Iijoki-kimppaluku: Liekkejä laulumailla

Kalle Päätalo: Liekkejä laulumailla.

Kustantaja: Gummerus, 1980.

Sivuja: 639.

Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.

Arvio: 4,5/5.

Lue esittely täältä.

"Komppanian lähdettyä alkoi hämärtyä. Koska olimme purkaneet teltat ja lastanneet autot lähtövalmiiksi, istuimme ja kulutimme aikaa nuotion ympärillä. Liekit alkoivat valaista kasvojamme enemmän ja enemmän, kun taas metsä häipyi vähitellen ympärillä vahvistuvaan mustuuteen. Mieleeni hiipi outo epätodellisuuden tunne. Aavemaisessa olotilassani säikähdin, kun suunnasta josta aurinko paistoi keskipäivän aikoihin, alkoi äkkiä kuulua uikuttavaa huutoa. Tunnistin sen kuikan huudoksi. En ollut ainoa väpsähtäjä, sillä Aki, vääpelimme, pukkasi ylävartalonsa takakeikkaan ja sanoi:

-- Saakeli miten kuulostaa karmealta, vaikka on vaan kuikan huutoa!

-- En muista kuulleeni koko kesänä kuikan ääntä, sanoi kirjuri. -- Viime kesänä uikuttivat jatkuvasti Kuusamon järvillä.

Tämä oli totta, en minäkään ollut kuullut tälle kesälle vielä kuikan huutoa. Säpsähdys oli pienempi kun se kuului uudelleen. Äänen oneutta lisäsi kuitenkin se, että samaan aikaan idästä, Kiestingin takaa, kantautui tykkien jyrinää."

Olin viime syksynä Berliinissä, kun aloin lukea Liekkejä laulumailla. Parin lieväksi pettymykseksi osoittautuneen Iijoki-osan jälkeen olin pitänyt jo paljon enemmän tätä edeltäneestä osasta Ukkosen ääni. Mutta meinasin taas pettyä. Liekkejä laulumailla alkaa erikoisella kansainvälisen sotahistorian katsauksella. Sen jälkeen siirrytään Kallen mukana sotatielle ja rajan yli, mutta maisemien vaihtuminen taas kerran, ja vieläpä melko tuoreiden kavereiden kanssa, tuntui minusta väsyttävältä, enkä meinannut päästä tarinan imuun mukaan. Erityisesti harmittelin tahmeaa alkua siksi, että tiesin erään ystäväni oikolukevan tämän Iijoki-sarjan osan ensimmäisenä kosketuksenaan Päätalon tuotantoon, ja olisin tietysti suonut sen olevan hyvä.

Jotain sitten kuitenkin tapahtui, en muista enää tarkalleen, missä vaiheessa, mutta lentokoneessa matkalla kotiin luin jo aivan henkeäni pidätellen Kallen haavoittumisesta rintamalla, mikä tapahtuu noin sivun 270 tienoilla. Enkä voinut mitään sille, että itkukin pääsi, vaikka oli vähän noloa vetistellä yksin lennolla. Koko loppukirja oli minusta hyvä.

" -- Voi poikaressua...!

Tiedän olevani herkkäluonteinen, ja läpi elämäni se on minut silloin tällöin yllättänyt. Kuitenkaan en muista aikuisena miehenä kokeneeni yhtä rajua herkistymistä kuin nyt koen. Nuoren lotan lämmin käsi otsallani ja hänen kuiskaamansa kaksi sanaa laukaisevat sisälläni padon, jonka olen rakentanut sinne pelon, järkytyksen ja epätoivon esteeksi. Nyt ne kaikki purkautuvat yhtenä pakahduttavana, kuohuvana tunteena. Mutta ei täyteen vapauteen...! Taistelen kaikilla tahdonvoimillani, ettei minulta karkaisi ääntä. Sille en voi mitään, että silmäni alkavat vuotaa. Tartun molemmin käsin otsallani olevaan käteen. Lotta ei vedä kättään pois, kuiskaa vain kuin hänkin taistelisi itkuaan vastaan:

-- Kyllä te miehet joudutte nyt kovia kestämään...

Järkkyneenä, tuskaisan onneni keskelläkin käsitän, että tämä hetki tärveltyy, jos pidän tytön kättä niin kauan että hän joutuu sen itse vetämään pois. Hellitän otteeni, niin haikealta kuin se tuntuukin, ja kosketan kuin kiitokseksi lotan kädenselkää. Silmäni ovat kiinni kun tyttö panee jotakin käteeni. Se on nenäliina. Se tuoksuu puhtaalle kun kuivaan silmäkuoppani. Lotta korjaa vielä peitteeni yläosaa ennen kuin jättää minut. Hän ehtii ottaa vain muutaman askeleen, kun jossakin sanotaan kuivuudesta käreällä äänellä:

-- Oletko, tyttö, niin ystävällinen ja annat vettä. Janottaa.

Makaan liikkumattomana. Minun on lämmin ja haikean hyvä olo. Käsitän eläneeni kauneimman hetkeni aikuisena miehenä."

Tämä lainattuna melko pitkä haavoittumisen jälkeinen kohtaus herkisti minutkin ja jäi mieleeni. Samoin jutun alkuun valitsemani kohtaus on mielessäni vielä nyt yli puoli vuotta lukemisen jälkeen. Tuon hetken aavemaisen kaunis ja enteilevä tunnelma oli helppo kuvitella, suorastaan kokea Kallen kuvauksen kautta.

Näiden, ja tietenkin koko Kallen haavoittumisen, lisäksi kirjasta on jäänyt mieleen yksityiskohtana esimerkiksi venäläisten suolakurkkujen löytäminen. Niitä epäillään myrkytetyiksi, mutta Kalle uskaltautuu maistamaan ja lopulta oikein herkuttelemaan näillä hänelle eksoottisilla pötkylöillä. Mieleenpainuvinta tässä kohtauksessa oli se, että nykyisin arkisista arkisin tavallinenkin kurkku oli Kallelle ja koko hänen selkoselleen vielä 1940-luvulla aivan vieras vihannes.

Muistelen edelleen myös kiehtovaa Vienan Karjalan kuvausta kirkkaine järvineen. Tuli mielihalu päästä sinne joskus käymään, vaikka en tiedä, kuinka luonnontilassa nuo metsät ja järvet enää ovat. Olen kuunnellut paljon Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan kaunista Kiestinki-kappaletta, joka saa vedet silmiin joka kerta, sekin.

Haavoittumisen jälkeen Kalle kuljetetaan ensin eri vaiheiden jälkeen Kuusamoon sotasairaalaan ja sieltä Ouluun keskuskansakoululle. Siellä on toipumassa myös tuttu Heikinkallio, ja uusiakin kavereita Kalle saa. Naisia vierailee paljon, vanha oululainen hellu Kerttukin, joka kuitenkin odottaa lasta (ja onneksi toiselle, ajattelee Kalle). Muita tapahtumia ovat esimerkiksi ensimmäisten silmälasien saaminen, joka muuttaa erittäin huononäköisen Kallen elämän radikaalisti. Toipuessaan Kalle myös lukee taas paljon, esimerkiksi Pentti Haanpäätä. 

Mukavaa on, kun erityisen hyvä ystävä, Ilmari Vouvila, tuodaan parantelemaan haavojaan samaan sairaalaan. Ikävä uutinen taas on "kasvinkumppali" Toivo Räisäsen kaatuminen, mitä Toivo oli ennustanut siitä asti, kun he lähtivät talvisodan aikana Kallen kanssa yhdessä armeijaan. Liekkejä laulumailla päättyy, kun Kalle saa kahden viikon toipumisloman ja pääsee Kallioniemeen. Vielä ei sota kuitenkaan ole ohi, vaan sen jatkumista seurataan Iijoki-sarjan seuraavassakin osassa, Tuulessa ja tuiskussa. Siitä lisää sitten kuukauden päästä, kesän kynnyksellä.

Alkusäikähdyksen jälkeen siis tämä osa Kalle Päätalon elämäkerrallisesta sarjasta oli minusta oikein hyvä. Se oli myös sotaisten tapahtumiensa vuoksi erityisen dramaattinen ja tunteita herättävä osuus Kallen elämästä ja tästä kirjasarjasta. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin aika hyvin.

Liekkejä laulumailla -kirjaa käsittelee myös Kai Hirvasnoro Päätalon matkassa -blogissaan.

Hyvää vappua ja kirjavan keväisiä lukuhetkiä!