Camilla Mickwitz oli erinomainen kuvittaja, jonka tyyli on hauska ja tunnistettava. Suomen kaikki lapset taitavat tuntea hänet vähintään lastenohjelma Pikku kakkosen tunnusanimaatiosta. Hän on kirjoittanut ja kuvittanut myös lukuisia lasten kuvakirjoja, joista tunnetuimmat taitavat olla ne, jotka kertovat Jasonista, Emiliasta ja Mimosasta. Tänä vuonna on otettu uudet painokset ensimmäisistä Jason- ja Emilia-kirjoista.
Camilla Mickwitz: Jason.
Kustantaja: Tammi, 1975/10. painos 2012.
Sivuja: 28.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4,5/5.
Kustantajan esittelyä kirjasta ei löydy netistä, joten tässä takakansiteksti:
"Camilla Mickwitzin Jason-kirjat kertovat pyöreäsilmäisen Jasonin ja hänen äitinsä, Kaarinan, arkipäivän iloista ja ongelmista. Jason-poika on ollut lasten suosikki jo vuodesta 1975, jolloin ensimmäinen Jason-kirja ilmestyi."
Jason on minulle tuttu lapsuudesta ja nyt olen saanut esitellä hänet omille lapsilleni. Hekin pitävät Jasonista ja tämän Kaarina-äidistä, jotka elävät tavallista, kiireistä arkea. Mickwitz esittelee Jason-kirjoissa yksinhuoltaja-/työläisäidin, jonka täytyy tehdä pitkää päivää tehtaalla elättääkseen itsensä ja poikansa. Palkka ei silti tahdo aina riittää, joten Kaarina tekee joskus myös iltatöitä taidekoulun mallina.
Mickwitz esittelee Kaarinan ja Jasonin tiukkaa arkea, muttei voivottele tai saarnaa. Jason vaikuttaa ihan tyytyväiseltä elämäänsä, mutta kyllä tässä teoksessa on ilman muuta 1970-lukulaista yhteiskuntakritiikkiä. Ja vapaamielisyyttä.
Meillä Jason-kirjoista suosituimmat ovat olleet tämä ensimmäinen osa sekä Jason ja vihainen Viivi, jonka myös muistan hyvin lapsuudestani. Siinä Jasonin asuinkerrostaloa terrorisoi vihainen vanhapiika, joka ei siedä minkäänlaista ääntä ja elämää talossa. Lopuksi hän onneksi ymmärtää paremmin. Huonommin mieleeni on jäänyt Jasonin kesä ja Jason muuttaa maasta ei ollenkaan. Lapseni pitivät näistäkin, mutta eivät suoranaisesti innostuneet. Kesäkirja kertoo Jasonin ja Kaarinan lomasta jonkinlaisessa siirtolassa ja jälkimmäisessä Kaarina ja Jason muuttavat työn perässä Ruotsiin, kuten myös moni muu suomalainen aikanaan. Kirja kertoo sopeutumisvaikeuksista uuteen maahan ja kulttuuriin, mutta lopulta helpottavia keinoja löytyy.
Camilla Mickwitz: Emilia ja kolme pikkuista tätiä.
Kustantaja: Tammi, 1979/5. painos 2012.
Sivuja: 31.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Jasoniakin tutumpi ja rakkaampi minulle on Mickwitzin toinen kuvakirjahahmo Emilia. Emilia-kirjoissa isä ja tytär viettävät yhteisiä satutuokioita, istuvat sylikkäin tuolissa ja jatkavat vuoronperään keksimäänsä tarinaa. En tiedä, onko Emiliankin isä yksihuoltajavanhempi vai ovatko nämä tarinatuokiot vain heidän kahdenkeskinen juttunsa, mutta Emilian äiti ei joka tapauksessa esiinny kirjoissa.
Tässä ensimmäisessä Emilia-kirjassa kolme vanhaa naista asuvat yhdessä ja ovat tuskastuneita tylsään vanhuuteensa. Kunnes he keksivät itselleen mielekästä tekemistä: lasten viihdyttämisen. He alkavat pitää lastenkutsuja, joilla tarjoillaan hyvää ruokaa, pukeutumisleikkejä sekä tätien ompelemia nalleja.
Juhlat ovat menestys ja niin ilo palaa tätien elämään. Kirjassa esitellään toisin sanoen mallia, jota on yritetty nyt toteuttaa esimerkiksi päivä- ja vanhainkotien yhteistyöllä. Eri sukupolvet nauttivat toistensa seurasta ja kaikilla on kivaa. Kirjan sanoma lienee myös se, että toisille hyvää tekemällä saa myös itselleen iloisen mielen.
Myös Stella on ihastunut Emilia-kirjoihin, joita olemme lainanneet ja lukeneet paljon. Myöhemmät Emilia-kirjat ovat yhä tiedostavampia ja yhteiskunnallisempia. Esimerkiksi Emilia ja kaksoset -kirjassa ollaan huolissaan vesistöjen puhtaudesta, Emilia ja kuningas Oskari -teoksessa irvaillaan kaikki kansalaiset samaan muottiin pakottaville diktatuureille ja Emilia ja Oskarin nukke -kirja - suosikkini - on mukaelma Henrik Ibsenin Nukkekodista ja vahva feministinen kannanotto.
En varmasti lapsena ymmärtänyt näitä sävyjä samalla tavalla kuin nyt, mutta ehkä niistä jotakin on jäänyt mieleen itämään. Stellalla ja minulla on muuten tässäkin sarjassa yhteiset suosikit: Kolme pikkuista tätiä, Kuningas Oskari ja Oskarin nukke.
Tajusin tuon jälkimmäisen viittaukset Ibsenin klassikkonäytelmään tietenkin vasta nyt aikuisena. Mickwitzin versiossa Oskari on lapsesta saakka toivonut itselleen nukkea, mutta saanut lahjaksi aina vain autoja. Aikuisenakin hän vielä haaveilee nukesta ja saakin sitten sellaisen - elävän naisen muodossa. Naisen nimi on Noora.
Suhde on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Oskari rakentaa pikku vaimolleen nukkekodin, jonne he muuttavat. Lopulta Noora alkaa kuitenkin pohtia kriittisesti liittoa ja identiteettiään, kasvaa ulos nukkekodista ja jättää Oskarin.
Loppu on kuitenkin onnellinen, kun pari löytää toisensa uudella tavalla.
En ole varma, luinko lapsena muita Mickwitzin kirjoja kuin Jasoneita ja Emilioita. Pikku noita Mimosakin taisi olla minulle tuttu vain tv:stä. Mutta nyt olemme nauttineet Mimosan seikkailuista sekä Mickwitzin muista kuvakirjoista. Kaikille niille on yhteistä runsaan värikäs kuvitus sekä jokin 70-lukulainen sanoma - lempeässä muodossa.
Lopuksi vielä iloksenne muutamia värikkäitä aukeamia Mickwitzin teoksista:
Kustantaja: Tammi, 1975/10. painos 2012.
Sivuja: 28.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4,5/5.
Kustantajan esittelyä kirjasta ei löydy netistä, joten tässä takakansiteksti:
"Camilla Mickwitzin Jason-kirjat kertovat pyöreäsilmäisen Jasonin ja hänen äitinsä, Kaarinan, arkipäivän iloista ja ongelmista. Jason-poika on ollut lasten suosikki jo vuodesta 1975, jolloin ensimmäinen Jason-kirja ilmestyi."
Jason on minulle tuttu lapsuudesta ja nyt olen saanut esitellä hänet omille lapsilleni. Hekin pitävät Jasonista ja tämän Kaarina-äidistä, jotka elävät tavallista, kiireistä arkea. Mickwitz esittelee Jason-kirjoissa yksinhuoltaja-/työläisäidin, jonka täytyy tehdä pitkää päivää tehtaalla elättääkseen itsensä ja poikansa. Palkka ei silti tahdo aina riittää, joten Kaarina tekee joskus myös iltatöitä taidekoulun mallina.
Mickwitz esittelee Kaarinan ja Jasonin tiukkaa arkea, muttei voivottele tai saarnaa. Jason vaikuttaa ihan tyytyväiseltä elämäänsä, mutta kyllä tässä teoksessa on ilman muuta 1970-lukulaista yhteiskuntakritiikkiä. Ja vapaamielisyyttä.
Meillä Jason-kirjoista suosituimmat ovat olleet tämä ensimmäinen osa sekä Jason ja vihainen Viivi, jonka myös muistan hyvin lapsuudestani. Siinä Jasonin asuinkerrostaloa terrorisoi vihainen vanhapiika, joka ei siedä minkäänlaista ääntä ja elämää talossa. Lopuksi hän onneksi ymmärtää paremmin. Huonommin mieleeni on jäänyt Jasonin kesä ja Jason muuttaa maasta ei ollenkaan. Lapseni pitivät näistäkin, mutta eivät suoranaisesti innostuneet. Kesäkirja kertoo Jasonin ja Kaarinan lomasta jonkinlaisessa siirtolassa ja jälkimmäisessä Kaarina ja Jason muuttavat työn perässä Ruotsiin, kuten myös moni muu suomalainen aikanaan. Kirja kertoo sopeutumisvaikeuksista uuteen maahan ja kulttuuriin, mutta lopulta helpottavia keinoja löytyy.
***
Kustantaja: Tammi, 1979/5. painos 2012.
Sivuja: 31.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Jasoniakin tutumpi ja rakkaampi minulle on Mickwitzin toinen kuvakirjahahmo Emilia. Emilia-kirjoissa isä ja tytär viettävät yhteisiä satutuokioita, istuvat sylikkäin tuolissa ja jatkavat vuoronperään keksimäänsä tarinaa. En tiedä, onko Emiliankin isä yksihuoltajavanhempi vai ovatko nämä tarinatuokiot vain heidän kahdenkeskinen juttunsa, mutta Emilian äiti ei joka tapauksessa esiinny kirjoissa.
Tässä ensimmäisessä Emilia-kirjassa kolme vanhaa naista asuvat yhdessä ja ovat tuskastuneita tylsään vanhuuteensa. Kunnes he keksivät itselleen mielekästä tekemistä: lasten viihdyttämisen. He alkavat pitää lastenkutsuja, joilla tarjoillaan hyvää ruokaa, pukeutumisleikkejä sekä tätien ompelemia nalleja.
Juhlat ovat menestys ja niin ilo palaa tätien elämään. Kirjassa esitellään toisin sanoen mallia, jota on yritetty nyt toteuttaa esimerkiksi päivä- ja vanhainkotien yhteistyöllä. Eri sukupolvet nauttivat toistensa seurasta ja kaikilla on kivaa. Kirjan sanoma lienee myös se, että toisille hyvää tekemällä saa myös itselleen iloisen mielen.
En varmasti lapsena ymmärtänyt näitä sävyjä samalla tavalla kuin nyt, mutta ehkä niistä jotakin on jäänyt mieleen itämään. Stellalla ja minulla on muuten tässäkin sarjassa yhteiset suosikit: Kolme pikkuista tätiä, Kuningas Oskari ja Oskarin nukke.
Tajusin tuon jälkimmäisen viittaukset Ibsenin klassikkonäytelmään tietenkin vasta nyt aikuisena. Mickwitzin versiossa Oskari on lapsesta saakka toivonut itselleen nukkea, mutta saanut lahjaksi aina vain autoja. Aikuisenakin hän vielä haaveilee nukesta ja saakin sitten sellaisen - elävän naisen muodossa. Naisen nimi on Noora.
Loppu on kuitenkin onnellinen, kun pari löytää toisensa uudella tavalla.
***
En ole varma, luinko lapsena muita Mickwitzin kirjoja kuin Jasoneita ja Emilioita. Pikku noita Mimosakin taisi olla minulle tuttu vain tv:stä. Mutta nyt olemme nauttineet Mimosan seikkailuista sekä Mickwitzin muista kuvakirjoista. Kaikille niille on yhteistä runsaan värikäs kuvitus sekä jokin 70-lukulainen sanoma - lempeässä muodossa.
Lopuksi vielä iloksenne muutamia värikkäitä aukeamia Mickwitzin teoksista:
 |
| Kuva kirjasta ...Ja sinusta tulee pelle. |
 |
| Kuva kirjasta Mimosa. |
 |
| Kuva kirjasta Mimosa ja täysikuufestivaali. |
PS (ETA): Mickwitzin kirjoista ovat bloganneet ansiokkaasti myös Susa ja Reeta Karoliina, kahdestikin.
Ihanan värikkäitä kuvia noissa kirjoissa. Melkoisen vapaamielisiä kuvia nuo muutama, vaikkakin täysin luonnollisia:)
VastaaPoistaOmassa lapsuudessani -50 ja -60 luvulla luettiin vielä Tammen kultaisia kirjoja ja Peppi Pitkätossua:)
Oma -84 lukuinen poikani piti Richard Scarryn tekeleistä ja Manu ja Miina kirjoista:)
Hanne, kuvat ovat tosiaan ihanan värikkäitä ja kirjat ovat kestäneet hyvin aikaa. Minäkin olen lukenut - ja luen nyt lapsilleni - Tammen kultaisia, Peppiä ja Richard Scarrya, mutta Manu ja Miina lienee tuoreempi tapaus, koska vaikka muistan hahmot (ehkä pikkusiskoni kirjahyllystä), en ole muistaakseni itse lukenut ko. kirjoja. Ainakaan paljon.
PoistaOnpa noita kirjoja paljon, oho! Minulle Jason on tuttu ja rakas, mutta vain tuona yhtenä kirjana ja Emilia ei juurikaan, Mimosa ei yhtään. Voi mistä olenkaan jäänyt paitsi. Jason ja vihainen Viivi kuulostaa huipulta. Mahtaako näitä olla uusintapainoksina viime vuosina ilmestynyt? Toisaalta näitä on ihana katsoa mutta vielä kivempi on ehkä lukea uusia, tuoreita kirjoja lapsille.
VastaaPoistaMeillä on Mickwitzin kuvittama Unipuu - hyvänyön satuja lapsille 2 (Sekä Unilintu, joka on Kristiina Koivun kuvittama), ja nekin ovat kovasti 70-luvun lapsia tarinoissaan. Luimme niitä tosi paljon kun esikoinen on 2-3-vuotias, sillä tarinat ovat niin lyhyitä. Välillä ne tuntuvat liiankin yhteiskuntakriittisiltä ja kantaaottavilta, vaikka onhan joukossa todella paljon muunkinlaisia satuja, joiden joukosta löytyvätkin omatkin ikisuosikkini (mm. hiiriherra Nikkerisnakkeris on yhä ihana!).
En tiennytkään tuota Pikku Kakkos-yhteyttä, mielenkiintoista! Ja fantastisia kuvia!
Oi, tuo Viivin mainitsema Unipuu on meilläkin suuri suosikki. Kirjat ovat J:n lapsuudesta ja nyt molemmat lapset rakastavat niitä. :)
PoistaViivi, nyt sinulla onkin paljon luettavaa. :) Vihainen Viivi on tosiaan hauska kirja. ;) Näistä ekoista Jasonista ja Emiliasta ilmestyi tosiaan tänä keväänä uudet painokset, mutta eiköhän niitä silloin tällöin oteta kaikista? Näin ainakin toivon. Jasonistakin tämä oli jo 10. painos!
PoistaViivi ja Katja, minäkin muistan Unipuun kannen (piti ihan googlata), mutta omassa hyllyssä meillä ei ehkä sitä ollut. *raapii päätä mietteissään*
Jeskamandeera, olipas kattava katsaus. Itsekin luin juuri Mickwitzia lapselle, vaikka mun tyttö ei kyllä vielä ihan jaksa kuunnella.
VastaaPoistaMuistan ihan selvästi, että oma suosikkini oli Mimosa - josta kertovat kirjat piti lainata kirjastosta. Mutsi kun ei juuri Mickwitzista välittänyt eikä niihin niin investoinutkaan. Itse kyllä diggaan yhä.
Liina, Mimosat olivat kyllä hauskoja, mutta tosiaan lapsena taisin katsoa sitä vain telkkarista. Tai no tuon Täysikuufestivaali-kirjan taisin muistaa, mutta sekin on ollut varmaan kirjastosta lainassa. Se nostalginen tunne Mimosaa lukiessa puuttui, joten lempeästi ohjailin lapsia kuuntelemaan ennemmin Jasonia tai Emiliaa. :)
PoistaOi! Mä Rakastin pienenä ja Rakastan yhä Jasonia ja Mimosaa. Yksinhuoltajaäidin lapsena myös Jasonin äiti saa kaiken kunnian. Ihan parasta että näistä on vihdoin otettu uudet painokset, omistani kun putoilee sivut irti.
VastaaPoistaHelmi, kiva löytää muitakin vanhoja faneja - joskin Emilia oli minun suurin suosikkini. :) Uudet painokset tällaisista klassikosita lienevät lähes aina kannattavia, joten toivotaan, että pian tulee painokset esim. Vihaisesta Viivistä ja Oskarin nukestakin.
PoistaOo, rakastin lapsena Mimonsaa ja Emiliaa! Jasonit olen jostain syystä missannut. Nytpä siirrynkin tästä Antikan nettiin katsomaan, löytyisikö sieltä jotain näistä ostettavaksi omien lasteni iloksi...
VastaaPoistaVoi, toivottavasti löytyi, Elma Ilona! On ihanaa löytää blogeista tai muistaa niiden avulla lapsuuden suosikkeja. Minäkin juuri varasin kirjastosta Amman innoittamana Martti Haavion Tiina Tonttutytön. :)
PoistaVoi mitä nostalgiaryöpsähdyksiä tämä juttu aiheutti! Mickwitziä luettiin meillä paljon, ja tässä oli monta kirjaa, jotka olin kokonaan unohtanut. En esimerkiksi muitanut Emilia-kirjoja ollenkaan, mutta varsinkin Kolme pikkuista tätiä oli minusta lapsena aivan ihana kirja.
VastaaPoistaJasonit ovat jääneet parhaiten mieleen, koska niitä meillä oli kotona omana, kun taas muita lainattiin kirjastosta (uudelleen ja uudelleen).
Kivaa, Liisa, että teilläkin on luettu Mickwitziä! Ja tätikirja on tosiaan helmi. :)
PoistaJotenkin näiden kirjojen kuvituksesta tulee mieleen Tony Rossin kirja "tahdon pottani". Olin lapsena jostain syystä tavattoman ihastunut kyseisen kirjan pikku prinsessaan joka pompotti koko hovia :D
VastaaPoistaHei Anonyymi, minä en lukenut lapsena Tony Rossin kirjoja (olen siihen liian vanha), mutta meillä lapset ovat ihastuneet Pikku prinsessaan ensin Pikku kakkosen animaationa ja sitten kirjoinakin. Ja minuakin jaksaa aina ihastuttaa lastenkirjallisuuden anarkistiset tyttöhahmot. :)
PoistaOo, nämä ovat ihania! Minäkin luin Jasonia ja Emiliaa, joista Emilia taisi olla se suurempi suosikki. Selailin juuri jonkin aikaa sitten serkun lasten hyllyssä Emilia ja onni -kirjaa ja ailahtelin nostalgiasta. Mimosakin tuntuu epämääräisesti tutulta, mutta nuo muut sen sijaan eivät sano mitään.
VastaaPoistaLuru, eikö olekin! Minulle muuten juuri tuo Emilia ja onni -kirja taitaa olla ainoa Emilia, jota en muista lapsuudesta. :)
PoistaNo voi sun! En kyllä olisi ikinä kirjailijaa osannut yhdistää Pikku kakkoseen, mutta nyt se on tietenkin ihan päivänselvä juttu, kun mainitsit asiasta!
VastaaPoistaLuin itsekin Mimosa ja täyskuufestivaali -kirjan äskettäin, muistelin hieman lapsuutta jne. Täytyy sanoa, että minua Mickwitzin kuvitus ei ole sykähdyttänyt, liian runsasta, liian omituista:D
Sonja, minulla oli ihan sama reaktio, kun joskus aikanaan kuulin, että juuri "Jasonin ja Emilian äiti" on myös Pikku kakkos -animaation takana (ja sen Varokaa heikkoja jäitä -animaation myös). :D
PoistaYmmärrän kyllä hyvin, ettei Mickwitzin kuvitustyyli kaikkia nappaa, sillä se on niin persoonallinen! Vaikea sanoa, mitä mieltä olisin siitä ilman nostalgiahuuruja, mutta ehkä silti pitäisin noista väreistä. :)