Totally British -torstai - Chris Cleave: Gold

Chris Cleave: Gold.
Kustantaja: Sceptre, 2012.
Kansi: Matt. W. Moore.
Sivuja: 366.
Genre: Urheilullinen lukuromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"The best Tom could do for these kids was to coach them to Olympian level, where they rode to destroy each other, once every four years and for less than two minutes each time, on the greatest of the world's stages. They would ride for the thousands roaring in the stands and the three billion watching at home. The winner would receive their own childhood dreams of glory, smelted into a disc and presented back to them on a ribbon. The medal itself would be sixty millimetres across, three millimetres thick, made of silver and gilded with six grams of pure gold. Tom remembered when the gold medal used to be solid - but these days, what was?"

Chris Cleave on yksi lempikirjailijoitani. Hän ei ehkä kirjoita maailman parhaita tai älykkäimpiä kirjoja, mutta hän kirjoittaa hyvin, sujuvasti, tunteisiin vetoavasti ja tärkeistä aiheista. Lisäksi hän on erityisen miellyttävä persoona.

Cleaven esikoisteos Incendiary, joka ilmestyy suomeksi tänä syksynä nimellä Poikani ääni, teki minuun jo suuren vaikutuksen. Heti kirjan luettuani en oikein osannut edes sanoa, mikä kirjassa minua niin liikutti, mutta nyt, reilua vuotta myöhemmin, huomaan muistavani kirjan edelleen hyvin ja kaipaavani sen kertojanääntä. Cleave onnistui tuomaan romaaninsa ja sen myötä suuren aiheen inhimillisen lähelle.

Seuraava Cleaven romaani, Little Been tarina, oli minulle jo yksiselitteisemmin hieno lukukokemus, vaikka ymmärrän myös sen, mikseivät kaikki arvostaneet sitä yhtä paljon. Suurin osa kirjan lukeneista on kuitenkin kuulemani mukaan pitänyt siitä ja kirja on ollut suosittu. Siksi se ei ehkä tunnu minulle yhtä läheiseltä ja henkilökohtaiselta kuin Incendiary, vaikka se parempi romaani olikin. Siinä toistui jälleen Cleaven keino tehdä poliittisesta henkilökohtaista olematta kuivakka tai paasaava.

Entä sitten tämä kolmas, Gold (jota ei ole vielä suomennettu, mutta arvaan suomennettavan)? Odotukseni olivat luonnollisesti korkealla tätä aloittaessani ja voisi sanoa odotusten sekä täyttyneen että vähän luhistuneen lukemisen myötä. Cleave kirjoittaa yhä hyvin, sujuvasti ja tunteikkaasti. Hän osaa luoda uskottavia henkilöitä taidokkaasti. Mutta kaksi asiaa oli tällä kertaa toisin: Ensinnäkin kirjan aihe on ainakin ensikatsomalta pienempi kuin kahdessa ensimmäisessä. Lyhyesti sanottuna Incendiaryn voi sanoa käsitelleen terrorismia ja Little Been tarinan kehitysmaa- ja pakolaispolitiikkaa. Gold taas käsittelee kilpaurheilua.

Tietenkin kirjassa on muutakin. Cleave itse sanoo kirjan lopussa näin:

"I try to write these stories that take universal human themes - what Faulkner called 'love, pity, pride, compassion and sacrifice', the things that we care about, the things that define our lives - and I try to make them small enough to see because those are all big words that mean very little unless you can enshrine them in a story."

Well said. Mutta ehkä kilpaurheilu vain on minulle sen verran vieras asia, etten innostunut Goldista samalla tavalla kuin Cleaven aiemmista teoksista, joiden aiheet ovat sydäntäni lähellä (no, ei terrorismi ole sydäntäni lähellä, mutta, tiedättehän). Vähän sama "vika" oli ehkä Lionel Shriverin Kaksoisvirheessä, josta en pitänyt yhtä paljon kuin kirjailijan muista teoksista, vaikka tennistä sentään tunnen jonkin verran, toisin kuin ratapyöräilyä, jota Gold käsittelee.

Toisekseen Gold ei päässyt minua aivan yhtä lähelle kuin kaksi aiempaa Cleaven romaania. Kuten sanoin, henkilöhahmot olivat kyllä hyviä ja samastuttaviakin, ja mukana oli koskettavia aiheita kuten kilpailua ystävyyssuhteessa, lapsuuden traumoja, kuolemaa, lapsen vakavaa sairautta ja niin edelleen. Elin kirjan mukana, mutta en niin paljon kuin olisin odottanut. Ja vaikken tunnustaudu kyynikoksi, pieni ääni sisälläni kysyi välillä, eikö kirjailija ole saanut itsestään kaikkea irti tällaisen "tilaustyön" kanssa - kun paljon olympialaisten ympärillä pyörivä kirja siis ilmestyi Englannissa juuri Lontoon olympialaisten alla.

Tästä napinasta huolimatta luin kirjan enemmän kuin mielelläni, enkä ole missään nimessä menettänyt uskoani ihanaan Chris Cleaveen. Suosittelen kirjaa mielelläni muillekin. Suomalaisista kirjabloggaajista sen luki ennen minua anni.M, joka taisi olla aika samoilla linjoilla kanssani, eli piti kirjasta, muttei ehkä ihan rakastunut siihen. Tosin meitä häiritsi osittain eri asiat ja kommenttiosiosta huomaan anni.M:n rankanneen tämän Little Been ja Incendiaryn väliin, kun taas minulle molemmat aiemmat Cleavet ovat olleet hieman tätä parempia. Minä myös pidän tuosta alkuperäiskannesta, joskin nimenomaan livenä. Alempi amerikkalaiskansi noudattelee samaa linjaa kuin Cleaven aiemmat kannet siellä, joten se puolustaa paikkaansa, vaikkei se minusta ainakaan kuvana ole kovin vaikuttava.

"Beyond the shorebreak, where the sea floor dropped off into sudden indigo, the bottomless cold engulfed her. Her chest tightened, and she gasped. The fresh breeze out here blew the tops from the waves in clear salt sheets which slapped at her. She had to turn her face from the wind, and float on her back to get her breath. It was the first time she had looked back. She sank and rose on the swell, and in the troughs she was entirely alone in the brightening folds of water, and on the peaks she saw that the beach was much further than she had thought. The hotel, and Jack, and training, and racing, were a low concrete block cresting the distant dunes. Out here, it was just her."

Osallistun kirjalla ainakin haasteeseen: Ikkunat auki Eurooppaan: Iso-Britannia.