Kustantaja: Otava, 2006.
Kansi: Päivi Puustinen.
Sivuja: 189.
Genre: Unenomainen nykyproosa.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittelyn puuttuessa takakansiteksti vaikka täältä.
"Hän katsoi edelleen järvelle, ja minä tunsin kevyen tuulen. Kaikki tapahtui hitaasti, mieleni oli tyhjä, koko matka Anna Prinzin luota tähän hetkeen, kotioveltani tähän parvekkeelle, kuin meillä kaikilla olisi kaksi mahdollista elämää. Minä pelkäsin hänen kääntyvän ja säikähtävän, sanovan, että minun pitäisi mennä. Mutta hän ei kääntynyt, eikä säikähtänyt, en tiennyt hänestä mitään."
Minä kyllä edelleen rakastan ja arvosta hra Haahtelaa, mutta olen huomaavinani pientä puutumista tämän Haahtela-vuoteni aikana. Minähän luin ensimmäisen Haahtelani viime vuoden marraskuussa ja sitten tein päätöksen lukea miehen koko tuotannon tämän vuoden loppuun mennessä.
Tahti ei ole päätähuimaava, sillä olen lukenut yhden Haahtelan joka toinen kuukausi ja kirjat ovat tunnetusti lyhyitä sekä nopealukuisia. Mutta silti, vaikka jokainen kirja on ollut hieno helmi ja taideteos, minusta ihan pikkuisen tuntuu siltä, että olisin voinut säästellä näitä enemmänkin. Kirjat alkavat aloittaessa tuntua keskenään liian samankaltaisilta ja jälkeenpäin minulla on hankaluuksia erottaa ne muistissani toisistaan.
Havaitsin jälkimmäisen seikan nyt, kun aloin kirjoittaa Perhoskerääjästä luettuani sen melkein kaksi kuukautta aiemmin. Toisaalta hieman kirjaa selailtuani sen tapahtumat ja tunnelmat palasivat mieleen, joten ei tässä kauhean vakavan murheen äärellä olla. Ja vaikka Haahtela-romaania aloittaessa saatan vähän pyöräyttää silmiäni, että tässä sitä taas mennään, pian olen jo lumoutunut ja kietoutunut tarinan vyyhteen.
Perhoskerääjässäkin on arvoituksellisuutta, kauniisti kuvattuja kohtauksia, viipyilyä, etäinen vaimo, vaeltelua Euroopassa ja hieno loppu. Tarvitseeko sitä muuta ollakaan?
Mitään kovin uutta sanottavaa minulla ei tästä romaanista kuitenkaan ole, kun tapanani ei ole kuvailla kirjojen juoniakaan. Lisäksi olen näiden parin kuukauden aikana unohtanut yksityiskohtia kuitenkin sen verran, etten oikein uskalla avautua niistäkään. Hieno kirja tämä joka tapauksessa on, tämäkin, ja kelpo-Haahtela vaikka aloittaa tutustuminen yhteen parhaista suomalaisista mieskirjailijoista.
Aiemmat Haahtela-arvioni löytyvät esimerkiksi klikkaamalla tämän jutun alta Joel Haahtela -tunnistetta.
"Anna istui vieressäni, ja tuuli oli noussut. Tomaatinversot taipuivat tuulessa, hivuttautuivat kohti taivasta, ja minusta tuntui, että niiden muutamien päivien aikana, jotka olin viettänyt hänen luonaan, versot olivat kasvaneet silmissä. Maa keinui hiljaa allamme, koko puutarha keinui, koko maailma heilui, ja tuuli puhalsi läpi kivimuurien, kivet suhisivat ilmassa, tuuli nuoli puiden oksia, se kulki pitkin jokiuomia, laaksoja, tasankoja, puhalsi kellari-ikkunoista sisään, kiersi sängynjalat ja sormenvälit, sama tuuli kaikkialla, maailmantuuli, hengitys, joka sai ihmiset taipumaan vinoon, askel kävi vaikeaksi, kädet muuttuivat kohmeisiksi, kattilat kolisivat hyllyssä, lautaset kilisivät, siltojen jalat natisivat, sanat tarttuivat tuuleen, eivätkä löytäneet perille, eksyivät, kulkeutuivat vääriin paikkoihin ja aikaan."
Perhoskerääjästä on kirjoitettu (varmasti tyhjentävämmin) myös ainakin seuraavissa kirjablogeissa: Sinisen linnan kirjasto, Lumiomena, Jäljen ääni, Satun luetut, Sanojen jano, Lukuisat kissanpäivät ja Kulttuuri kukoistaa.
Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.
Karoliina, juuri siitä syystä tulee jätettyä vanhoja rakkaitakin kirjailijoita, että heidän tuotantonsa ei enää erotu heidän aiemmista omistaan, muiden tuotannosta nyt puhumattakaan. Näin on nyt käynyt minulle about viiden dekkaristin kanssa ja vedin perään paksun viivan. Kiitos ei enää!
VastaaPoistaMitä tulee Haahtelaan, minä en ole pitänyt hänellä muista kuin Lumipäiväkirjasta. Olen yrittänyt, mutta koen syvää ikävystyneisyyttä...Jos saisi valita unelmakirjan, sen, joka ei voi ikävystyttää, se olisi Kochin Illallinen. Mutta eiväthän kaikki maailman kirjat voi olla Illallinen...- valitettavasti.
Leena, toisaalta kirjailjan tunnistettavuus ja oma tyyli ovat hienoja asioita, mutta onhan uudistumiskykykin tärkeä. Luulen, että minulle ei nyt vain täydelleen sopinut tämä yhteen kirjailijaan näinkin tiivisti yhtenä vuonna keskittyminen. Uusimmalla Traumbach-romaanillaanhan Haahtela jo rikkoi omaa muottiaan tuomalla huumoria ja uudenlaista kerrontaa mukaan. Akateemisen kirjakaupan kohtauspaikan haastattelussa hän lupaili, että hänen seuraava romaaninsa on ns. normaalipituinen näiden pienoisromaanien sijaan. Sekin kuulostaa tuoreelta. :)
PoistaErilaisia kirjoja tarvitaan, mutta Illallinen oli kieltämättä hieno ja siitä jännä, että se koukutti lukemaan ahnaasti olematta silti kepeän viihteellinen.
Se on totta, että Haahtelan kirjoissa on keskenään paljon samaa: teemat, tunnelma, osin juonellinen kehyskin. Mutta silti jokainen on, onneksi, erilainen.
VastaaPoistaItselleni Perhoskerääjä on Haahtelan parhaimmistoa. Se johtuu siitä, että kirja on ensimmäisiä lukemiani haahteloita. Perhoskerääjä avasi tieni Haahtelan maailmaan ja siksi vaalin tätä kirjaa. <3
Katja, kyllä nämä kaikki ovat omanlaisiaan. Se ilmenee viimeistään kirjojen ovelissa lopuissa.
PoistaMinä olisin ihan varmasti rakastunut Perhoskerääjään päätä pahkaa, jos se olisi ollut ensimmäinen Haahtelani. Ja kyllä minä sitä nytkin rakastin, uutuudenviehätys vain puuttui.
Minä en ole Haahtelaa lukenut vielä lainkaan, mutta kiinnostus on herännyt. Muutes hauska huomata, että on saksaksi käännetty. Tänään kirjakaupassa bongasin paljon suomalaista kirjallisuutta ja ostin R:lle vähän tutustuttavaa..
VastaaPoistaHelmi-Maaria, minusta Haahtela on yksi hienoimpia kotimaisia nyky(mies)kirjailijoita (rinnalle pääsee Markku Pääskynen), joskin otantani on melko pieni, kun luen verrattain vähän kotimaista. Mutta toisaalta on paljon myös heitä, jotka eivät häntä arvosta. Toivottavasti luet häneltä jotakin ja pystyt unohtamaan ennakko-odotukset. :)
PoistaHaahtelalta on minusta käännetty saksaksi ainakin tämä ja Elena.
Minulta jäi tämä tylsänä kesken viitisen vuotta sitten, olen miettinyt revanssia mutten ole (vielä?) saanut aikaiseksi. Minä olen siitä harvinainen kirjabloggari, etten ole osannut innostua kuin muutamasta Haahtelan kirjoista... Ehkä annan kirjalle kuitenkin toisen mahdollisuuden jonakin kauniina päivänä.
VastaaPoistaElma Ilona, kyllä kirjabloggaajissakin on monia, jotka eivät Haahtelan kirjoista pidä. :) Minun neuvoni olisi, että älä turhaan aloita kirjaa uudelleen, jos et hirveästi Haahtelasta syty ja tämä on jäänyt jo kerran kesken. Käytä se aika ennemmin omien suursuosikkiesi löytämiseen!
PoistaMinä pidän tosi hidasta tahtia Haahtelan tuotantoa lukiessa, sillä haluan ns. hajurakoa aina edelliseen teokseen kunnolla ;) Vasta kaksi luettua, monta vielä edessä. Ehkä seuraavaksi, vihdoin, se Naiset katsovat vastavaloon!
VastaaPoistaSusa, se olisi ollut ehkä minullekin parempi, vaikka onhan tämä tahtini edelleen verkkainen verrattuna niihin, jotka mielellään ahmaisevat uuden lempikirjailijan löytäessään tämän koko tuotannon. Enkä minä toisaalta lainkaan kadu tätä "Haahtela-vuottani", sillä muuten itseni tuntien hänen helmiteoksensa olisivat jääneet roikkumaan TBR-listalle lähes ikuisesti ja toisaalta on ihanaa, kun tässä tuntee nyt oikeasti tutustuneensa kunnolla johonkin kirjailijaan. Luulen, että jälkeenpäin, vähän myöhemmin, pidän tätä pelkästään positiivisena juttuna, vaikka nyt kirjojen alussa olen tuntenut lievää samankaltaisuuteen tylsistymistä.
PoistaNaiset katsovat vastavaloon on edelleen oma Haahtela-suosikkini, mutta se johtuu varmasti myös siitä, että se oli ensimmäinen. Mutta oli se silti minulle aivan nappikirja ja ihana!
Minä en ole oikein uskaltanut tarttua Haahtelaan nyt Katoamispisteen jälkeen kun tuntui että se on minulle nyt se Haahtela. Perhoskerääjän haluaisin kyllä lukea, sen ehkä nimenomaan seuraavaksi, se on minulla jo hyllyssä. Mutta ei vielä. Minä mietin, että mikä olisi hyvä syys-Haahtela? Olen lukenut vasta Elenan ja Katoamispisteen.
VastaaPoistaLinnea, minusta kyllä Perhoskerääjäkin sopisi syksyyn, mutta mulle on myös sanottu, että Tule risteykseen seitsemältä olisi tähän vuodenaikaan hyvä. Se on se toinen Haahtela, jota en ole vielä itse lukenut, mutta luen sitten lokakuussa. :)
PoistaOdotan kovasti että luet jossain kohtaa Tule risteykseen seitsemältä. :) Se oli minulle muistaakseni toinen lukemani Haahtelan kirja, ja se kolahti niin kovaa että voisin helposti nimetä sen parhaaksi koskaan lukemakseni kirjaksi. Vaikka rakastan kaikkia lukemiani Haahtelan teoksia (enää tämä Perhoskerääjä ja Vastavalo ovat lukematta - säästelen niitä vielä), Risteys on minulle valovuosien päässä muista. Minulle se on täydellinen kirja! <3
VastaaPoistaMietin muuten juuri tänään, että luulen että yhdestä kotimaisesta mieskirjailijasta on minun mielessäni tulossa paha vastus aina niin ihanalle Haahtelalle - puhun nyt Asko Sahlbergista. Olen lukenut vasta yhden miehen kirjan (ja aloitellut vähän toista), mutta olen totaalisen myyty. <3 Siksipä taas kerran kehotan: Karoliina-kulta, kokeile Sahlbergia! :)
Sara, näillä näkymin luen Risteyksen lokakuussa. Odotan jännityksellä!
PoistaJa voi kyllä, aion lukea Sahlbergia, vaikken uskalla antaa mitään päivämääriä. :D Tammilehto on omassa hyllyssäni, mutta saa nähdä tuleeko siitä ensimmäiseni vai aloitanko esimerkiksi siitä hehkuttamastasi Yhdynnästä. :)