Tenavatiistai - Pija Lindenbaum: Henna hiipii piiloon

Pija Lindenbaum: Henna hiipii piiloon (Gittan gömmer bort sej).
Kustantaja: WSOY, 2012.
Suomentanut: Anna Kervinen.
Sivuja: 26.
Genre: Lasten kuvakirja.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Mutta kun hän yrittää kantaa lasta, se jotenkin tipahtaa lattialle.
Ja nyt se parkuu hirveän kovaa.
Puuma ryntää huoneeseen.
Hän näkee Hennan ja hoitolapsen ja kuhmun otsassa.
- MITÄ SINÄ OLET MENNYT TEKEMÄÄN! hän huutaa.
Hennasta tuntuu kuin hän muuttuisi jääksi."

Meillä ei ollut luettu tätä ennen Pija Lindenbaumin kirjoja, vaikka tämä palkittu ja ylistetty kirjailija on ollut hyvin tuottelias ja monet hänen kuvakirjoistaan on myös suomennettu. Kun luin esittelyn tästä Henna hiipii piiloon -teoksesta, kiinnostuin kuitenkin heti, koska se kuulosti niin osuvalta tyttärellemme, joka ujostelee vieraita aikuisia ja jolle heidän kovasanaisuutensa olisi suunnileen maailmanloppu.

Kirjan tarinassa Henna menee kylään samassa rapussa asuvan Martan luo. Martta ei ole hoidossa päiväkodissa, vaan hänen kotonaan on nuori lastenhoitaja ja Martan lisäksi kaksi pientä hoitolasta. Henna ihailee Martan hoitajaa, eli "isoa tyttöä", jonka nimi on Puuma. Hieman muuten ihmettelen tuota nimivalintaa, sillä puumahan tarkoittaa nykyisin aika yleismaailmallisesti vanhahkoa naista, joka on mieltynyt nuorempiin miehiin. Luulisi, että myös Ruotsissa (tarkistin, että tytön nimi on Puma myös alkukielisessä versiossa). Meidän lapsiamme Puuma-nimi ei tietenkään haitannut. He kiinnittivät huomion vain siihen, että hoitaja näyttää heidän nuoremmalta tädiltään.

Hennan kaveri Martta on vilkas tyttö, joka keksii mielellään luvatonta tekemistä. Henna olisi varovaisempi ja kuuliaisempi, mutta tottelee kiltisti leikinjohtajaa. Sitten kuitenkin tapahtuu se kauhea. Tytöt ovat luvatta herättäneet pienet hoitolapset ja nostaneet nämä pois pinnasängystä. Leikin lopuksi pikkuiset pitäisi kuitenkin saada takaisin sänkyynsä, ja kun Henna yrittää kantaa toista, hän pudottaa lapsen, joka lyö päänsä ja saa kuhmun.

Hennan ihailema Puuma säntää huoneeseen vihaisena ja huutaa Hennalle. Henna säikähtää kuollakseen ja karkaa omaan kotiinsa, jossa vetäytyy murheellisena pimeään vaatehuoneeseen häpeämään. Paha mieli vähän unohtuu, kun seuraksi ilmestyy hupsuja (mielikuvitus)eläimiä. Sitten Puuma tuleekin jo leppyneenä hoitolapsineen kutsumaan Hennan alakertaan jäätelölle. Kaikki on taas hyvin.

Pidän yleensäkin tällaisista realistisista lastenkirjoista, joissa käsitellään arkisia, lasta ehkä hämmentäviä tilanteita. No okei, mukana olivat nuo mielikuvituseläimet - minusta aika irrallaan muusta tarinasta, mutta eivät lapset niitä ainakaan kyseenalaistaneet. Koska lapset pitivät tästä kirjasta, lainasimme kirjastosta kymmenisen vuotta aiemmin ilmestyineitä muita Henna-kirjoja: Henna ja harmaat sudet; Henna ja hurjat hirvet; sekä Henna ja pässinpäät. Näissä vanhemmissa kirjoissa mielikuvitus onkin paljon suuremmassa roolissa. Vain alkuasetelma on realistinen ja jollakin tavalla vaikea, ja sitten Henna uppoutuu pelastavaan mielikuvitusmaailmaansa, jonka tapahtumista rakentuu kirjojen tarina.

Ihan kivoja nuo vanhemmatkin Hennat olivat - etenkin Harmaat sudet - mutta Stellan kanssa olimme molemmat sitä mieltä, että Henna hiipii piiloon oli näistä paras. Stella selvästi samastui Hennaan, niin kuin olin arvellutkin. Kirjan lukemisen myötä saimme aikaan myös hyvän keskustelun siitä, miten muutkin aikuiset kuin omat vanhemmat saattavat korottaa ääntään, kun menettävät malttinsa tai säikähtävät, mutta sitä ei tarvitse lapsen pelätä. Ristiriitaisesti muuten kotona Stellaa saa komentaa pää punaisena ilman reaktiota, vaikka hän muita aikuisia säikkyykin. Pikkuveli sen sijaan säikähtää herkemmin vanhempien komentamista, mutta on kodin ulkopuolella reippaampi ja rohkeampi. 

Hänkin silti piti tästä kirjasta.

Lindenbaum on tehtaillut kuvakirjoja yli 20 vuotta ja on tosiaan voittanut lukuisia tunnustuksia, kuten arvostetut August- ja Astrid Lindgren -palkinnot - joista ensimmäinen tuli juuri Henna ja harmaat sudet -kirjasta. Näiden nyt lukemiemme teosten perusteella minäkin pidän hänen kirjoistaan, joskin tämä tuorein ja realistisin oli selvästi eniten mieleeni. Hänen kuvitustyylinsä on minun makuuni ihmishahmojen kohdalla vähän turhan "ruma", mutta kyllä näissä värikylläisissä kuvissa on oma viehätyksensä. Kustantaja saa kiitokset hyvästä paperilaadusta ja painojäljestä.

Hennan hiipimisestä piiloon on kirjoittanut myös Rouva Huu, ja Viivi on blogannut Lindenbaumin kirjasta Pikku-Litti ja lempparieno.