Iijoki-kimppaluku: Miinoitettu rauha

Kalle Päätalo: Miinoitettu rauha.
Kustantaja: Gummerus, 1978.
Sivuja: 729.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue esittely täältä.

Niin tässä nyt kävi, että Kirjavan kammarin paluu alkulähteilleen, eli vanhaan tuttuun Blogger-osoitteeseen, tapahtuu Iijoki-postauksen myötä, vaikka tarkoitus oli kirjoittaa ihan erillinen aloituspostaus tänne uusvanhalle saitille. Mutta viikot vierivät ihan huomaamatta, ja ei kait siinä; kirjoittelen muuta yleisempää bloggaukseen liittyvää sitten ensi kerralla, ja korkkaan nyt tämän blogin kahden vuoden "tauon" jälkeen komeasti Kalle Päätalolla, josta tuli viime vuonna niin oleellinen osa bloggaamistani.

Alkuperäinen Iijoki-kimppalukupostaus löytyy täältä, ja vuoden 2015 suunniteltu aikataulu täältä. (En osaa sanoa vielä varmaksi, siirränkö kimppalukupostaukset tuolta vanhasta osoitteesta tänne, vai linkkailenko sinne arkistoon jatkossakin. Katsotaan.)

Kimppalukutahtia on siis nyt kiristetty, ja esittelen joka kuukausi yhden osan Iijoki-sarjasta. Tänään on vuorossa Miinoitettu rauha, joka on sarjan kahdeksas osa ja sijoittuu välirauhan aikaan, 1940-luvun alkuhetkiin. Valitin edeltävän osan, Ahdistetun maan, kohdalla Jokijärvi-ikävää ja tylsää armeijakuvausta, ja Miinoitettu rauhakin taisi alkaa kohdallani suhteellisen tervaisesti. Lukemisesta on tosin useita kuukausia, joten yksityskohdat ovat jo kadonneet mielestäni, mutta muistelen kuitenkin päässeeni kunnolla tarinan imuun vasta, kun Kallen komppania siirrettiin Ouluun, ja elinpiiri laajeni sen myötä käsittämään muutakin kuin armeijan pienet piirit ja ympyrät.

Luonnollisesti henkilöihin tai henkilöhahmoihin -- kuten tässä tapauksessa vaikkapa Törmäseen tai Vouvilaan -- kiintyy sitä voimakkaammin mitä enemmän heistä lukee, ja siksikin Miinoitettu rauha maistui tuota Ahdistettua maata paremmin, mutta kyllä siinä oli muutenkin mielenkiintoisempia tapahtumia ja vetävämpää kerrontaa. Silti vielä tämänkin kirjan kohdalla kaihosin vähän Kallen aiempia vuosia ja asumista Kallioniemessä. Se on ollut kyllä mukava kuulla, että pari kaveria, jotka ovat nyt lukeneet Kallen armeijavuosista, ovat kokeneet kirjat kuvailuineen paljon minua mielenkiintoisimmiksi, joten tässä lienee kyse eniten subjektiivisesti maustani ja kiinnostuksen kohteistani -- ei siitä, että Kalle olisi oikeasti kirjoittanut äkkiä huonommin tai armeija-aika tapahtumineen olisi erityisen tylsää luettavaa kaikille.

Vaikka Miinoitetun rauhan alku ei suoranaisesti tempaissut minua mukaansa, on tässä kirjassa mukana monia hyviä ja mieleenjääneitä kohtauksia. Kalle pääsee sentään käymään jo kotona ja hellustelemassa Turpeisenjärvellä Annin kanssa. Lomaltapaluu viinan kanssa läträämisineen herätti minussa taas runsain mitoin myötähäpeää, mutta oli kyllä elävästi kerrottu. Loppua kohti Kalle tapaa armeijan kamppeissa itsensä Hiltu-Jakin, mutta samoihin aikoihin, juuri hetkeä ennen kuin Kallen on määrä päästä armeijasta vihdoin siviiliin, tulee tieto, että palvelusaikaa pidennetäänkin ja armeijaan on jäätävä vielä ylimääräiseksi puoleksi vuodeksi. Pettymys on hirveä, ja lukijanakin asia tuntuu kauhealta. Palvelushan jatkui tosiasiassa tuosta vielä vuosien ajan sodan vuoksi, mutta kuvatulla hetkellä siitä ei ole vielä tietoa, ja niin lähelle jo tulleen siviiliinpääsyn lykkäytyminen tuntuu kyllä tuskaiselta ja epäreilulta.

Muuten Kallen elämä tuntuu armeijassa usein melko leppoisalta ja mukavalta, ja hän on siinä porukassa eri tavalla arvostettukin kuin kotipitäjässään. Naisten kanssa tapahtuu munauksiakin, mutta silti sillä rintamalla alkaa tapahtua runsain mitoin, ja tämä seuraelämän vilkastuminen toi minusta kyllä uutta väriä ja ns. naisellistakin mielenkiintoa muuten niin miehiseen kuvaukseen. Seuraava osa, Ukkosen ääni, alkaakin sitten Kallen toistaiseksi kiinnostavimmalla ja kauhistuttavimmalla parisuhdekuvauksella, kun siirrytään Iin Haminaan, jonka parakkeihin tulee työskentelemään myös muuan Enni...

Mutta siitä lisää kuukauden päästä! 

Miinoitetusta rauhasta on blogannut aiemmin Kai Hirvasnoro.