keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kotimainen keskiviikko - Eeva Kilpi: Kuolinsiivous

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous.
Kustantaja: WSOY, 2012.
Sivuja: 117.
Genre: Päiväkirjamerkintöihin perustuva ajatuskokoelma.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"29.7. Maanantai. Metsässä. Syyskesän helle.

Ota minut syliisi, äiti, ja pidä siinä,
vie minut sinne minne itse olet menossa.
Minä en pelkää kuolemaa, eivät perhoset pelkää,
mutta miten jaksaa elää tämän ahdistuksen kanssa
päivästä toiseen, alituisessa alakulossa.
Ota minut syliisi, äiti,
ja vie minut mennessäsi.
Ota mukaan, äiti.
Kesä loppuu kohta.
Miten käy meidän perhosten?
Miten meidän lasten?
(1985)"


Voi, kun olen onnellinen siitä, että nappasin tämän pienen suuren kirjan bestsellerhyllystä viime kirjastokäynnillä! Eeva Kilpi on kiinnostanut minua kauan. Vaikka olen huono runoihminen, olen lumoutunut useista hänen viisaista runoistaan ja lisäksi hänen persoonastaan - mitä siitä on julkisuuteen tihkunut tai olen kuvitellut tihkuvan. Mutta tätä ennen en ole lukenut häneltä yhtään kokonaista teosta.

Minulle on tullut viime vuosina vahva kaipuu vanhojen ja viisaiden naisten ajatusten pariin. Melkeinpä koskettavimmat lukuhetket olen kokenut esimerkiksi Märta Tikkasen, Merete Mazzarellan, Aila Meriluodon ja nyt Eeva Kilven ei-fiktiivisiä tekstejä lukiessani. Odotan edelleen myös sitä Vivi-Ann Sjögrenin tuotannon korkkaamista, mistä olen puhunut jo kauan.

Tätä Kuolinsiivousta aloittaessani olin ensin vähän hämilläni: näistä hyvin lyhyistä ja irrallisistakin merkinnöistäkö pitäisi saada jonkinlainen tolkku ja ehyt lukukokemus? Mutta sitten niin kävi ihan itsestään. Olisin toki lukenut mielelläni laajemminkin Kilven ajatuksista ja tuntemuksista, mutta tämä oli joka tapauksessa ihana pieni kirjanen, joka taas osaltaan sysäsi tämän syksyn lukujumiani taakseni. Lyhyitä merkintöjä, runoja ja aforismeja oli helppo lueskella pienissäkin väleissä, mutta ne saivat idulle paljon muitakin ajatuksia ja mielleyhtymiä.

"22.12. Klo 5.05. Elämähän on täynnä paradokseja. Vatsa on ruoansulatusta varten eikä siedä ruokaa. Olen kasvissyöjä enkä erityisemmin pidä kasviksista. Toiset kaipaavat ihmissuhdetta voidakseen riidellä, he eivät pysy terveinä ilman riitaa (väitti isä äidistä!). Jotkut ovat maailmanparantajia koko ikänsä, mutta inhoavat ihmisiä. Minä kärsin yksinäisyydestä, mutta en siedä seuraa. (2005)"

Sen huomaan joskus näissä pitkän elämän jalostamissa "naisissani", että minun on vaikea samastua heidän kokemuksiinsa vanhuudesta. Se lienee ihan luonnollista, mutta myös jossakin määrin turhauttavaa. Pitäisi pystyä solahtamaan vaikka minkälaisiin nahkoihin, ainakin jos yritän olla kirjailija. 

Olen ehkä kieltäymyksen tilassa, sillä haluan ajatella, että vanhuus on ihanan rauhallista aikaa kiireen ja turhuuksien pudottua pois. Tätä teosta ja esimerkiksi Aila Meriluodon Tältä kohtaa -päiväkirjamuistelmaa lukiessani olen kuitenkin ollut pakotettu kohtaamaan sen, ettei vanhuudesta lainkaan välttämättä nauti, vaan pikemmin päinvastoin. Että siihen kuuluu olennaisena osana paitsi kaihoa, surkuttelua ja surua myös kolotuksia, tykytyksiä ja muita vaivoja. Kai hölmöyksissäni en ole osannut edes ajatella vanhenemisen fyysistä puolta, tai en ole halunnut siihen vielä valmistautua.

"29.10. Maanantai klo 7.40. Pimeää.
Vanhuus on päivittäinen haaste.
(2001)" 

Ikäerosta ja ajottaisista samastumisongelmista huolimatta nautin kuitenkin näistä kirjoista suunnattomasti ja nyökyttelen lukiessani huomattavasti useammin kuin kohottelen hämmästyneenä kulmiani. Eeva Kilpi tuntuu sukulaissielulta paitsi monien kirjoittamiseen ja olemiseen liittyvien ajatustensa - ja melkein saman syntymäpäivän - myös eläinten ja luonnonsuojelua koskevien mielipiteidensä ansiosta.

"12.6. Luonto ei tarvitse mitään muuta kuin että se jätetään rauhaan. (1985)"

Luonnon, eläinten ja vanhenemisen lisäksi Kilpi tekee merkintöjä luonnollisesti kirjoittamisesta, mutta hyvin paljon myös yksinäisyydestä ja läheisten ikävästään. Jo kuolleet vanhemmat ovat paljon esillä, samoin lapset, jo aikuiset pojat, joiden kanssa suhteet ovat välillä solmussa, mikä surettaa kirjailijaa paljon. Rivien välistä ja Kilven itsensä suoraan sanomanakin voi lukea, että hänkään ei ole helppo äiti tai läheinen.

Lastensa ja vanhempiensa lisäksi Kilpi kaipaa lapsuutensa maisemia, Hiitolaa, menetettyä Karjalaa. Tästä hän onkin tunnettu ja suuri osa hänen tuotannostaan käsittelee evakkoutta. Kilpi tuntuu läheiseltä tämänkin vuoksi, minulle niin sanottuna kolmannen polven evakkona. Ja nyt - etenkin nyt - haluan lukea lisääkin Kilpeä. Ainakin hänen muistelmansa, toki fiktiotakin. Olen iloinen siitä, että juuri nyt ilmestyi tämä pieni, surullisen kaunis kirja, joka osui eteeni kirjastossa ja avasi uuden kirjailijasuhteen elämääni.

Fanaattisena puuihmisenä täytyy vielä ihastella kirjan hurmaavaa kantta, jonka kuva muistuttaa minua erään rakkaan kaulakoruni puusta. En valitettavasti ole varma kannen tekijästä, sillä ilmeisesti kirjaston tarra peittää tuon tiedon minulta ja netistä löydän ainakin kahta eri nimeä.

"18.6. Tiistai. Kaunis aamu. Mielialani asiallinen. Mutta tuntuu, että se ei ikään kuin riitä. Missä on entinen hurmioni, jonka koin täällä metsän ja kesän sylissä? Iltapäivällä sade ja ukkonen. Kirjoitin 3 liuskaa. Illalla kostea helle. Sahasin puita, lämmitin saunan, tein vastan, peseydyin, kylvin ja uin. On tyyni, hyvä olo. (1985)"

Kuolinsiivouksesta on kirjoittanut myös Jenni.

Osallistun tällä teoksella Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.

24 kommenttia:

  1. Eeva Kilven runot lohduttivat minua jo yläasteella. Täytyisikin hankkia tämä teos pian itsellekin luettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, Kilven runot ovat kyllä sellaisia, joita minäkin muistan vuosien takaa. Ja sitten olen löytänyt niitä uudelleen ja niistä uusia sävyjä aikuisena. Ihania ne ovat, mutta nyt minua kiinnostavat etenkin hänen muistelmansa ja romaanit!

      Poista
  2. Voih, Eeva Kilpi! Olen lukenut vasta yhden runokokoelman ja hajanaisia runoja netistä, mutta aion ehdottomasti lukea häneltä lisää. Tämä kirja vaikuttaa oikein lupaavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, niin minäkin! Tämä oli minusta kauhean kiva, vaikka rakenne on aika erikoinen ja kesti hetken tottua siihen. Lopulta pidin ratkaisua, vuodenkiertoa jne., hyvin viehättävänä.

      Poista
  3. Taisin innostua jo Jennin kirjoituksen perusteella. Nyt tietysti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, hyvä etten onnistunut ainakaan sammuttamaan innostusta. :D

      Poista
  4. Voi, kirjoitit tästä niin hyvin. Minun on pakko tämä ostaa omaksi. Olit valinnut hyvät kohdat ja kiinnostavasti liitit teoksen omaan kirjailijuuteesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna, sinä Kilpi-tuntija! <3

      Oli ihan kauheasti kohtia, joita olisi voinut valita. Kirkkaiksi hioutuneita timantteja. Vaikka olisivatkin hetkessä kirjoitettuja, jokapäiväisiä merkintöjä, niistä näkee, että ajatukset ovat hioutuneet vuosikymmenien saatossa.

      Minäkin voisin tulevaisuudessa mielelläni kerätä Kilpeä omaankin hyllyyni.

      Poista
  5. Vanhoista ja viisaista naisista: oletko tutustunut Kyllikki Villan tuotantoon? Minä olen pitänyt todella paljon sekä hänen matkapäiväkirjoistaan (Vanhan rouvan lokikirja) että runokirjoistaan (Ei eilistä, ei huomista ja Koipitoipilas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenhuiske, Villa on itse asiassa yksi heistä, joihin en ole vielä tutustunut, mutta olen sitä kyllä suunnitellut ja siitä haaveillut. Hänen teoksiaan on kovasti kehuttu ja esittelyjen perusteella ne tosiaan menevät tähän samaan, ihanaan sarjaan.

      Kiitos suosituksesta ja muistutuksesta!

      Poista
  6. Minäkään en ole lukenut Kilveltä yhtään kokonaista teosta, mutta yksittäisistä runoista olen pitänyt valtavasti. Tästä Kuolinsiivouksesta kiinnostuin jo Jennin kirjoituksen perusteella, ja nyt taas uudelleen. Kaikki mitä kirjoitat vanhoista viisaista naisista ja Kilven teemoista kuulostaa siltä, että kirja uppoaisi minuun - samoin nuo lainaamasi kohdat.

    Samalla tuli suuri into perehtyä vihdoin oikein kunnolla Kilven runoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, minäkin uskon, että tämä olisi ihan sinun juttusi. Tai Kilpi ylipäätään. Ja minä mietin ihan samoin, että pitäisi nyt ostaa tai lainata Kilven kokonaisia runoteoksia, sillä hän onnistuu runoillaan koskettamaan enemmän kuin moni muu.

      Poista
  7. Tämän julkaisu on mennyt minulta aivan ohi! Kiitos paljon, että otit teoksen esille. Kuulostaa jotenkin siltä, mitä olen kaivannut jo pitkään. Edesmenneen äitini Kilpi-kokoelmat ovat 400 kilometrin päässä, ja kaipuuta lievittääkseni olen joutunut uusimaan kirjastosta lainaamaani Kiitos eilisestä jo useaan otteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, hienoa että "löysit" kirjan tätä kautta! Ja ihana kuulla, että olet perinyt Kilpi-rakkauden äidiltäsi. Täytyypä tutustua myös tuohon Kiitos eilisestä -teokseen.

      Poista
  8. Vaikuttavaa! Kilven kynä ei selvästikään ole ruosteessa.

    Minäkin olen puuhöperö, voisin kerätä puuaiheisia kansikuvia jos kukkaro kestäisi... :D

    Sinulla on siis kaikki Vivi-Annin ihanat kirjat edessäsi vielä! Sjögren on yksi ehdottomista lemppareistani jonka kirjojen ääreen on aina yhtä hienoa palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, ei varmasti ole ruosteessa! Tässä on mukana merkintöjä yli 25 vuoden ajalta, mutta tuoreimmat ovat aivan yhtä teräviä kuin aikaisemmat.

      Kiva kuulla, että on muitakin puufaneja. Puut ovat minun mereni (tapaan sanoa niille, jotka vaikuttuvat kovasti merestä, mitä minä taas en osaa ihan samalla tavalla).

      Kyllä, minulla on Sjögrenit kaikki vielä lukematta ja suorastaan hykertelen käsiäni niitä odotellessa! Omassa hyllyssäkin niitä on kolme, joten pääsen jo niillä hyvään alkuun. :)

      Poista
  9. Oi kuinka kiva, että kirjoitit Eeva Kilvestä. Taidan olla jo sen ikäinen, että olen ehtinyt lukea varmaan melkein koko hänen tuotantonsa. Ikä ei taida tässä merkitä mitään, sillä olin todella nuori, kun aloitin, olisiko ollut Tamaralla. Elämä edestakaisin, Se mitä ei koskaan sanota....runoteoket, kaikki ovat hyviä, kannattaa tutustua tähän viisaaseen naiseen. Luen tässä juuri juttua Kilvestä eräästä naistenlehdestä, lehden parasta muuten, mutta tuota uusinta kirjaa en ole vielä hankkinut. Luin siis arvostelusi toistaiseksi hyppien rivien yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarissa, eikö olekin? :) Kilpeä varmasti voi lukea vaikka kuinka nuoret - muistan ystävien suositelleen hänen romaanejaan jo lukiossa vai oliko jopa yläkoulussa. Mutta tosiaan, kaikkeen vanhuuden kuvailuun en onnistu samastumaan ja se (kuvailu) jotenkin masentaa minua. Ongelma on kuitenkin minun, ei kirjailijan. :)

      Kiitos teossuosituksista!

      Poista
  10. Minäkin ihastuin tähän Kuolinsiivoukseen. Sellainen kirja johon voin palata. Mielenkiintoista muuten, kuinka mainitsit 'kolmannen polven evakkouden'. Kuinka evakkous säilyy, tietenkin muuttuneena, jonkinlaisena osana identiteettiä. Tai ainakin tietoisuus siitä ei katoa nopeasti. Minun isäni oli pikkuvauva, kun perhe joutui lähtemään Laatokan rannalta. Vasta nyt, yli kolmekymppisenä, olen alkanut miettimään mitä tapahtui ja mitä jäi taakse. Kaipuuta, joka oli aina läsnä kotona omassakin lapsuudessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, tähän voisi tosiaan palata. Jos tämä olisi omana, kirjaa voisi pitää vaikka yöpöydällä ja lukea aamuisin sen päivän mietteet - teos kun on niin mukavasti jaettu vuoden jokaiselle päivälle.

      Mielenkiintoista kuulla taustastasi ja samansuuntaisista kokemuksista. Minä kirjoitin aikanaan graduni toisen polven maahanmuuttajien kulttuurisesta identiteetistä, diasporisuudesta ja transnationalisuudesta, ja hoksasin oikeastaan siinä kirjoittaessani vasta, että tavallaan olen kolmannen polven, jos en nyt maahanmuuttaja, niin pakolainen minäkin. Kyllä se vaikuttaa identiteettiin, määrä riippuu toki yksilöstä. Minä olen kova kaihoamaan ja nostalgisoimaan, ja vaikken poliittisesti ole Karjalan palauttamisesta selkeästi mitään mieltä, pidän mummin kotipaikkaa rajan takana eräänlaisena Shangri-Lana ja olen siitä osasta suvun historiaa loputtoman kiinnostunut.

      Poista
  11. Minäkin olen näiden samojen naisten lumoissa, Kilpi, Mazzarrella, Meriluoto ja viimeisenä Tikka. Merenhuisk tuossa yläpuolella lisäsi listaan vielä Kyllikki Villan, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

    Lienee ihan luonnollista, ettet sinä osaa eläyyä vanhuuden vaivoihin, etkä niitä vielä ajattele. Aika aikaansa kutankin.

    Suosittelen Kilveltä "Naisen päiväkirjaa", joka teki minuun valtavan vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, meillä on tosiaan samoja suosikkeja. Eeva Tikka ilman muuta myös, mutta keskityin tässä pohtimaan tällaisia ei-fiktiivisiä teoksia rupatelleita ja pohdiskelleita kirjailijoita. Voi, kun Tikkakin kirjoittaisi vielä jotakin muistelma- tai esseetyylistä! Ja tuohon Kyllikki Villaan lupaan tosiaan myös tutustua, kiitos sinullekin suosituksesta - samoin kuin Naisen päiväkirja -vinkistä.

      On se varmaan luonnollista, etten pysty eläytymään vanhuuden vaivoihin, mutta minua häiritsee, kun en saa siitä "kiinni" ja sekin, että tämä juonne tekee joistakin muuten nautittavista kirjoista minulle vähän masentavia. Ei tosiaankaan sillä, etteikö elämän varjopuolista saisi kirjoittaa, mutta jotenkin tämä seesteisen vanhuuden mielikuvan romahduttaminen on minulle kova paikka.

      Poista
    2. Mullakin on samoja suosikkeja, ja haluan lisätä listaan ainakin Märta Tikkasen! :) Kävin jo aiemmin lukemassa tämän bloggauksesi, Karoliina, ja keskustelun ja iloitsin molemmista. Ihana Eeva Kilpi ja ihanat muut viisaat, ikiaikaiset naiset! Kuolinsiivous on todellakin kirja, joka kannattaa hankkia omaksi, jotta siihen voi palata kauniiden sanojen, hienon kielen, lohdun tarpeessa. Vaikka kirjan nimi on lohduton, mielestäni teos oli lohdullinen, niistä vanhuudenvaivoista huolimatta. Eeva Kilpi kirjoittaa jotenkin niin kirkkaasti ja rehellisesti, ettei voi kuin ihailla. Ajattoman viisaita muttei tylsiä tai viisastelevia teoksia lukiessa mulla on aina sellainen olo, ettei muunlaisia kirjoja tarvitakaan. (Onneksi niitä kuitenkin on.)

      Poista
    3. Jenni, Märtahan on (luonnollisesti) listalla - ensimmäisenä. :) Ja kyllä, tämä on lohdullinen kirja. Jos mieli on tuossa iässä noin kirkas, on siitä oltava lohtua ruumiin vaivoista huolimatta.

      Ihan sama, minäkin ajattelin tätä lukiessani, että miksi edes lukisin enää muuta kuin näitä viisaita naisia, mutta joo. :) Ehkä luen kuitenkin (ja olen esim. nyt tosi fiiliksissä siitä Linnuntietä-tiiliskivestä).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...