keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kirjahyllykeskiviikko: O niin kuin Oates, Oksanen, Ovaldé...

Onpa hyllyni O-osio erikoinen: kaikki O-kirjat ovat melko uusia (vanhin on viime jouluna lahjaksi saatu Puhdistus), yhtään niistä en ole vielä lukenut (kokonaan), mutta kaikki on suunnitelmissa lukea melko pian.


Joyce Carol Oates: A Fair Maiden
Oates on niitä kirjailijoita, jotka ovat olleet TBR-listallani pienen ikuisuuden, ja sitä myöten odotukset ovat kovat. Eniten minua kiinnostaisi häneltä suomennetut teokset Blondi ja Kosto: rakkaustarina, mutta kun tämä pieni kirjanen oli tarjolla edulliseen hintaan, halusin ilman muuta ostaa sen. "A Tale of Dark Suspense" ei kyllä kuulosta minun kirjaltani, enkä Oatesia tekijänäkään heti yhdistä ko. genreen. Nopeasti vilkaistuna tarina kuulostaa silti mielenkiintoiselta, mutta toisaalta arvioissa on todettu, ettei tämä ole Oatesin parhaita teoksia.


Sofi Oksanen: Puhdistus
Niinpä niin. Useaan otteeseen olen selitellyt, miksen ole tätä vieläkään lukenut. Osaltaan mukana on tiettyä alitajuista vastahakoisuutta todella puhutun ja kohutun kirjan kohdalla, mutta etenkin kirjablogin pitämisen aloitettuani olen huomannut, etten kiirehdi lukemaan teoksia, joista on tavallaan muissa blogeissa jo sanottu kaikki. Tai muualla mediassa. 


Kyllä minua ilman muuta kiinnostaa lukea Puhdistus tai esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, mutta koska en näe niistä bloggaamisen tuovan erityistä lisäarvoa kirjoista käytyyn keskusteluun, haluan nyt lukea blogini kannalta relevantimpia teoksia. Silti Puhdistuksenkin aika tulee toivottavasti pian, bloggasin siitä sitten tai en.


Janne Ora: Tähtien suojatti
Tähtien suojatti on tämänvuotisia, kotimaisia uutuuksia, ja kuulostaa mielenkiintoiselta. Olen suunnitellut Oran romaanin lukemista jo jonkin aikaa, ja toivon ehtiväni sen pariin viimeistään alkusyksystä. Niin kuin olen aiemminkin ääneen suunnitellut, minua kiinnostaisi lukea tämä ikään kuin yhdessä Roy Jacobsenin Ihmelapsien ja Eeva Tikan Aurinkoratsastuksen kanssa. Kaikki kertovat tavalla tai toisella erityisistä lapsista (apua, kertokaa minulle korrekti termi, tuo kuulostaa kömpelöltä ja väärältä!), siis kehitysvammaisista tai jälkeenjääneistä (tuokaan ei varmasti ole enää hyväksyttävä sana, anteeksi). 


Myös Jacobsenin teos on tämän vuoden uutuuksia Suomessa ja kovasti kehuttu. Aurinkoratsastus taas on rakastamani Tikan loistava romaani, jonka lukisin mielelläni noin parinkymmenen vuoden jälkeen Nostalgian jäljillä -haastettakin varten.


P. Ôtie - Li Kunwu: Minun Kiinani 1. Isän aika
Pidän sarjakuvaromaaneista ja tässä aihekin kuulostaa tosi mielenkiintoiselta: lapsuus Maon Kiinassa. Tämäkin on tänä vuonna ilmestyneitä uutuuksia, jonka lukemista olen suunnitellut lähes koko vuoden. Teos on sarjakuvaromaaniksi kuitenkin aika mittava ja tiivis, ja ehkä piirrosjälkikään ei selailemalla houkuttele minua varsinaisesti tähän tarttumaan. Nämä ovat kuitenkin vain ennakkohuomioita, ja haluan kyllä lukea tämän. Toivottavasti piakkoin.


Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
Edelleen tänä vuonna suomennettuja teoksia, jonka vähän aikaa sitten aloitin. Olen varsinaisesti lukemassa Adam Langerin California Avenueta, mutta se on niin paksu, etten halunnut ottaa sitä mukaan viimeviikkoisille bussimatkoille. Bussikirjaksi valikoitui ohuempi ja kevyempi Mitä tiedän Vera Candidasta, joka on jo aika vahvasti vakuuttanut minut, vaikken ole päässyt sen kanssa vielä pitkälle. 


Niin kuin olen jo monta kertaa todennut, minulla on nyt sen verran paljon töihin liittyvää luettavaa ja kesäkiireitä, etten valitettavasti tällä hetkellä pääse etenemään tämänkään kanssa. Raporttia seuraa sitten myöhemmin!


Mitä kirjoja teidän O-hyllystänne löytyy? Ovatko tässä esitellyt teokset teille tuttuja?

14 kommenttia:

  1. En vastaa nyt tässä kirja-asiaan, sillä kirjani ovat hyllyjen purkamisen jälkeen pinoissa pitkin seinustoja. Varmaan siellä O-alkuisiakin on...

    Vastaan sen sijaan esittämääsi kysymykseen erityisistä lapsista. Käytössä oleva termi on erityislapset. Siihen sisältyvät kaikki lapset, joilla on joko diagnosoitu vamma, sairaus tai erityispiirre, joka pitää ottaa huomioon esimerkiksi hoito- ja opetussuunnitelmassa. Esimerkkeinä voisi mainita erilaiset tarkkaavaisuushäiriöt, liikkumiseen liittyvät vaikeudet ja miksei lukihäiriökin. Kehitysvammaisuuteen kuuluu erilaisia viivästymiä kehityksen jollain osa-alueella tai -alueilla, mutta hekin ovat tilastoissa erityislapset- nimikkeen alla.

    VastaaPoista
  2. O-ou, miten vähän meiltä löytyy O-kirjoja. Hämmästyttää ihan.

    Nopeasti hyllyjä silmäillessäni huomasin vain seuraavat:
    Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja; Sonaatti Miriamille
    George Orwell: 1984
    Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

    Ja siinä kaikki.

    Sinun listaamistasi kirjoista minulle tuttu on Oksasen Puhdistus, joka on järisyttävän hyvä ja samalla varmaan ainoa kirja, jonka koin miltei liian rankaksi lukea. En varmaan koskaan unohda kirjaa. Oatesilta olen lukenut Kosto: rakkaustarinan sekä Haudankaivajan tyttären, joista jälkimmäinen on huomattavasti parempi, mutta Kostokin hyvä.

    VastaaPoista
  3. Mukava postaus! Itseltäni löytyy O:n kohdalta vain Oatesin Haudankaivajan tytär ja Oksasen Stalinin lehmät, molemmat ovat kyllä loistavia.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Kirjavaan kammariin, Kattojen yli! Ja kiitos asiantuntevasta vastauksestasi. Niin kuin aina uudehkojen termien kanssa, erityislapset kuulostaa minusta vähän hassulta ja amerikkalaiselta, mutta se on vain tottumuskysymys. Ja pääasiahan on, ettei loukkaa ketään tai pahoita mieliä.

    Katja, ajattele minulla ei olisi ollut yhtään O-kirjaa, jos olisi kysytty ennen viime joulua. :) No, en tosin muista laitoinko kevään inventaariossa joitakin O-teoksia pois. Olssonia haluaisin joskus lukea.

    Kiitos, Anki! Olen kuullut paljon hyvää tuosta Haudankaivajan tyttärestäkin (mm. Katjalta yllä, heh), joten sekin täytyy ehdottomasti joskus lukea.

    VastaaPoista
  5. Kirjahyllykeskiviikko, ihanaa! Pakko kommentoida vaikka olenkin yövuorossa ja nyt mennään siis muistin varassa... :)

    Kirjahyllyssäni on ainakin pari Sofi Oksasta, Puhdistus ja Baby Jane. Sitten löytyy jonkun verran Raija Orasta, jonka historiallisia romaaneja keräilin joskus parikymppisenä. Maan aamu -sarjaa on kolmen ensimmäisen osan verran (Maan aamu, Huviretki ja Pitkät hiukset), siihen on tainnut ilmestyä vielä neljäskin osa joka minulta puuttuu. Niin, ja Puhtaat valkeat lakanat tietenkin, olin sarjan suuri fani joskus silloin kauan sitten ja tietty kirjakin piti hankkia. :) Sen voisikin ihan nostalgiasyistä lukea joskus uudelleen.

    Lisäksi mieleen tulee brittiläisen Joseph Olshanin esikoisromaani Claran sydän, joka joskus parikymppisenä oli mielestäni upea, vahva ja koskettava lukuromaani. Senkin voisin joskus lukea uudestaan... Niin, ja Michael Ondaatjen Englantilainen potilas, jonka ihan oikeastikin luen pian, TB-haasteeseen nimittäin.

    Muita en muista, pitää vielä katsoa hylly läpi päivällä kun herään. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että olen nyt etäpäivää viettämässä kotona, niin voin kirjoittaa hyllyni o-kirjat tänne, vaikka vähän myöhässä. Minun pitää käydä myös pari edellistä kirjainta listaamassa. :)

    OOOOOOOOOLALLLALAAAA, mitä kirjoja:

    - Oksanen, Sofi: Stalinin lehmät, Puhdistus
    - Oates, Joyce Carol: Rape a Lovestory, Big Mouth & Ugly Girl
    - Okkonen, Tarja: Oikeat ihmiset
    - Linda Olsson: Sonaatti Miriamille
    - George Orwell: 1984, Eläinten vallankumous, Animal Farm
    - Merja Otava: Priska
    - Michael Ondaatje: Anilin varjo
    - Janne Ora: Tähtien suojatti

    Anteeksi vähän eriskummallinen tapa lajitella noita kirjoja. :D

    VastaaPoista
  7. Heti pitää lisätä, että minullahan on nuo kaksi kirjaa, jotka sinullakin.
    Eli:
    P. Ôtie - Li Kunwu: Minun Kiinani 1. Isän aika
    ja Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta

    VastaaPoista
  8. OOOOOoooh! Mukaan minäkin O-kirjoillani, joita löytyy:

    Raija Oranen:
    Rahasta ja rakkaudesta
    Onnesta ja autuudesta

    Joyce Carol Oates:
    Syntipukki
    Kosto: Rakkaustarina
    Haudankaivajan tytär

    Sofi Oksanen:
    Puhdistus

    Linda Olsson:
    Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

    VastaaPoista
  9. O:ta onkin hämmentävän vähän...

    Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Sonaatti Miriamille

    Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär, Kosto

    Veronique Ovalde: Mitä tiedän Vera Candidasta

    Mukavaa suven viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Puhdistus löytyy täältäkin, mutta muuten O-kirjasi ovat ainakin minulle melko vieraita.

    O:n kohdalta löytyy lisäksi
    Yoko Ogawan The Diving Pool sekä The Housekeeper and the Professor
    Sofi Oksasen Stalinin lehmät
    George Orwellin 1984
    Amos Ozin Mieheni Mikael

    VastaaPoista
  11. Sara, täytyy laittaa tuo Claran sydän korvan taakse. Nopeasti googlaamalla kuulosti kyllä tosi hyvältä! Ansiostasi myös Herbjörg Wassmo kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. <3

    Hanna, niin kuin yleensäkin, hyllystäsi löytyy myös minulle ihan tuntemattomia teoksia: :) Ja nyt jäi häiritsemään, että mistä tuo Priska-romaani on tuttu. En ole sitä kyllä varmaankaan lukenut.

    Susa, kaikilla on tuo Olsson. No onpa ainakin "tahoja", joilta lainata tarvittaessa. ;) Olitkos sinä jo lukenut Oates-kirjasi, hitsi kun en muista (sorry, niitä arvioita on vain ollut blogistaniassa niin paljon)? Kiinnostaisi mielipiteesi!

    Leena, sinullakin on vähän, mutta ilmeisen hyvää! Ainakin muistelen sinun pitäneen tosi kovasti kaikista noista kolmesta O-kirjailijasta. :)

    Zephyr, Ogawa on minulle tuntematon suuruus. Orwellia taas tietenkin kuuluisi olla hyllyssä. :) Amos Oz on minulle vähän kuin Saramago: Keltaisen kirjaston pelottavan älykäs tiiliskivikirjailija. :D Siis tämä on kokemukseen pohjautumaton mielikuva.. Samaan sarjaan menee vielä Antonio Munoz Molina, jonka Sefarad kyllä kiinnostaisi teemoiltaan.

    Mutta nyt eksyin hieman aiheesta. :D

    VastaaPoista
  12. Karoliina, voisitko ystävällisesti ilmoittaa meiliini kun olet tehnyt Ovalden kirjan. Kiinnostaa!


    (Vahvistussana: kersa;-)

    VastaaPoista
  13. Kersa onkin oikein osuva vahvistussana blogissani, etenkin tänään, kun siskon perhe on kylässä kaksine pikkulapsineen, joten kersahulinan määrä on vähintään tuplaantunut hetkeksi. :)

    Yritän kovasti muistaa ilmoittaa sinulle Ovaldesta, ja todennäköisesti muistankin, kun tulen uteliaana lukemaan paremmin arviosi, kun oma lukukokemus on takana. Nyt vain tuntuu, että milloin ihmeessä ehdin palaamaan Ovaldeen.. Toivottavasti heti elokuun alussa!

    VastaaPoista
  14. Parempi myöhään ku....

    O'Brien: Madonna
    Olki: Kirjokintaista kauneimmat , hih toi on mun mummun kirja alunperin. Pelastin talteen kun mummulaa tässä on tyhjennelty. Eikös Olki aikamoinen guru alallaan ole tai ollut? ;)

    O'Brien: Leaving Las Vegas

    Oksanen: Baby Jane
    Stalinin lehmät
    ensimmäinen luettu, pidin.
    MUTTA äidillä on Puhdistus ja olen lukenut senkin. Historia-osat luin nopeasti sen kummemmin ajattelematta läpi, raskaita mulle kun en ole historian ystävä (eikä se mun), mutta ne ihmisistä kertovat osat oli todella mielenkiintoisia. Aloitin kirjaa äidin luona kun siellä oli pieni sukumme kylässä ja olin lukenut parikymmentä sivua, kun pystyssä oli jo suuri sukkahousukeskustelu. Enoni oli sitä mieltä, että sukkia vietiin täältäkin Viroon siksi, ettei niitä ollut, mutta minä olin sitä mieltä, että mukana oli myös tavoite olla kaiken kurjuuden keskellä naisellinen ja kaunis. Äitini oli samaa mieltä. Tyttäreni oli silloin ehkä 11 eikä ymmärtänyt ollenkaan, miksi keskustelimme jostain sukkahousuista. Pidin kirjasta, mutta silti siinä oli osia, joita äitini minulle selitti, jotain kielellisiä tehokeinoja. Myöhemmin kävi niin, että ystäväni ihmetteli samaa keinoa kirjassa, piti sitä ärsyttävänä, ja minä vuorostaan pääsin selittämään, mitä se tarkoitti. :) Olen myös harkinnut, että lukisin uudestaan, oli se niin hyvä!

    Owen: Valheellinen elämäni
    Tosta vois olla ylpeä! Kyseessä siis Cris Owen. Arvaa olenko lukenut. En tietenkään. Kirppikseltä ostin...
    -Katriina-

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...