maanantai 14. toukokuuta 2012

Kirjavan kammarin kevätnokoset (ja Mitä luettais -maanantai)


Muutamastakin eri tekijästä johtuen Kirjava kammari on ihan huomaamattani torkahtanut viikon mittaisille kevätnokosille. Suunnitelmissa on jatkaa bloggaamista ihan normaaliin malliin, mutta vielä tänään en ehdi kunnollista postausta laatia. Siksi päätin varmuuden vuoksi tiedottaa, että kaikki on kunnossa ja että palaan pian kirjoittelemaan. Halusin myös toivottaa myöhästyneesti hyvää äitienpäivää muille äideille. Täällä saatiin eilen paitsi valkovuokkoja myös orvokkeja ja keltaisia ruusuja, itsetehtyjä lahjoja sekä runsas samppanja-aamiainen sänkyyn tarjoiltuna. Kyllä kelpasi!


Keskiviikkona lapset lähtevät isovanhempien kanssa mökille ja lomailevat siellä jopa puolitoista viikkoa, ellei ikävä pakota hakemaan lapsia kotiin jo aiemmin. Minulla on tuona aikana tarkoitus keskittyä kirjoittamiseen. Ei varsinaisesti bloggaamiseen, mutta toivottavasti maltan ja ehdin naputella täälläkin, sekä vierailla taas tiiviimmin toistenkin tonteilla.


Kesken minulla on varsinaisena romaanina hurjaa blogimainettakin niittänyt Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia, joka on ollut ainakin tähän saakka melko täydellinen. Äänikirjana kuuntelen suomentamatonta J. Courtney Sullivanin romaania Maine, joka on todella hyvä sekin. Kaikkea muutakin lueskelen, ihania kirjoja niin töiden kuin huvin vuoksi. Hyvä kevät siinä suhteessa.


Kertokaapa minua piristääksenne, mitä te luette nyt ja/tai mitä aiotte seuraavaksi lukea? Ja palataan muihin kirja-asioihin myöhemmin tällä viikolla, ehkä jo huomenna!

58 kommenttia:

  1. Itsellä on ollut myös kiirettä, mutta olen työstänyt jo lukemieni bloggauksia, nyt luen Tuomas Vimman Gourmettiä, ja bloggaan huomiseksi Kafkan Oikeudjutusta.
    Pikku breikki tekee välillä hyvää :)

    VastaaPoista
  2. Pienet kevätnokoset voivat tehdä ihan hyvää :) Minä taidan tarvita sellaiset, sillä kevät on ollut todella rankka. Lukemisesta ja sitä kautta bloggaamisesta olen joutunut tinkimään, mutta tänään alkoi piitkä kesäloma! Mutta minun tulevat nokoseni liittyvätkin enemmän siihen, että aion vain lukea ja lukea kaikkia ihania kirjoja, nyt kun on aikaa.

    Tällä hetkellä minulla on poikkeuksellisesti kaksi (tiiliskivi)kirjaa kesken: Diana Gabaldonin Muukalainen ja Paul Murrayn Skippy Dies (kiitos sinun vinkkauksesi!). Näiden parissa vierähtääkin tovi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kyllä minullakin lepo tarkoittaa useimmiten lukemista. Joskus on vain sellainen olo, ettei jaksa antaa itsestään edes bloggaamisen verran.

      Jee, kun luet Skippya, jee!

      Poista
  3. Minulla on nyt kesken Jane Austenin Järki ja tunteet ja Maarit Verrosen novellikokoelma Luotettava ohikulkija. Jälkimmäinen edistyy paremmin, sillä novelleja on paljon helpompi lukea tässä kiireessä, kun ei oikeastaan olisi lainkaan aikaa lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, novellit ovat kyllä sopiva valinta pätkittäiseen lukemiseen. Mutta on se Järki ja tunteetkin ihana. Omasta lukukokemuksesta lienee jo 20 vuotta ja muistelen kirjaa kaiholla. :)

      Poista
  4. Täällä toinen, jonka blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Töissä on ollut koko kevään niin tiukka tahti että takki on melko tyhjä ja blogipuhti kateissa. Mutta palailen blogimaailmaan tässä pikkuhiljaa kun alkaa vähän hellittää (= loma alkaa). :)

    Minulla on tällä hetkellä kesken pääasiassa kaksi kirjaa, Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu ja Carol Shieldsin Rakkauden tasavalta, kummastakin tykkään ihan hurjasti. Bloggaamatta on mm. muuta Murakamia, Köngästä, Hirvosta ja Gallayta... Ja seuraavaksi lukuvuoroon tulevat luultavasti Köngäksen Jokin sinusta, Shriverin Poikani Kevin, Franzenin Vapaus (vihdoin!) ja joku Murdoch. :)

    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle, Karoliina-ihana!! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sara, Shields! Ja ihania sinulla tulossa lukuun. <3 Minullakin on suunnitelmissa lukea Köngästä ja Murdochia "pian".

      Ihanaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Luin juuri Joka seitsemännen aallon. Ja Tunisialaisen tytön aloitin ja mitäs muuta...Markku Envallin esseet on kesken ja Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinki odottaa. Ja tiiliskivenä yöpöytää kuormittaa Franzenin Vapaus, huh! Saa nähdä miten sen kanssa käy, enkkuversio ei edennyt kovin monta sivua, ajattelin päästä helpommalla suomeksi? Sitten pitäisi lukea myös CD:lle yksi tilauskirja viikonloppuna, joten en tiedä mitä tässä ehtii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa, Arja. Minullakin odottavat Tunisialainen tyttö sekä Kirjailijoiden Helsinki jossakin tuolla pinossa... Vapaus on mahtava. <3

      Poista
  6. Rämmin 1Q84:n kanssa. Muuta en ehdi, kun pitää itsekin kirjoittaa :/ Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, minulla alkaa sitten huomenna varsinainen kirjoituspuristus. Mutta lukeminen on muista syistä edennyt melko hitaasti ja etenee varmasti vastakin. Tämä on välillä tätä. :)

      Poista
  7. Minä olen lopultakin lukemassa kovasti -eikä suotta- kehuttua Siilin eleganssia. Seuraavaksi saattaa päästä vuoroon Ulitskajan Medeia ja hänen lapsensa :)
    Ai niin muuten,ISO kiitos arpajaiskirjoista jotka tulivat jo ajat sitten ja tuottavat minulle suurta iloa aina kun vain vilkaisenkin kirjahyllyyni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, Elma Ilona! Siilin eleganssi ei ole ainakaan vielä TBR-listallani, mutta Ulitskajaa toivon pääseväni joskus vielä lukemaan. Hyllyssäni tosin on aiemmin suomennettu Naisten valheita.

      Poista
  8. Täällä luetaan Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa, mutta lukija on vähän nahkealla katsannolla... Jotenkin ei sytytä. Seuraavaksi haluaisin aloittaa Booksyn suositteleman Rex Stoutin dekkarituotantoa. Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, minä en ole vielä lukenut Aikamatkustajan vaimoa, mutta muistaakseni aika moni on sanonut, että se alkaa vähän hitaasti.

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  9. täällä on kyllä keritty kovasti kaipailemaan postauksiasi. :)Kiitokset arpajaiskirjoista täältäkin ja tuo Vaimoni eroottinen potentiaali tulikin ja luettua ja siitä tykkäsin kyllä kovasti.Itseasiassa minulla on nyt menossa taas vilkkaampi lukujakso,paljon on tullut luettua. Juuri sain päätökseen Miika Nousiaisen Maaninkavaaran,jonka siivittämänä sain juoksukipinän ja pitäisi saada uudet juoksukengät. ;) Heti perään aloitin Carol Shieldsin Ruohonvihreän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, May. <3 Ja ole hyvä. Sinun pitäisi lukea seuraavaksi varmaan Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. :) Mutta ihanaa, kun luet Shieldsia!

      Poista
  10. Sain juuri tänään luettua loppuun A.S. Byattin Lasten kirjan, jonka parissa olenkin viettänyt koko alkukuun. Nyt tartun aivan kohta Mueenuddinin novellikokoelmaan Hunajaa ja tomua. Koetan lukea sen jälkeen hieman kevyempää, näin keväällä ei enää oikein raskasta lukemista jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, minuakin Byatt kiinnostaisi, mutta juuri nyt en jaksa ajatella kovin raskaita tiiliskiviä. Ja kiinnostaisi kyllä tuo Hunajaa ja tomuakin, se on varmasti hyvä kevätkirja ja vastapainoa Lasten kirjalle.

      Poista
  11. Mulla myös kevät vaikuttaa bloggaamiseen ja lukemiseen. Pihalla on niin paljon puuhaa ja sitten meillä on kohta ne ykkösjuhlatkin, joihin alkaa kohta massiivinen leipominen.
    Mutta aina välillä yritän lukeakin. Eilen aloitin viimein Kirotun Istanbulin, en osaa vielä sanoa, mitä pidän. Sitten luen puhelimella Mustia morsiammia - sattuneesta syystä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kevät on kyllä tuossakin bloggaajan huonointa aikaa - tietysti kesän lisäksi - ettei kovin paljon malttaisi istua sisällä koneella. Kirottu Istanbul oli minusta ihan jännä, muttei mikään loistava lukukokemus. Ja hih, Mustat morsiamet on kyllä hyvä. :) Minäkin olen nyt testannut puhelimella lukemista ja yllättävän hyvin se sujuu!

      Poista
  12. Minulla on meneillään bloggaajien viikot, siis blogeista lähtöisin olevia kirjoja. Aluksi vhän sotaisampaa ja sitten hempeämpää... Mutta pitäisi juosta ja puuhata pihalla ja vaikka mitä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinulla on, Norkku, nyt ne bloggaajien kirjojen viikot. Mielenkiintoista, toivottavasti ehdin pian vilkuilemaan tuloksia!

      Poista
  13. Kypsyysnäyte tuli kirjoitettua tänään ja 3 ja puoli kuukautta lomaa edessä! Sen kunniaksi uppouduin koko iltapäiväksi Elif Shafakin Rakkauden aikakirjaan, vaikka periaatteessa minun ei olisi pitänyt pitää siitä. Iltalukemisena on Orhan Pamukin kirjoituksia (Muita värejä, jonka kansi on kaikkien aikojen suosikkini) ja nyt yritän päättää kiehtovasta kasasta seuraavan luettavan... Valinnanvaikeus on liian suuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea kypsärin saamisesta valmiiksi ja pitkästä lomasta, Anna! Ihana tuo, että uppouduit kirjaam, josta sinun ei olisi pitänyt pitää. :) Mulla on ennakko-oletus, että pitäisin Rakkauden aikakirjasta, mutta voi olla, että käy ihan toisin. Orhan Pamuk on minulle vielä lukematon suuruus. Sinulla onkin Turkki-kausi!

      Poista
  14. Minulla on puolivälissä Jonathan Carrollin Valkoiset omenat, joka ei ehkä ole ihan minun kirjani, mutta sopii välipalalukemiseksi. Luettavien pinossa on ainakin Murdochin Kello, Gallayn Tyrskyt ja Itärannan Teemestarin kirja. Ja huomenna menen kirjastoon palauttamaan kirjoja, joten pinoon tulee varmaankin lisää vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, vai jaaha, minua tämä tieto Carrollista kiinnostaa, koska olen aikoja sitten luvannut Linnealle lukea häntä, mutta meillä on niin samanlainen maku sinun kanssasi, että epäilen taas lupaustani. Hmm. Olen muuten luvannut lukea myös Teemestarin kirjan, mutten ole varma, pidänkö lupaustani. :) Sen sijaan sekä Murdoch että Gallay ovat varmasti luettavien listalla!

      Poista
  15. Minulla on näitä ulkomaan kirjoja. Kaksi on kesken, Martha Grimesin The Man with a Load of Mischief ja Suomessa varmasti tuntematon vanha saksalainen Kurt Tucholskyn Rheinsberg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tucholskya en ole lukenut mutta nimen tunnen Hildegard Knef spricht und singt Tucholsky -levyltä :)

      Ja bloggaa sitten tuosta Grimesistä, se on minulla hyllyssä odottamassa...

      Minulla on kesken Paul Hillyardin The Book of the Spider (tietokirja hämähäkeistä) ja laukkukirjana Sue Townsendin Rebuilding Coventry. Pöydällä odottaa pari runokirjaa joista kuullee lisää blogissa aikanaan...

      Poista
    2. Ajattelin ensin, etten tunne yhtään tekijää tai kirjaa, jotka mainitsette, Margit ja Hdcanis, mutta sentään Sue Townsend oli tuttu nimi: :)

      Poista
  16. Naimapuuhia on minullakin kesken. Mitenkähän sitä voisi pitkittää, loppu lähestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mervi, voisi sanoa, että minulla se on pitkittynyt ja pitkittyy onneksi luonnollisista syistä. :) Kirja etenee siis hitaasti vähäisen lukuajan vuoksi, mutta tavallaan olen ihan tyytyväinen, koska kirjaa on ihanasti vielä paljon jäljellä.

      Poista
  17. Tällä hetkellä on kesken Anni Polvan En rakastu kiusallakaan. Minusta on ihana lukea välillä tällaista suomalaista vanhaa "hömppäkirjallisuutta". Polva ei tosin mielestäni ole ihan niin hyvä kuin Hilja Valtonen, ehkä seuraavaksi luenkin Valtosta, kirjastosta on lainassa Ruskapäiviä, joka on minulle ennestään tuntematon. Tai sitten lähden ihan toiseen suuntaan, eli Hannu Rajaniemen Kvanttivaras. Myös Jasmin Draznikin Iranilainen tytär on pyörinyt viime viikosta "lukisinko tämän seuraavaksi" -pinossa. Tai ehkä jokin muu kirja pääsee seuraavana vuoroon, kirjastosta on iso pino luettavaa lainassa, siinä riittää valinnanvaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenhuiske, minä en ole lukenut Valtosta, mutta hän on hurjan suosittu ja puhuttu kirjablogeissa! Voi että, tuo seuraavan kirjan valinta on aina yhtä ihanaa. :)

      Poista
  18. Iltalukemisena luen toiseen kertaan yhtä intiaaniaiheista romaania, pieni tyttö jää jostain syystä vankkurikaravaanista, intiaanit ottavat hänet matkaansa ja siitä se elämänpituinen matka alkaa.
    Toisena kirjana aloitin lastenkirjan, joka kertoo eskimopoika Ivikistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, sinulla on alkuperäiskansakausi. :) Molemmat kirjat kuulostavat kivoilta!

      Poista
  19. Minäkään en ole viime aikoina ehtinyt postaamaan kovin usein. Ei ole ollut mitään tavallista suurempia kiireitä, mutta jotenkin vain toimeen tarttuminen kirjoittamisen kanssa on ollut vaikeampaa. Mutta on lohdullista, että blogissa näköjään käydään siitäkin huolimatta, ettei aina ehdi postailemaan. Olen itse ajatellut, että jos haluaan tämän homman pysyvän mukavana, niin ei kannata ottaa stressiä siitä, ettei aina ehdi tai jaksa kirjoittelemaan.

    Mulla on nyt kesken Yiyun Lin kirja Kultapoika, smaragdityttö. On hyvä ja mielenkiintoinen kirja aiheesta (kiinalaiset), josta en paljonkaan ole aiemmin lukenut. Voi olla, että jo seuraavaksi tartun Naimapuuhiin tai sitten luen Little Been tarinan. Mulla on tosi monta ihanaa kirjaa odottamassa lukemista, mutta mikäs sen mukavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, stressiä ei tosiaan kannata ottaa. Minulla on hyvin harvoin sellainen olo, etten jaksaisi blogata, mutta nyt on vähän ollut.

      Tuo Kultapoika, smaragdityttö kiinnostaa minuakin. Mutta sinulla on tosiaan ihania kirjoja odottamassa, ainakin nuo kaksi mainitsemaasi. <3

      Poista
  20. Kevätnokoset piristää kummasti ;)

    Minä sain juuri päätökseen Oatesin Kosto: rakkaustarinan enkä osaa kyllä yhtään arpoa mitä lukisi seuraavaksi! Kiireiden keskellä en halua mitään tiiliskiveä aloittaa, mutta katsellaan minkä tuolta hyllystä nappaan seuraavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minä ajattelin lukea tuon Oatesin (ja ehkä vähän muutakin naisen tuotantoa) kesällä. Ja sinullakin on (ollut) tuo ihana seuraavan kirjan valitsemisen tilanne. :)

      Poista
  21. Kesken on harlekiinisarjan herkku: Kurtisaanin kesytys. Pakko myöntää, että alan jo ihan vähän kyllästyä näihin, mutta muuhunkaan en pysty. Kandiani oikoluen ja kuun loppupuolella pitäisi se sitten jättää arvioitavaksi, kääk. Kevät tekee hulluksi jotenkin, en tee sitä mitä pitäisi, mutta en jaksa keskittyä mihinkään muuhunkaan. Yhden kirjavinkkauksen tein ja iskin Rajan pikkusiskon käteen. Uskon, että tykkää.

    Lukemattomien pinossa on Pulkkisen Totta, Aikamatkustajan vaimo, iso pino Suomalaisen pokkarialelöytöjä ja Mielensäpahoittaja olisi puolivälissä.

    Kevät on uusien alkujen aikaa. Saisi jotain loppuunkin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millimolli, paljon on tosiaan kesken, mutta toivottavasti kandi on pian valmis. :) Tsemppiä!

      Poista
  22. Oma blogini on vaipunut suorastaan keväthorrokseen, mutta eiköhän sieltä taas jossain vaiheessa heräillä... Juuri nyt luen uutta Irvingiä (In One Person), seuraavaksi olisi tarkoitus alkaa purkaa kirjastopinoa (jossa mm. kolme Ishiguroa, Kirottu ajan katoava virta ja Hiljainen kesä!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka: In One Person! En kestä. ;) Minä en ole vielä kirjaa hankkinut, mutta kohta on varmaan asioitava ulkomaisessa nettikirjakaupassa. <3

      Poista
    2. Minä löysin sen ilokseni Tampereen Akateemisesta toissa viikonloppuna (hyllyssä oli yksi ainoa kovakantinen kappale)! Olen ehtinyt lukea noin sata sivua, vaikuttaa yllättäen tosi hyvältä. :)

      Poista
    3. Irvingin haluan suomeksi, mutta erään toisen kirjailijan vielä suomentamaton on tainnut juuri saapua Kanadasta...ainakin toivon niin.

      Voisinkohan minäkin vaipua keväthorrokseen...tekisi takuulla hyvää.

      Poista
    4. Pekka, minä en vielä ole Irving-fani, mutta katsotaan kohta. :) Sen sijaan olen fiiliksissä Hiljaisesta kesästä, jeeeee! Kiinnostaa myös, ihastutko Pettersoniin samalla tavalla kuin muuta bloggaajat. :)

      Poista
    5. Minäkin aion pitäytyä perinteissä ja odottaa irvingin suomennosta. Ne on aina myös laadukkaasti käännetty, joten jo senkin takia :)

      Poista
    6. Kyllä me Karoliinastakin vielä Irving-fani saadaan! :)

      Itse olen nykyään niin hätähousu Irvingin(kin) kanssa, että pakko saada kirjat lukuun heti. Toki luen ne myös suomeksi jossain vaiheessa, Rikmanin kädenjälki on ilo silmälle. In One Personin suomennoksessakin riittää varmasti haasteita esim. päähenkilön puhevikojen kanssa...

      Poista
  23. Ihmettelinkin jo, mihin olet kadonnut! Kummasti sitä vain tuntee jo kirjablogituttujen tavat ja tietää, keneltä tulee päivitystä usein, keneltä harvemmin. Kun sitten joku muuttaa tapojaan, alkaa ihmetellä ;)Kiva kuulla, ettei mitään ole sattunut sentään.

    Omat luettavien vuoret kohta varmaan romahtavat niskaani, ja vaikenen siksi. Mutta ajattelin hankkia tänään sen Eugenidesin Naimapuuhia, sitä kun on kehuttu joka puolella. Eilen sain luettua Snellmanin Ivana B:n, ja nyt pitäisi jotain aloittaa. Kesken tosin on Mihkelsonin Ruttohauta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, joo, toisilla bloggaajilla viikon tauko ei ole pitkä, mutta minulla on. Olin vielä ihan hämmästynyt, kun en ollut edes tajunnut tauon venyneen niin pitkäksi.

      Ja voi, sinullakin Naimapuuhia edessä! <3

      Poista
  24. Joskus onkin hyvä hieman torkkua ja palata sitten virkeänä kevääseen. :) Ihanaa, että luet nyt Naimapuuhia. Se oli minullekin täydellinen kirja.

    Minä lopettelin eilen Annamari Marttisen romaanin Mistä kevät alkaa lukemisen ja koetan pähkäillä, mitä aloittaa seuraavaksi. Vahvimmat ehdokkaani ovat Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu ja Claudie Gallayn Tyrskyt. Kun vain osaisin päättää! Lisäksi minulla on kesken ikuisuusprojektini A.S. Byattin Lasten kirja sekä tällä hetkellä tauolle joutunut Annica Wennströmin Lapinkylä. Ei siis ole lukeminen ainakaan loppumassa kesken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkin aion lukea Tyrskyt (joskus). Ja se on kyllä hyvä, ettei lukeminen sentään koskaan lopu kesken. :) <3

      Poista
  25. Minäkin haluaisin vaipua keväthorrokseen, kuten Pekka...

    Tulossa on mielettömästi dekkareita ja niiden joukossa kevään viimeinen puutarhakirja, yksi tietokirja, taidekirja, kirja juoksemisesta ja sitten lukuromaaneja, joiden suhteen minulla on korkeat odotukset.

    Kaunista kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, anna mennä vaan. :) Siis vaivu vain, kyllä me odotamme. <3

      Ihan jännittää, mitä lukuromaaneja sinulla on tulossa. Kaunista kevättä sinullekin!

      Poista
  26. Hei Karoliina ja tsemppiä kirjoittamiseen! Jos haluat luovaa taukoa, niin heitinpä haasteen sinulle blogissani! :)

    VastaaPoista
  27. Ihanaa, kiitos Sara, olenkin ihan odottanut, että joku haastaisi minut blogihiljaisuudestani huolimatta. :)

    En muuten jostain syystä pystynyt vastaamaan suoraan kommenttiisi, joten menköön näin "koko ketjulle".

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...