tiistai 20. joulukuuta 2011

Teematiistai - Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä (A Secret Kept).
Kustantaja: WSOY, 2011.
Suomentanut: Leena Tamminen.
Kansi: Tuula Mäkiä.
Sivuja: 328.
Genre: Lukuromaani/perhetarina.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Margaux nousee, silottelee vaatteitaan ja tukkaansa. Hänen kasvonsa näyttävät taas kerran vuosia vanhemmilta. Haluaisin pidätellä häntä, suojella, sulkea hänet syliini. Pärjääkö hän? Onko hän tarpeeksi vahva? Luhistuuko hän? Jääkö tästä hänelle ikuiset vammat? Tukahdutan halun tarttua hänen hihaansa."


Kirjailija Tatiana de Rosnaysta on jokseenkin vaikea löytää tietoa netistä, tai paremminkin hänen julkaistuista teoksistaan. Ilmeisesti niitä on julkaistu ranskaksi 12 ja englanniksi kolme, joista tämä Viimeinen kesä on ymmärtääkseni keskimmäinen. 


Joka tapauksessa de Rosnayn tausta on viehättävän kansainvälinen ja värikäs: hän on syntynyt Pariisissa englantilaiselle äidille ja ranskalais-venäläis-mauritiuslaiselle isälle, muuttanut sittemmin vanhempiensa mukana Bostoniin ja myöhemmin vielä opiskelemaan kirjallisuutta Englantiin. Valmistuttuaan ja palattuaan Pariisiin hän on työskennellyt tiedottajana, toimittajana ja kirjallisuuskriitikkona. Suvusta löytyy tutkijoita, diplomaatteja ja näyttelijöitä.


Ranskalainen de Rosnay siis on, vaikka on asunut myös muualla ja on kirjoittanut tämän romaanin englanniksi. Kirja myös kertoo Ranskassa asuvista ranskalaisista, joten uskallan nimetä päivän ranskalaisen kirjallisuuden teematiistaiksi ja lisätä yhden tavoitesulan hattuuni.


de Rosnayn läpimurtoteos oli Avain (WSOY, 2008), josta olen kirjoittanut jotakin täällä. Tuoreempi arvio kirjasta löytyy Susalta. Avaimen kehystarina on juutalaisvainoineen ja lasten karmeine kohtaloineen hyvin dramaattinen ja tekee lukukokemuksesta vaikuttavan. Toisaalta ärsyynnyin vuorottelevan, nykypäivään sijoittuvan rinnakkaiskertomuksen viihteellisyydestä, jopa hölmöydestä. Kirjan kyllä ahmi todella nopeasti, mutta lukuun ottamatta järkyttävää historiallista tarinaa en pitänyt de Rosnayta sen perusteella erityisen lahjakkaana kirjailijana.


Kun huomasin häneltä suomennettavan uuden romaanin, tämän Viimeisen kesän, halusin kyllä lukea sen, mutta odotukseni eivät olleet erityisen korkealla. Etenkin kun kirjan suomalainen kansi on minusta kauhea. Ei tämä ole korkeakirjallisuutta, joten ei kannen tarvitsisi sellaista valehdellakaan, mutta ihmettelen tätä halvan kioskikirjallisuuden leimaa, jonka kirja kökön kantensa perusteella saa. Itse romaani oli minusta laadukkaampi. Pidin siitä oikeastaan hyvinkin paljon omassa lajissaan, kokonaisuutena enemmän kuin epätasaisesta Avaimesta, vaikka jälkimmäinen olikin vaikuttavampi.


Oletan, että kansi on kuitenkin suunniteltu harkiten, ja että kustantamo on sen myötä halunnut markkinoida de Rosnayta hyvin viihteellisenä kirjailijana, sillä kannen tekijä Tuula Mäkiä on tehnyt paljon hienompiakin kansia. Täältä Kirjavan kammarin arkistoista löytyvät ainakin Juhani Aho -elämäkerta Naisten mies ja aatteiden, sekä Véronique Ovaldén Mitä tiedän Vera Candidasta


Vertailun vuoksi olen jälleen liittänyt oheen kansia myös muiden maiden painoksista, järjestyksessä ylhäältä amerikkalaisen, brittiläisen ja ruotsalaisen. Nämä keskenään aika erilaiset kannet ovat minusta kirjan sisältö huomioon ottaen onnistuneempia, vaikken ole ihan varma, onko brittiläinen, sinällään viehättävä, kansi minusta onnistunut kirjan sisältö huomioon ottaen. Ehkä se onkin, ja olen vain liian tottunut lukuromaanien yleisempiin kansiratkaisuihin, joissa on usein kuvattuna (kasvottomia) ihmisiä. 


Missään kannessa ei muuten näy, että päähenkilö ja kertoja on mies. Varmaankin siksi, että tämä on kuitenkin naisille suunnattua kirjallisuutta ja naisilla on suuri rooli kirjassa.


Viimeinen kesä on mukava ja otteessaan pitävä romaani. Traagisia tapahtumia ja solmussa olevia perhesuhteita on paljon, mutta kirja ei ole minusta mässäilevä tai ylidramaattinen. Teksti ja tarina pysyivät maltillisina ehkä rauhoittavan kertojan, Antoinen, ansiosta. Viimeinen kesä ei ole yhtä hieno kirja kuin Michael Cunninghamin Illan tullen, mutta näiden romaanien päähenkilöissä on jotakin samaa. He ovat pohdiskelevia, fiksuja ja lämminsydämisiä miehiä, jotka ovat jonkinlaisessa keski-iän kriisissä, hukassa itsensä, avioliittonsa ja aikuistuvien lastensa kanssa. Pidin molemmista miehistä todella paljon, amerikkalaisesta kuitenkin vielä ranskalaista enemmän.


"Laitamme kaikessa rauhassa ruokaa yhdessä, hän ja minä vieretysten. Vihanneskeittoa (purjoa, porkkanaa ja perunaa), sitruunaa ja timjamia (puutarhasta), paistettua kanaa basmatiriisin kera ja omenamuropaistosta. Pullollinen viileää chablista pitää meille seuraa. Talo on kotoisa ja lämmin, ja minä tajuan miten paljon nautin sen hiljaisuudesta ja rauhasta, sen koosta, sen maalaistyylisestä koruttomuudesta. En olisi koskaan uskonut, että minunlaiseni kaupunkieläjä nauttisi näin talonpoikaisesta ympäristöstä."


En ollut ennen tätä lukenut pieneen hetkeen varsinaisia lukuromaaneja, ja aluksi tekstin ns. helppoon tyyliin oli hieman hankala tottua. Sitten se kuitenkin vei mennessään ja muuttui minulle miellyttäväksi lukea. Luin kirjan normaalin lukutahtini ja elämäni huomioon ottaen nopeasti, parissa päivässä. Suosittelen Viimeistä kesää lämpimästi kaikille laadukkaiden lukuromaanien ystäville - sillä sellainen tämä minusta oikeasti oli. Jos piti Avaimesta, pitää varmasti tästäkin, mutta tästä voi pitää, vaikkei olisi viehättynyt dramaattisemmasta Avaimesta. Toki tässä on oma, ajoittainen ja viihteellinen ohuutensa, ja hieman kökkö loppu, mutta ainakin minulla oli todella mukava viikonloppu Tatiana de Rosnayn sekä Antoine Reyn seurassa.


Viimeisen kesän on lukenut ennen minua ainakin Sanna.

16 kommenttia:

  1. Olipa kattava arvio, kansikuva-analyyseista lukuromaanien tyyliin ja omiin lukutottumuksiin. Muistan kun tuota kantta käytiin jo aiemmin blogissasi läpi, sillä se on niin kökön oloinen ja minusta voi pahasti myös etäännyttää potentiaalisia lukijoita. Reilusti esittelit myös kansitaiteilijan muitakin töitä.

    Pidän siitä, että arvioit teosta omassa genressään ja silti vertailet sitä aina johonkin toiseen teokseen, jopa lajirajojen ulkopuolelta. :)

    VastaaPoista
  2. Nyt voin sanoa, että oli todella hyvä lukea sinun mietteitäsi tästä kirjasta. Nimittäin kirja on kiinnostanut minua teemojensa ja maineensakin vuoksi, mutta suomenkielisen kirjan harvinaisen huono kansi on työntänyt pois. Mietin, että tuollaisella kannella varustettua kirjaa en ilkeäisi esim. lukea bussissa (mikä kirjasnobi olenkaan...). Nyt ensimmäistä kertaa oikeasti innostuin - tämähän pitää lukea, sittenkin!

    VastaaPoista
  3. Voitin tämän kirjan Poistoperjantaistasi elokuussa (kiitos vielä!), mutten ole vielä ennättänyt sitä lukemaan. Oli kuitenkin mukava lukea sinun arviosi siitä ensin, vaikkakin uumoilin, että voisin kyllä tykätä kirjasta.

    Katsoin tuon Avaimen leffana tässä syksyllä ja se oli ihan hyvä. Jos siis tämä tarina on vielä parempi, niin täytyy ottaa mahdollisimman pian luvun alle :--)

    VastaaPoista
  4. Avain oli kyllä todellakin huikea romaani, ja kiitos linkityksestä :)

    Tiedätkös, tänään melkein aloin vihdoin lukemaan tätä Viimeistä kesää, mutta päätinkin sitten oman Nostalgia-haasteeni puitteissa lukea yhden toisen kirjan.

    Kiva kuulla, että luvassa Viimeisen kesän myötä laadukas lukuromaani!

    VastaaPoista
  5. Ja pakko lisätä, että minullakin on juuri se kansi ollut syynä, etten ole niin innokkaasti tähän tarttunut vaikka pidin tosi kovasti Avaimesta ( Siinä oli ihana kansi!)

    VastaaPoista
  6. Minustakin tämä oli varsin viihdyttävä ja mukava kirja. Äitini lukee tätä parhaillaan ja tykkää kovasti, ja hän on "kevyemmän" kirjallisuuden ystävä.:) Kannesta olen samaa mieltä kanssasi!

    VastaaPoista
  7. Samaa pitää sanoa kuin Katja: olen moneen kertaan pitänyt käsissäni kirjaa, mutta sen kansi on huutanut no no!

    VastaaPoista
  8. Hanna, ai kun tuli hyvä mieli kommentistasi, oli niin perusteltu (siis kattava!) analyysi sairaiden lasten hoitamisen keskellä näpytellystä arviosta. Kiitos!

    Katja, sinunkin kommentistasi tuli hyvä mieli! On aina kiva, jos joku innostuu oman arvion perusteella tarttumaan kirjaan. <3 Ja juu, kyllä minuakin olisi hävettänyt lukea kirjaa tällä kannella julkisilla paikoilla.. ;)

    Laura, kiva jos sinäkin luet tämän! Minulla on Avain-leffa vielä katsomatta. No, siinä oli minusta (kirjana) ehkä juuri parempi tarina, mutta pidin tästä kirjana kuitenkin enemmän. Tässäkin on paljon draamaa, kuolemaa ja salaisuuksia, mutta jotenkin jälkimaku on silti hyvin lempeä ja jopa arkinen. Ehkä kertoja oli sellainen sopivan etäinen, mikä sopii hyvin minulle lukijana.

    Susa, Avaimessa oli tosiaan paljon kivempi kansi. Ja ihanaa, jos sinäkin luet tämän piakkoin, jes! <3

    Sanna, apua, tajusin juuri kommenttisi luettuani, että unohdin (taas kerran) lisätä linkitykset tähän juttuun... Voi minua, teen ne heti tämän jälkeen. Muistan kyllä juttusi hyvin. <3

    Mari A., toivottavasti sinäkin nyt rohkaistut lukemaan tämän kioskikannesta huolimatta. :)

    VastaaPoista
  9. PS. Sanna, eipä tätä ollut kai lisäksesi kukaan muu vielä tehnytkään. :) Mutta linkitän sinun juttusi nyt!

    VastaaPoista
  10. mä tykkäsin kovasti Avaimeesta ja en ole uskaltanut tarttua muihin - mutta nyt kyllä aion! Tuo brittikansi on ehdottomasti kaunein näistä ja suomi-kansi kamalin.

    VastaaPoista
  11. Mä olen lukenut vaan Avaimen ja tykkäsin siitä. Täytyy varmaan sitten kokeilla tätäkin....

    VastaaPoista
  12. Minulla ei tällä kertaa ehkä herännyt suurta halua tarttua juuri tähänkirjaan, mutta kansikuvavertailu on taas todella antoisaa. Hauskaa, kuinka moni tunnustautuu kansikuvasnobiksi :)

    Minustakin tuo suomalainen kansi on aika kamala, mutta ehkä sunnittelijan inspiraatio oli hetkellisesti kadoksissa. Kansi kun näyttää vähän siltä kuin olisi vain läiskitty hätäpäissä aihioita päällekkäin että saataisiin edes joku kansi aikaiseksi.

    Kyllähän kannet kieltämättä vaikuttavat omiinkin lukuvalintoihin, ainakin jos ei muuten tiedä kirjasta juuri mitään. Näistä kansista yksikään ei ehkä houkuttelisi tarttumaan kirjaan esimerkiksi kirjaston hyllyjä selatessa, vaikka muut kannet suomalaista versiota sievempiä ovatkin.

    VastaaPoista
  13. Anni.M ja Velma, uskallan kyllä suositella. Tässä on minusta tarpeeksi samaa Avaimen kanssa, mutta monista traagisista tapahtumista huolimatta rauhallisempi tyyli sopi minulle.

    Liisa, kiva jos näistä kansiesittelyistä on muillekin iloa. Niitä on tosi mielenkiintoista itsekin tehdä ja vertailla. Kansilla on minulle ehkä yllättävänkin suuri vaikutus. Erityisen hieno kansi saa kiinnostumaan kirjasta jo yksinäänkin ja hyvä kansi vahvistaa muuten syntynyttä mielenkiintoa. Surkea kansi ei tosiaan houkuttele tarttumaan kirjaan, muttei se tietenkään ratkaiseva tekijä ole, jos esimerkiksi kirjailija on vanha suosikki tai teoksesta on kuullut kehuja. Vielä vähän erikseen ovat tällaiset kannet kuin tämä, jotka (no, ovat rumiakin mutta myös) antavat väärän viestin kirjasta.

    VastaaPoista
  14. Huomasin muuten tänään, että tuossa ruotsalaisessa kannessa on sama kuva kuin Linda Olssonin Sonaatti Miriamille -suomalaisversiossa!

    VastaaPoista
  15. No onpas tosiaan eroja kotimaisella ja muiden maiden kansilla... Mieluiten tarttuisin noihin muihin :)

    VastaaPoista
  16. Maija, minustakin nuo muut ovat tosiaan onnistuneempia..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...