Vuosi lähenee loppuaan. Päivitin juuri äsken luettujen listaani, ja harmittelin, kun en tänä vuonna ole enää listannut lukemisiani kuukausittain. Sitä paitsi viime vuodesta jäi tekemättä vuoden luettujen -koontipostaus kokonaan. Olenkin ajatellut, että tammikuussa 2016 referoin ehkä kaksi vuotta kerralla.
Ehkä. Aina saa haaveilla. :)
Haaveilen myös listaavani kirjahyllyjemme kirjat ja pitäväni listaa jatkossa ajan tasalla. Nyt se listaus pitäisi nimittäin tehdä, kun pitkästä aikaa kävin läpi kodin kirjat ja järjestelin hyllyt. Nimikkeet vähenivät ehkä 2000:sta 1500:aan, mutta vieläkin kirjoja riittää, niin kuin pitääkin. Mutta kokemuksesta tiedän, että hyllyt todennäköisesti ajautuvat takaisin kaaoksen tilaan ennemmin tai myöhemmin.
Lukusyksyni on ollut aika hajanainen. Työkseni lukeminen loppui yhtäkkiä, kun aloitin uuden työn Bonnierin uuden Type & Tell -omakustannepalvelun maajohtajana lokakuun alussa (palvelu lanseerataan Suomessa maaliskuussa 2016). Vaikka olin kauan haaveillut tilanteesta, jossa saisin lukea mitä ja milloin huvittaa, on tämä oikeastaan ollut vähän vaikeaakin. On ollut vaikea löytää uusi lukemisen rytmi ja rutiini, kun se ei enää kuulu velvollisuuksiin.
Olen hyppinyt vähän sinne sun tänne, mitä nyt lasten kanssa on luettu vanhaan malliin iltasatukirjoja kerralla alusta loppuun. Itseäni varten olen lueskellut paljon tietokirjallisuutta liittyen seuraavan romaanini taustatyöhön ja jonkin verran siihen aikakauteen sijoittuvia romaanejakin. Uutuudet polttelevat aina myös, ja olen pyrkinyt keskittymään niissä ensisijaisesti ystävien kirjoihin, joita on kiva lukea, ja vähän tuntuu, että pitääkin. Ainakin ostaa. :)
Välillä olen taas lukenut jotakin erityisen ajankohtaista, kuten Finlandia-ehdokkaita, tai hyödyllistä, kuten ruotsinkielistä kirjallisuutta, kun työssäni hyödyttävä ruotsin taito kaipaa vähän vetreytystä. Tästä kaikesta johtuen jotkut kirjat ovat roikkuneet mukanani pitkin syksyä, vaikka ne hyvyytensä puolesta olisivat ansainneet tulla luetuksi heti.
Tällä hetkellä luen Pasi Pekkolan erinomaisen kulkevalta ja koskettavalta tuntuvaa Lohikäärmeen värit -romaania (ja hauskasti huomasin lukeneeni Pasin edellistä romaania tasan kaksi vuotta sitten), Aino Acktén kirjeenvaihtoa sekä Merete Mazzarellaa på svenska. Ja selailen yhtä sun toista tietokirjaa sekä luen lapsille kolme eri teosta iltasatuna (kummallekin yhtä omaa ja lisäksi yhtä yhteistä).
Tämän syksyn kirjoista odotan vielä esimerkiksi Jonathan Franzenin Purityn sekä Liane Moriartyn Mustien valkeiden valheiden lukemista. Mutta niin se jo kirjakevät 2016:kin kolkuttelee ovella. Kustantajien uutuusluettelot ovat ilmestyneet aikaa sitten, ja kiinnostavia ennakkokappaleita postitellaan. Ihanaa kun saa alkaa jo seuraavaakin lukukautta suunnitella!
Mutta jos lukeminen on tänä syksynä ollut jokseenkin hajanaista ja jäsentelemätöntä, sitä järjestelmällisemmällä innolla olen käynyt muun kulttuurin kimppuun. Uuden työn myötä minulla on enemmän "kulttuurirahaa" ja vapaa-aikaa, ja olen käynyt teatterissa, konserteissa, leffassa ja Museokortti tanassa taidenäyttelyissä, sekä hankkinut lippuja ja kausikortteja ensi vuodellekin. Toki tapahtumia on ollut myös suurimpaan rakkauteeni kirjallisuuteen liittyen: esimerkiksi Helsingin kirjamessut, kirjalliset salongit ja lukupiirit Ekbergillä sekä Bloggariklubit, joilla yhdistellään kirjallisuus- ja teatterinautintoja.
Toissa kerralla pääsimme Kansallisteatterin kulissien taakse mielenkiintoiselle kierrokselle ja kuulemaan lavastajan sekä puvustajan mietteitä sekä kirjailija Katja Kettua ennen illan Nummisuutarit-näytelmää (jota minä en valitettavasti päässyt katsomaan, kun olin jo ostanut samalle illalle liput Musiikkitaloon Laura Mvulan konserttiin). Viime Bloggariklubilla kuultiin glögin äärellä sanavalmiita taiteilijoita: kirjailijoista Miina Supista sekä Hannu Mäkelää, ohjaajista Paavo Westerbergiä ja Milja Sarkolaa, jonka ohjaamaa, Heini Junkkaalan kirjoittamaa näytelmää Olipa kerran minä menimme vielä katsomaan.
Olipa kerran minä oli teatterisyksyni parhaita kokemuksia. Yhtä aikaa naurattavan hauska, piinallisen tunnistettava, myötähävettävä ja surullinen -- eikä pitkästä kestostaan huolimatta pitkästyttänyt hetkeäkään.
Toisen mahtavan näytelmän kävin katsomassa edeltävällä viikolla, senkin Kansallisteatterissa. Duncan MacMillanin Keuhkot-tekstin ohjannut Juha Jokela on löytänyt hienosti yhteen toimivan parin lavalle: Ria Katajan ja Mikko Nousiaisen. Pienessä Willensaunassa ilman lavasteita, äänitehosteita tai muita efektejä näyttelijät vain puhuvat ja ovat läsnä läpi näytelmän. Keuhkot on sekin paitsi koskettava, ärsyttävä ja samastuttava myös (minut) yllättäen hauska. Näyttelijät ovat hyvin aidon oloisia, ja tosiaan heidän yhteistyönsä tuntuu luontevalta ja saumattomalta.
Molemmat nämä näytelmät ovat ohjelmistossa vielä, ensi vuoden puolellakin. Käykää ihmeessä katsomassa -- ja nauttikaa muutenkin kulttuurista. Käykää tapahtumissa, näytelmissä ja näyttelyissä katsomassa ja kuulemassa taiteilijoita ja heidän töitään, ostakaa lippuja, kirjoja ja taidetta, tukekaa kulttuuria ja sen tekijöitä -- saatte siitä itse paljon tänä monella tapaa pimeänä aikana, ja samalla varmistatte monipuolisen kulttuuritarjonnan säilymisen.
Tunnelmallista joulun odotusta!
Ehkä. Aina saa haaveilla. :)
Haaveilen myös listaavani kirjahyllyjemme kirjat ja pitäväni listaa jatkossa ajan tasalla. Nyt se listaus pitäisi nimittäin tehdä, kun pitkästä aikaa kävin läpi kodin kirjat ja järjestelin hyllyt. Nimikkeet vähenivät ehkä 2000:sta 1500:aan, mutta vieläkin kirjoja riittää, niin kuin pitääkin. Mutta kokemuksesta tiedän, että hyllyt todennäköisesti ajautuvat takaisin kaaoksen tilaan ennemmin tai myöhemmin.
Lukusyksyni on ollut aika hajanainen. Työkseni lukeminen loppui yhtäkkiä, kun aloitin uuden työn Bonnierin uuden Type & Tell -omakustannepalvelun maajohtajana lokakuun alussa (palvelu lanseerataan Suomessa maaliskuussa 2016). Vaikka olin kauan haaveillut tilanteesta, jossa saisin lukea mitä ja milloin huvittaa, on tämä oikeastaan ollut vähän vaikeaakin. On ollut vaikea löytää uusi lukemisen rytmi ja rutiini, kun se ei enää kuulu velvollisuuksiin.
Olen hyppinyt vähän sinne sun tänne, mitä nyt lasten kanssa on luettu vanhaan malliin iltasatukirjoja kerralla alusta loppuun. Itseäni varten olen lueskellut paljon tietokirjallisuutta liittyen seuraavan romaanini taustatyöhön ja jonkin verran siihen aikakauteen sijoittuvia romaanejakin. Uutuudet polttelevat aina myös, ja olen pyrkinyt keskittymään niissä ensisijaisesti ystävien kirjoihin, joita on kiva lukea, ja vähän tuntuu, että pitääkin. Ainakin ostaa. :)
Välillä olen taas lukenut jotakin erityisen ajankohtaista, kuten Finlandia-ehdokkaita, tai hyödyllistä, kuten ruotsinkielistä kirjallisuutta, kun työssäni hyödyttävä ruotsin taito kaipaa vähän vetreytystä. Tästä kaikesta johtuen jotkut kirjat ovat roikkuneet mukanani pitkin syksyä, vaikka ne hyvyytensä puolesta olisivat ansainneet tulla luetuksi heti.
Tällä hetkellä luen Pasi Pekkolan erinomaisen kulkevalta ja koskettavalta tuntuvaa Lohikäärmeen värit -romaania (ja hauskasti huomasin lukeneeni Pasin edellistä romaania tasan kaksi vuotta sitten), Aino Acktén kirjeenvaihtoa sekä Merete Mazzarellaa på svenska. Ja selailen yhtä sun toista tietokirjaa sekä luen lapsille kolme eri teosta iltasatuna (kummallekin yhtä omaa ja lisäksi yhtä yhteistä).
Tämän syksyn kirjoista odotan vielä esimerkiksi Jonathan Franzenin Purityn sekä Liane Moriartyn Mustien valkeiden valheiden lukemista. Mutta niin se jo kirjakevät 2016:kin kolkuttelee ovella. Kustantajien uutuusluettelot ovat ilmestyneet aikaa sitten, ja kiinnostavia ennakkokappaleita postitellaan. Ihanaa kun saa alkaa jo seuraavaakin lukukautta suunnitella!
Mutta jos lukeminen on tänä syksynä ollut jokseenkin hajanaista ja jäsentelemätöntä, sitä järjestelmällisemmällä innolla olen käynyt muun kulttuurin kimppuun. Uuden työn myötä minulla on enemmän "kulttuurirahaa" ja vapaa-aikaa, ja olen käynyt teatterissa, konserteissa, leffassa ja Museokortti tanassa taidenäyttelyissä, sekä hankkinut lippuja ja kausikortteja ensi vuodellekin. Toki tapahtumia on ollut myös suurimpaan rakkauteeni kirjallisuuteen liittyen: esimerkiksi Helsingin kirjamessut, kirjalliset salongit ja lukupiirit Ekbergillä sekä Bloggariklubit, joilla yhdistellään kirjallisuus- ja teatterinautintoja.
Toissa kerralla pääsimme Kansallisteatterin kulissien taakse mielenkiintoiselle kierrokselle ja kuulemaan lavastajan sekä puvustajan mietteitä sekä kirjailija Katja Kettua ennen illan Nummisuutarit-näytelmää (jota minä en valitettavasti päässyt katsomaan, kun olin jo ostanut samalle illalle liput Musiikkitaloon Laura Mvulan konserttiin). Viime Bloggariklubilla kuultiin glögin äärellä sanavalmiita taiteilijoita: kirjailijoista Miina Supista sekä Hannu Mäkelää, ohjaajista Paavo Westerbergiä ja Milja Sarkolaa, jonka ohjaamaa, Heini Junkkaalan kirjoittamaa näytelmää Olipa kerran minä menimme vielä katsomaan.
Olipa kerran minä oli teatterisyksyni parhaita kokemuksia. Yhtä aikaa naurattavan hauska, piinallisen tunnistettava, myötähävettävä ja surullinen -- eikä pitkästä kestostaan huolimatta pitkästyttänyt hetkeäkään.
Toisen mahtavan näytelmän kävin katsomassa edeltävällä viikolla, senkin Kansallisteatterissa. Duncan MacMillanin Keuhkot-tekstin ohjannut Juha Jokela on löytänyt hienosti yhteen toimivan parin lavalle: Ria Katajan ja Mikko Nousiaisen. Pienessä Willensaunassa ilman lavasteita, äänitehosteita tai muita efektejä näyttelijät vain puhuvat ja ovat läsnä läpi näytelmän. Keuhkot on sekin paitsi koskettava, ärsyttävä ja samastuttava myös (minut) yllättäen hauska. Näyttelijät ovat hyvin aidon oloisia, ja tosiaan heidän yhteistyönsä tuntuu luontevalta ja saumattomalta.
Molemmat nämä näytelmät ovat ohjelmistossa vielä, ensi vuoden puolellakin. Käykää ihmeessä katsomassa -- ja nauttikaa muutenkin kulttuurista. Käykää tapahtumissa, näytelmissä ja näyttelyissä katsomassa ja kuulemassa taiteilijoita ja heidän töitään, ostakaa lippuja, kirjoja ja taidetta, tukekaa kulttuuria ja sen tekijöitä -- saatte siitä itse paljon tänä monella tapaa pimeänä aikana, ja samalla varmistatte monipuolisen kulttuuritarjonnan säilymisen.
Tunnelmallista joulun odotusta!
Hauska, miten tuo Olipa kerran minä jakaa mielipiteitä. Itse en oikein päässyt siihen sisälle, sinä pidit kympillä ja samanlaista jakautumista kuului kautta linjan teatterin lämpiössä. Vähintäänkin mielenkiintoinen näytelmä siis :-)
VastaaPoista