maanantai 24. syyskuuta 2012

Miesten maanantai - Joel Haahtela: Elena

Joel Haahtela: Elena.
Kustantaja: Otava, 2003.
Kansi: Päivi Puustinen.
Sivuja: 126.
Genre: Unenomainen nykyproosa.
Arvio: 4,5/5.
Lue kirjan esittely täältä.

"Päivät kuluvat nopeasti ja niitä on vaikea erottaa toisistaan. Tänään on kesäkuun ensimmäinen päivä ja kaupungissa on ulkoilmakonsertti. Orkesteri soittaa katoksen alla ja tuuli vie kapellimestarilta nuotit. Ne nousevat korkeuksiin ja ihmiset jäävät ihmettelemään niiden lentoa. Kapellimestari johtaa loppuun ilman nuotteja ja ihmiset hurraavat. Lopussa trumpetisti nousee tuolille seisomaan ja soittaa yksin erään kauniin kappaleen. Monet liikuttuvat siitä ja sanovat, että se tuo mieleen asioita jotka tapahtuivat kauan sitten."

Elena on monen mielestä Joel Haahtelan paras kirja. Se oli myös Finlandia-ehdokkaana yhdeksän vuotta sitten. Ihan ansiosta, kumpaakin.

Silti minulle kävi taas niin kuin viimeksikin: olin aluksi lukiessani sitä mieltä, että on tämä ihanaa, mutta ehkä vähän nähty. Kenties Haahtela ei oikeasti ole makuuni tarpeeksi muuntautumiskykyinen kirjailija, vaikka on hassua sanoa näin, kun kuitenkin pidän hänen jokaista kirjaansa pienenä helmenä ja annan niille lähes täydet pisteet. Mutta odotan edelleen jokaiselta kirjalta sitä elämystä, jonka sain ensimmäisen Haahtelani kanssa, enkä taida sitä enää saada. Vielä toinen Haahtelani sai melko lailla totaali-ihastumaan erilaisuudellaan, mutta nämä seuraavat ovat olleet aika samanlaisia keskenään.

Hienoja kirjoja ne ovat kyllä kaikki täyteläisissä tunnelmissaan ja hetkissä viipyillessään. Tietenkin myös salaperäisyydessään. Olisi hienoa osata kirjoittaa tällaista proosaa, olla selittämättä kaikkea. Tai paljon mitään.

"Elena kävelee puiston halki. Laukku heiluu lantiota vasten. Hameen helma heiluu ja polvet ovat paljaat. Kaikki on niin kuin ennenkin. Kaikki on hyvin. Olen istuttanut puutarhaan kelloköynnöstä"

Sitä paitsi kirjat kyllä vievät lopulta mukanaan. Ja onnistuvat yleensä jollakin tavalla yllättämään lopussa. Niin tämäkin.

Mutta melkein parhaimmillaan nämä viimeisimmät Haahtelat ovat olleet minulle näin jälkeenpäin, kun selailen merkitsemiäni kohtia ja uppoan yksittäisiin kohtiin, kauniisiin lauseisiin. Osa niistä vaikuttaa joskus vähän liian yritetyiltä, mutta suurin osa soi. En lue juuri runoja, mutta ehkä tämä on minun tapani nauttia lyriikasta.

"Kesä on tullut kaupunkiin ja kadunkulmassa myydään limonadia. Öisin avaan ikkunan ja tuuli liikuttaa verhoja. Ehkä jo kohta nukahdan."

Elena saattaa minustakin olla yksi Joel Haahtelan kauneimmista teoksista, mutta en osaa sanoa varmaksi, koska en erota niitä tarpeeksi toisistaan. Ei sillä ole niin väliäkään, sillä Haahtelan proosa on jatkumo, hänen tekstinsä mielentila. Tämän kirjan lukemisesta taitaa olla nyt reilu kuukausi, enkä muista enää monia yksityiskohtia ajatuksistani sen aikana. Siksi tämä arviokin jää torsoksi.

Suomalainen kansi on minusta värimaailmaltaan aika tunkkainen. Saksalaisista tuo naiskansi on oikeastaan viehättävä, vaikka vähän outo Haahtelan Suomi-kansiin tottuneelle. Simpukkakansi on taas minusta liian raikas tähän teokseen.

Minulla on vielä kaksi teosta jäljellä Haahtela-vuodestani. Saa nähdä, onnistuvatko ne yllättämään. Ihastuttamaan ainakin varmasti. Ja odotan kyllä kovasti joskus ilmestyvää uutuutta, josta kirjailija arveli tulevan hieman uudenlainen, pidempikin.

"Elena katsoo minua kerran, vahingossa. Hän katsoo minua toisen kerran ja hänestä tulee hajamielinen. Kun hän pudottaa sormikkaansa, kumarrun hänen viereensä ja noustessani kosketan hänen kättään. Mies hänen lähellään jatkaa puhumista. Hän ei tiedä menettäneensä juuri naisen."

Elenasta ovat aiemmin bloganeet esimerkiksi Sara, Elma Ilona ja Pihi nainen.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.

24 kommenttia:

  1. Nyökyttelen täällä teksiäsi lukiessani. Minullekin on Haahtelan kohdalla käynyt niin, että ihastuin suuresti hänen ensimmäisiin kirjoihinsa ja olen pitänyt kaikista hänen teoksistaan, mutta viimeisimmät lukukokemukset eivät ole olleet yhtä sykähdyttäviä kuin ne ensimmäiset. Siksi minulle esimerkiksi Traumbach oli pieni pettymys, nyt kesällä lukemani Kaksi kertaa kadonnut on jo unohtunut mielestäni. Silti rakastan (!) niitäkin kirjoja.

    Elena muuten oli toinen lukemani Haahtelan kirja, ensimmäinen oli Perhoskerääjä. Lumouduin täysin! Huomasin (tarkastin, koska en muistanut) kirjoittaneeni blogiini että Haahtela kirjoittaa elegantisti ja ilmavasti, mutta kuitenkin läsnäolevasti. Olen ehdottomasti sitä mieltä edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, aika samanlaiselta kuulostaa Haahtela-kokemisemme. :) Ja tuo blogisi kiteytys Elenasta on ollut kyllä osuva!

      PS. Ei ollut tarkoitus jättää sinua taas linkittämättä, mutta etenkin kun Google ei nykyisin suosi suomalaisia sivuja ja kun tuossa saksankielisessäkin kirjan nimessä on Elena, selasin ainakin viisi hakusivua eteenpäin saadakseni kokoon edes nuo kolme ensimmäistä suomalaista blogiarviota. Sitten loppui jaksu. :)

      Poista
  2. Onpa taas kansissa eroja :) Tuo simpukakkansi on ihanan kaunis mutta ei kyllä yhtään sopiva kirjalle.

    Minulle Haahtela on vähän vaikea kirjailija, mutta en vielä ole luopunut toivosta että hänen tuotannostaan löytyisi minullekin se aah-elämys, jonka niin moni bloggari hänen kirjojensa äärellä kokee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, olen tosiaan tuosta simpukkakannesta ihan samaa mieltä. :)

      Luulen, että jos on lukenut pari Haahtelaa, eikä nappaa, voi sanoa melko varmasti, ettei tulekaan nappaamaan. Sen verran samanlaisia nämä keskenään tosiaan ovat.

      Poista
  3. Olen lukenut aika monta Haahtelaa, mutta en ole kokenut mitään totaali-ihastusta, ehkä paremminkin ajoittaista ärsyyntymistä. Ja ehkä siihen on syynä juuri tuo, mitä sanot kirjojen samankaltaisuudesta. Tuntuu kuin lukisi uudestaan samaa kirjaa, vähän vain eri nimillä.

    Minä puolestani pidän tuosta suomalaisesta kannesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, minäkin pidän eniten suomalaisesta kannesta. Sen seepia pitää sisällään Elenan hengen.

      Poista
    2. Jaana, minun on hirveän helppo nähdä, miten Haahtelan tyyli voisi ärsyttää, mutta minua se kuitenkin huokailuttaa lähinnä hyvällä tavalla. :)

      Minusta tuo suomalainen kansi on aika tunkkainen, vaikka se noista sopinee kirjan henkeen parhaimmin. En tiedä mikä siinä minua häiritsee, ehkä tuo ruskean ja rumanpunaisen yhdistelmä. Seepiakansi voi kyllä minusta olla hyvin kauniskin, kuten vaikkapa Karin Alvtegenin Todennäköisessä tarinassa.

      Poista
  4. Kumma kyllä muistan nauttineeni tästä Haahtelasta, mutta vaikka kuinka muistelen en saa siitä mieleeni juurikaan tapahtumia tai heränneitä ajatuksia. Monesti hyvät kirjat jäävät mieleen vuosiksi. Minulle Haahtelat ovat jääneet mieleen vain hetkeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, minunkin oli ensin vaikea muistaa tästä kirjasta mitään, kun aloin kirjoittaa arviota aika kauan lukemisen jälkeen. Mutta kyllä kirjan idea ja tapahtumat sitten palasivat mieleen. Kaksi ensimmäistä Haahtelaani muistan aika tarkkaan, mutta sen jälkeiset taitavat mennä keskenään päässäni sekaisin. :)

      Poista
  5. Minulle puolestaan on Haahtelan kirjojen kanssa käynyt päinvastoin. Ensimmäisiin lukukokemuksiini en ihastunut, mutta Elena ja Lumipäiväkirja koskettivat. Niissä on selkeät, vahvat teemat (syyllisyys/rakkaus), mikä vetoaa minuun. Tunnustan, että Haahtelan kirjoissa vetoaa tietyissä lukufiiliksissä myös niiden lyhyys. Joskus sitä tarvitsee suht varmaa makupalaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, minullekin osa Haahtelan viehätystä on kirjojen lyhyydessä. Ohueen kirjaan on kauhean paljon helpompi tarttua kuin paksuun, ainakin yleistäen. Ja Haahtelan seurassa tietää vielä pääsevänsä kellumaan kauniiseen kieleen ja vahvoihin tunnelmiin ilman turhaa spennausta.

      En ole varma, mutta luulen, että olisin ihastunut täysillä mihin tahansa lukemaani Haahtelaan, jos se olisi ollut ensimmäinen (tai toinen). Kaikki ovat olleet niin hienoja. Mutta kun Naiset katsovat vastavaloon sattui olemaan ensimmäinen, se on edelleen mielessäni maaginen ja tuntuu erityiseltä myös siksi, että päähenkilö oli nainen.

      Poista
  6. Karoliina T

    terveisiä P-Karjalasta!
    Pistän tään kirjallisen linkin tähän vaikkei Haahtelaa käsittelekään: luulen että menee perille niille joita asia lipaiseen.

    Hyvää ja kirjallista jatkoa!

    http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/28412/naisia-kaikki-kymmenen-

    VastaaPoista
  7. Nam! Virkistävää nähdä taas hyvä Haahtela-juttu nyt pahimman buumin jo laannuttua. :)

    Tosiaan jännän erilaisia kansia. Alimmainen muistuttaa mielestäni turhan paljon Perhoskerääjää, joka on sattumoisin juuri se toinen saksaksi käännetty Haahtela. Muille kielille häntä ei tietääkseni olekaan käännetty.

    Tajusin juuri, etten ole lukenut yhtään Haahtelaa yhdeksään kuukauteen! Traumbachiakaan ei tullut luettua kesällä uudestaan, vaikka oli tarkoitus. Pitänee korjata asia lähiaikoina. Sitä ennen jonossa on kuitenkin erinäisiä muita kirjoja, eilenkin hain postista erään bloggarin esikoisteoksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Lisäys: Perhoskerääjä on näköjään tänä vuonna ilmestynyt myös venäjäksi, jee. Ja unohdin mainita, että tässä kirjassa on yksi novelli suomen lisäksi myös ruotsiksi ja englanniksi. No niin, olisikohan siinä kaikki? :)

      Poista
    2. (Kylläpä nuo linkit erottuvat huonosti, ihan samanvärisiä kuin muukin teksti... Spämspäm!)

      Poista
    3. Pekka! Terve! Kiva, että tykkäsit. Simpukkakansi on asetelmaltaan hyvin samanlainen kuin Perhoskerääjässä - myös saksalaisessa versiossa. Ehkä siinä on haettukin yhtenäistä ilmettä.

      Minäkin olisin muuten väittänyt, ettei Haahtelaa ole käännetty kuin saksaksi, mutta kiitos tarkennuksista! Minulla muuten tässä linkit näkyvät ihan eri värisinä (tuolla kullanruskealla, muu teksti pinkillä), olisiko mulla jäänyt käydyn linkin väri samaksi kuin normaalin tekstin.. Käyn kohta tarkistamassa!

      Ja juu, kyllä sinun täytyy Haahtelaa taas lukea. Ainakin heti kun olet lukenut - apua - tuon mainitsemasi teoksen. :D Toivon, että alat pian taas blogatakin!

      Poista
    4. Joo, pinkiltä kaikki näyttää täällä, mutta eipä se mitään.

      Aloitin tuota mainitsemaani teosta eilen illalla, eikä sitä ollutkaan sitten helppo jättää kesken, jäin heti koukkuun. Vaikuttaa aivan loistavalta! Ja juuri nyt on vähän sellainen kutina, että blogissakin saattaa ehkä mahdollisesti tapahtua jotain pientä tässä joskus. :)

      Poista
    5. Vaihdoin värin nyt vaaleanharmaaksi (unohdin tietenkin eilen). Tuolta itse teksteistä se ei erotu kauhean räikeästi, mutta oli tosi vaikea löytää väriä, joka ei olisi ollut pinkki tai kullanruskea (tai harmaa) ja joka ei olisi riidellyt silmissäni tämän värimaailman kanssa. :)

      Ja apua, ihana kommentti perässä! <3 Myös se, että blogisi ehkä herää henkiin. :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Elena on mulle Haahteloista tärkein, vaikka Katoamispiste onkin paras. Luin kauan sitten Lumipäiväkirjan tietämättä Haahtelasta mitään, ja sittemmin kaikki muut. Mutta ihan tarkoituksella selkeästi erillään toisistaan, kieli ja tunnelma kun ovat teoksissa niin keskeisiä ja samankaltaisia.
    Mutta Elena on kirja jonka olisin itse halunnut kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi! Mieleni on tehnyt kysellä sinulta tiettyjä asioita, mutten ole viitsinyt. :) Ole kiltti ja ilmoita, kun... <3

      Minunkin olisi ollut syytä lukea Haahtelat vielä paljon enemmän toisistaan erillään, mutta tulipa nyt tällainenkin kokeilu tehtyä. Ja sinällään ihan hyvä, että olen yleensä huono lukemaan yhdeltä kirjailijalta useita teoksia, ja todennäköisesti suurin osa hienoista Haahteloista olisi jäänyt ikuisesti lukulistalle roikkumaan ilman tällaista projektia.

      Sinä kyllä kirjoitat samalla tavalla hienosti kuin Haahtela. <3

      Poista
  9. Minä olen vuonna 2008 kirjoittanut blogiini tästä kirjasta muun muassa näin: "Minun maailmaani Haahtelan Elena ei mullistanut, mutta kirja oli kuin hellä hipaisu. Ei kosketus, vaan hipaisu jo siksi, että se oli lyhyt. Kirja on kuitenkin lukemisen arvoinen. Tämä oli ensimmäinen Haahtelan kirja, jonka luin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati, hellä hipaisu on kyllä hyvä kuvaus Haahtelan teksteille!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...