perjantai 31. heinäkuuta 2015

Lukumaraton 2015: kirjavalikoima

Minulle tuli vähän puun takaa mahdollisuus keskittyä vuorokaudeksi lukemiseen, ja kun olen jo pitkään haaveillut kolmannen lukumaratonini suorittamisesta (katso ensimmäinen vuodelta 2012 ja toinen vuodelta 2013), päätin aloittaa sellaisen tänään. Kello on pian puoli neljä iltapäivällä, ja itse maratonin aloitan näillä näkymin klo 17 tai 18 -- katsotaan nyt, miten ehdin, kun on vielä asioita hoidettavana ennen sitä.

Laitan kuitenkin tänne jo kuvat ja listat kirjoista, jotka olen koonnut maratonvalikoimaksi. Maratonilla haluan lukea lyhyitä kirjoja, sillä teosten tiheä vaihtaminen pitää mielen virkeänä ja motivaation korkealla. Siksi valitsin romaanipinoihin kirjoja joissa on korkeintaan 200 sivua (tai muutamissa on muutaman sivun yli tuon määrän). Lisäksi minulla on novellikokoelmapino, jos mieleni tekee välillä lukea vielä lyhyempiä tekstejä. Saattaa kuitenkin olla, että luen nyt vain kokonaisia teoksia, mutta haluaisin kyllä aloittaa taas vanhan tapani lukea yksi novelli joka aamu, joten kiinnostavien novellikokoelmienkin miettiminen teki ihan hyvää. Ja niistäkin saa siis sanoa mielipiteensä!

Minua nimittäin kiinnostaisi, mitä kirjoja valikoimistani erityisesti suosittelisitte -- tai ette suosittele. On kiva, jos kerrotte mielipiteitänne ja kommentoitte muutenkin täällä, Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä. Päivitän kaikkia näitä maratonin 24 tunnin aikana, mutta itse blogia ehkä vähän harvemmin kuin noita muita kanavia.

Pidemmittä puheitta tässä on maratonin "kokonaisten teosten valikoima" -- tosin näistä kaksi (Maa on syntinen laulu sekä Andalusian karkea suola) on sellaisia, että ne ovat jääneet minulta aikanaan kesken ja aion ne lukea nyt loppuun. Kirjat on kerätty omista hyllyistäni, eli en ole erikseen käynyt kirjastossa tai kirjakaupassa tätä varten:





  • Selja Ahava: Eksyneen muistikirja
  • Woody Allen: Sivuvaikutuksia
  • Jane Austen: Northanger Abbey
  • Julian Barnes: Levels of Life
  • Raphaële Billetdoux: Aamun sinessä mustat linnut
  • Anita Brookner: Katsokaa minua
  • Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine
  • Jane Campion: Piano
  • Truman Capote: Breakfast at Tiffany's
  • Kristina Carlson: William N. päiväkirja
  • Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
  • Marie Darrieussecq: Sikatotta
  • F. M. Dostojevski: Kirjoituksia kellarista
  • F. M. Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus
  • Marguerite Duras: Siniset silmät musta tukka
  • Jenny Erpenbeck: Kodin ikävä
  • Richard Ford: Roihu
  • Anna Gavalda: Viiniä keittiössä
  • Paula Hahtola: Aita
  • Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa
  • Karen Jennings: Finding Soutbek
  • Anja Kauranen: Ihon aika
  • Jamaica Kincaid: Katoava paratiisi
  • Anita Konkka: Hullun taivaassa
  • Essi Kummu: Lasteni tarina
  • J. M. G. Le Clézio: Alkusoitto
  • Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
  • Asta Leppä: Sinä et hävinnyt
  • Torgny Lindgren: Muistissa
  • Reko ja Tiina Lundán: Viikkoja, kuukausia
  • Sari Malkamäki: Jokin yhteinen maailma
  • Merete Mazzarella: Först sålde de pianot
  • Toni Morrison: Armolahja
  • Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
  • Vladimir Nabokov: Lumooja
  • Irène Némirovsky: Veren polte
  • Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
  • Aulikki Oksanen: Tykkimiehen syli
  • Markku Pääskynen: Ellington
  • Markku Pääskynen: Etanat
  • Markku Pääskynen: Vastaavuuksia
  • Henrika Ringbom: Sonjan kertomus
  • Philip Roth: Everyman
  • Philip Roth: Tuohtumus
  • Francoise Sagan: Muuan hymy
  • Francoise Sagan: Pidättekö Brahmsista
  • Francoise Sagan: Rakastaja
  • Asko Sahlberg: Siunaus
  • Asko Sahlberg: Yhdyntä
  • Raija Siekkinen: Saari
  • Vivi-Ann Sjögren: Andalusian karkea suola
  • Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8
  • Henrik Tikkanen: Majavatie 11
  • Henrik Tikkanen: Mariankatu 26
  • Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
  • Satu Waltari: Kahvila Mabillon

Ja tässä vielä novellikokoelmat, joista olen osasta lukenut joitakin tekstejä, mutta en mitään näistä kokonaan. Näistä kiinnostaa erityisesti yksittäiset novelli-/kertomussuositukset, jos sellaisia löytyy:



  • Juhani Aho: Tulivuori sammuessaan ja muita lastuja
  • Juhani Aho: Valikoima lastuja
  • A. S. Byatt: Pieni musta kirja
  • Sergei Dovlatov: Matkalaukku
  • Nell Freudenberger: Lucky Girls
  • Granta 2: Outo
  • Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
  • Daniel Kehlmann: Maine
  • Eeva Kilpi: Se mitä ei koskaan sanota
  • Jhumpa Lahiri: Tuore maa
  • Alice Munro: Liian paljon onnea (hyllyssä osittain luettuina myös ainakin Viha, ystävyys, rakkaus ja Karkulainen, jos oikein muistan)
  • Irène Némirovsky: Sunnuntai
  • Teuvo Pakkala: Kertomuksia
  • Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot
  • Annie Proulx: Lyhyt kantama
  • Aleksandr Pushkin: Patarouva ja muita kertomuksia
  • Kalle Päätalo: Kannaksen lomajuna
  • Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias
  • Eeva Rohas: Keltaiset tyypit
  • George Saunders: Joulukuun kymmenes
  • Carol Shields: Tavallisia ihmeitä
  • F. E. Sillanpää: Piika ja muita kertomuksia
  • Tuula-Liina Varis: Pikku naisia

No niin, näillä lähdetään liikkelle. Saapa nähdä, mikä valikoituu ensimmäiseksi luettavaksi. Ihan jännittää, hahaa! 

11 kommenttia:

  1. Onnea maratonille, paljon on hyviä kirjoja tyrkyllä.

    VastaaPoista
  2. Aulikki Oksasta voi ainakin suositella oikein lämpimästi. Toki listasta löytyy muutakin laatua! :)

    VastaaPoista
  3. Niistä, mitä olen itse noista lukenut, ylimmäksi nousi Heinrich Böllin Katharina Blumin menetetty maine. Lenzin Hetken hiljaiuus odottaa lukuaan, mutta taidan sen nyt ottaa matkalukemiseksi, sillä viimeksi majoiutuimme yhden yön hotellissa, jossa oli oma vain Lenzin kirjoille omistettu lukunurkkaus! Oih, jos sinulla olisi ollut Rothin Ihmisen tahra (The Human Stein), se olisi ollut...unohtumaton. Oletko lukenut sen? En ole lukenut Rothin viimeisimpiä eli en esim. Tuohtumusta.

    Mahtavaa lukuvuorokautta! <3

    VastaaPoista
  4. Moni on listaltasi lukematta mutta lukemistani mieluisin on ehdottomasti Viikkoja, kuukausia. Rehellinen ja koskettava teos. Tikkasen osoitetrilogia on myös yksi lempparini. Lasteni tarina-kirjaa suosittelen myös. Viiniä keittiössä on mielestäni ihan ok, mutta ei jättänyt kummempaa muistijälkeä. William N. päiväkirja ei puolestaan ollut jostain syystä ollenkaan minun juttuni. Nautinnollista maratonia! :)

    VastaaPoista
  5. Mukavan laaja pino, on mistä valita :) Tsemppiä maratoniin! Toivottavasti ehdin itsekin lukumaratoonata tälle kesälle.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Oho, isot pinot kirjoja, enkä ole lukenut noista melkein mitään... Toki tuttuja kirjailijoita monet, mutta useimmilta juuri ne kirjat, joita en ole lukenut. Jhumpa Lahirin Tuoretta Maata ihan suosittelen, muistelisin että pisin aloitusnovelli varsinkin oli hyvä. (Muistaakseni aloitusnovelli... Pisin kumminkin.) Muuta en osaa sitten oikein sanoakaan. Paitsi että hyvää maratonia!

    VastaaPoista
  8. Aivan ehdottomasti William N. päiväkirja. Ihana kirja! Ja Sagan sopii loistavasti maratonille. Kahvila Mabillon tietysti, edelleen. :)

    Novelleista Lahiria, Munroa ja Ishoguroa. Grantan Oudossakin oli monta hyvää juttua, erityisesti kokoelman viimeistä juttua suosittelen.

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä ja lukuiloa maratonille! Loistava kirjavalikoima.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, lukumaraton! Ja kirjapinosi ovat niin kauniita ja pullollaan kaikkea kiinnostavaa, etten melkein pysy täällä nahoissani. Aion seurata sinua yöllä töistäkin, jos vain jossain välissä ehdin! Tsemppiä lukemiseen murunen, näin alkajaisiksi! <3

    Maratonille en missään nimessä suosittele Carpelania. Hänen tekstinsä ovat sellaisia, että ne vaativat aikaa, rauhaa ja tilaa, jotta niistä saa suurimman nautinnon irti. Samaa sanoisin ehkä myös vähän noista Markku Pääskysen hienoista romaaneista, niissä on minun mielestäni paljon pureskeltavaa pienestä koostaan huolimatta.

    Sen sijaan Sahlbergille (!!!), Dovlatoville, Tikkaselle ja Ishigurolle iso suositus ja peukku! <3 :) Sahlbergin Siunauksesta en osaa sanoa, mutta Yhdyntä voisi olla aika täydellinen maratonkirja. No, minusta se on aika täydellinen koska tahansa. Kjeh. :D

    VastaaPoista
  11. PS. Täysin samaa mieltä Saran kanssa: Carpelan tarvitsee aikaa ja rauhaa. Luen usein Bon lauseet monnen kertaan ja Axel on ainoa kirja ikinä, jonka olen lukenut 10 kertaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...