Hei, olen palannut! Ja voi että, kun on riittänyt lomahuisketta ja -häiskettä niin, etten ole ehtinyt takaisin blogimaailmaan ennen kuin tänään. Nytkin kello käy jo pian huomista, ja vaikka olin päättänyt lukea ja kommentoida suosikkiblogini läpi ennen omaa kirjoitustani, olin vielä vakaammin päättänyt uudelleenaloittaa bloggaajan urani tänään. Siksi blogikierros jäi nyt vähän kesken, ja yritän saada tämän postauksen eetteriin ennen vuorokauden vaihtumista. Jatkan teidän muiden ihanaisten blogien parissa sen jälkeen.
Tästä postauksesta tulee nyt vähän hassu. Halusin liittää yhteen nämä kaksi kirjailijaa, Carita Forsgrenin ja Anne B Ragden, siksi että molemmat ovat tehneet aikamoisen tyylimuutoksen viimeisimmillä romaaneillaan. Ja kummankin kohdalla olen pitänyt paljon siitä ensimmäisestä tyylistä. Ymmärrän kyllä hyvin kirjailijan halun muuttua ja kehittyä, tai tehdä irtiottoja. Etenkin paljon taustatutkimusta vaativia historiallisia romaaneja aiemmin kirjoittanut Forsgren on varmasti mielellään ikään kuin hengähtänyt välillä helpomman (?), nykymaailmaan sijoittuvan jännityskertomuksen parissa. En yleensäkään ole ihminen, joka vastustaa muutosta, enkä halua näistä "takinkääntämisistä" kirjailijoita moittia. Silti minulle kävi niin, että kummankin kohdalla petyin uuteen tyyliin ja toivon tekijöiden palaavaan pian takaisin entiseen.
Forsgrenin kohdalla lienee aiheellista tunnustaa, etten lukenut hänen uusinta teostaan kokonaan. Jätin kirjan (ainakin toistaiseksi) kesken vielä hyvin aikaisin, noin 50 sivun jälkeen. Mutta syy ei todennäköisesti ollut kirjassa, vaan genressä, joka ei ole minun. Sen puolesta puhuisi sekin, että Forsgrenin aiemmistakin kirjoista pitäneet Amma ja anni m. pitivät myös tästä Jänistanssista (Otava 2011).
Ehkä minäkin tähän vielä joskus palaan, sillä olen huono luovuttamaan lopullisesti kerran aloittamieni kirjojen kanssa. Mutta vaikka heti alusta tunnistin Forsgrenin miellyttävän äänen ja kerrontatyylin, en pitänyt ollenkaan tarpeeksi henkilöistä tai asetelmista. Minua puritaania häiritsi se tampereen murrekin. Ehkä kun se on vieras ja jotenkin niin kummeli.
Jänistanssi ei nyt minulta sujunut, mutta muuten mainostan mielelläni Forsgrenia. Luin pari vuotta sitten tuoreeltaan hänen komean esikoisensa Kolmen kuun kuningatar (Otava 2009), ja pidin siitä paljon. Kirjoitin teoksesta tuolloin täällä. Forsgrenin seuraavan, Auringon kehrän, luin vasta nyt.
Carita Forsgren: Auringon kehrä.
Kustantaja: Otava, 2010.
Sivuja: 508.
Genre: Historiallinen romaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Vaikka pidin Forsgrenin esikoisesta kovasti - tai ehkä juuri siksi - vierastin tarttua hänen toiseen romaaniinsa Auringon kehrä. Ehkä sen aiheet tuntuivat vähän suureellisilta, en tiedä. Joka tapauksessa vierastus oli turhaa. Mielestäni Auringon kehrä ei yllä aivan Kolmen kuun kuningattaren tasolle, mutta se on ilman muuta hyvä. En voi kuin ihailla Forsgrenin historiallisia kudelmia, joiden yksityiskohtien paikkansapitävyyttä en ole tietokirjallisuuden tai internetsivustojen kanssa tarkastanut, mutta joiden oletan olevan melko huolella taustoitettuja ja tutkittuja. Toisaalta fiktiossa on lupakin oikoa ja muunnella tietyssä määrin.
Auringon kehrässä Forsgren käyttää minun miellyttävänä pitämääni tapaa rakentaa romaani kahden vuorottelevan kertojan ja kehyskertomuksen varaan. Toki alussa tuntuu uskomattomalta, että ilmeisesti Suomen Lapin tienoilta lähtevän Kehrän ja Kemetissä (Egyptissä) faraon poikana elävän Amunhotepin tiet voisivat jossakin vaiheessa yhtyä, mutta toisaalta on selvää, että niin tulee käymään. Kyllä Päivänkehrän tarina onkin ihmeellinen, mutta ei pahalla tai häiritsevällä tavalla. Voisin verrata monilla yhä luvussa olevaan Chris Cleaven Little Been tarinaan: juonta kuljettava kertomus on mahdollinen ja fiktiossa hyväksyttävä, vaikka se tosielämässä olisi aika uskomaton.
Pidän yleensäkin Forsgrenin äänestä, pidän hänen henkilöistään. Pidin kirjan historiallisista detaljeista ja tähänkin teokseen liittyvästä kunnianhimosta. Silti kaikki ei ollut täysin kohdallaan. Kirja oli ehkä enemmän juuri uskomaton ja komea ja hieno, kuin ainutkertainen elämys ja mieleenpainuva lukukokemus. Silti suosittelen tätä hyvin varauksetta kaikille historiasta kiinnostuneille lukijoille.
Auringon kehrästä ovat kirjoittaneet myös anni m. ja Amma.
Ja sitten pääsenkin minulle niin rakkaseen Anne B. Ragdeen. Hänen Berliininpoppelit-trilogiansa (jonka luin ennen blogin perustamista) kuuluu parhaimpiin lukemiini nykykirjallisuuden teoksiin. Odotin siksi kovasti hänen tänä keväänä ilmestynyttä uutta romaaniaan.
Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa (Nattønsket).
Kustantaja: Tammi, 2011.
Suomentanut: Katriina Huttunen.
Sivuja: 250.
Genre: Nykyromaani.
Arvio: 3/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kuten antamastani pisteytyksestä näkee, en pitänyt tästä teoksesta kovin paljon. En tiedä, olisinko suhtautunut siihen suopeammin, ellei kirjoittaja olisi ollut juuri Anne B. Ragde, jonka kynästä on lähtenyt Berliininpoppeli-trilogian koko elämänmakuinen tarina, ympäristö ja henkilögalleria. Tajusin tietenkin kustantajan esittelystä Satunnaisen seuran olevan jotakin ihan muuta, mutta mielestäni myös takakansi johti pahasti harhaan. "Hulvaton ajankohtaiskatsaus 00-luvun nettideittailuun naisen näkökulmasta"? Hulvaton? Nettideittailu? What?
Minusta kirja oli pohjattoman surullinen. Lukemisesta on jo useampi kuukausi, enkä muista kaikkia yksityiskohtia, mutta sen muistan, ettei kirja ollut mielestäni oikeastaan yhdelläkään sivulla hulvaton. Päähenkilö sopi kyllä joitakin treffejä netissä, mutta se ei mielestäni ollut niin merkittävää, että se tulisi mainita kirjan niin sanotun ytimen kokoavassa lauseessa. Takakannen perusteella luulin, että pääsisin lukemaan hauskaa chicklit-genren kirjaa, joka kerrankin olisi oikeasti taitavan kirjailijan tuotos. Mutta kun ei. Päähenkilö Ingunn oli sinkku ja uranainenkin, kyllä, mutta chicklitiin kuuluva huumori loisti poissaolollaan. Ja ihan tarkoituksella - näin uskon. Kirjassa oli paljon seksiä, mutta minusta Ingunn vain paneskeli ympäriinsä veren maku suussaan täyttääkseen sisällään olevaa tyhjiötä.
Ingunnin vanhemmista ei puhuttu suoraan, mutta muutamasta pienestä viitteestä - ja ylipäätään Ingunnin käytöksestä - voi päätellä, että suhteet siihen suuntaan eivät ole aivan kunnossa eivätkä ole koskaan olleetkaan. Kaiken sen sinkkuuden, uratietoisuuden ja irtoseksin jälkeen löytyi ehkä rakkauskin, mutta siihen tarinaan minä en usko. Tiedän tämän naistyypin, joka valitettavasti on liian rikki sisältä kyetäkseen rakastamaan ja olemaan rakastettu. Mutta toki me kaikki haluamme uskoa ihmeisiin.
Satunnaista seuraa oli kirja, jonka luki nopeasti, ja eri odotuksilla lukukokemus olisi ollut ehkä parempi. Toisin kuin Forsgrenin kohdalla en oikein nyt osaa arvata, miksi Ragde on kokenut tarvetta kirjoittaa jotakin näin erilaista. Ehkä tämä on hänen avainromaaninsa, tai ehkä Berliininpoppeleita seuranneet maine ja kovat odotukset saivat hänet hutaisemaan tämän. Ehkä hän yritti kirjoittaa todellisen viihderomaanin, muttei kuitenkaan pystynyt.
Kirjalla on ansionsa, mutta varmasti melkein kaikki Berliininpoppeleita rakastaneet ovat pettyneitä, samoin kuin hulvatonta nettideittailuromaania odottavat lukijat. Tästä ovat kirjoittaneet aiemmin ainakin Hanna, Naakku, Susa ja Erja.
---
Tämän postauksen julkaisu venyi lopulta perjantain puolelle, sillä välissä kuopus heräsi itkemään jalkaansa. En oikein tiedä, mikä sitä vaivasi, mutta kipeä se selvästi oli. Särkylääkkeen ja silittelyn jälkeen Dani suostui kuitenkin isänsä viereen ja minä pääsin kirjoittamaan tämän loppuun. En jaksa enää vaihtaa otsikkoa, vaan tämä saa nyt mennä "tekotorstaina". :) Oikeana perjantain postauksena julkistan Odelman voittajan sekä uuden poistoperjantaikirjan, ja kirjoitan vielä Siri Hustvedtin Amerikkalaisesta elegiasta. Jos vain ehdin. Kun lapset ovat kesälomalla, kirjoitusaikani on todella vähissä! On silti kivaa olla taas täällä kirjablogimaailmassa. :)
Tästä postauksesta tulee nyt vähän hassu. Halusin liittää yhteen nämä kaksi kirjailijaa, Carita Forsgrenin ja Anne B Ragden, siksi että molemmat ovat tehneet aikamoisen tyylimuutoksen viimeisimmillä romaaneillaan. Ja kummankin kohdalla olen pitänyt paljon siitä ensimmäisestä tyylistä. Ymmärrän kyllä hyvin kirjailijan halun muuttua ja kehittyä, tai tehdä irtiottoja. Etenkin paljon taustatutkimusta vaativia historiallisia romaaneja aiemmin kirjoittanut Forsgren on varmasti mielellään ikään kuin hengähtänyt välillä helpomman (?), nykymaailmaan sijoittuvan jännityskertomuksen parissa. En yleensäkään ole ihminen, joka vastustaa muutosta, enkä halua näistä "takinkääntämisistä" kirjailijoita moittia. Silti minulle kävi niin, että kummankin kohdalla petyin uuteen tyyliin ja toivon tekijöiden palaavaan pian takaisin entiseen.
Ehkä minäkin tähän vielä joskus palaan, sillä olen huono luovuttamaan lopullisesti kerran aloittamieni kirjojen kanssa. Mutta vaikka heti alusta tunnistin Forsgrenin miellyttävän äänen ja kerrontatyylin, en pitänyt ollenkaan tarpeeksi henkilöistä tai asetelmista. Minua puritaania häiritsi se tampereen murrekin. Ehkä kun se on vieras ja jotenkin niin kummeli.
Jänistanssi ei nyt minulta sujunut, mutta muuten mainostan mielelläni Forsgrenia. Luin pari vuotta sitten tuoreeltaan hänen komean esikoisensa Kolmen kuun kuningatar (Otava 2009), ja pidin siitä paljon. Kirjoitin teoksesta tuolloin täällä. Forsgrenin seuraavan, Auringon kehrän, luin vasta nyt.
Kustantaja: Otava, 2010.
Sivuja: 508.
Genre: Historiallinen romaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Vaikka pidin Forsgrenin esikoisesta kovasti - tai ehkä juuri siksi - vierastin tarttua hänen toiseen romaaniinsa Auringon kehrä. Ehkä sen aiheet tuntuivat vähän suureellisilta, en tiedä. Joka tapauksessa vierastus oli turhaa. Mielestäni Auringon kehrä ei yllä aivan Kolmen kuun kuningattaren tasolle, mutta se on ilman muuta hyvä. En voi kuin ihailla Forsgrenin historiallisia kudelmia, joiden yksityiskohtien paikkansapitävyyttä en ole tietokirjallisuuden tai internetsivustojen kanssa tarkastanut, mutta joiden oletan olevan melko huolella taustoitettuja ja tutkittuja. Toisaalta fiktiossa on lupakin oikoa ja muunnella tietyssä määrin.
Auringon kehrässä Forsgren käyttää minun miellyttävänä pitämääni tapaa rakentaa romaani kahden vuorottelevan kertojan ja kehyskertomuksen varaan. Toki alussa tuntuu uskomattomalta, että ilmeisesti Suomen Lapin tienoilta lähtevän Kehrän ja Kemetissä (Egyptissä) faraon poikana elävän Amunhotepin tiet voisivat jossakin vaiheessa yhtyä, mutta toisaalta on selvää, että niin tulee käymään. Kyllä Päivänkehrän tarina onkin ihmeellinen, mutta ei pahalla tai häiritsevällä tavalla. Voisin verrata monilla yhä luvussa olevaan Chris Cleaven Little Been tarinaan: juonta kuljettava kertomus on mahdollinen ja fiktiossa hyväksyttävä, vaikka se tosielämässä olisi aika uskomaton.
Pidän yleensäkin Forsgrenin äänestä, pidän hänen henkilöistään. Pidin kirjan historiallisista detaljeista ja tähänkin teokseen liittyvästä kunnianhimosta. Silti kaikki ei ollut täysin kohdallaan. Kirja oli ehkä enemmän juuri uskomaton ja komea ja hieno, kuin ainutkertainen elämys ja mieleenpainuva lukukokemus. Silti suosittelen tätä hyvin varauksetta kaikille historiasta kiinnostuneille lukijoille.
Auringon kehrästä ovat kirjoittaneet myös anni m. ja Amma.
Ja sitten pääsenkin minulle niin rakkaseen Anne B. Ragdeen. Hänen Berliininpoppelit-trilogiansa (jonka luin ennen blogin perustamista) kuuluu parhaimpiin lukemiini nykykirjallisuuden teoksiin. Odotin siksi kovasti hänen tänä keväänä ilmestynyttä uutta romaaniaan.
Kustantaja: Tammi, 2011.
Suomentanut: Katriina Huttunen.
Sivuja: 250.
Genre: Nykyromaani.
Arvio: 3/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kuten antamastani pisteytyksestä näkee, en pitänyt tästä teoksesta kovin paljon. En tiedä, olisinko suhtautunut siihen suopeammin, ellei kirjoittaja olisi ollut juuri Anne B. Ragde, jonka kynästä on lähtenyt Berliininpoppeli-trilogian koko elämänmakuinen tarina, ympäristö ja henkilögalleria. Tajusin tietenkin kustantajan esittelystä Satunnaisen seuran olevan jotakin ihan muuta, mutta mielestäni myös takakansi johti pahasti harhaan. "Hulvaton ajankohtaiskatsaus 00-luvun nettideittailuun naisen näkökulmasta"? Hulvaton? Nettideittailu? What?
Minusta kirja oli pohjattoman surullinen. Lukemisesta on jo useampi kuukausi, enkä muista kaikkia yksityiskohtia, mutta sen muistan, ettei kirja ollut mielestäni oikeastaan yhdelläkään sivulla hulvaton. Päähenkilö sopi kyllä joitakin treffejä netissä, mutta se ei mielestäni ollut niin merkittävää, että se tulisi mainita kirjan niin sanotun ytimen kokoavassa lauseessa. Takakannen perusteella luulin, että pääsisin lukemaan hauskaa chicklit-genren kirjaa, joka kerrankin olisi oikeasti taitavan kirjailijan tuotos. Mutta kun ei. Päähenkilö Ingunn oli sinkku ja uranainenkin, kyllä, mutta chicklitiin kuuluva huumori loisti poissaolollaan. Ja ihan tarkoituksella - näin uskon. Kirjassa oli paljon seksiä, mutta minusta Ingunn vain paneskeli ympäriinsä veren maku suussaan täyttääkseen sisällään olevaa tyhjiötä.
Ingunnin vanhemmista ei puhuttu suoraan, mutta muutamasta pienestä viitteestä - ja ylipäätään Ingunnin käytöksestä - voi päätellä, että suhteet siihen suuntaan eivät ole aivan kunnossa eivätkä ole koskaan olleetkaan. Kaiken sen sinkkuuden, uratietoisuuden ja irtoseksin jälkeen löytyi ehkä rakkauskin, mutta siihen tarinaan minä en usko. Tiedän tämän naistyypin, joka valitettavasti on liian rikki sisältä kyetäkseen rakastamaan ja olemaan rakastettu. Mutta toki me kaikki haluamme uskoa ihmeisiin.
Satunnaista seuraa oli kirja, jonka luki nopeasti, ja eri odotuksilla lukukokemus olisi ollut ehkä parempi. Toisin kuin Forsgrenin kohdalla en oikein nyt osaa arvata, miksi Ragde on kokenut tarvetta kirjoittaa jotakin näin erilaista. Ehkä tämä on hänen avainromaaninsa, tai ehkä Berliininpoppeleita seuranneet maine ja kovat odotukset saivat hänet hutaisemaan tämän. Ehkä hän yritti kirjoittaa todellisen viihderomaanin, muttei kuitenkaan pystynyt.
Kirjalla on ansionsa, mutta varmasti melkein kaikki Berliininpoppeleita rakastaneet ovat pettyneitä, samoin kuin hulvatonta nettideittailuromaania odottavat lukijat. Tästä ovat kirjoittaneet aiemmin ainakin Hanna, Naakku, Susa ja Erja.
---
Tämän postauksen julkaisu venyi lopulta perjantain puolelle, sillä välissä kuopus heräsi itkemään jalkaansa. En oikein tiedä, mikä sitä vaivasi, mutta kipeä se selvästi oli. Särkylääkkeen ja silittelyn jälkeen Dani suostui kuitenkin isänsä viereen ja minä pääsin kirjoittamaan tämän loppuun. En jaksa enää vaihtaa otsikkoa, vaan tämä saa nyt mennä "tekotorstaina". :) Oikeana perjantain postauksena julkistan Odelman voittajan sekä uuden poistoperjantaikirjan, ja kirjoitan vielä Siri Hustvedtin Amerikkalaisesta elegiasta. Jos vain ehdin. Kun lapset ovat kesälomalla, kirjoitusaikani on todella vähissä! On silti kivaa olla taas täällä kirjablogimaailmassa. :)
Toivotan sinut tervetulleeksi takaisin vielä uudestaan täällä omassa blogissasikin! <3 Kivaa kun olet palannut! :)
VastaaPoistaCarita Forsgrenin kirjat kiinnostavat minua kovasti. Tai lähinnä Kolmen kuun kuningatar ja Auringon kehrä, joista olen kuullut / lukenut pelkkää hyvää. Rakastan historiallisia romaaneja ehkä eniten kaikista, minulla on ollut aiemmin 2-3 vuoden kausia joiden aikana olen lukenut pelkästään historiaan sijoittuvia tekstejä... Jänistanssi ei kyllä vaikuta minunkaan kirjaltani. Ja vaikka olen asunut Tampereella pian parikymmentä vuotta, ja paikallinen murre miellyttää korvaani edelleen, en silti jaksa lukea sitä kirjoista.
Myös Anne B. Radgeen haluaisin tutustua. Kannattaisikohan lukea Satunnaista seuraa ensin, ja vasta sitten Berliininpoppelit -trilogia?
Tuo kirjailijoiden tyylinmuutos on aika mielenkiintoinen aihe. Jotenkin itse suhtaudun siihen herkemmin reagoiden, mitä vaikka jonkun artistin uusiin tyylikokeiluihin.
VastaaPoistaJoskus se toimii, kuten esimerkiksi kun Eppu Nuotio päätti alkaa kirjoittaa jännäreitä, ja niin utopistiselta kuin se minusta aluksi tuntui, se toimi. Olin pitänyt hänen aikaisemmista kirjoista ja pidin uusistakin.
Mutta sitten kun se ei toimi, niin voih. Joku ihana kirja, mistä olet pitänyt ja se on herättänyt halun lukea kirjailijalta lisää. Sitten tartutkin tuollaiseen uuden tyylin kokeiluun ja jos ei iskekään, niin kyllä harmittaa.
En ole itse lukenut kummankaan noiden kahden naiskirjailijan kirjoja, mutta kiinnostunut kyllä olen ollut varsinkin Bagden kirjoista. Tutustumislistalla hän onkin ollut jo tovin.
Ja niin, kuten tiedät, mutta sanon silti vielä, ihana kun olet back ♥
Luin Berliininpoppelit-trilogian loppuun juhannuksena ja tykkäsin kanssa tosi kovasti! Huomasin myös, että siitä on tehty tv-sarja, joka alkaa uusintana Ylellä ensi viikolla. En tiiä uskallanko kattoa - pidän ehkä mieluummin omat mielikuvani Neshovin tilasta ja tyypeistä.
VastaaPoistaTervetuloa takaisin!
VastaaPoistaMinä olen melkein unohtanut, että historiallisia romaaneja on olemassakaan, mutta kirjoittamasi perusteella tuo Forsgren alkoi kiinnostaa. Kolmen kuun kuningatar minun piti lukea jo kun se ilmestyi, mutta taisi unohtua.
Ragden sinkkukirjasta olen aivan samaa mieltä, se ei ollut hauska ollenkaan vaan surullinen ja vähän epäuskottava.
Toivottavasti pieni jalka on jo tänään parempi!
Ihanaa kun olet back!:) Carita Forsgrenin muu tuotanto kiinnostaisi tätäkin.Jänistanssista tykkäsin,joskin hieman ristiriitaisia tunteita sekin herätti. Syntymäpäivän jälkeen jäi minulla kyllä lukematta en sitten tiedä johtuiko se kirjasta vai oliko oma tunnetila lukemiselle väärä.
VastaaPoistaTervetuloa takaisin! Kyllä minunkin on tämän luettuani sanottava, että mieluummin soisin Forsgrenin seuraavan romaanin olevan historiallinen, vaikka varmaan tulen lukemaan sen, vaikkei sitten olisikaan. Pidin Jänistanssista, mutta historiallinen romaani on myös minulle enempi tyyppiäni. Kirjailijalle itselleen tyylinvaihdos on varmaankin samanaikaisesti haastavaa ja riemastuttavaa - rikastuttavaakin varmasti, siksi odotan innolla, mitä tuleman pitää:)
VastaaPoistaTervetuloa takaisin minunkin puolestani :>
VastaaPoistaMinä olen miettinyt tuon Ragden lukemista mutta kun niin moni on siihen pettynyt niin en tiedä uskallanko. Ehkäpä sitten joskus kun siitä tulee pokkari niin voisin.
Aurinkoista viikonloppua!
Anne B. Ragde on julkaissut lähes 50 kirjaa (romaaneja, novelleita, lasten- ja nuortenkirjoja, runoja, huumorikirjoja, dekkareita…), mutta niistä ei ole suomennettu kuin nuo neljä. En tiedä onko kirjailija suoranaisesti vaihtanut tyyliään, ehkä hän vain kirjoittaa niin paljon ja kaikenlaista, että joukkoon mahtuu luonnollisesti eri tyylejä.
VastaaPoistaItse asiassa täällä Norjassa Ragde nähdään ennen kaikkea viihdekirjailijana. Eli ilmeisesti hän on kirjoittanut tällaisia "viihdyttäviä" kirjoja enemmänkin. (Itse olen vain lukenut tuon Berliininpoppelit-trilogian, joten en osaa sanoa omaa mielipidettäni, mutta kaikki norjalaiset joiden kanssa olen jutellut kokevat Ragden ennen kaikkea viihdekirjailijaksi.)
Kiitos, Sara! Minä luin nuorempana paljon innokkaammin historiallisia romaaneja, mutta edelleen ne ovat ihania, kun hyvä osuu kohdalle. Kuten nämä Forsgrenin kaksi ensimmäistä.
VastaaPoistaMinusta tuo Satunnaista seuraa ei ole mikään must-read, mutta jos sen haluaa lukea, lienee se parasta tehdä ennen Berliininpoppeleita. Kunhan ei anna sen lannistaa ja estää itseään jatkamasta trilogiaan.
Kiitos, Susa! Tyylinmuutos on varmasti aina riski kirjailijalle, mutta osaan myös kuvitella sen palkitsevuuden.
Maiju, kivvaa että siekin luit ne (Ninnikin on lukenut ja tykännyt)! Se sarja on hyvin kehuttu, mutta mulle sen katsominen oli jotenkin tosi hidasta, ja pari viimeistä jaksoa taitaa edelleen olla digillä katsomatta. Oli se kyllä hyvin tehty, ja miun mielestä roolitukset jne. oli yllättävänkin onnistuneita, mutta joku siinä oli, etten jäänyt mitenkään koukkuun katsomaan. Ninni katsoi koko sarjan, voit kysyä siltä tarkemmin.
Erja, kiitos! Suosittelen tosiaan ensimmäiseksi tuota Kolmen kuun kuningatarta. Ja kyllä, pieni jalka on ollut tänään kuin uusi. En oikein tiedä, mikä sitä yöllä vaivasi, kun kipu tuntui olevan jalkapöydässä, eikä "kasvukipujen" tapaan pohkeessa tms.
May, kiitos! Moni on kyllä pitänyt Jänistanssista. Voi että, minulle se Syntymäpäivän jälkeen on niin mahtava, mutta sehän näissä kirjakeskusteluissa on ihanaa ja rikastavaa, että on eri mielipiteitä ja yksilöllisiä lukukokemuksia. :)
Kiitos, Amma! Ja ajattelen hyvin samoin noista tyylivaihdoksista. :)
Kiitos, Linnea! Olitkos sinä lukenut Berliininpoppelit? En välittömästi suosittelisi tuota Satunnaista seuraa kenellekään, vaikka oikeilla odotuksilla se olisi varmasti vähintään kohtuullinen kirja.
Reeta Karoliina, kiitos mielenkiintoisesta lisäinformaatiosta! Minäkin tiesin, että Ragde on kirjoittanut muutakin, mm. nuortenkirjallisuutta, mutten tiennyt että ihan noin laajasti. Olen järjestänyt hänelle lehdistötilaisuudenkin, mutta yksityiskohtaista tietoa muuten kuin norjaksi löytyy netistä aika huonosti. En osaa siis sanoa tarkemmin, mitä kaikkea Berliininpoppelit-trilogian ja tämän väliin on mahtunut, mutta jotenkin olen elänyt siinä kuvitelmassa, että nimenomaan nämä ovat ne hänen ns. vakavasti otettavat aikuisten romaaninsa. Voin olla hyvinkin väärässä, ja ehkä tosiaan viihde on sitä ominta Ragdea. Toisaalta Satunnaista seuraakaan ei ollut mielestäni viihdettä, vaan tosiaan tragediaa, ja sitten Berliininpoppelitkaan ei ole mitään korkeakirjallisuutta, vaikkei nyt viihdettäkään.
Karoliina, Berliininpoppelit löytyy minulla omasta hyllystä ja jatko-osatkin on luettu. Lumouduin Ragden Norjasta (ja Tanskasta!!) täysin aikoinaan.
VastaaPoistaLinnea, no niin minä muistelinkin, mutten ollut varma! Se on kyllä niin ihana trilogia.
VastaaPoistaAnne B. Ragde on ainakin Wikipedian mukaan kirjoittanut useita dekkareitakin.
VastaaPoistaHassua, itse ajattelen olevani pääasiassa scifi-kirjoittaja, joka poikkeaa välillä muihinkin lajeihin...
Mielessäni on kyllä historiallisia aiheita, joiden pariin haluaisin jossain vaiheessa päästä, mutta seuraava romaani sijoittuu kumminkin nykyaikaan. Siinä ei puhuta tamperetta!
Ajattelin, että Auringon kehrän naispäähenkilö olisi kotoisin Kangasalan ja Pälkäneen tienoilta. Pronssikauden lopullahan siellä asui lähinnä saamelaisia. 'Häme' on kuulemma peräisin saamen sanasta 'šäbme', ja Päivänkehrähän muistelee usein Säbme-maata...
Sama ongelma täällä meilläkin - kun lapset ovat kesälomalla, on vaikea löytää kirjoitusaikaa! Hyvä että pienen jalka parani; meidän 10-vuotias esikoinen teloi torstaina kyynärpäänsä, sai 2 tikkiä.
CaritaF, kiitos kommentistasi ja kiva kun poikkesit! Niin kuin tässäkin huomataan, kirjailijat ovat joskus yllättävänkin monipuolisia, ja ehkä useampikin olisi, jos uskaltaisi. Luulen, että samassa tyylilajissa pysyminen on aika turvallinen valinta, mutta myös tietenkin tylsempi. Toisaalta joku voi halutakin kirjoittaa aina samanlaista, tai kokea osaavansa vain yhdellä tyylillä. Niin tai näin, lukijat ja fanit ovat varmaankin ne konservatiivisimmat tuomarit, jotka haluaisivat suosikkinsa usein pysyvän heille (lukijoille) sopivassa lestissä. :)
VastaaPoistaKiitos myös tiedosta seuraavaan romaaniisi liittyen. Jännityksellä odottelen, mitä on tulossa! Erityinen kiitos Päivänkehrän Säbme-maan sijainnin ja maan nimen etymologian selittämisestä. Vaikka olen opiskellut historiaa, en tunne muinaisia aikoja ollenkaan hyvin, joten tämä oli minulle ihan uutta!
Ja auts kyynärpäätä ja tikkejä. :/ Toivottavasti esikoisenne pystyy siitä huolimatta nauttimaan kesästään - ja toivottavasti äidille löytyy sieltä täältä varastettuja kirjoitushetkiä. :) Minunkin pitäisi kirjoittaa käsikirjoituksesta uusi versio, mutta se jää väkisinkin elokuulle, kun lapset palaavat päiväkotiin.
Tikit otettiin tänään pojalta pois, eikä se kuin pikkuisen nipistänyt. :)
VastaaPoistaKaksi poikaa lähtee kesäleirille ensi maanantaina, joten kerkiän toivon mukaan kirjoittaa uutta jatkosarjaa, jota Anna-lehdestä pyydettiin. Siitä tulee historiallinen, sen voin jo kertoa! Ehkä saan siitä loppujen lopuksi aikaan romaaninkin; katsotaan miten käy...
Tsemppiä uuteen käsikirjoitukseen!