Kalle Päätalo: Nouseva maa (Iijoki 15).
Kustantaja: Gummerus, 1985.
Sivuja: 639.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue esittely täältä.
Tämä Iijoki-sarjan 15. osa, Nouseva maa, on muistini ja muistin verestelyn perusteella suurimmalta osin sellainen tasaisen mukava "Päätalo". Sen suuntainen tulkinta on myös Hirvasnoron Kailla blogissaan.
Kalle alkaa tosissaan asettua Tampereelle (vaikka ei vielä ihan lopullisesti), oppia rakennusalan töitä -- se sujuu jopa Kuusisen Ukin johdolla! -- ja saa lunastettua Lainan kanssa rintamamiestontin Messukylän lähellä olevalta Vilusen--Viialan alueelta. Omaa kotia ei ole heti mahdollisuuksia alkaa rakentaa, mutta perunat saadaan jo maahan ja muutakin valmistelevaa puuhaa tehtyä. Lainan kanssa sujuu ihan kivasti, mihin vaikuttaa myös Kallen Eeti-siskon asuminen samassa huushollissa, sillä aviopari ei kehtaa tämän kuullen niin paljon riidellä, ja lisäksi Eeti auttaa kotitöissä, mikä vähentää Kallen ja Lainan väsymystä ja ärtymystä.
Alkuun Kalle kirjoittaa kertomuksiakin, joita julkaistaan tiuhaan etenkin Pohjolan Jätkä -lehdessä. Sen suhteen Kalle kokee suuren pettymyksenkin, kun pitkään itseään odotuttaneet palkkiot viimein saapuessaan ovat vain murto-osan siitä, mitä hän on odottanut. Lehti joudutaan lopulta lakkauttamaankin paperipulan takia, mikä on katkera pala Kallelle ja monelle muulle vanhalle tai silloiselle tukkilaiselle. On vaikea ymmärtää, miten juuri paperiteollisuuden ratkaisevassa asemassa olevien työntekijöiden oma lehti lakkautetaan ensimmäisten joukossa.
Pulaa on muutenkin kovin monesta asiasta, lähes kaikesta, tämän kirjan tapahtumavuosina 1945--46. Olen kirjoittanut tästä monta kertaa ennenkin, mutta sanon taas, että ajattelen yhä useammin sitä, kuinka monella tavalla ja pitkäaikaisesti viimeisimmät sodat Suomeen vaikuttivat. Ja vaikuttavat vieläkin, vaikka eivät toki yhtä radikaalisti. Että kyse ei ollut pelkästä rintamasodan ajasta, ei todellakaan. Pula ja puute sekä sodissa syntyneet traumat ja muut henkiseen vointiin vaikuttaneet asiat vaikeuttivat elämää suorastaan kohtuuttomasti 1940-luvun loppupuoliskolla.
Yksi tähän liittyvä vaikutus on se, joka jättää Kallen hetkeksi aikaa työttömäksi, kun rakennusmiehille ei ole materiaalipulan vuoksi hommia. Kalle käy työttömyyskautenaan leikkauttamassa karsastaneen silmänsä, ja siihen liittyvä sairaalavisiitti tuo pientä vaihtelua rakennustyön sävyttämään kirjaan. Toivuttuaan leikkauksesta Kalle pestautuu vielä kerran halkoja hakkaamaan ja pääseekin tekemään työtä erinomaisessa palstassa hyvien kelien aikana. Silti ei ole vaikea irrottautua takaisin rakennuksille, kun kutsu käy.
Hyvän mutta tasapaksuhkon kirjan loppuun on saatu sitten dramatiikkaakin, kun Kalle eksyy harjakaisissa taas mieron tielle viinan ja vietin ohjaamana. Myöhäinen kotiinpaluu osoittautuu vaikeaksi Lainan lukittua oven niin, ettei Kalle pääse sisälle. Humalassaan ja syyllisyydentunnossaan Kalle raivostuu silmittömästi ja nostattaa sellaisen riidan vaimonsa kanssa, että Kuusisilta juostaan koko perheen voimin hätiin. Kerran suututtuaan Kalle antaa lähes kaiken tulla ulos ja myös Kuusisten, etenkin Ukin kuulla kunniansa risasta vesipumpusta lähtien. Kalle ajattelee, että mitä väliä, sillä tuolla hetkellä hän on varma, että edessä on avioero ja muutto pois Kuusisen yläkerrasta.
Lopulta käy niin, että Ukin nuori ja ujo tytär saa anelullaan Kallen raivon talttumaan, ja vähän myöhemmin on Allin vuoro puhua Kallelle järkeä ja saada tämä unohtamaan avioeroaikeet. Kallen ja Lainan välille muodostuu kuitenkin pitkä ja jäinen mykkäkoulu, mutta sen aikana tapahtuu esimerkiksi sellainen ihme, että Ukki korjauttaa Kallea pitkään piinanneen vesipumpun. Ehkä siis kannatti avata suunsa. :)
Kalle ja Lainakin tekevät lopulta sovinnon, eikä Laina ainakaan kirjassa saa koskaan tietää, mitä tuhmuuksia Kalle harjakaisiltana teki, vaan riidan aihe oli nimenomaan alkoholin juominen ja myöhäinen kotiinpaluu. Kallen osalta taas nöyryyttävä kodin ulkopuolelle lukitseminen.
Elämä jatkuu entisenlaisena (tosin Eeti on tässä välissä palannut takaisin Taivalkoskelle ja niin, se pumppu toimii nyt hyvin), mutta eihän tuokaan viimeiseksi rajuksi riidaksi nuoren avioparin välillä jäänyt. Tähän välienselvittelyyn Kalle kuitenkin ajatuksissaan palaa vielä monesti, sen verran isoista asioista oli pohjimmiltaan kyse.
Kuukauden päästä käsittelyvuorossa on Ratkaisujen aika, Iijoki-sarjan 16. osa, joka on tapahtumiltaan ja ehkä pohjavireeltäänkin vähän tätä Nousevaa maata monipuolisempi ja ns. isompien asioiden romaani.
Siihen saakka toivottavasti edelleen näin aurinkoisena ja kuivana jatkuvaa syksyä!
Kustantaja: Gummerus, 1985.
Sivuja: 639.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue esittely täältä.
Tämä Iijoki-sarjan 15. osa, Nouseva maa, on muistini ja muistin verestelyn perusteella suurimmalta osin sellainen tasaisen mukava "Päätalo". Sen suuntainen tulkinta on myös Hirvasnoron Kailla blogissaan.
Kalle alkaa tosissaan asettua Tampereelle (vaikka ei vielä ihan lopullisesti), oppia rakennusalan töitä -- se sujuu jopa Kuusisen Ukin johdolla! -- ja saa lunastettua Lainan kanssa rintamamiestontin Messukylän lähellä olevalta Vilusen--Viialan alueelta. Omaa kotia ei ole heti mahdollisuuksia alkaa rakentaa, mutta perunat saadaan jo maahan ja muutakin valmistelevaa puuhaa tehtyä. Lainan kanssa sujuu ihan kivasti, mihin vaikuttaa myös Kallen Eeti-siskon asuminen samassa huushollissa, sillä aviopari ei kehtaa tämän kuullen niin paljon riidellä, ja lisäksi Eeti auttaa kotitöissä, mikä vähentää Kallen ja Lainan väsymystä ja ärtymystä.
Alkuun Kalle kirjoittaa kertomuksiakin, joita julkaistaan tiuhaan etenkin Pohjolan Jätkä -lehdessä. Sen suhteen Kalle kokee suuren pettymyksenkin, kun pitkään itseään odotuttaneet palkkiot viimein saapuessaan ovat vain murto-osan siitä, mitä hän on odottanut. Lehti joudutaan lopulta lakkauttamaankin paperipulan takia, mikä on katkera pala Kallelle ja monelle muulle vanhalle tai silloiselle tukkilaiselle. On vaikea ymmärtää, miten juuri paperiteollisuuden ratkaisevassa asemassa olevien työntekijöiden oma lehti lakkautetaan ensimmäisten joukossa.
Pulaa on muutenkin kovin monesta asiasta, lähes kaikesta, tämän kirjan tapahtumavuosina 1945--46. Olen kirjoittanut tästä monta kertaa ennenkin, mutta sanon taas, että ajattelen yhä useammin sitä, kuinka monella tavalla ja pitkäaikaisesti viimeisimmät sodat Suomeen vaikuttivat. Ja vaikuttavat vieläkin, vaikka eivät toki yhtä radikaalisti. Että kyse ei ollut pelkästä rintamasodan ajasta, ei todellakaan. Pula ja puute sekä sodissa syntyneet traumat ja muut henkiseen vointiin vaikuttaneet asiat vaikeuttivat elämää suorastaan kohtuuttomasti 1940-luvun loppupuoliskolla.
Yksi tähän liittyvä vaikutus on se, joka jättää Kallen hetkeksi aikaa työttömäksi, kun rakennusmiehille ei ole materiaalipulan vuoksi hommia. Kalle käy työttömyyskautenaan leikkauttamassa karsastaneen silmänsä, ja siihen liittyvä sairaalavisiitti tuo pientä vaihtelua rakennustyön sävyttämään kirjaan. Toivuttuaan leikkauksesta Kalle pestautuu vielä kerran halkoja hakkaamaan ja pääseekin tekemään työtä erinomaisessa palstassa hyvien kelien aikana. Silti ei ole vaikea irrottautua takaisin rakennuksille, kun kutsu käy.
Hyvän mutta tasapaksuhkon kirjan loppuun on saatu sitten dramatiikkaakin, kun Kalle eksyy harjakaisissa taas mieron tielle viinan ja vietin ohjaamana. Myöhäinen kotiinpaluu osoittautuu vaikeaksi Lainan lukittua oven niin, ettei Kalle pääse sisälle. Humalassaan ja syyllisyydentunnossaan Kalle raivostuu silmittömästi ja nostattaa sellaisen riidan vaimonsa kanssa, että Kuusisilta juostaan koko perheen voimin hätiin. Kerran suututtuaan Kalle antaa lähes kaiken tulla ulos ja myös Kuusisten, etenkin Ukin kuulla kunniansa risasta vesipumpusta lähtien. Kalle ajattelee, että mitä väliä, sillä tuolla hetkellä hän on varma, että edessä on avioero ja muutto pois Kuusisen yläkerrasta.
Lopulta käy niin, että Ukin nuori ja ujo tytär saa anelullaan Kallen raivon talttumaan, ja vähän myöhemmin on Allin vuoro puhua Kallelle järkeä ja saada tämä unohtamaan avioeroaikeet. Kallen ja Lainan välille muodostuu kuitenkin pitkä ja jäinen mykkäkoulu, mutta sen aikana tapahtuu esimerkiksi sellainen ihme, että Ukki korjauttaa Kallea pitkään piinanneen vesipumpun. Ehkä siis kannatti avata suunsa. :)
Kalle ja Lainakin tekevät lopulta sovinnon, eikä Laina ainakaan kirjassa saa koskaan tietää, mitä tuhmuuksia Kalle harjakaisiltana teki, vaan riidan aihe oli nimenomaan alkoholin juominen ja myöhäinen kotiinpaluu. Kallen osalta taas nöyryyttävä kodin ulkopuolelle lukitseminen.
Elämä jatkuu entisenlaisena (tosin Eeti on tässä välissä palannut takaisin Taivalkoskelle ja niin, se pumppu toimii nyt hyvin), mutta eihän tuokaan viimeiseksi rajuksi riidaksi nuoren avioparin välillä jäänyt. Tähän välienselvittelyyn Kalle kuitenkin ajatuksissaan palaa vielä monesti, sen verran isoista asioista oli pohjimmiltaan kyse.
Kuukauden päästä käsittelyvuorossa on Ratkaisujen aika, Iijoki-sarjan 16. osa, joka on tapahtumiltaan ja ehkä pohjavireeltäänkin vähän tätä Nousevaa maata monipuolisempi ja ns. isompien asioiden romaani.
Siihen saakka toivottavasti edelleen näin aurinkoisena ja kuivana jatkuvaa syksyä!
Kiitos tästäkin blogin emännälle. Tän kirjan aikaan vuokraisäntä Kuusinen (oik Lehtonen) oli 53-vuotias, toinen vaimo Alli 41, lapset 1. avioliitosta teini-ikäisiä, vuokralaiset Kalle ja Laina 25-26 vuotiaita.
VastaaPoistat. jormanen
Korjaan iät v. 1946 lopussa: Uki 52, Alli 43, Laina 28 ja Kalle 27.
PoistaOnpa nautinto lukea noin syvällisiä, asiantuntevia ja ymmärtäviä arviointeja, mitä kirjailija Karoliina Timonen tässä blogissaan kirjoittaa!
VastaaPoistaPidän Nousevan maan analyysiasi lähes täydellisenä, eikä siksi pitäisi takertua yhteen sanaan, vaan katsoa kokonaisuutta. Siltikin tuo määre 'tasapaksu' jotenkin pisti silmääni. Itse en pidä kirjaa suinkaan tasapaksuna.
Tunnustan toki ylivertaisuutesi kirjojen arvioijana itseeni verraten - olethan jo kaksi kirjaa julkaissut kirjailija - ja perustelet kantasi paljon lukeneen kokemuksella.
Ehkä en sittenkään oikein ymmärrä, mitä adjektiivilla 'tasapaksu' tuossa yhteydessä tarkoitat? Kenties kirja onkin 'tasapaksu' kirjallisessa mielessä...
Huomasinkin sinun käyttäneen adjektiivia 'tasapaksuhko' arvioidessasi Nousevaa maata kokonaisuudessaan. Sellainen vaikutelma saattaa varmaankin syntyä etenkin naisille, joita ei lähtökohtaisesti erityisesti kiinnosta kirjan aihepiirit...
VastaaPoista