torstai 24. toukokuuta 2012

Täpinöissä torstaina: Huomenna alkaa Kirjavan kammarin 24h-lukumaraton


Urheiluihmiset kokeilevat joskus rajojaan juoksemalla maratonin. Kirjaihmiset voivat tehdä saman lukemalla.


Ulkomaisissa kirjablogeissa vuorokauden mittaisia lukumaratoneja on harrastettu jo jonkin aikaa. Siellä Read-A-Thonit ovat joukkotapahtumia, mikä onkin hauska idea, mutta minulla on elämässäni ehkä kerran vuodessa mahdollisuus pyhittää vuorokausi lukemiselle, joten ajankohta täytyy voida määrätä itse.


Kun suomalaisista bloggaajista ensin Jaakko ja sitten Hanna toteuttivat omat maratoninsa, seurasin tempauksia innostuneena ja harmittelin, etten voisi kahden pienen lapsen äitinä tehdä samaa. Myös mies olisi minulle tässä häiriötekijä. ;) Mutta yllättäen mahdollisuus avautui minullekin, kun vietän nyt kokonaisen viikonlopun yksin kotona. Olisi minulla tietenkin muitakin hommia, mutta en malta olla toteuttamatta tätä.


Kirjavan kammarin 24h-lukumaraton alkaa huomenna perjantaina 25.5. klo 15.00.


Olen huomattavasti hitaampi lukija kuin Jaakko tai Hanna, ja jos saan tuhat sivua luettua, olen jo ihmeissäni. Kokonaan ilman tavoitteita en tähän lähde, mutta hurjaa sivumäärää tärkeämpää on tyydyttää uteliaisuus: millaista on pyhittää kokonainen vuorokausi lukemiselle? Olen innokas lukija, mutta ei tämä silti mikään unelman toteuttaminen ole - haluan yleensä tehdä vähän muutakin kuin lukea. :) Ja toki nytkin on tarkoituksena nukkua hyvät yöunet ja pitää muutenkin taukoja.


Valitsin etukäteen hyllystäni mittavan pinon kirjoja, joista voin maratonin aikana valita. Pidin tarkkana sääntönä sitä, ettei kirjassa saa olla yli 200 sivua. Tämä johtui lähinnä siitä, että pinossa alkoi olla puolet kirjahyllyni sisällöstä ja halusin tehdä jonkun rajauksen. Tiedän, että jaksan innokkaammin tarttua pienoisromaaniin tai muuten ohueen teokseen kuin paksumpiin kirjoihin. Ja nyt innon säilyminen on suhteellisen tärkeää, ettei maratonista tule aivan tervanjuomista.


Valitsin pinoon keskenään erilaisia teoksia ja lista on alla:

  • Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf?
  • Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti
  • Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö
  • Minna Canth: Salakari
  • Truman Capote: Breakfast at Tiffany's
  • Sergei Dovlatov: Meikäläiset
  • F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby
  • Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat
  • Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia
  • Helmi Kekkonen: Valinta
  • Petja Lähde: Poika
  • Ian McEwan: Vieraan turva
  • Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
  • Véronique Olmi: Beside the Sea
  • Markku Pääskynen: Ellington
  • Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
  • Eeva Rohas: Keltaiset tyypit
  • Henrik Tikkanen: Yrjönkatu
  • Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
  • Märta Tikkanen: Sofian oma kirja
  • Linn Ullmann: Armo

Pinossa on laskujeni mukaan 21 kirjaa, joista toivon saavani luettua ainakin viisi. On hyvä olla valinnanvaraa. :) Harkitsen itse asiassa vielä, että käyn hakemassa kirjastosta Kate Chopinin Heräämisen, jonka olen halunnut lukea kauan.

Aion valita lukuvuoroon tulevan kirjan kulloisenkin hetken fiiliksen mukaan, mutta olisi silti hauska kuulla, mitä kirjoja te erityisesti suosittelisitte ja/tai haluaisitte minun tuosta listasta lukevan!

Päivitän lukumaratonin sujumisesta pitkin vuorokautta lyhyesti mutta usein niin täällä kuin Kirjavan kammarin Facebook-sivulla - ja sitä kautta myös Twitter-tililläni. Luetuista teoksista kirjoitan myöhemmin myös varsinaiset arviot tänne blogiin.

Siispä huomiseen - ja mikäänhän ei estä liittymästä maratoniin mukaan, jos haluatte!

72 kommenttia:

  1. Hienoa Karoliina! Mukaan en pysty tällä kertaa liittymään, mutta toki seurailen edistymistäsi!

    VastaaPoista
  2. Hienoa että sinäkin innostuit ja löysit tälle sopivan aikaraon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakko, intoa kyllä on ollut, mutta sopiva aika oli vähän hakusessa. Mutta hienoa, että se tuli kuin lahjana taivaasta. :D

      Poista
  3. Jee, menestystä projektiin! Minäkin haluan vielä joku kerta toteuttaa tämän. Luultavasti kesällä jokin kaunis päivä se on mahdollistakin. ;)

    Ainakin tuo Härkösen kirja menee kuin vettä vaan! Ja suosittelen Heräämistä, luin sen juuri tänä aamuna loppuun ja kirjoittelin aatoksiani blogiinkin jo. Se on hyvä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suketus! Ja mahtavaa, jos sinäkin pystyt toteuttamaan saman kesällä.

      Minäkin ajattelin, että Härkönen on loistava valinta silloin, kun tuntuu ettei jaksa lukea enää mitään. :) Ja Heräämisen muistinkin sinun blogisi ansiosta, vaikken ehtinyt vielä kommentoida juttuasi. Siitä myös huomasin, että kirja on alle 200-sivuinen. Saa nähdä, jaksanko huomenna lähteä hakemaan sen kirjastosta.

      Poista
  4. Jee! Näitä on kiva seurata! Minulla myös suunnitelmia heinäkuulle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just, jee (sanon vielä innoissani, saa nähdä miten huomenna tähän aikaan..)! Ja kiva, jos sinäkin teet tämän kesällä. :)

      Poista
  5. Upeaa! Toivotan sinulle ihan ensiksi onnea ja tsemppiä urakkaan. <3

    Ja noista kirjoista suosittelen etenkin Great Gatsbya ihan sen vuoksi, että luin kirjan joskus 15 vuotta sitten ja olisi hauska lukea/kuulla, miten se sinuun vaikuttaa. Sen lukee nopeasti.

    Kekkosen Valinta ja Letelierin Elokuvankertoja ovat ihastuttaneet minua.

    Minna Canthille ja Tikkasille peukutan myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Minäkin olen halunnut lukea Gatsbyn ihan älyttömän kauan, mutta pelkään arastelevani sen kanssa tässä haasteessa, sillä vaikka sanot, että sen lukee nopeasti, moni muu on valitellut sen hidaslukuisuutta.

      Kiitos muistakin suosituksistasi. Luulen, että ainakin Valinnan ja osan Tikkasista tulenkin lukemaan. :)

      Poista
    2. Minullakaan ei muistaakseni mennyt Gatsbyn kanssa kovin kauan, vaikka en ole mikään nopea lukija ainakaan aiempiin maratoonareihin verrattuna. Tsemppiä! :)

      Poista
    3. Kiitos, Pekka! Ja kyllä nyt kahden ihmisen vakuuttelun perusteella uskaltaa Gatsbya tällaisessakin haasteessa kokeilla - jos on sellainen fiilis. :)

      Poista
  6. Kade, kade, kade - ehkä minäkin sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi ei, Minna. :) Minäkin olin kade, mutta tosiaan, ehkä sinäkin vielä joskus!

      Poista
  7. Ihanaa, mie seuraan mielenkiinnolla, että tuleeko sulle lukuflow, veikkaan että luet yhdeksän-kymmenen kirjaa, sillä et ole hidas lukija ja lyhyet kirjat hyvät mennessään. Yesyes,tsemppiä haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna, ja ihanaa, kun sulla on noin paljon uskoa minuun. :D Saa nähdä, miten käy flow'n, toivottavasti hyvin!

      Poista
  8. Ehkäpä minäkin joskus. Onnea urakkaan, pääsen valitettavasti katsastamaan vasta jälkikäteen kuinka siinä onnistuit.

    Itse suosittelisin tuolta listalta niin Poikaa kuin Kostoakin - molemmat ovat nopealukuisia vaikka toki Kosto aiheeltaan hyvin raskas ja Poikakin välillä tummasävytteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! Luulen, että sekä Poika että Kosto ovat hyvinkin mahdollisesti tulossa lukuun. Minulla on noita erityisen rankkoja kirjoja listalla Koston lisäksi pari muutakin, joten täytyy ripotella niitä harkiten, jos aion kaikki lukea.

      Poista
  9. Mahtavaa! Onnea koitokseen!

    Minäkin olen vähän ajatellut toteuttaa tämän kesällä, kun mies lähtee parin viikon työmatkalle - eikä siis pyöri jaloissa häiritsemässä ;)

    Listalta suosittelen Kostoa (se oli rankkuudestaan huolimatta ainakin minulle nopealukuinen) ja Breakfast at Tiffany'sia. Ja toivoisin kuulevani myös ainakin Albeesta ja kummasta tahansa Tikkasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, niin, totta kai Breakfast at Tiffany's. Se on ihana.

      Poista
    2. Kiitos, Liisa! Ja sinunkin vastaavaa tempaustasi odottelen jo innolla. :)

      Luulen lukevani ainakin Koston, ja kyllä tuo Capotekin kiehtoo (Katja, minä jo vähän ihmettelinkin, että mikset patistellut sitä lukemaan :)). Samoin Albeen näytelmä, joka on elokuvana yksi suosikeistani. Näytelmätekstiä voisi muutenkin olla piristävä lukea jossakin välissä.

      Ja niin, Tikkasiakin luulen lukevani (hih, luulen ilmeisesti ehtiväni lukea läpi koko listan...) ja niitä onkin täällä kovasti "toivottu"!

      Poista
  10. Onnea matkaan! :)
    Härköstä suosittelen väsyneisiin hetkiin, kun silmät luppasee eikä 'oikea' kirjallisuus pääse silmistä aivoihin asti. Kosto on hieno, vaikkakin rankka. Sofian man kirjan ja Aamiaisen Tiffanyllä olen lukenut, mutta en muista niistä paljoakaan. Elokuvankertojan luin eilen ja se oli hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maija! Ajattelinkin Härkösen olevan hyvä juuri tuollaiseen totaaliseen kyllästymispisteeseen. :)

      Koston aion varmaankin lukea. Elokuvankertojasta olen kuullut jo paljon kehuja, vaikka olen pyrkinyt jättämään arviot vielä lukematta. :)

      Poista
  11. Onnea haasteeseen! Tämä houkuttelisi minuakin, mutta aika ei ainakaan vielä anna myöten. Ehkä vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kuutar! Onhan tässä elämä aikaa sinunkin toteuttaa tämä hauska tempaus. :)

      Poista
  12. Minä en tähän pystyisi, keskittymiskyky ei riittäisi, mutta sinulle toivottelen onnea matkaan ja seuraan edistymistäsi. Suosittelisin ainakin Anderssonin kirjaa, Oatesia ja luulen että Kekkosen Valintakin olisi sinulle melko nopealukuinen ja Tikkasia tietenkin, tosin pinossasi olevista olen lukenut vain Sofian oman kirjan joskus aikoja sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana! Ja niin, sanon tämän melkein jokaisen kirjan kohdalla, mutta myös Anderssonin aion vakaasti lukea. Sanotaan nyt sitten pehmennykseksi, että jos en tämän haasteen aikana, niin ainakin pian joka tapauksessa. :) Samoin kuin muut mainitsemasi teokset.

      Poista
  13. Tsemppiä Karoliina ja seuraan kyllä maratoniasi! Haluisin itse toteuttaa tämän vielä siten, että valitsisin erilaisia kirjoja enkä pelkästään tiettyä genreä ja tutkimustyyppisesti kuten huhtikussa tein. Se on liian raskasta. Mutta joku kerta sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Minulla on mennyt kuule nyt sinun maratonisi jotenkin ohi, enkä löytänyt sitä blogistasikaan? Löytyykö siitä raporttia jostain linkitettäväksi?

      Poista
    2. En kirjoittanut siitä blogiin, vain muistiinpanoja tutkimustani varten. Tiivistelmien teko on edelleen kesken, kun luin parisenkymmentä tyttökirjaa parin viikon aikana ja samanlainen urakka olisi tässä edessä lähiaikoina...

      Poista
  14. Onnea matkaan! Huh, tuo Woolf tuntuu aika kovalta maratonvalinnalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Booksy! Voi olla, että Woolf on huono valinta maratonille, en ole sitä vielä yhtään vilkuillut. Mutta se on niin mahtava leffa, että haluan lukea sen näytelmänä ja ajattelin, että erilainen teksti voisi olla piristävä kaikkien romaanien ja muistelmien välissä. Mutta saa nähdä, onko näytelmäfiilistä maratonin aikana. :)

      Poista
  15. Onpa paljon hyviä kirjoja tuossa listassa, saat varmasti viettää hyviä lukuhetkiä! Uskallan veikata, että tykkäät ainakin Canthista, Anderssonista ja Fitzgeraldista. Itse tykkäsin myös Elokuvankertojasta, Valinnasta ja Pojasta, niitäkin suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria! Muistan Salakarin erityisesti sinun suosituksenasi. :) Luulen, että tulen lukemaan ainakin nuo mainitsemasi uutuudet, Valinnan ja Anderssonin. Ja Heräämisen, jos vain haen sen kirjastosta.

      Poista
  16. Onnea urakkaan! Minä ehdotan tietysti Breakfast at Tiffanyä ja Great Gatsbyä! Muita en olekaan listaltasi lukenut, mutta odotan mielenkiinnolla mietteitäsi esimerkiksi Anderssonista ja Tikkasista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Luru! Nuo molemmat amerikkalaisklassikot kiinnostavat kyllä kovasti, mutta saa nähdä, onko aika niille otollinen maratonin aikana. :) Andersson ja Tikkaset ainakin polttelevat!

      Poista
  17. Oletpa ihanan hurja! Voisinpa minäkin :)
    Minä annan ääneni seuraaville: Elokuvankertoja, Sofian oma kirja, Tunisialainen tyttö, Breakfast at Tiffany's ja Poika! Nautinnollista lukumaratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elma Ilona! Hahaa, tämä on tällaista kirjanörtille ominaista hurjuutta. :D Luulenpa, että tulen lukemaan suosituksistasi ainakin osan!

      Poista
  18. Voi, sinäkin - hienoa! :) Olmin kirja on ollut mulla jo pitempään lukisinko vai enkö lukisi -mietinnässä, joten siitä olisi kiinnostavaa kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, hankin Olmin ihan äskettäin, vaikka olen suunnitellut lukevani sen jo kauan. Oletan lukevani sen maratonin aikana, mutta se lienee sen verran rankka, että hetken pitää kyllä olla oikeanlainen.

      Poista
  19. Oi ihanaa! Itse haaveilin että olisin ehtinyt nyt toukokuussa kokeilla, mutta ei taida onnistua. Mutta heinäkuussa varmasti, kunhan kotiudun maailmalta ensin! Joitakin noista pinosi kirjoista olen lukenut, Linn Ullmanin Armosta varmaankin tykännyt eniten - jokin Ullmanin teoksissa on uponnut minuun kovasti, kaikki suomennetut olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiva että sinäkin aiot tempaista ennemmin tai myöhemmin!

      Minulle tuo Armo on ainoa suomennettu Ullmann, jota en ole vielä lukenut, mutta minäkin pidin kahdesta muusta tosi paljon. Häneltä tulee uusi käännetty romaani syksyllä, jee!

      Poista
    2. Mahtavaa! Mä olen todella huono lukeen noita julkastavien kirjojen listoja niin se on aina hyvä jos joku kertoo että jotakin odottamisen arvoista on tulossa!

      Poista
    3. Hm, olenpas minä nyt yhtä jeetä tänään..

      Poista
  20. Tsemppiä lukemiseen! Valinta kannattaisi ilman muuta lukea. Ja monta muutakin herkkua listallasi on. Olisi kiva kuulla, mitä sanot Henrik tai Marta Tikkasesta. Molemmat ovat omalla "sit joskus" -listallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Arja! Valinta on aika kärjessä listallani. Märta Tikkaseen olen kahden teoksen perusteella jo valmiiksi rakastunut, mutta Henrikin tuotanto on vielä korkkamatta. :)

      Poista
  21. Olisi kiva kuulla, mitä sanot noista Tikkasten kirjoista. En ole lukenut niitä, mutta olen harkinnut monta kertaa. Hieno idea tuollainen lukumaraton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, haluaisin lukea Märtalta kaiken julkaistun. Henrikiltä olisi ihanteellisempaa aloittaa hänen aiemmilla teoksillaan, varsinaisella osoitetrilogialla, mutta tämä on ainoa, joka on hyllyssäni. Tosin jos käyn huomenna kirjastossa, saatan vilkaista hyllyt myös Tikkasen kohdalta. :)

      Poista
  22. Jeii! Minäkin olen tätä suunnitellut, mutta vielä ei ole tämän aika. Mutta seuraan kyllä mielenkiinnolla sinun luku-urakkaa!

    Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina oli ainakin ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että seuraat, Katri! Ja Kosto on melko varmasti lopullisella lukulistallani, sillä en ole vieläkään lukenut yhtään Oatesia, vaikka olen todella halunnut jo kauan.

      Poista
  23. Tsemppiä lukumaratoniin! Minä olen suunnitellut osallistuvani sekä juoksumaratomille, että myös tähän lukumaratoniin jossain vaiheessa. Ensiksi täytyisi vain olla pari päivää vapaata töistä :). Innolla aion seurata sinun lukemistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna! Minua ei ihan heti juoksumaratonille saisi, mutta toivotaan, että tämä sujuu. :) Minunkin olisi kyllä hyvä kirjoittaa myös tuon maratonin aikana, mutta kyllä tämä täytyy tällaisen tilaisuuden koittaessa kokeilla. Kiva, että sinäkin seuraat. :)

      Poista
  24. Vau, ihan mahtava juttu, alankin seurata maratoniasi huomenna iltasella heti kun omilta päivämenoiltani kotiudun. :) Tsemppiä ja lukuintoa täältä roppakaupalla!! <3

    Minua kiinnostaisivat kirjapinostasi eniten Tikkaset (<3!), joita en siis ole vielä itsekään lukenut, Jokainen sydämeni lyönti, Valinta, Poika, Kosto ja ja ja... :D Kultahattu ja Ullmannin Armo ovat omassa kesälomapinossani ja tulossa luultavasti hyvinkin pian itselläni lukuun, joten nekin siis kiinnostavat... Ja Elokuvankertoja, oih, se on ihana!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Sinulla onkin suosituksia ja toiveita, ihanaa! :D Aika paljon näissä toistuu samoja ja aika monet ovat myös sellaisia, jotka uskonkin lukevani. Mutta ei sitä koskaan tiedä, mitkä fiilikset yllättävät!

      Nautiskelen tässä muuten parhaillaan suosittelemaasi Lambruscoa ja hyvältä maistuu! Teemunkin mielestä. :)

      Poista
    2. Voisin kuvitella että lukumaratonissa pitääkin mennä täysin fiiliksen mukaan, liian suunnitelmallinen lukeminen voi alkaa tökkiä jossain kohtaa...

      Ihanko totta?? Jee!! <3 Lambrusco on kyllä mainio kesäviini, ja olen tosi iloinen että tekin tykkäätte!! :)

      Poista
    3. Joo, tässä kohtaa ei minusta ole järkevää ajatella, että yrittäisi vaikkapa lukea sellaisia kirjoja, jotka ei kiinnostaisi, mutta jotka vain pitäisi lukea. Yritin valita listalle mahdollisimman erilaisia kirjoja ja jokaisen sillä perusteella, että sen lukeminen oikeasti kiehtoo ja kiinnostaa paljon. Mikään ei tietenkään estä valitsemaan lukemista listan ulkopuoleltakaan, jos tekee mieli vaikka lukea tuo kesken oleva Aika suuri hämäys loppuun tai vastaavaa. :)

      Ja ihan totta. Ihana, pirskahteleva kesä-Lambrusco hujahti kahdestaan melkein kokonaan, mutta vielä jäi vähän huomiselle illalle piristämään maratonia. :) Kiitos suosituksesta!

      Poista
    4. Ja muuten, kun näin kesällä on kiva juoda näitä semikuplikkaita viinejä, niin suosittelen sellaista roséta kuin Peñascal (Vino de Aguja Rosado). Ihastuin viime kesänä Espanjassa noihin vino de agujoihin, mutta niitä on Alkossa tosi vähän. Tämä on vain puolikuivaa, mutta kesään sopivaa ja kuitenkin tosi raikasta!

      Poista
  25. Tulin vain toivottelemaan tsemppiä urakkaasi (oman urakkani eli tenttiin lukemisen lomassa). Mie uskon vakaasti, että ehdit lukea enemmän kuin viisi kirjaa.

    Oikein hurjasti lukemisen intoa, iloa ja kestävyyttä lukumaratoonarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna Elina, ja tsemppiä myös tenttilukuun! Ja kiitos luottamuksesta - saa nähdä, miten käy. Kyllä jo viisi kirjaa yhden vuorokauden aikana olisi huimaa. :)

      Poista
  26. Tsemppiä lukumaratoniin! Minäkin uskon, että ehdit lukea yli viisi kirjaa :)
    Olen suunnitellut tekeväni tämän kesäloman aikana. Saa nähdä, missä vaiheessa ehdin. Toisaalta houkuttaisi tehdä tämä mökillä, missä olisi rauhallista... mutta siellä ei ole nettiyhteyttä nimeksikään, joten täytyy viel miettiä. Jossain vaiheessa kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jane! Ja toivottavasti pääset itsekin kokeilemaan samaa. :)

      Poista
  27. Maraton! Ihana! Mun on pakko tehdä tämä myös pian.
    Sun listalta Andersson, Capote ja Fitzgerald on ihan huippuja, ja vievät mennessään, ja Elokuvankertoja muakin kiinnostaa. Vieraan turva taas on mun mielestä McEwanin heikoin.
    Lue paljon ja kerro sitten kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi, ainakin yritän lukea paljon - ja varmasti ainakin kerron kaikesta, tapani mukaan hyvin monin sanoin. :D

      Ihanaa, kun niin moni mukin aikoo tehdä tämän! Minuakaan ei tuo Vieraan turva hirveästi innosta, sillä se lienee yhtä ällö kuin Sementtipuutarha, mutta se oli hyllyni McEwaneista ainoa, jossa oli alle 200 sivua.

      Poista
  28. Luethan Helmi Kekkosen Valinnan! Se oli hyvä ja ihana.

    Tsemppiä koitokseen! Itse en siihen varmaan pystyisi, mutta mistäs sitä tietää, kun en ole kokeillut. Ehkä joskus voisin yrittää puolimaratonia. :)

    Miten ruokit itseäsi maratonin aikana? (Heh, olen itse just nyt kovin nälkäinen, joten mikäpä tässä muu on mielessä kuin ruoka.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T-a, kyllä luen! Ja kiitos!

      Aion raportoida syömisistäni hyvinkin tarkasti (kävin juuri kaupassa ostamassa kaikkea mahdollista), joten seuraamalla se selviää. :)

      Poista
  29. Mahtavaa, onnea koitokseen :) Kiva seurata miten vuorokautesi sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Villis! Nyt puoli tuntia kitkemistä ja sitten se alkaa. :)

      Poista
  30. Lue ainakin Ian McEwanin Vieraan turva.

    Minullakin oli viime vai edellissuvena peräti viikko yksinoloa R.:n työmatkan takia ja luin silloin vuorokauden ajoista viis Sinuhea. En halunnut postata siitä, mitä palvon, en pystynyt, mutta kirja oli vieläkin vahvempi nyt kuin teininä koin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, maraton oli jo viikonloppuna ja McEwan jäi valitettavasti nyt lukematta, mutta hän ei koskaan putoa lopullisesti lukulistaltani. :)

      Viikko yksin lempitiiliskivikirjan kanssa kuulostaa tosi herkulliselta. <3 Minäkin rakastan Sinuhea, mutta ykkösfanin paikka taitaa olla sinulle varattu. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...