maanantai 12. joulukuuta 2011

Morren itsenäisyyspäivähaaste maanantaina

Minä pidän valtavasti haasteista. Ehkä elämässä yleensäkin, mutta myös blogimaailmassa. Ja etenkin lukuhaasteista kirjablogimaailmassa. Vähitellen on aika laskeskella, missä tämän vuoden haasteista tuli tavoitteet täytettyä ja missä voisi vielä nopeasti kiriä. Ja toisaalta - mitkä jäivät auttamatta kesken.


Pian kuitenkin alkaa uusi vuosi uusine kujeineen, ja olin innoissani, kun huomasin ensimmäisten haasteiden jo ilmestyneen kirjablogeihin. Tartuin heti tähän Morren maailman itsenäisyyspäivän haasteeseen, jossa ajatuksena on kahlata läpi kuusi kotimaista teosta, jotka on ollut tarkoitus jo aiemmin lukea, muttei ole saanut vielä aikaiseksi. Ainoa rajaus on, että kirjojen tulee olla ilmestynyt ennen vuotta 2012, ja ne tulisi olla luettuina seuraavaan itsenäisyyspäivään, siis 6.12.2012 mennessä.


TBR-listani on vähintään yhtä mittava kuin kenellä tahansa muulla aktiivilukijalla ja etenkin kirjabloggaajalla, joten valinnan varaa todella riittää. Päätin keskittyä ainakin pääosin omasta hyllystäni löytyviin teoksiin ja valitsin seuraavat kuusi vuoden aikana luettaviksi.


Tove Jansson: Kesäkirja


Okei, tämä ei ole omassa hyllyssäni, mutta se lienee ainoa pienikin tekosyy, jolla voin perustella tämän kirjan lukemattomuutta. Tai ylipäätään Janssonin aikuistuotannon lukemattomuutta. No, olen minä lukenut Kuvanveistäjän tyttären, mutta vain sen, ja siitäkin on jo paljon aikaa.
Katja Kallio: Syntikirja/Karilla


Syntikirjakin on kyllä hyllyssäni vain pitkäaikaisessa lainassa, mutta olen pitänyt Kallion monista teksteistä niin paljon ja kuullut näistä uusimmista kirjoista niin paljon hyvää, että haluan ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea tämän (ja palauttaa sitten). Jos saan käsiini myös Karille-romaanin, haluan lukea senkin.


Tarkennuksena: olen pitänyt paljon Kallion seuraavista kirjoista: Kuutamolla, Tyypit ja Elokuvamuisti, ja vähemmän kirjasta Sooloilua.


Markus Nummi: Karkkipäivä


Tämä oli viime vuonna aivan uskomattoman kehuttu kirja blogeissa ja muuallakin, ja se kertoo tärkeästä aiheesta. Halu lukea kirja on kasvanut koko ajan, ja sainkin sen kesällä onnekkaan sattuman kautta itselleni. Silti en ole vielä olevinaan ehtinyt lukea teosta. Ensi vuonna olisi jo aika!
Sofi Oksanen: Puhdistus


Lukematta on. Need I say more?
Riikka Pulkkinen: Totta/Raja


Kts. yllä. Lisäyksenä kerron, että Totta on omassa hyllyssäni (sain itse asiassa omasta toiveestani viime vuonna joululahjaksi sekä Totan että Puhdistuksen, ja silti molemmat ovat vielä lukematta, mikä on tyhmää ja epäkunnioittavaa lahjoittajiakin kohtaan), kun taas Raja ei, mutta lukisin mielelläni kumman vain tai ehkä jopa molemmat.
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina


Märta Tikkanen on yksi lempikirjailijoistani, joita en ole juuri lukenut. Tunnustin tämän esimerkiksi Jennin blogin hauskassa postauksessa/kyselyssä, jossa unohdin muuten mainita Tove Janssonin (kts. yllä). No, Muumeja olen lukenut paljon, mutta olen hyvin vakuuttunut myös siitä, että rakastan Janssonin aikuisten kirjoja, vaikken ole varsinaista fiktiota vielä lukenut. Hieman sama tilanne on minulla ja Tikkasella, jonka teoksia olen haalinut tämän vuoden aikana hyllyyn runsaasti luettuani omaelämäkerrallisen muistelon Kaksi, jota rakastin. Toivottavasti saan luettua Tikkasta enemmänkin, mutta jos nyt ainakin tämän klassikon, eli Vuosisadan rakkaustarinan.


Alapuolella kuplivat (bubbling under) muun muassa:


Laura Honkasalo: Eropaperit


Kehuttu kirja, jonka olen halunnut lukea kauan. Pidin kevyessä genressään Honkasalon Tyttökerhosta paljon. Tämä kuuluu olevan vakavampi.


Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin/Poikakirja


Jalosta olen halunnut lukea myös aika kauan. Etenkin Poikakirja kiinnostaa, mutta solmukirja löytyisi omasta hyllystä.


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät


Aloitin vuoden alkupuolella tämän kaikkien aikojen blogikulttisuosikin, eikä se jäänyt kesken huonouttaan, vaan aivan muista syistä. Blogiarviot ovat kuitenkin sen verran vahvasti mielessä, että kirjan on tehnyt mieli antaa levätä. Ehkä ensi vuonna loppuun!


Jussi Valtonen: Siipien kantamat/Vesiseinä


Valtonenkin on ollut jo kauan mielessä, eivätkä viime aikoina hehkuttaneet bloggaajat ole tätä halua ainakaan toistaiseksi vähentäneet, vaan päinvastoin. Valtosia ei vielä hyllystäni löydy, mutta toivottavasti luen häntä silti ensi vuoden aikana.


Lisäksi haluaisin lukea kotimaisista esimerkiksi lisää Joel Haahtelaa, Markku Pääskystä ja Juha Itkosta, tutustua Mirjami Hietalaan, Kari Hotakaiseen (ehkä, en ole vielä aivan varma), Helmi Kekkoseen, Sari Malkamäkeen, Annamari Marttiseen ja Regina Raskiin. Joten riittähän näissä uutuuksien päälle - etenkin, kun luen kotimaista enemmän ulkomaista kaunokirjallisuutta. Mutta kiitos tämän haasteen toivon, että saan luettua edes nuo kuusi, joiden katson olevan erityisen tärkeitä tavalla tai toisella juuri nyt.


PS. On minulla muuten todella vanhojakin kotimaisia klassikoita lukematta; ainakin Joel Lehtosen Putkinotko ja Ilmari Kiannon Punainen viiva. Lisäksi en ole varma, olenko lukenut Maria Jotunia (ihan hölmöä, tiedän). Mutta jätin nämä vanhimmat nyt tällä kertaa ja tästä haasteesta puh pah pelistä pois.

9 kommenttia:

  1. Minullakin on Totta lukematta ja päätyy myös minulla tähän haasteeseen. Samoin Sofi Oksanen; saa nähdä luenko Puhdistusta vielä mutta Stalinin lehmät nyt ainakin. Janssonkin voisi olla aika hyvä kandidaatti tähän, oma listani elää vielä. :)

    VastaaPoista
  2. Oi, iso peukku Valtosen kirjoilla, Harjukaupungin salakäytäville, Erokirjalle sekä tietty Puhdistukselle!!

    VastaaPoista
  3. Mainittakoon että ainoat tässä mainitsemasi kirjat jotka olen lukenut ovat Kesäkirja ja Punainen viiva...
    Molemmat ovat kyllä hyviä ja suositeltavia, myös se Punainen viiva vaikka onkin vanha ja klassikko :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin aina periaatteessa innostun haasteista tosi paljon, mutta nyt kaikenlaiset random-kirjat ja uutuudet ovat vieneet niin paljon huomiota että kaikki suunnitelmallisuus on jäänyt. Noh, luen klassikoita ja brittiläisiä sitten ensi vuonna :).

    VastaaPoista
  5. Linnea, onpa kiva että sinäkin olet lähdössä haasteeseen mukaan! Toisten listoja on tosi mielenkiintoista lukea.

    Susa, arvasinkin että peukutat ainakin Valtosta ja Jääskeläistä. :)

    Hdcanis, sinä taidatkin lukea enemmän valtavirrasta poikkeavaa kirjallisuutta. :) Kesäkirjaa en ole varmaan kuullut kenenkään ikinä haukkuvan. Ja vanhoja klassikkoja vastaan ainakaan minulla ei ole mitään. :)

    Tessa, minäkin olen enemmän innostuja kuin suorittaja, enkä ole haasteista sen kummemmin stressannut, mutta nyt myönnän, että kun huomasin muutaman kirjan lukemisella saavani useamman haasteen suoritettua loppuun, iski pieni kunnianhimo... Pyrin saamaan mahdollisimman monta suoritettua loppuun vielä tässä joulukuun aikana, mutta jos ei onnistu, niin en jää itkemään. :) Pidän tällaisista haasteista, joissa on paljon aikaa ja laaja valikoima kirjoja!

    VastaaPoista
  6. Loistava haaste! Tähän täytyy tarttua, kiitos vinkistä. (Kuten sanottua, muuten, Punainen viiva on oikein hieno kirja.)

    VastaaPoista
  7. Salla, kiva että sinäkin löysit haasteen tätä kautta! Ja kiitos Punainen viiva -suosituksesta. :)

    VastaaPoista
  8. Täällä hetkellä luen just Karkkipäivää ja se on uskomattoamn kiinnostava ja taidokkaasti tehty kirja. Suosittelen sullekin.

    VastaaPoista
  9. Susa P., sitä kirjaa kehuvat kyllä ihan kaikki! Onneksi olen nyt laittanut itselleni oikein tällaisen virallisen tavoitteen lukea kirja ensi vuonna. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...