.

      Jo Blondin odottaminen vavisuttaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...