maanantai 4. heinäkuuta 2011

Mitä luettais- ja muuta mietiskelyä maanantaina

Nyt seuraa vähän niitä lupaamiani lillukanvarsia, kun tämänhetkinen tilanne ei juuri mahdollista kirjapostauksia. :) Tilanteeni tosin vähän helpottui, kun aina yhtä auttavaiset appivanhemmat tekivät eilen nopean tarjouksen ottaa lapsemme luokseen kesämökille torstai-iltaan asti, että saisin tehtyä paremmin töitä. Kiitollisena otimme tarjouksen vastaan, mikä vähensi työstressiä, mutta bloggaamiseen asia ei paljon vaikuta. Yritän nimittäin käyttää nämä päivät mahdollisimman tehokkaasti juuri työntekoon, minkä lisäksi en tosiaan voi kirjoittaa töitä varten lukemistani romaaneista. Sen voin sanoa, että luen parhaillaan jotakin, joka ei onneksi tunnu työltä lainkaan.


Pikkuisen fiksailin tänään blogiakin lukutaukoa tarvittuani. Lisäsin kirja-arvioissa mukana olevat arvosanat (1-5/5) tunnisteisiin, joten halutessaan lukijat voivat kurkata vaikkapa, mille kaikille kirjoille olen antanut arvosanan 4/5 (joka tuntui olleen yleisin numero). Tarkistin myös antamiani arvosanoja etenkin blogin alkuajoilta, kun systeemini ei ollut vielä kovin vakiintunut. Yhtään numeroa en muuten laskenut, mutta useita nostin. Korjailin myös joitakin genremääritelmiä, vaikka ne edelleen - tai etenkin nyt - ovat tosiaankin ihan itse keksimiäni höpöhöpömääritelmiä. Uusin on "karu lukuromaani" (voi herttinen sentään..), jolla määrittelin molemmat Chris Cleaven romaanit. Pelkkä "lukuromaani" ei lopulta näihin minusta istunut, sillä sellaiselta on mielestäni lupa odottaa vähän romantiikkaa ja onnellista loppuakin, ehkä. Äh, taas päästään näihin maailman vaikeimpiin kirjallisuuden alalajien määritelmiin..


Meillä on nyt tarkoitus olla kotosalla 1,5 viikkoa, kunnes lähdemme maakuntiin noin viikoksi. En tiedä, kuinka paljon saan kaunokirjallisuuspostauksia aikaan tällä välin, mutta aion pysyä eetterissä esimerkiksi tietokirjallisuus-, kirjahyllykeskiviikko-, ja poistoperjantaipostausten voimin. Niin kuin sivupalkista näkyy, minulla on vapaa-aikakirjoina kesken Adam Langerin California Avenue -tiiliskivi ja Véronique Ovaldén ohuempi Mitä tiedän Vera Candidasta. Molemmat vaikuttavat ainakin tässä vaiheessa oikein hyviltä. Niistä lisää sitten, kun ehdin, eli ei ihan pian.


Noin muuten TBR-listani kärjessä ovat mm. Daphne Kalotayn Bolsoin perhonen, Jean Kwokin Käännöksiä, Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus ja Huominen on liian kaukana, David Nichollsin Sinä päivänä, Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä, Kader Abdolahin Talo moskeijan vieressä, Anna Gavaldan Kimpassa, Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät, Roy Jacobsenin Ihmelapset, Janne Oran Tähtien suojatti, Eeva Tikan Aurinkoratsastus... Ja myös vanhoja kirjoja Järjellä ja tunteella -blogin Nostalgian jälijllä -haasteeseen liittyen. Köh. Ja kohta alkavat ilmestyä jo syksyn uutuudet..


No, onneksi nämä TBR-listat ja lukusuunnitelmat ovat vain henkilökohtaista kirjahaaveiluani, johon ei kuulu deadlineja ja josta minua ei toivottavasti tulle vaatimaan tilille. Vaikka kaikkea ei ehdi heti lukemaan, on suunnitelmilla ihana hekumoida ja niistä keskustella samanmielisten kanssa.


Mitä te luette nyt, tai mitä suunnittelette pian lukevanne?

17 kommenttia:

  1. Melkoinen TBR-lista sinulla, monta mukavaa nautinnollista hetkeä edessä, luulisin. :)

    Minulla on meneillään jonkinmoinen kartanoromaani-kuukausi, tällä hetkellä luen Kate Mortonin Distant Hoursia, joka on ihana! Kirjakasassa olisi myös Siirilää ja Donna Leonia odottelemassa.

    VastaaPoista
  2. Tällä hetkellä luen ensimmäistä Kjell Westötäni eli Leijat Helsingin yllä ja vieläpä alkukielellä, eli ruotsiksi:) kirjapino on myös minulla korkea ja luettavien lista kasvaa joka päivä;)

    VastaaPoista
  3. Minulla on aina monta kirjaa kesken yhtä aikaa ja luen niitä ihan fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä kesken ovat Deborah Moggachin Tulppaanikuume, Lisa Seen Pionin rakkaus ja juuri tänään aloittamani Arthur Conan Doylen Baskervillen koira.

    Seuraavina lukuvuorossa ovat Haruki Murakamin Norwegian Wood, Sarah Watersin Vieras kartanossa ja Ali Shaw'n Tyttö joka muuttui lasiksi. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana lukea näitä TBR-listoja. Olen itse hyvä pinoamaan kirjoja ja sikäli suunnittelemaan lukemiani, mutta joskus moni hyvä kirjaa jää kuitenkin sinne pinoon vuodeksi tai kahdeksikin. Auts.

    Nyt olen lukemassa Ali Shawn Tyttöä joka muuttui lasiksi. Aloitin sen itse asiassa jo viikonloppuna, mutta näin kesällä tuntuu olevan niin paljon kaikkea, etten ehdi lukea siihen tahtiin kuin haluaisin. Sen jälkeen varmaankin vuorossa on Bolsoin perhonen, Vieras kartanossa, Huominen on liian kaukana, Sinä päivänä sekä muutama ihana tyttökirjaklassikko. Osin menemme siis aika samoissakin!

    Totta on, että vaikkei kaikkea ehdi lukea, on ihana vaan fiilistellä kirjapinojensa keskellä.

    <3

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Antoisaa työviikkoa sinne!kyllä avuliaat ukit ja mummit on aikamoinen siunaus. Sinulla onkin varsin pitkä TBR lista. Täällä nyt luettavana Roy Jacobsenin ihmelapset ja sen jälkeen Alice Munron Liian paljon onnea.

    VastaaPoista
  7. Minun(kin) TBR-pinoni kirjahyllyssä kasvaa kasvamistaan ja osa siirtyy kaappiin odottamaan tulevaisuutta ja parempia (?) aikoja... olen lukenut viikon verran Mussolini-elämäkertaa ja homma lähti vähän käsistä niin, että olen myös katsellut telkkarista vähänkään Mussoliniin liittyvää... tänään aion kuitenkin kahlata elämäkerran loppuun.

    Jatko on harkinnassa, minua houkuttelisi Little Been tarina -karu lukuromaani- mutta ehkä jäähdyttelen jollakin kevyellä tähän väliin. Mukaan tarttui pari viikkoa sitten ainakin Pakkasen dekkari, joten ehkä sillä.

    Mukavaa kesäviikkoa, toivottavasti saat työt tehtyä ja ehdit nauttia kesästäkin:)

    VastaaPoista
  8. Jännittävän kuuloinen TBR-lista! Minä aloitin juuri tuon Kwokin Käännöksiä ja sitten on ehkä vuorossa Harjukaupungin salakäytävät. Kuka tietää? TBR-listani on eläväinen mutta olkoot :)

    Iloa viikkoosi ja toivottavasti saat työt mallilleen! Kanssatyöläisenä tsemppailen täällä :)

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisia kirjoja sinulla lukulistalla. Meillä on muuten yksi samakin, nimittäin tuo Kader Abdolahin Talo moskeija vieressä.

    Olen ostanut sen jo kuukausia sitten, mutta se on hautautunut pinon alle. Kirjoja tuntuu putkahtelevan sekä ovista että ikkunoista ;)

    VastaaPoista
  10. Kesken on Plum Sykes: Erojuhla Manhattanilla (onkohan nimi tollanen, kirja on niin kiinnostava [huoh.] että on hautautunut jonnekin täällä makkarissa). Molemmat Elina Hirvoset pitäis lukea nopeasti, että sais palautettua äitin hyllyyn, toinen ollut lainassa vuoden... Sit olis noita maailmalta haalittuja siellä täällä...vaikkapa Huojuva talo? -Katriina-

    VastaaPoista
  11. Eilen juuri itsekin pähkäilin mitä lukisin seuraavaksi. Näillä näkymin vaaka kallistuu Sarah Watersin Little Strangeriin, tosin samalla lueskelen Stokerin Draculaa ja vähän aloitin myös Lionel Shriverin A Perfectly Good Familyä. Toisaalta haluaisin vaihteeksi lukea jotain suomalaista, ja tuo Sinä päivänä on ollut myös suunnitelmissa pitkään. No, kaikki ajallaan :)

    Lisäksi tänään loppuu loma ja alkaa kaksi työtä, joista toinen on aika pitkälti lukemista, joten saa nyt nähdä mitä muuta tässä ehtii lukea. Tutulta siis kuulostaa tilanteesi, tosin meillä ilman lapsia :)

    VastaaPoista
  12. Nyt meillä on paljon samoja, kun katsoin, mitä aiot lukea;-)

    Suurenna nyt vähän tuota kuvaasi sivupalkissa;-)

    Siis ehkä olet huomannut, että Sara blogista P.S. Rakastan kirjoja ehti itse haastaa sinut. Minä luulin sen voivani tehdä. Rupea vain listaamaan kosmetiikkaasi - sekä kirjoja!

    VastaaPoista
  13. Minä juuri jokin aika sitten listailin kesäkirjani blogiini. Sen jälkeen en ole lukenut joko mitään tai sitten jotain kesäkirjapinoon kuulumatonta. Eli kävi kuten yleensäkin, lukemista on ihana suunnitella ja hankala toteuttaa.

    Toivottavasti sinulle käy paremmin lukusuunnitelmiesi kanssa! En kuitenkaan tule vaatimaan tilille, jos luetkin jotain ihan muuta. :D

    VastaaPoista
  14. Norkku, minäkin luulisin, että noista irtoaa nautinnollisia hetkiä. :) Ja voi ei, Morton ja Distant Hours - miekin haluun! Heti kun aikaa löytyy, haluan tosi kovasti lukea Mortonin muut teokset ihanan Paluu Rivertoniin jälkeen.

    Sanna, Leijat Helsingin yllä oli minusta aivan mielettömän hyvä! Lukemisesta on kyllä jo noin 15 vuotta, ja tekisikin mieli lukea kirja uudelleen. Kiva kuulla, että luet ruotsiksi. :)

    Sara, minä haluaisin kovasti tutusta Lisa Seen kirjoihin, ja suunnitelmissa se onkin syksyllä. En osaa etukäteen sanoa, ovatko ne ihan minulle, mutta se jää nähtäväksi! Odotan arviotasi. :) Samoin kuin tietenkin Vieraasta kartanossa. Ja iso kiitos mielenkiintoisesta haasteesta! Yritän tehdä sen tällä viikolla. <3

    Katja, tosiaan on joitakin samoja. :) Ja tosiaan, kirjapinojen keskellä fiilistely on ihanaa. <3

    May, erittäin suuri siunaus! Kiva kuulla sinun mielipiteesi Ihmelapsista, ja Munrohan hurmasti Kerjäläistytöllään minut täysin. Liian paljon onnea odottaa ja houkuttelee yhä tuolla hyllyssä.

    Amma, aika kiva, että sinulle on tullut tuollainen into päälle - vaikka aihe nyt onkin Mussolini. :) Minullakin on tapana keskittyä usein aika täysillä johonkin yhteen juttuun. Little Bee ei muuten sinällään ole raskas, vaikka aiheet ja tapahtumat aika karuja ovatkin. Sitä lukee kuitenkin hyvin nopeasti, joten uskaltaisin suositella sitä sinulle tähänkin väliin!

    Linnea-kanssatyöläinen. :) TBR-lista saa ja sen pitääkin elää!

    Elegia, kiva kuulla, että sinullakin on Talo moskeijan vieressä odottamassa. Se kuulostaa kauhean mielenkiintoiselta, mutta jotenkin se on minullakin jäänyt ja jäänyt muiden jalkoihin. Höh.

    Katriina, Plum Sykes ei vakuuttanut minua, vaan jätin hänen kirjansa Bergdorf Blondes kesken vain muutaman sivun jälkeen. Siirry vain suosiolla Hirvoseen tai Huojuvaan taloon! :D

    Miia, sinäkin kanssatyöläinen ja (työkseen) lukeva. :) Mutta ooh ja aah: Watersia ja Shriveria! Toivottavasti ehdit nuo lukea ja niistä blogata.

    Leena, kiva kuulla, että samoja tulossa! Ja juu, huomasin että Sara haastoi minut jo itse. Odottelen mielenkiinnolla muiden haastettujen listoja - niin kirjoista kuin kosmetiikasta. Ja annetaan minun naamani pysyä kuitenkin hillityssä koossa siellä sivupalkissa. ;D

    Jenni, noinhan siinä helposti käy - jopa minulle, joka olen suhteellisen järjestelmällinen listaihminen tällaisissa asioissa. Mutta kiva, jos sinäkään et tule tilille vaatimaan. :D

    VastaaPoista
  15. Sain tuon ihmelapset tänään päätökseen ja se lumosi minut täysin. Ihanan arkisesti kirjoitettu kirja,joka antaa myös toivoa ja antaa valoisuutta tulevaisuuteen,vaikkakin olisin suonutkin toisenlaisen lopun.. Mutta suosittelen lämpimästi kaikille!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...