Kalle Päätalo: Ukkosen ääni.
Kustantaja: Gummerus, 1979.
Sivuja: 639.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue esittely täältä.
Niin vain on käynyt, että Kirjava kammari on jatkanut syvää kevätuntaan ja toimii tällä hetkellä tällaisena kerran kuukaudessa päivittyvänä Päätalo-blogina. Mutta mikäs siinä! Toivon tilanteen jossain vaiheessa muuttuvan, mutta ainakaan lähiaikoina en uskalla luvata blogille löytyvän tätä enempää aikaa.
Iijoki-kimppaluvun parissa kuitenkin jatketaan entiseen malliin! Kiitos kovasti edellisen postauksen kommenteista ja tervetulotoivotuksista takaisin tänne Blogger-maailmaan, ne lämmittivät sydäntä. Nyt kuukautta myöhemmin siirrytään sarjan yhdeksännen osan, Ukkosen äänen, myötä Oulusta Iin Haminaan.
Kalle on edelleen armeijassa ja eletään välirauhan aikaa. Komppanian siirtyminen keskelle metsää tuntuu alkuun ankealta, mutta vähitellen Kalle sopeutuu muiden mukana uusiin ympyröihin. Oulun vilkkaan seuraelämän jääminen taakse tuntuu erityisen tuskaiselta, mutta löytyy Iistäkin heti alkuun tyttö -- tai nainen -- jota Kalle pääsee taluttamaan ja jonka kotonakin hän käy kyläilemässä. Nainen, oliko hän Elsa nimeltään, on selvästi ihastunut Kalleen ja toivoisi suhteelta enemmän, mutta Kalle ei kunnolla innostu asiasta.
Pian tämän jälkeen alkaakin hullu suhde armeijaparakkien sairaala-apulaisen, Ennin, kanssa. Enni valitsee Kallen uhrikseen, näin kai voisi sanoa, ja Kalle hylkää käytännössä muun elämänsä ja armeijakaverinsa. Päivät kuluvat livahdellessa Ennin kanssa sänkyyn, ja illat ja yöt he viettävät tiiviisti yhdessä. Enni on erikoinen tyyppi, jolla on hassuja tapoja ja pakkomielteitä, ja aika pian Kalle huomaa Ennin puhuvan mitä sattuu. Valehtelevan. Esimerkiksi kotipaikastaan puhuessa Enni sanoo joka kerta eri paikkakunnan nimen, eikä edes itse huomaa tätä.
Ennin ja Kallen suhde kylmää lukijaa. Eihän Kalle ole itsekään lähellekään aina kohdellut tyttöystäviään reilusti, mutta Ennin harjoittama hyväksikäyttö on silti aika hurjaa luettavaa. Enni on seksuaalisesti hyvin halukas ja ilmeisesti myös seikkailumielinen, tai ainakin esittää sellaista Kallelle, ja onhan se nuorelle miehelle vastustamaton asia -- etenkin varmaan tuohon aikaan, kun nuoret naiset olivat usein pidättyväisiä. Silti on vaikea ymmärtää, miten Kalle jatkaa suhdetta vielä senkin jälkeen, kun on saanut Ennin kiinni julmasta petoksesta, tietää tämän vetävän häntä nenästä, käyttävän hyväkseen ja nauravan selän takana.
Harmittaa Kallen puolesta, kun hyvät kaverisuhteet käytännössä unohtuvat eikä Kallelle enää kelpaa mukava karjalaisnainen Maija Hanski, jota hän on riiannut Oulussa ja joka tulee samoille parakeille töihin Kallen perässä. Maija olisi varmasti ollut hyvä nainen Kallelle, ja kyllä Kalle häntä ajatteleekin lämpimästi, mutta samalla inhottavalla tavalla pakottaa Maijan seuraamaan hyvinkin läheltä suhdetta Ennin kanssa.
No, onneksi Enni lopulta katoaa kuvioista ja Kalle saa ehkä vähän kunniaansa takaisin. Ja tapahtuu tässä kirjassa muutakin kuin naisseikkailuja, vaikka minut koukutti tällä kertaa lukemaan nimenomaan tuo Enni-suhteen jännite ja odotus siitä, miten siinä loppujen lopuksi käy. Muita mieleenjääneitä tapahtumia ovat esimerkiksi Kallea harmittanut siirto Iistä ja pioneereista Kuusamoon tykkikomppaniaan -- ja puistattavan jäätävä matka sinne --, voimiennäyttö tykinpyöriä nostettaessa, kotiloma ja tapaaminen Simosen Tyynen kanssa (voi harmi, kun nämä kaksi eivät päätyneet yhteen!) sekä tietysti siviiliinpääsyn peruuntuminen järkyttävällä tavalla taas kerran vain päiviä ennen sen koittamista. Jatkosota alkaa.
Kuusamon Kurkijärvellä Kalle muuten tapaa Heikinkallion, joka tulee vielä monessa kohtaa vastaan ja vaikuttaa oleellisella tavalla Kallen elämään myöhemmin.
Taas kerran muistutan, että minulla on tästä Ukkosen äänen lukemisesta yli puoli vuotta ja olen nyt menossa jo sarjan 14. osassa (Nuorikkoa näyttämässä). Siksi muistikuvani ovat jo osin hataria tai ainakin sekoittuneet. Jo viime osasta olen kirjoittanut, miten kamalaa oli, kun Kallen armeija-ajan ilmoitettiin jatkuvan puoli vuotta aiemmin sanottua pidempään, ja nyt oli sitten vuorossa tuo siviiliinpääsyn evääminen jatkosodan syttymisen vuoksi. Luulen, että nämä kaksi tapahtumaa menevät minulla keskenään vähän sekaisin, enkä ole enää varma, kumpi niistä sijoittui Hiltu-Jakin tapaamisen kanssa lähekkäin... Vai molemmat? Näissä saa auttaa ja minua oikoa ihan huoletta, jos teen teksteissäni asiavirheitä! Tiedän, että moni teistä osaa nämä kirjat minua huomattavasti paremmin ulkoa.
Ukkosen ääni ei ehkä nouse arvoasteikollani ihan Iijoki-sarjan ensimmäisen neljänneksen osien tasolle, mutta se veti minua mukanaan jo ihan eri tavalla kuin kaksi edeltävää armeija-aikoihin osuvaa sarjan kirjaa. Kuukauden päästä, vappuviikolla, päästäänkin jo varsinaiseen sotaan ja rintamallekin Kallen kanssa, kun käsittelyssä on sarjan kymmenes osa Liekkejä laulumailla.
Siihen saakka kaunista kevättä tai ainakin sen uutta odotusta näin takatalven keskellä!
Kustantaja: Gummerus, 1979.
Sivuja: 639.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue esittely täältä.
Niin vain on käynyt, että Kirjava kammari on jatkanut syvää kevätuntaan ja toimii tällä hetkellä tällaisena kerran kuukaudessa päivittyvänä Päätalo-blogina. Mutta mikäs siinä! Toivon tilanteen jossain vaiheessa muuttuvan, mutta ainakaan lähiaikoina en uskalla luvata blogille löytyvän tätä enempää aikaa.
Iijoki-kimppaluvun parissa kuitenkin jatketaan entiseen malliin! Kiitos kovasti edellisen postauksen kommenteista ja tervetulotoivotuksista takaisin tänne Blogger-maailmaan, ne lämmittivät sydäntä. Nyt kuukautta myöhemmin siirrytään sarjan yhdeksännen osan, Ukkosen äänen, myötä Oulusta Iin Haminaan.
Kalle on edelleen armeijassa ja eletään välirauhan aikaa. Komppanian siirtyminen keskelle metsää tuntuu alkuun ankealta, mutta vähitellen Kalle sopeutuu muiden mukana uusiin ympyröihin. Oulun vilkkaan seuraelämän jääminen taakse tuntuu erityisen tuskaiselta, mutta löytyy Iistäkin heti alkuun tyttö -- tai nainen -- jota Kalle pääsee taluttamaan ja jonka kotonakin hän käy kyläilemässä. Nainen, oliko hän Elsa nimeltään, on selvästi ihastunut Kalleen ja toivoisi suhteelta enemmän, mutta Kalle ei kunnolla innostu asiasta.
Pian tämän jälkeen alkaakin hullu suhde armeijaparakkien sairaala-apulaisen, Ennin, kanssa. Enni valitsee Kallen uhrikseen, näin kai voisi sanoa, ja Kalle hylkää käytännössä muun elämänsä ja armeijakaverinsa. Päivät kuluvat livahdellessa Ennin kanssa sänkyyn, ja illat ja yöt he viettävät tiiviisti yhdessä. Enni on erikoinen tyyppi, jolla on hassuja tapoja ja pakkomielteitä, ja aika pian Kalle huomaa Ennin puhuvan mitä sattuu. Valehtelevan. Esimerkiksi kotipaikastaan puhuessa Enni sanoo joka kerta eri paikkakunnan nimen, eikä edes itse huomaa tätä.
Ennin ja Kallen suhde kylmää lukijaa. Eihän Kalle ole itsekään lähellekään aina kohdellut tyttöystäviään reilusti, mutta Ennin harjoittama hyväksikäyttö on silti aika hurjaa luettavaa. Enni on seksuaalisesti hyvin halukas ja ilmeisesti myös seikkailumielinen, tai ainakin esittää sellaista Kallelle, ja onhan se nuorelle miehelle vastustamaton asia -- etenkin varmaan tuohon aikaan, kun nuoret naiset olivat usein pidättyväisiä. Silti on vaikea ymmärtää, miten Kalle jatkaa suhdetta vielä senkin jälkeen, kun on saanut Ennin kiinni julmasta petoksesta, tietää tämän vetävän häntä nenästä, käyttävän hyväkseen ja nauravan selän takana.
Harmittaa Kallen puolesta, kun hyvät kaverisuhteet käytännössä unohtuvat eikä Kallelle enää kelpaa mukava karjalaisnainen Maija Hanski, jota hän on riiannut Oulussa ja joka tulee samoille parakeille töihin Kallen perässä. Maija olisi varmasti ollut hyvä nainen Kallelle, ja kyllä Kalle häntä ajatteleekin lämpimästi, mutta samalla inhottavalla tavalla pakottaa Maijan seuraamaan hyvinkin läheltä suhdetta Ennin kanssa.
No, onneksi Enni lopulta katoaa kuvioista ja Kalle saa ehkä vähän kunniaansa takaisin. Ja tapahtuu tässä kirjassa muutakin kuin naisseikkailuja, vaikka minut koukutti tällä kertaa lukemaan nimenomaan tuo Enni-suhteen jännite ja odotus siitä, miten siinä loppujen lopuksi käy. Muita mieleenjääneitä tapahtumia ovat esimerkiksi Kallea harmittanut siirto Iistä ja pioneereista Kuusamoon tykkikomppaniaan -- ja puistattavan jäätävä matka sinne --, voimiennäyttö tykinpyöriä nostettaessa, kotiloma ja tapaaminen Simosen Tyynen kanssa (voi harmi, kun nämä kaksi eivät päätyneet yhteen!) sekä tietysti siviiliinpääsyn peruuntuminen järkyttävällä tavalla taas kerran vain päiviä ennen sen koittamista. Jatkosota alkaa.
Kuusamon Kurkijärvellä Kalle muuten tapaa Heikinkallion, joka tulee vielä monessa kohtaa vastaan ja vaikuttaa oleellisella tavalla Kallen elämään myöhemmin.
Taas kerran muistutan, että minulla on tästä Ukkosen äänen lukemisesta yli puoli vuotta ja olen nyt menossa jo sarjan 14. osassa (Nuorikkoa näyttämässä). Siksi muistikuvani ovat jo osin hataria tai ainakin sekoittuneet. Jo viime osasta olen kirjoittanut, miten kamalaa oli, kun Kallen armeija-ajan ilmoitettiin jatkuvan puoli vuotta aiemmin sanottua pidempään, ja nyt oli sitten vuorossa tuo siviiliinpääsyn evääminen jatkosodan syttymisen vuoksi. Luulen, että nämä kaksi tapahtumaa menevät minulla keskenään vähän sekaisin, enkä ole enää varma, kumpi niistä sijoittui Hiltu-Jakin tapaamisen kanssa lähekkäin... Vai molemmat? Näissä saa auttaa ja minua oikoa ihan huoletta, jos teen teksteissäni asiavirheitä! Tiedän, että moni teistä osaa nämä kirjat minua huomattavasti paremmin ulkoa.
Ukkosen ääni ei ehkä nouse arvoasteikollani ihan Iijoki-sarjan ensimmäisen neljänneksen osien tasolle, mutta se veti minua mukanaan jo ihan eri tavalla kuin kaksi edeltävää armeija-aikoihin osuvaa sarjan kirjaa. Kuukauden päästä, vappuviikolla, päästäänkin jo varsinaiseen sotaan ja rintamallekin Kallen kanssa, kun käsittelyssä on sarjan kymmenes osa Liekkejä laulumailla.
Siihen saakka kaunista kevättä tai ainakin sen uutta odotusta näin takatalven keskellä!
Kalle tapasi pikavarusmies Hiltu-Jakin välirauhan 1940 kesänä Savukoskella. Toisen kerran jo siviilimiehenä jatkosodan alla kevätkesällä 1941 Kuusamon kirkolla. Jakkihan oli kahden nollan (s. 1900) miehiä, köyhä vasta itsenäistynyt Suomi vapautti palveluksesta 1920-luvun alussa suuren osan asevelvollisuusikäisistä miehistä. Kallen nuorin setä Arvi (s. 1904) kävi asepalveluksen aikoinaan ja palveli kolmeen ottteeseen sodissa: talvisodassa, jatko-sodan hyökkäyksessä ja kesän 1944 torjuntataisteluissa. Välirauha ja jatkosodan asemasotavaihe siviilissä.
VastaaPoistat. jormanen
Melko värikästä ja vapaa-aikanaan vilkasta armeijapalvelusta Kalle pääsikin viettämään. Se varhaisnuoruutensa Kalle, joka ei kokenut kelpaavansa kotikylänsä tytöille, on enää vain ahdistava muisto menneisyydestä. Nyt Kallella on vientiä!
VastaaPoistaKallen ja Ennin suhteesta toteaisin, että siinä molemmat saivat, mitä halusivat ja tarvitsivat. Ja kävihän Kallella satumainen tuuri, kun hän pääsi niinkin vapaasti seurustelemaan varusmiespalvelusta suorittaessaan naisen kanssa! Sellaisesta useimmat - kai lähes kaikki muut - noissa oloissa ovat voineet vain haaveilla..
Terveisiä Iin Haminasta! Perässä tullaan, sain eilen Ukkosen äänen luettua. Minuakin suretti miten huonosti Enni kohteli Kallea. Miksei Kalle jatkanut Maijan tai Elsan kanssa... Melko hurjaa menoa muutenkin, varsinkin siirtyminen autonlavalla paukkupakkasessa Kuusamoon oli kamalaa luettavaa. Tykkäsin kovasti tästäkin osasta.
VastaaPoistaLeikitelläänpä ajatuksella että Kalle olisi jäänyt Jokijärvelle ja nainut Simosen Tyynen.
VastaaPoistaOlisiko sitten Iijoki sarja muuttunut yhtä pitkäksi Koillismaa sarjaksi?
Kalle varmaan kuvaili omaa itseään Koillismaa sarjassa pienviljelijänä Jokijärvellä. Ilmeisesti siinä olisi ollut vaimon nimi Anni, eikä Tyyne? Koska Kaukon Selma oli "kujeerautunut" saksalaisten sotilaiden kanssa.
Annihan sitten kuoli keuhkotautiin. Olisiko sitä sitten tapahtunut, jos olisi päässyt aikaisemmin keisarin törmältä pois? Tyynekin menehtyi muistaakseni reilun 60 vuoden iässä.
Saijassa Kalle olisi säästynyt asbestilta, mutta tuskinpa sydänsairauksilta.