Kustantaja: Otava, 2012.
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen.
Sivuja: 263.
Genre: Eurooppalainen salaisuusromaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Me juoksimme metroasemalle, tuo juoksu on piirtynyt elävästi mieleeni. Juostessamme vilkaisimme aina välillä toisiimme. Ja kun sitten istuimme hengästyksestä punaisina metron penkillä, purskahdimme pakostakin hillittömään, sopimattomaan nauruun, niin kuin ennen lapsena, kun olimme vielä olleet 'erottamattomat', kuten isä sanoi, kuin ne lintuparit, jotka aina myydään yhdessä, koska ne muuten kuolevat."
Huomasin Hélène Grémillonin esikoisromaanin Uskottuni kustantajan katalogissa, ja se kuulosti kiinnostavalta siksikin, että sillä tuntui olevan joitakin yhtymäkohtia omani, syksyllä ilmestyvän romaanin kanssa.
En ole lukenut tästä kirjasta paljonkaan muuta tai ottanut selville taustoja, koska mieleeni jäivät Kirjainten virran Hannan sanat siitä, kuinka mukava tätä oli lukea ilman ennakko-oletuksia tai tietoa siitä, mistä on kyse.
Eikä sekaannus minua kuitenkaan haitannut, nauratti vain. Jatkoin lukemista hyvillä mielin, ja kirjan luki varsin helposti ja nopeasti, vaikkei se ollut niin perinteinen tai viihteellinen lukuromaani kuin olin kuvitellut. Varsinaista ahmimisreaktiota kirja ei kuitenkaan aiheuttanut - tai herättänyt suuria tunteita puoleen tai toiseen. Sinällään harmi, sillä tarinalla on kaikki edellytykset olla koskettava, mutten kiintynyt henkilöhahmoihin niin, että olisin esimerkiksi liikuttunut lukiessani.
Mietin, johtuiko se teoksen ranskalaisuudesta. En ole mikään ranskalaisen kirjallisuuden tai elokuvankaan asiantuntija, mutta näppituntumani on, ettei ranskalaisissa nykyteoksissa lopulta revitellä tunteilla, vaikka perinteinen kuva niistä on romanttinen. Ehkä se on myös ranskalainen tapa puhua, todeta asioita. Se on jotenkin töksäyttelevä moneen muuhun kieleen verrattuna, vai onko se käännöksen ongelma, en osaa sanoa. Joka tapauksessa tämä Uskottunikaan ei kohonnut kohdallani suurten elämysten joukkoon, vaikka tarina oli ihan kiehtova.
Kielen - tai toteamisen - tietystä kömpelyydestä huolimatta tarina tosiaan rullaa niin, että kirjan lukee nopeasti ja kevyellä mielellä läpi. Ja loppu on tyylillisesti tehokas ja hyvä, pidin siitä kovasti. Raskaasta aiheestaan ja keskimääräistä lukuromaania persoonallisemmasta otteestaan huolimatta luokittelen tämän välipalakirjaksi, jonka lukee mielellään, mutta josta ei jää suurta jälkeä sieluun.
Suomalainen kansi on mielestäni hyvin tyylikäs ja kirja on muutenkin näpsäkän kokoinen, kiva esineenä. Kansainvälisestä kansikatsauksesta jätin muuten ranskankieliset versiot kokonaan pois, sillä ne olivat niin rumia tai tylsiä. Muista maista olisi löytynyt kyllä lisääkin kauniita kansia.
Uskottuni-romaanin ovat lukeneet minun ja Hannan lisäksi myös ainakin Rachelle ja Leena Lumi. Nyt näitä arvioita silmäillessäni huomaan, että muut ovat olleet tästä minua vaikuttuneempia, joten käykää ihmeessä lukemassa heidän mielipiteensä myös!
"kun illalla kotiin tullessa
seinättömän huoneen verho oli tungettu ikkunasta
ja liehui hiljalleen
ulkoilmassa
se kertoi että yöllä
rakastettu odotti rakastettuaan
on katsottava valoon"
Hih, olen juuri työstämässä blogiarviota tästä ja huomaan, että olet valinnut saman aloitussitaatin kuin minä! Kuinka yksiin aatteemme käyvätkään :D
VastaaPoistaHih, hauska sattuma, Elma Ilona!
PoistaTämä ei muuten ollut sellainen kirja, josta olisi ollut erityisen helppoa löytää merkattavia kohtia ja hyviä lainauksia. Ainakaan minulle. Kieli ei oikein koskettanut.
Sama juttu. Olin merkannut klemmareilla vain kaksi sivua, ja se on minulle harvinaisen vähän. (Joihinkin kirjoihin menee parikymmentä! Valitse siinä sitten :D)
PoistaMinä odottelen vielä tätä kirjaa käsiini. Lueskelinkin vain sieltä täältä jutustasi ja katsoin tietty pisteet ;)
VastaaPoistaSusa, sen verran uskallan sanoa, että kyllä tämä kannattaa lukea ja uskon, että pidät kirjasta. :)
PoistaTässä nyt vain oli minulle 'se jokin'. Joskin olen kyllä sanonut, että loppuvuoden kuumaan ryhmään tämä tuskin menee, mutta silti: Pidän tästä kirjasta kovasti. Ensinnäkin kerronnat olivat kivassa balanssissa, tempo sopi minulle, antauduin syliotteeseen eli kiinnostuin aiheesta ja minulla on käsittämätöntä kyllä itseänikin hämmästyttävä taipumus pitää ranskalaisista kirjoista. En ole lukenut ranskaa, en viihtynyt Pariisissa, vaikka olin siellä huhtikuussa Elämäni Miehen kanssa...,mutta se jokin ranskalaisuudessa elokuvia myöten on aina vetänyt minua. Cherbourgin sateenvarjot on yksi R:n ja mun tunnaribiiseistä...Ehkä minut tapaa vielä Etelä-Ranskasta, jonka läpi ajamme tapaamaan tytärtämme Espanjaan....Se onkin sitten jo toinen stoori.
VastaaPoistaKiva, että esittelit muitakin kansia. Kannet kiinnostavat minua aina.
Karoliina, kuvittele tämä elokuvana. Pisteesi ovat minusta tälle kirjalle ihan kohdillaan. Näin minäkin, jos pisteyttäisin.
En ikinä ehdi lukea Nichollsin Sinä päivänä, joten ostin kirjasta tehdyn elokuvan tänään sadeiltaa varten. Kai sitä lomalla saa leffoja katsoa;-) Lue tänään Hesarista kolumni Kesällä mikään ei riitä.
Leena, olen kyllä iloinen huomatessani, että monelle tämä oli parempi kuin minulle. En tiedä, oliko se sitten juuri se ranskalaisuus vai ihan vain yksittäisen kirjan "sopimattomuus". Käytän sitaatteja, koska kyllähän minä tämän ihan mielelläni luin. Nyt vain, kun lukee niin paljon, tulee ronkeliksi ja melkein harmittaa kaikki luetut kirjat, jotka eivät kosketa sisintä.
PoistaKirjajuttuja kirjoittaessa melkein hauskinta minulle on tuo erilaisten kansiversioiden etsiminen. Ainoa hankaluus tulee usein valitessa niitä muutamaa, jotka sopuisasti juttuun mahtuvat.
Uskon, että tästä saisi tosi hyvän elokuvan. Toivottavasti pidät Sinä päivänä -elokuvasta. Voisit pitää miespääosan esittäjästä. :)
Ihania kesäpäiviä, Leena!
Kirjoitin juuri muistiinpanot tästä kirjasta, ja oikein pelotti lähteä katsomaan mitä muut ovat sanoneet, itse kun suhtauduin tähän aika tylysti. Myös minusta kerronta oli jotenkin kumman hajanaista, huomasin aina välillä lukevani ihan ilman ajatusta ja ihan pihalla siitä että missä mennään. Voihan se tietysti olla omaakin keskittymisen puutetta, mutta kyllä silloin voi epäillä kirjassakin olevan jotain vikaa.
VastaaPoistaNo onneksi lähdin liikkeelle täältä! Tuota kantta olisin kyllä minäkin voinut kehua, vaan enpä tullut ajatelleeksi. Se oikeasti kaunis.
Erja, ihan lohdullista kuulla, etten ole ainoa, joka ei tähän niin rakastunut. Mutta kansi on kyllä hieno. ;)
PoistaEn uskaltanut lukea juttuasi kolmatta kappaletta pidemmälle, jotta jäisin turvallisesti ennakko-odotuksettomasti, mutta "eurooppalainen salaisuusromaani" kuulostaa ihanalta, ja kannessa on Eiffel-torni! Täytyypä tsekata, löytyisikö tätä kirjastosta!
VastaaPoistaLuru, olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteesi. En muuten ottanut ranskalaista kantta tähän mukaan, kun se oli minusta niin tylsä. :D En tosin tiedä, onko siellä Belgiassa erilliset painokset/toimitukset ranskalaisista kirjoista (niin kuin esim. Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian välillä on).
Poista