Miesten maanantai - Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi.
Kustantaja: Siltala, 2012.
Kansi: Elina Warsta.
Sivuja: 141.
Genre: Historiallinen uusrealismi.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Mataleena silittää sormenpäällään posliinisen keittokulhon pintaa. Se on valkoinen kuin lumi, mutta lämmin. Kauneinta on kuitenkin kulhon vaaleanpunainen ruusu, jonka terälehdet on ympäröity kullalla. Kun sormen siirtää sen yli, tuntee kuinka se on kohollaan aivan kuin se olisi elävä, sykkivä sydän, kukkisi lumen keskellä eikä talvikaan sitä voi voittaa."


On ihan totta, että Aki Ollikaisen esikoisromaani on tavattoman hieno kirja, niin kuin monella taholla on jo todettu. Hienoudet alkavat jo ennen lukukokemusta: kirja on esineenä sopivan karu ja vanhanaikaisen näköinen, ja sen harmaita kansia kiertää puolikas kansipaperi, kuin sinetti, jossa on juuri oikeanlainen talvimaisema koivuineen. Kirjan ja teoksen esittelyt on painettu kauniisiin sisäkansiin varsnaisten liepeiden puuttuessa.


Nälkävuodessa on jännittävää se, kuinka se onnistuu olemaan yhtä aikaa moderni ja vanhanaikainen. Jos ei tietäisi, tämä luultavasti menisi täydestä 1800-luvun lopulla kirjoitettuna pienoisromaanina. Se noudattelee aikakauden realistisen tyylisuuntauksen sääntöjä ja ihanteita, taitaa vähän naturalismiakin olla mukana. Henkilöt, heidän puheensa ja ajatuksensa kuulostavat ainakin nykylukijan korvaan autenttisilta. Mutta en kokenut silti lukevani vain vanhojen suomalaisklassikoiden kopiota tai edes pastissia niistä. Mukaan oli jollakin ilveellä saatu kirjailijan oma, nykyaikainen ääni, eikä vertauksia nykyaikaan voinut olla tekemättä.


Kirja on tavattoman surullinen ja ahdistava. Alku on kauhea ja surullisia asioita tapahtuu pitkin matkaa. Niihin kuitenkin turtuu, tai paremminkin kirjailija ohittaa kuolemat sellaisina kuin ne ehkä lopulta alettiin tuohon aikaan ottaa: jokapäiväisinä, nopeina tapahtumina, joista kuitenkin jokaisesta kaivertuu uusi kolo sydämeen. Kirjailija ei mässäile. Vastapainona köyhemmän kansanosan kurjuudelle seurataan parempiosaisia, heidän mietteitään nälkäkriisin vain jatkuessa ja pahentuessa. Kahtiajako tulee politiikan lisäksi selville myös heidän jokapäiväisessä elämässään.


Lopussa on sentään onnen murenia, mutta epilogi kylmää.


Nälkävuosi ei kaikesta huolimatta noussut minulla lukukokemuksena aivan vuoden kirkkaimpaan kärkeen. Tiedän jauhavani kyllästymiseen asti ennakko-odotuksista, mutta luulen niillä olleen osansa tässäkin. Olin lukenut muutaman ylistävän blogiarvion, joiden lisäksi muukin media oli ehtinyt julistaa kirjan jo useammankin vuoden parhaaksi esikoiseksi. Sitä kirja voi hyvinkin olla, mutta sen saattoi olla mahdoton vastata odotuksiini kaiken tuon jälkeen.


Ollikaisen tyyli toi mieleeni monia lempikirjailijoitani suomalaisen realismin mestareista armoitettuun unien ja luonnon kuvaajaan Eeva Tikkaan. Se on aivan upea saavutus esikoiskirjailijalta, mutta en osaa vielä päästää häntä suosikkini Tikan, Väinö Linnan tai vaikkapa Teuvo Pakkalan rinnalle. Kohtaukset kuvattiin makuuni välillä liian naturalistisesti ja symboliikka sekä kielikuvat olivat ajoittain hitusen kömpelöitä. Unien käyttö romaanissa on erityisen vaikea laji, mutta kyllä Ollikainen siitä ihan kiitettävästi selviää.


Kaiken kaikkiaan ei voi kuin hämmästellä, miten joku voi kirjoittaa tällaista kauniin niukkaa proosaa ja luoda harvoilla sivuillaan täysin uskottavan historiallisen maiseman henkilöhahmoineen. Kiitän myös aihevalintaa. Nälkävuodet ovat minulle talous- ja sosiaalihistoriaa opiskelleena tuttu ilmiö, mutta jostakin syystä ne eivät kuulu suomalaiseen yleistietoon eikä niistä ole juuri kaunokirjallisuutta kynäilty. Toivon, että Ollikainen jatkaa valitsemallaan hienolla tiellä, ja olen vakuuttunut, että niin tehdessään hän on tulevaisuudessa kotimaisen kirjallisuuden vakiintunut kärkinimi.


"Veneen kylki on antanut periksi, se ei selvinnyt talven yli, laudat eivät kestäneet lumen painoa. Telkkä syöksyy lentoon pesäkolostaan yli hajonneen veneen, siiveniskujen säksätys leviää pitkin järvenselkää, kunnes tuuli sekoittaa kaikki äänet hiljaisuudeksi. Sen rikkoo vasta yksinäisen kuikan soidinhuuto."


Luin kirjan osana Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtia.


Nälkävuodesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Jaana, Amma, Booksy, Jossu, Minna ja Morre.