Kirjavan kammarin lukumaraton 2015

Lukumaraton 2015 alkoi klo 18, vaikka tekniikka laahaa vähän perässä. Päätin lukea ensimmäiseksi ns. pois alta aikanaan keskenjääneet kirjat, Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu sekä Vivi-Ann Sjögrenin Andalusian karkea suola. Mutta ennen kuin aloitin, hain postin, ja siellä minua odottikin kaksi uutuuskirjaa, jotka sopivat mitaltaan ja kiinnostavuusarvoltaan maratonvalikoimaan! Nämäkin siis saattavat tulla luetuksi: Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta sekä Roope Sarvilinnan Kateissa.

Mutta nyt jo siis luen ja palaan tänne myöhemmin. Teen varmaan niin, että päivitän kuvien kanssa muualle someen ja tänne vain kirjoitan, mutta lisään kuvat kyllä tännekin myöhemmin elävöittämään tekstiä. Minulla vain on niin vanhat ja hitaat vehkeet, että kuvien lisääminen tänne joka välissä veisi turhaa aikaa lukemiselta.

Nyt Espanjaan!

###

Klo 19.05 olin lukenut loppuun Sjögrenin ja Mukan. Sjögrenin ja minun tarina on sellainen, että olin odottanut näiden kirjojen lukemista jo vuosia varmana siitä, että tulisin niitä rakastamaan, kun vuosi sitten otin vihdoin tämän Andalusian karkean suolan matkalukemiseksi Valenciaan. Kirja oli minusta ihan hyvä, mutta ei tehnyt lopulta elämää suurempaa vaikutusta, enkä oikein osaa sanoa miksi. Rakastan Espanjaa, ja rakastan ruokaa, ja Sjögren kirjoittaa hyvin, mutta jotenkin hänen kokemusmaailmansa on niin erilainen kuin omani, ettei kirja tullut silloin eikä tullut nytkään ihan liki. Ihania kohtia siinä kyllä on, kuten nyt kirjan loppupuolelta lukemani luku "Valo". Se alkaa näin:

On perjantai, ja me päätämme syödä Luksusillallisen. Jääkaapissa on pullo roseeviiniä, joka on odottanut jo kauan, kourallinen merirapuja ja simpukoita, herkkusieniä, tuoretta persiljaa ja avokado. Luksusillalliseen kuuluu, että tullessaan näkee katetun pöydän odottamassa ja yllättyy ja häikäistyy, että korkeat lasit ovat ohuet, että pöytä, vaikka pienikin, on verhottu maata viistävin liinoin, että on kynttilöitä, kukkia ja aikaa.

Ja jatkuu yhtä ihanana. Sjögrenin lukemistakin aion jatkaa. Hyllyssä odottaa hänen muita muistelmateoksiaan.

Timo K. Mukan klassikkoteokseen suhtauduin epäilevästi, kun aloin sitä työvelvollisuutena pari vuotta sitten lukea. En yleensä pidä ns. perilappilaisesta, naturalistisesta kirjallisuudesta. Maa on syntinen laulu kuitenkin yllätti minut jollakin oudolla lumovoimalla, joka oli yhä tallella, kun kirjan nyt lopetin. Se ei pääse suurimpien suosikkieni joukkoon, mutta on selvästi asemansa ansainnut ja oli minullekin huomattavasti parempi kuin olin pelännyt. Uuden painoksen kansi on myös ihan mielettömän hieno!

Nyt laitan itselleni vähän ruokaa ja jatkan sitten lukemista -- en vielä tiedä, millä teoksella. Olen ottanut huomioon suosituksenne kyllä, kiitos niistä! Kello on jo 19.35 ja varmaan kahdeksan maissa pääsen jatkamaan.

###

Aloitin Asko Sahlbergin Yhdynnän noin klo 19.45 ja lopetin sen noin 21.15. Olen halunnut pitkään lukea Sahlbergia, ja kirjaksi valikoitui tuo Yhdyntä etenkin P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran vahvasta suosituksesta. Kannattikin häntä uskoa, sillä kirja oli aivan loistava! Olen lukenut tänä vuonna tosi paljon sodasta ja ollut siihen jo vähän kyllästynyt, mutta tämä vei kyllä mukanaan hetkeen ja sen taustoihin, ja sai uppoamaan sekä eläytymään niin täysin, että kirjan loputtua oli ihan hassua havahtua Bulevardin yöstä Espoon iltaan.

Nyt kello on 21.45 ja aloitan vähitellen seuraavan kirjan. Valitsin lopulta Reko ja Tina Lundánin Viikkoja, kuukausia. Ensin ajattelin, että haluan lukea jotain ei-suomalaista vaihteeksi tai jotain kevyempää, mutta sitten totesin, että en voi pudottautua heti pois suurista tunteista (Yhdynnän tietystä kyynisyydestä huolimatta) (se loppu nimittäin, se loppu), mutta tyylilaji saisi kuitenkin vaihtua. Luen siis jotakin, joka luultavasti itkettää mutta joka vastaa tähän edellisen kirjan jättämään jylhään tunteeseen, elämän ja kuoleman pohdintaan sekä kesäillan hämärään. Ja on liiankin totta.

(Vuorokausirytmini on muuten tällä hetkellä hyvin kesäinen ja lomaa jäljittelevä, eli menen nukkumaan, kun kello on pitkälti aamuyön puolella, ja heräilen vasta aamupäivällä. Uskon siis ehtiväni lukea vielä ainakin kaksi kirjaa ennen kuin menen nukkumaan -- ja jatkan lukemista huomenna.)

###

Aika tarkalleen kaksi tuntia luin Lundánien päiväkirjamaista teosta, iltakymmenestä puolilleöin. Olen tässä jo vähän hengitellyt, mutta luonnollisesti olo on aika tyhjä. Vierastan sosiaalipornoa ja sitä itsessänikin tunnistettavaa halua lukea muiden tragedioista, kauhistella kuvia. Taistelen sitä vastaan. Siksi luen tosi vähän mitään tällaisia kirjoja. Viikkoja, kuukausia oli kuitenkin mässäilemätön ja armollinenkin lukijaa kohtaan, sillä sitä varsinaista loppua ei kuvattu lainkaan, vaikka sitä pohdittiin.

Ja onhan näillä kirjoilla selvä tehtävänsäkin, vaikka minulle tulee helposti inhottava olo itseäni kohtaan, jos näitä luen. Reko Lundán, tai kirjan Aki, myös kuvaa tuota tehtävää hyvin kirjan loppupuolella. Vaikka se on vaikeaa, on varmasti hyvä yrittää samastua kuolemaa läpikäyvien ihmisten tunnetiloihin.

Tämä kirja oli minusta hyvä myös rehellisyydessään. Pidin esimerkiksi siitä, miten kirjan vaimo pohtii väsymyksensä keskellä, miksi tuli valinneeksi juuri tämän miehen, kun muitakin rakkauksia on elämässä ollut. Elämä tai sattuma on niin julma. Tai se vain on. Pidin myös rinnastuksesta sodasta saapuvaan miehenriekaleeseen, josta on tullut yksi huollettavista, lapsista, ja silti pitäisi iloita, kun tämä on saapunut kotiin elävänä -- vaikka se sotavuosina elätelty unelma entisestä miehestä ei enää olekaan todellisuutta.

No mutta. Huh. Nyt haluan lukea jotain oikein etäännettyä ja fiktiivistä. Mietin tässä valintaa muutaman käännetyn teoksen välillä samalla kun odotan pizzan valmistumista. On nimittäin taas nälkä.

###

Yhden maissa aloin lukea J. M. G. Le Clézion Alkusoittoa. Tykkään, mutta pari tuntia ja noin 120 sivua myöhemmin jouduin luovuttamaan ja myöntämään, että uni tulee väkisin. Nyt siis väliin vähän zetaa, ja luen kirjan loppuun herättyäni. Otin yöpöydälle myös muutamia muita maratonteoksilla, joilla voin jatkaa, jos en jaksa vielä Le Clézionkaan jälkeen nousta sängystä. En kuitenkaan kerro, mitä kirjoja valitsin, koska mieli voi olla aamulla (lue: aamupäivällä) jo toinen.

Hyvää yötä, ja huomiseen!

###

Huomenta! Vaikka onkin jo keskipäivä. Heräilin kymmenen jälkeen, ja vähän uutisia luettuani sekä kahvit keitettyäni luin Alkusoiton loppuun. Tavallaan se oli taas yksi eurooppalainen tarina toisesta maailmansodasta, mutta jokainen niistä on kuitenkin tärkeä ja Le Clézio on hyvä kirjoittaja. Pidin hänen tyylistään, tarinan pohjautumisesta hänen äitiinsä (vaikka minun piti lukea jotain superfiktiivistä...) ja pienistä erikoisuuksista, kuten päähenkilön isän siirtomaamenneisyydestä Mauritiuksella.

Sodan kuvaus on aina kamalaa, vaikka siitä lukisi miten paljon. Ei tästäkään kirjasta mieli mitenkään iloiseksi tullut, ja alkoi suututtaa, tai paremminkin väsyttää, kun mietin nyky-Euroopan ja -Suomen päivänpolttavia puheenaiheita ja tämänkin kirjan käsittelemiä, sotaan johtaneita teemoja 75 vuoden takaisessa Euroopassa... Voi suru. Päätin nyt lukea Henrik Tikkasta, joka toivottavasti kaivelee omaa napaansa ja parisuhdettaan. Kaipaan sellaista tähän väliin.

###

Tikkasen Kulosaarentie 8:n kanssa vierähti lopulta melkein kolme tuntia, mutta se johtui siitä, että kävin välillä suihkussa, laitoin ruokaa jne. Luin melkein koko kirjan ulkona auringossa, mikä oli ihanaa, ja mieleen tuli ensimmäinen lukumaratonini reilu kolme vuotta sitten, kun luin niin ikään ulkona auringonpaisteessa Henrik Tikkasen Yrjönkadun. 

Luulin, että tämä nyt lukemani osoitetrilogian ensimmäinen osa jo käsittelisi suhdetta Märtan kanssa, mutta Tikkanen kertoikin suvustaan, lapsuudestaan ja nuoruudestaan sotaan saakka. Todella mielenkiintoista silti. Pidän hänen ironisesta tyylistään. Uskon tietäväni hänen olleen monella tavalla ikävä ihminen, mutta tosi älykäs ja hyvä kertomaan hän kyllä on ollut.

Mieli tekisi jatkaa Tikkasten parissa, joko osoitetrilogian tai Märtan kirjojen kanssa, mutta yritän sittenkin ehtiä näiden viimeisten kolmen tunnin aikana lukea kaksi mannereurooppalaista klassikkoa. Saa nähdä, miten käy.

###

Kolmelta aloin lukea Francoise Saganin Rakastajaa. Siinä meni reilut 1,5 tuntia. Kirja oli ihan hyvä ja oivaltava mutta ei tehnyt kuitenkaan hirveän suurta vaikutusta. Haluan silti lukea enemmän Sagania, ja sain kuitenkin (uskoakseni) kiinni hänen ajatuksistaan, mikä oli paljon haastavampaa vaikkapa hänen maannaisensa Marguerite Duras'n kohdalla.

Viimeisenä kirjana minun piti lukea Heinrich Böllin Katharina Blumin menetetty maine, mutta aloinko jo väsyä lukemiseen ylipäätään vai vain perieurooppalaiseen tyyliin, huomasin joka tapauksessa pian, etten jaksanut keskittyä kirjaan, joka olisi selvästi keskittymistä vaatinut. Vaihdoin lennossa Jhumpa Lahirin Tuore maa -kokoelman niminovelliin, kun sitä oli täällä juuri suositeltu ja kun se oli sopivan mittainen vajaassa tunnissa luettavaksi. Ja se olikin todella ihana. Solahdin anglofoniseen kirjaan kuin kotiini, ja tietysti Lahirilla on aina mukana myös Etelä-Aasia, mikä vain parantaa asiaa. Tässä novellissa oltiin vielä Seattlessa, joka on minulle rakas kaupunki.

Sain novellin luettua noin vartin ennen maratoniajan päättymistä, mutta en viitsinyt enää väkisin hoputtaa itseäni lukemaan jotakin lyhyttä tarinaa tuossa ajassa. Mahdollisimman suuren sivumäärän maratoonaaminen tuli kokeiltua ensimmäisellä kerralla, nyt tärkeämpää on fiilistely ja todellinen lukemiseen keskittyminen. Minä en tunnistakaan joidenkin kirjailijoiden loukkaantumista siitä, että heidän teoksiaan luetaan näiden maratonien aikana tai toisten lukijoiden tunnetta siitä, että maratonilla ei voisi lukea mitään, joka vaatii keskittymistä ja sulattelua. Ehkä tuossa ihan loppumetreillä ajatus alkaa turtua, joskin siihenkin ainakin minulla auttaa oikeanlaisen tekstin valinta, mutta ainakin minulle, kiireiselle työnarkomaanille ja perheenäidille nämä harvinaislaatuiset lukumaratonit ovat juuri niitä hetkiä, joina kaikkein parhaimmin ja syvimmin keskityn tekstiin, lukemiseen ja tunnelmaan. Kirjan valikoituminen maratonille ei siis ainakaan minulla ole millään tavalla loukkaus tai epäluottamuslause teosta kohtaan.

No niin. Näiden 24 tunnin aikana luin viisi kokonaista teosta, yhden novellin ja kolmesta kirjasta osan, yhteensä noin 956 sivua (Hyvin tarkalleen sama sivumäärä kuin kaksi vuotta sitten, muuten! Kolme vuotta sitten luin 200 sivua enemmän.):

• Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine, 20 ensimmäistä sivua
• J. M. G. Clézio: Alkusoitto, 178 sivua
• Jhumpa Lahiri: Tuore maa -novelli, 80 sivua
• Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia, 184 sivua
• Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu, 50 viimeistä sivua
• Francoise Sagan: Rakastaja, 124 sivua
• Asko Sahlberg: Yhdyntä, 136 sivua
• Vivi-Ann Sjögren: Andalusian karkea suola, 40 viimeistä sivua
• Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8, 144 sivua

Ihanaa oli taas kerran. Sillä vaikka luen muutenkin paljon ja ammatikseni, niin tällaista mahdollisuutta keskittyä ihan vain "hupilukemiseen" lyhymmissäkin pätkissä on vain harvoin. Parhaimmat lukuelämykset tällä maratonilla olivat Asko Sahlbergin, Henrik Tikkasen ja Jhumpa Lahirin tekstit. Kaikki lukemani oli kuitenkin hyvää. Paljon jäi lukematta sellaista, jota olin ehdottomasti ajatellut tämän vuorokauden aikana lukevani, mutta toisaalta valitsin pari itseni yllättänyttä kirjaa pinoistani.

Nyt vain lisään maratonin aikana ottamani kuvat tähän postaukseen, ja sitten alan tehdä jotain aivan muuta -- kuten siivota, heh, ja odottaa perhettä kotiin. Vastailen kommentteihinne myöhemmin, kiitos niistä ja muustakin kannustuksesta sekä maratonin seuraamisesta!