Pohjoismainen perjantai - Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina

Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina (En sannolik historia).
Kustantaja: WSOY, 2012.
Suomentanut: Laura Jänisniemi.
Sivuja: 308.
Genre: Pohjoismainen ihmissuhderomaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Tällä kertaa kevät oli tervetulleempi kuin koskaan ennen. Välillä Helena ajatteli, että kunhan kuluisi vuosi, kaikki tuntuisi paremmalta. Syksy ja talvi olivat kohta takana, nyt puuttuivat vielä kevät ja kesä, ja sitten kaikki päivämäärät olisi ohitettu. 'Niin kuin yleensä' tarkoittaisi heidän uutta elämäänsä. Hän ja Emilie voisivat sanoa 'viime vuonna me' ja tehdä saman uudelleen, jos haluaisivat. Piti luoda uusia traditioita, joista ei enää puuttunut ketään."

Luin Karin Alvtegenin Todennäköisen tarinan kahdessa erässä. Aloitin ennen heinäkuun puoliväliä, mutta sitten lähdimme pariksi viikoksi Englantiin, jonne halusin mukaan vain brittiläisiä kirjoja. Alvtegenin luin loppuun palattuamme, elokuun puolella. En tiedä, tekikö lukutauko kirjalle hallaa vai haipuiko se oikeasti loppuaan kohden, mutta minulle kirjan alku oli selvästi jälkipuoliskoa parempi ja teos siksi lopulta vähän pettymys. Annoin kirjalle kuitenkin kohtalaisen hyvät pisteet, sillä pidin alusta niin paljon.

Alkua luin kesän ollessa vielä kukkeimmillaan, pihamme terassin ilta-auringossa, valkoviinilasillisen kanssa. Taitoin tai olisin halunnut taittaa joka toisen sivun hiirenkorvalle, kirjailijalla tuntui olevan niin paljon hyvää sanottavaa. Ajattelin kyllä myös, ettei tarina itsessään niin kummoinen ole eikä tekstikään henkeäsalpaavaa, mutta olin silti kovasti ihastunut kirjailijan ajatuksiin ja viesteihin.

"Hän oli aina pitänyt vanhastakaupungista. Hänestä oli leppoisaa kuljeskella sen kujilla, astella katukivillä, joita oli tallattu jo satoja vuosia, sellaisten talojen välissä, jotka olivat tarjonneet suojan monille sukupolville. Noiden ihmiskohtaloiden säikeet punoutuivat toisiinsa. Katkeamaton virta tuntui turvalliselta. Antoi epämääräistä kuolemattomuuden tunnetta."

Kyllä kirjan jälkimmäiselläkin puoliskolla oli paljon hyvää ja kauniita ajatuksia, mutta tarina ei lopulta tosiaan oikein kantanut enkä erityisemmin kiintynyt kehenkään sen henkilöistä. No, niin sanottu kylähullu Verner oli kyllä aika vinkeä. Luin kirjaa jo loppukesän pimenevissä illoissa, sisätiloissa, vähän jo väkisin. Mutta ehkä väkinäisyys johtui vain siitä tauosta. Sinällään syksympi lienee oikeampi aika tälle teokselle.

Yleistäen voi kyllä sanoa, että pidän pohjoismaisesta kirjallisuudesta. Tietenkin kotimaisesta, mutta usein myös ruotsalaiset tai norjalaiset romaanit ovat kovasti mieleeni (tanskalaisia tai varsinkaan islantilaisia en ole niin lukenut). Ehkä ne ovat sopivasti yhtä aikaa vieraita ja tuttuja. Kirjallinen perinne on kaunopuheisempi kuin Suomessa, mutta romaanihenkilöiden jäyhä mentaliteetti on kotoisa.

Samaa tenhoa oli myös Todennäköisessä tarinassa, vaikkei se lopulta ihan nappikokemus minulle ollut. Nautin ruotsalaisista maalais- ja mielenmaisemista. Suomalainen kansi on muuten tälle kirjalle oiva, vaikka tuo viereinen ruotsalainen on valoisuudessaan houkuttelevampi. Suomi-kannen kuva on Marcin Klepackin/Fennopressin, mutta muuta tietoa en tekijöistä löytänyt.

Suosittelen kirjaa niille, jotka lukevat mielellään pohjoismaisen tasaiseen tyyliin kuvattua perhemurhetta ja -salaisuuksia, aikuisen ihmisen kasvua ja orastavaa rakkauttakin. Ja niille, joiden mieli on avoin.

"Helena nojautui taaksepäin ja katseli häntä. Andersia, viereisessä nojatuolissa istuvaa miestä, ihmistä, mysteeriä. Kaikista maailman paikoista Anders oli sattunut päätymään juuri sinne missä hän oli. 'Se mitä Verner sinusta sanoi, oli siis totta?'

'Kyllä, niin oudolta kuin se tuntuukin.'

Helena katsoi tuleen. Ajattelun muuttamisen vaikea taito. 'Myös se, mitä hän sanoi minusta, oli totta. En vain ollut valmis kuulemaan sitä.'

Hän nosti katseensa Vernerin kukkivaan kastanjaan. Maailma on vain jokaisen oma keksintö. Se on sellainen miksi sen teemme. Niin Verner oli sanonut.

Ehkä se ei ollut sen vaikeampaa.

Tai sitten juuri se oli vaikeaa."

Todennäköisestä tarinasta on pidetty kirjablogeissa. Siitä ovat kirjoittaneet minua ennen esimerkiksi Susa (jonka kirja pakotti ajattelemaan elämää, valintoja ja kangistuneita kaavoja), Tuulia (joka kiitti kirjaa siitä, ettei se tarjoillut mustavalkoisia ratkaisuja), Leena Lumi (jonka mielestä Alvtegen kutoo psykologista seittiä, johon lukija jää kiinni kuin kärpänen), Erja (joka näkee tarinassa perinteisiä motiiveja, mutta juonen kehittelyssä omaperäisyyttä), Elma Ilona (jonka kirja vangitsi kuin dekkari) sekä Rachelle (jolle Alvtegen-fanina tämä oli parhautta).

Osallistun kirjalla ainakin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen (Ruotsi).

PS. Kirjavan kammarin loma on nyt siis ohi. On ollut upea kesä, olen lukenut sopivasti ja hienoja kirjoja, joita on nyt paljon rästissä odottamassa purkamistaan blogiin. Monia muitakin postauksen aiheita olisi, mutta katsotaan, mitä ehditään. Vähän kankealta kirjoittaminen tauon jälkeen tuntui, mutta sitä oli kyllä kova ikävä ja kirjoittamiseen ylipäätään muodostui suorastaan fyysinen tarve, niin kuin lukemiseenkin, kun siitäkin jouduin välillä pitämään vähän taukoa. Joka tapauksessa kiva olla taas täällä, toivottavasti olette nauttineet kesästänne, ettekä pelkää kääntää katsettanne syksyyn!