torstai 7. heinäkuuta 2011

Torstain topit (eikä yhtään floppia)

Olen ollut niin hidas vastaaja, että tähän ihanaan TOP10-haasteeseen ehtivät haastaa minut alkuperäisen P.S. Rakastan kirjoja -Saran lisäksi myös Morre(n maailma) ja Juuri tällaista -Ilse. Kiitos kaikille, kun ajattelitte minua! Ideana on listata kymmenen parasta kirjaa ja halutessaan myös kymmenen parasta kosmetiikkatuotetta.


Niin kuin muutkin kirjabloggaajat, minäkin olen tuskaillut kirjojen TOP10-listan mahdottomuuden kanssa. Päätin lopulta joidenkin muidenkin tapaan supistaa haastetta tiettyyn alalajiin, aikakauteen tms., ja päädyin tekemään TOP10 2010 -listan. Tämä siksi, että aloitin bloggaamisen vasta tänä vuonna, joten en ole suurinta osaa vuonna 2010 lukemistani kirjoista suuremmin käsitellyt blogissani, mutta moni niistä on vielä suht tuore (kaikki eivät ole kuitenkaan uutuuksia) ja saattaa siksi kiinnostaa lukijoita. Jos olisin tehnyt tämän kaikkien aikojen kirjat -tyyliin, tai vaikka lapsuuden suosikeista, mukana olisi ollut enemmän kaikille tuttuja ikiklassikoita.


Ennen blogia en pitänyt minkäänlaista lukupäiväkirjaa, joten seuraava lista perustuu täysin muistini varaan. Voi olla, että olen jonkun listatun kirjan lukenut oikeasti jo 2009 tai vasta 2011 alussa. Saatan hyvinkin unohtaa jonkun tärkeän helmen, jonka viime vuonna luin. Mutta tässä nyt joka tapauksessa (aakkosjärjestyksessä) vuoden 2010 huippuja, joita taitaa olla vähän yli kymmenen. (Mitä voin sanoa? Olen tuhma.)


Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Susanna Alakoski: Sikalat
Peter Franzén: Tumman veden päällä
Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love (suom. Omaa tietä etsimässä)
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Ian McEwan: Rannalla
Markku Pääskynen: Enkelten kirja
Markku Pääskynen: Vihan päivä
Carol Shields: Rakkauden tasavalta
Kathryn Stockett: The Help (suom. Piiat)
Märta Tikkanen: Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta
Marja Leena Virtanen: Aida


Sitten pääsemme kosmetiikkaan. Teen senkin vähän omalla tavallani, ja vielä sitä omaa systeemiänikin huijaten, mutta seuraavassa on joka tapauksessa minulle sopivia tuotteita. Kaikkia näitä minulla köyhällä ei aina ole, enkä kaikkia käytä suinkaan päivittäin. Toisaalta käytän paljon esimerkiksi rajauskynää, jota ei ole listalla, koska siinä minulle ei ole vakiintunut mitään suosikkimerkkiä.


Ai niin, ja se vielä, että aion siirtyä vähitellen lähiaikoina mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikan pariin, mutta projekti ei ole vielä alkanut!


HIUKSET

  • Tigi: Olen kokeillut ja käyttänyt hyvin monia eri tuotteita Tigiltä, ja suurin osa on ollut todella hyviä. Pidän värikkäistä pulloista, hauskoista nimistä ja voimakkaan makeista tuoksuista, jotka ovat varmasti monelle liikaa. Ehdoton Tigi-tuotteeni on Catwalk Sexed-Up Tonic -muotoiluneste. Sen lisäksi minulla on tällä hetkellä käytössä ainakin Bed Head Dumb Blonde Shampoo + Reconstructor, LPP Let It Be Leave-In Conditioner ja Spoil Me Defrizzer, Smoother & Instant Restyler).
  • Aussie 3 Minute Miracle Reconstructor. Tämä on toimiva tuote, ja pidän lisäksi erityisen paljon tuoksusta, joka muistuttaa minua jostakin varhaisnuoruuden tuotteesta ja ajasta, mutten koskaan saa päähäni, mistä. *raapii päätään*
  • Klorane Gentle Dry Shampoo with oat milk. Olen aivan ihastunut tähän apteekista saatavaan kuivashampooseen! Enää ei ole joka päivä pakko pestä tukkaa suihkussa. Lisäksi tuote tekee hiukset ihanan mattaisiksi ja tuo lisää volyymia. Ihan oikeilla hiustuotemerkeilläkin on kuivasampoita, joita voisin myös kokeilla. Lisäksi pelkkänä muotoilutuotteena hiuspuuteri ilmeisesti toimisi samalla tavalla (kuitenkin ilman rasvaa poistavaa vaikutusta), ja haluaisin kokeilla sellaistakin.
+ isot tarrarullat.

IHO
  • Palmer's Cocoa Butter Formula vartalon ihonhoitoon. Käytän myös Body Shopin Coconut Body Butteria, sillä Palmer'sia ei saa Suomesta ainakaan kovin helposti.
  • L'Occitane en Provence. Kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet ihania. Pidän erityisesti näistä: Shea Butter Foot Cream, Cherry Blossom Petal-soft Hand Cream, Almond Apple Velvet Concentrate (kosteusvoide, jota olen käyttänyt yövoiteena).
  • Dermalogica. Ihana sarja tämäkin, ja olen kokeillut useita tuotteita, joista hyviä ovat olleet esimerkiksi seuraavat: Skin Prep Scrub, Dermal Clay Cleanser, Skin Smoothing Cream.
MEIKKI
  • YSL (Yves Saint Laurent). Kallis merkki, jota en yleensä osta, mutta Matt Touch Foundation -meikkivoidetta kerran tarjouksesta ostaneena en voi enää mitenkään vaihtaa sitä halvempaan. Jos varaa on, myös Radiant Touch -valokynä on erinomainen.
  • Clarins. Suosikkimerkkini, jonka tuotteista ihania ovat olleet esimerkiksi seuraavat: Beauty Flash Balm (tämä on kyllä ihotuote), Eye Contour Gel ja Balm (nämäkin ihotuotteita silmänympäryksille), Liquid Bronze Self Tanning For Face and Décolleté (onko tämäkin nyt ihotuote, mutta ainakin se lyö laudalta monet meikit), Shine Stopper Powder Compact, Instant Light Perfecting Touch (valokynä), Multi-Blush Cream Compact (voidemainen poskipuna).
  • Lancôme. Tämän merkin maskarat ovat parhautta, ja minulle sopivin on Hypnôse. Ja Clarinsin Multi-Blushin rinnalla Lancômen voidemainen poskipuna Magie Soft Radiant Mousse Blush on yhtä hyvä.
PARFYYMIT
  • Dolce & Gabbana: Light Blue; Bvlgari: BLV, DKNY: Delicious Night by Donna Karan.
ETA: Unohdin kokonaan ja itsekkäästi haastaa tähän muita bloggaajia. :) Itse asiassa ajattelin alun perin, että tämä on tainnut jo käydä kaikki kirjablogit läpi, mutta haastan nyt joitakin ei-kirjabloggaajia (ainakaan leimallisesti) ja jokusen kirjablogistinkin, joka saattaa olla saanut tämän jo muualta, tai sitten ei. Hih. Eli olkaa hyvät, Absolutely White, Kirjapeto, Miia, Lehtokotilo, Clarissa ja Jaana - jos haluatte ja jaksatte, minua kiinnostaisi lukea teidän TOP10-listanne niin kirjoista kuin kosmetiikasta, tai edes jommastakummasta. :)

13 kommenttia:

  1. Onpa näitä listoja mukava lukea. Tällä sinun listalla on puolet sellaisia, jotka olen lukenut (mm. Adichien, Hustvedtin, McEwanin, Shieldsin kirjat). Voisivat hyvin olla myös omalla listalla. Kähkösen Mustat morsiamet lainasin vähän aikaa sitten, mutten ole vielä ehtinyt lukea. Oikeastaan on aika mahdotonta tehdä täsmällistä ja todellista kymppilistaa. Tai kun sen tekee, niin jää harmittamaan, miten moni kirja jää ulkopuolelle....

    VastaaPoista
  2. Hienoja kirjoja, joista (kas yllättävää!) osan olen lukenut, pari on kesken ja pari TBR-listalla. Erityisesti minua kiinnostaa tuo Kuopio-sarjan aloittava Mustat morsiamet, mutta joku hyväkäs oli lainannut sen kirjastostani (joka myös kunnallisena sivukirjastona tunnetaan, vaikka olenkin rohmunnut puolet aineistosta omaan hyllyyni).

    VastaaPoista
  3. Näitä listoja on ihanaa lukea! :) Sinun kirjalistassasi on monta jotka haluaisin lukea, mutta onneksi myös muutama jotka olen lukenut. Tumman veden päällä oli hieno kirja, samaten Mustat morsiamet, mutta McEwanin Rannalla -romaanista en erikoisemmin pitänyt. Pitäisi lukea vaikkapa Sovitus piakkoin ja tutustua McEwanin muihin teoksiin, uskon että vaikkei Rannalla ollut ihan minun juttuni, voisin silti pitää miehen muista kirjoista.

    Oletko lukenut Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan? Se on upea! Markku Pääskyseenkin on tehnyt jo pitkään mieli tutustua, mutta vielä se on tekemättä.

    VastaaPoista
  4. Puolikas keltaista aurinkoa, Sikalat, Tumman veden päällä, Kaikki mitä rakastin, Mustat morsiamet, Enkelten kirja ja Rakkauden tasavalta ovat kaikki mun TBR-listalla ♥

    Vihan päivän, Rannalla ja Piiat olen lukenut ja pidin todella paljon!

    Oi että, täytyypa kirjoittaa ylös tuo apteekin kuivashampoon nimi. En ole vielä testaillut kuivashampoita, mutta kuulostais juuri mun rasvoittuville hiuksille ihanalta.

    Ja tarrarullat ovat POP!

    Minäkin rakastan hiustenhoitoaineissa ihania makeita tuoksuja, more the better ;)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen lista! Sain tuon Eat, Pray, Loven juuri eilen lahjaksi ja sekä lahjanantaja että minä suhtauduimme siihen epäilevästi. Saa nähdä, mitä siitä pidän. Se taitaa jakaa mielipiteitä kovasti. Melkein toivon pitäväni siitä, koska olisi hauskaa pitää kirjasta, jonka on etukäteen tuominnut sellaiseksi, ettei edes halua lukea sitä. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä idea tehdä lista niistä, joita ei ole tuonut blogiinsa edelliseltä vuodelta. :)
    Minusta on jännä sitten vaikka vuoden päästä kuulla, että mitä kosmetiikkasuosikeista on muuttunut, jos olet siirtymässä luomumpaan suuntaan.

    Puolikas keltaista aurinkoa, Sikalat, Piiat, Kaikki mitä rakastin, Kaksi, Enkelten kirja ja Rakkauden tasavalta ovat kaikki mun TBR-listalla ♥

    Aidan ja Tumman veden päällä olen listaltasi lukenut.

    VastaaPoista
  7. Voi, että miten pidän aina (!) sinun postauksistasi. <3

    Kirjalistallasi on monia sellaisia kirjoja, joita yksiselitteisesti rakastan. Niitä ovat mm. Puolikas keltaista aurinkoa, Tumman veden päällä, Kaikki mitä rakastin, Mustat morsiamet, Rannalla, Rakkauden tasavalta sekä Piiat. Oi. Jennin tavoin suhtaudun hieman epäilevästi Eat, Pray, Loveen, mutta ostin kirjan pokkarialesta ja aion lukea sen. Toivottavasti mieleni muuttuu. :)

    Kosmetiikastasi tuli mieleeni, että minäkin käytän silmien rajauskynää miltei päivittäin, mutta myös minulla merkki vaihtelee. Olen myös suuri tarrarullin sekä Body Buttereiden ystävä.

    VastaaPoista
  8. Anna Elina, minä olen sellainen nipo, että harmittaa tehdä vaillinnaisia listoja, mutta lopultahan näiden listaustenkin anti on niistä syntyvä keskustelu kirjoista, sekä syvempi tutustuminen kanssabloggaajien lukijaidentiteettiin. :)

    Maria, hih. Aika törkeää, kyllä. :) Uskon, että niin sinä kuin Anna Elina pidätte Mustista morsiamista.

    Sara, muistan kyllä, ettei Rannalla ole sinun kirjasi - ja epäilyttävää se olisikin, jos sitä ihan kaikki rakastaisivat! Olen muistaakseni kertonutkin, että minulla oli sen kanssa aika ihanteellinen lukutilanne, kun en tiennyt McEwanista oikein mitään, eikä minulla ollut mitään ennakko-odotuksia. Ja sitten ihastuin. :)

    En ole lukenut Märta Tikkaselta vielä mitään muuta kuin tuon muistelmateoksen Kaksi. Se oli monella tavalla minulle ihana kirja, mutta ilman muuta haluan tutustua myös Märtan fiktiivisiin teoksiin. Ja Henrikinkin kirjoihin.

    Susa, sinulla on paljon hyvää odotettavaa, ja monesta samasta tykätään jo valmiiksi. :) Kuule, luulen että sinun tummatukkaisen kannattaa ehkä hankkia kuivasampoo, joka on tehty bruneteille. En ole varma, mutta kun tuo Klorane on valkoista jauhetta, niin se tuntuu ainakin minulla (runsaammin käytettynä) vaalentavan tyveä. Ja kun tummille hiuksille on tehty omia kuivasampoita, niin siihen on varmaan syynsä. :) Ei ole tuolla apteekissa ainakaan osunut sellaista silmään, mutta jollakin merkillä sellaista ainakin oli!

    Nuo Tigi-tuotteiden tuoksut ovat kyllä ihanan karkkisia. Välillä silti haaveilen joistakin aikuisen hillityistä pulloista ja purnukoista kylppärin hyllyllä, sillä Tigin väri-ilotulitus tuntuu joskus vähän, noh, teiniltä. :D Mutta tuoksut ovat silti ihania!

    Jenni, minäkin suhtauduin Eat, Pray, Loveen aika epäillen, mutta lopulta en voinut kuin ihastua kirjoittajan sinällään välillä innostuneen naiiviiin, mutta toisaalta aseistariisuvan vilpittömään ja itseironiseen tapaan tarkastella maailmaa ja kirjoittaa. Ymmärrän kyllä tosi hyvin, ettei tämä kirja kaikille ole, mutta minä olen yrittänyt uskaltaa rohkeasti tunnustaa, että minusta tämä oli ihana. :)

    Hanna, minuakin ihan syyhyttää ajatella kaikkia ihania uusia luomutuotteita, joita saan testailla ja valita sopivia. :) Olen vain niin perusteellinen, että selvitystyöhön täytyy varata aikaa - ja vähän rahaakin. Sullakin on paljon hyviä kirjoja TBR-listalla. ;D

    Katja, sinä ihana! Voin täysin vilpittömästi palauttaa tuon kohteliaisuuden. <3 Ja meillä on monta yhteistä suosikkia. Jännä kuulla, mitä Jenni ja sinä Eat, Pray, Lovesta pidätte, mutta saattaa hyvin olla, ettette pidä. ;)

    Minä en ole koskaan oppinut käyttämään silmien rajaukseen eyelineria, eli sellaista nestemäistä "kynää". Näistä perinteisistä olen kuullut paljon hyvää Macin kynistä, joten sellaista voisi kokeilla ja katsoa, jääkö sitten uskolliseksi yhden merkin kannattajaksi. :) Tarrarullat ovat olleet luottojuttuni pian parikymentä vuotta, vaikka näin pitkissä hiuksissa voisi olla parempiakin hiustenlaittokeinoja. Body Butterit ovat ihania, vaikka alkuperäinen ihastukseni on tuo Palmer'sin Cocoa Butter. Se on vielä todella halpa markettituote, joten sitä ei tahdo saada mistään kosmetiikkatuotteiden nettikaupoistakaan. :/

    VastaaPoista
  9. Hih, hyvä kun sanoit tuosta kuivashampoosta :) Siinä minä olisin sitten ollut mustassa tukassani kuin jauhopaketti päähän pudonneena ;)

    Pitää siis googletella asiasta lisää!

    VastaaPoista
  10. Hyvä että kävit muistuttamassa, sillä kävin jo täällä, mutta tuo haastettujen luettelo jäi huomaamatta. Totesin jo jollekin, että mahdoton tehtävä tuo TOP10, mutta jospa tekisin kuten sinä, eli supistan johonkin alalajiin. Saas nähdä mihin.

    VastaaPoista
  11. Clarissa, minä lisäsin sen vasta tänä iltana, sillä unohdin asian aiemmin.. Huomiokyvyssäsi ei siis ole vikaa. :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos haasteesta! Yritän kyhätä kokoon sekä kosmetiikka- että kirjalistan...siihen voi tosin mennä vähän aikaa. :-)

    VastaaPoista
  13. Kiva juttu, Absolutely white, eikä mitään kiirettä! Sinulla on nyt muutakin ajateltavaa. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...