maanantai 25. heinäkuuta 2016

Iijoki-kimppaluku: Pato murtuu

Kalle Päätalo: Pato murtuu (Iijoki 24)
Kustantaja: Gummerus, 1994.
Sivuja: 684.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,75/5
Lue esittely täältä.

Eräänä iltana kotiin tullessani Aune ei ollut vielä palannut työreissultaan. Kun työvaatteeni riisuttuani aloin peseytyä vadissa tiskipöydän päällä, Laina sanoi:
- Mää kävein tänään laittamassa eroasian vireille.
Lainan sanat eivät niinkään hätkähdyttäneet. Lantatessani kuumavesikattilasta vatiin kauhomaani vettä valuttamalla kraanasta kylmää vettä joukkoon kysyin:
- Ja asia lähti pyörimään?
- Miksei olisi lähtenyt! Mää kertosin haastemiehelle, että mun mieheni on tehnyt huorin koko meitin avioliiton ajan ja viimetteks nin, että hänelle on tehty lapsonen.

Lyhyesti sanotuna juuri tästä kertoo Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmanneksi viimeinen osa, Pato murtuu. Ja täytyy sanoa, että kirja oli vaikea ja paikoin hyvinkin ahdistava luettava. Mietin sitäkin, että Vilja (Kalle Päätalon lapsenlapsi) on omassa luku-urakassaan tulossa pian tähän kirjaan -- miltähän lukeminen hänestä tuntuu.

Annoin kirjalle korkean arvosanan, eikä teos olekaan missään nimessä huono. Se on vaikuttava ja rehellisen elävästi kuvattu, ja juuri siksi se on niin ahdistava ja vaikeaa luettavaa.Toki kirjassa on muutakin materiaalia mausteeksi, rakennustyömaajuttuja ja sen sellaista, mutta aika pitkälti kaikki teksti pyörii Kallen ja Lainan aviokriisin sekä lopulta otettavan eron ympärillä.

Draaman perussääntöihin kuuluu, että lukijan (tai katsojan) on oltava päähenkilön puolella. Vaikka päähenkilö ei olisi ns. hyvis, hänessä täytyy olla ominaisuuksia, jotka saavat lukijan jos ei ymmärtämään niin ainakin hyväksymään hänet tekoineen, olemaan hänen puolellaan ja antamaan hänelle anteeksi. Tämän kirjan kanssa Päätalo kyllä todella testaa tätä sääntöä ja lukijoitaan, ainakin minua. Ellei takanamme olisi niin pitkää historiaa ja minulla lukijana lämmintä suhdetta kirjailijaan, päähenkilön joukoissa seisominen olisi ollut hyvin vaikeaa. Ja oli se nytkin.

On tunnettua, että Päätalo ruoskii ja syyllistää itseään. Toisaalta ihmisen perusluonteeseen kuuluu omien huonojen puolien ja tehtyjen vääryyksien kaunistelu. En tiedä, miten asiat ovat oikeassa elämässä menneet, mutta kirjan tapahtumia ajatellen ja niistä kertoja- Kalle Päätalon kautta lukien täytyy sanoa, että kirjan päähenkilö Kalle Päätalo oli kyllä avioliittonsa päättymisen aikoina sikamainen paskiainen ja kohteli useitakin ihmisiä luokattoman huonosti.

Ensinnäkin tietysti Lainaa. Kukaan ei ole missään läheisessä ihmissuhteessa puhdas pulmunen tai viaton hyvyyden ruumiillistuma, ja Lainalla on varmasti ollut omat ikävät ja ärsyttävät puolensa. Mutta omien sanojensakin mukaan Kalle Päätalo käyttäytyi koko ensimmäisen avioliittonsa ajan hyvin huonosti, ennen kaikkea liittyen toisiin naisiin. Hän ei pelkästään harrastanut taajaa syrjähyppelyä vaan myös suunnitteli sitä sekä haaveili muista naisista jatkuvasti. Lopulta tämä kaikki huipentui tässä Pato murtuu -kirjassa jatkuvampaan sivusuhteeseen vielä alaikäisen (näin olen käsittänyt, vaikka sitä ei kirjassa suoraan sanota) tytön kanssa, joka työskenteli Päätalon pomottamalla rakennustyömaalla ja jonka Kalle myös saattoi raskaaksi.

Tämän saa tietää myös Laina, mutta eihän se yksin riitä, vaan Kalle on vaimonsa täydellisen nöyryyttämisen jälkeen tälle vielä käsittämättömän ilkeä ja pirullinen ja yrittää useaan otteeseen vierittää avioliiton sortumisen syytä osaltaan myös Lainalle (silloin kun ei syytä nuoruusvuosiensa taivalkoskelaisia tyttöjä, jotka eivät ymmärtäneet tykätä hänestä... voi taivahan jumala!). Ja ihan lopuksi Kalle jatkaa aiemminkin ilmennyttä tekopyhistelyään saaden lähes sydänkohtauksen nähdessään avioeron jälkeen Lainan yhdessä taivalkoskelaisen Veikko Moilasen kanssa. On tietenkin ymmärrettävää, että se tuntuu pahalta ja nöyryyttävältä, kun Kalle on epäillyt Lainaa ja Moilasta suhteesta jo avioliiton aikana, mutta kun ottaa huomioon, mitä kaikkea mies on itse tehnyt ja että avioero on jo astunut voimaan, reaktiot ovat kuitenkin käsittämättömät.

Kaiken tämän päälle Kalle ei ainakaan kirjan mukaan ota kunnollista vastuuta siittämästään lapsesta vaan hölmistyy ja mykistyy uutisesta täydelleen, menettää mielenkiintonsa nuorta Raijaa kohtaan ja alkaa vältellä tämän tapaamista. Rahaa hän lapsensa elatusta varten jonkin verran toimittaa, mutta tämänkin hän tekee vasta pyynnöstä ja muuten vaikuttaa siltä, että hän luihulla tavalla vähä vähältä vain liukenee pois Raijan ja lapsen elämästä.

Luin tosin "oikean elämän Raijan" haastattelun, jossa tämä väitti Kallen kosineen häntä mutta saaneen rukkaset mustasukkaisuutensa ja Raijan käytöstä hallitsemaan pyrkivän taipumuksensa vuoksi. Totuudesta on taas vaikea tietää, mutta arvioinkin tässä kirjaa, jonka päähenkilö Kalle Päätalo on sarjan tässä osassa todellinen nuljus Raijaa kohtaan -- ja täydellinen kusipää Lainaa kohtaan.

Huoh, sainpa nyt tämän purettua tunnoltani. Mutta kuten sanoin, kirjanahan Pato murtuu on hyvä ja vaikuttava kuvaus avioliiton loppumisesta. Juuri näin vaikuttava, että minäkin olen ihan tuohtunut. Lisäksi siinä käydään Taivalkoskella pariinkin otteeseen ja Riitu on vieraana Tampereella, ja nämä Kallen lapsuusajan perheen ja lähipiirin mukanaolot elävöittävät minulle lukijana Iijoki-sarjan osia joka kerta.

Ja kun avioliitoista nyt puhutaan, kiinnittyi tässäkin kirjassa huomio aina mainioiden Herkon ja Riitun väliseen kanssakäymiseen.Tikustelua kuullaan taas ilman muuta, mutta nähdään myös Hermannin selvä huoli vaimostaan -- ensin kun tämä lähtee kauas Tampereelle ja myöhemmin, kun tämä saa halvauksen. Tosin se ilmenee tietysti herkkomaiseen tyyliin:

- Pirruako te Riitun sinne Tampereelle kuletatta! isä sanoo.
Isä oli jo Kallioniemessä -- kun äidin lähdöstä oli sovittu -- ärhennellyt asiasta. Nyt isä jatkaa: - Miten äitinnä osovaa Tampereelta takasi?
- Sillon pääset pahasta, naurahtaa autosta ulos pyrkivä Aune.
- Kun pääsisinhi! Mutta sitä jouvutaan hakemaan kirjoin ja koirain kansa ympäri Suomea, isä vänkää. - Mitästä pirrua, että tollo maalaisakka osovaa Tampereelta asti kottiisa!

Kirjan päättyessä Kalle on muuttanut pois yhdessä rakennetusta Kirvestien kodista alivuokralaishuoneeseen. Hänellä on siellä ihan kelvolliset oltavat, ja kirjoittaminenkin sujuu yksinäisyydessä ja rauhassa. Kova ikävä Kallella kuitenkin Kirvestielle on, ja lopussa hän alkaa miettiä uudelleen lupaustaan jättää talo Lainalle. Kalle on myös alkanut tapailla erästä Leena Janakkaa jo ennen varsinaista avioeroa... Samaan aikaan hän tosin tapailee myös paria tuttua rakennusnaista, jotka ovat vuosien varrella muodostuneet -- nykyajan kielellä -- Kallen fuck-buddyiksi, joista toinen pesee hänen pyykkinsäkin, ja ehkä lopulta kirjan kaikkein uskomattomin naisseikkailu tapahtuu Kallen verivihollisen, Salli Lisäkkään, kanssa. Kyllä se Päätalo kerkisi, voi sentoki, mutta eipä ollut lukeminen ainakaan tylsää!

Luin tällä kertaa Hirvasnoron Kain ja Vesa Karosen näkemykset tästä teoksesta vasta kirjoitettuani oman bloggaukseni. Hyviä, ansiokkaita analyyseja molemmat; käykää lukemassa, jos ette ole jo aiemmin tutustuneet.

Saa nähdä, mitä kaikkea Hyvästi, Iijoki -kirjassa tapahtuu. Sitä en ole vielä ehtinyt edes hakea kirjastosta, joten ihmetellään asiaa yhdessä sitten kuukauden päästä. Siihen saakka lämpimiä kesäpäiviä kaikille!

17 kommenttia:

  1. Lehtihaastattelussa vähän ennen Pato murtuu -kirjan julkaisua Päätalo arveli menettävänsä kaikki naispuoliset lukijansa. Toivottavasti Karoliina ja Vilja eivät kuitenkaan näin lähellä loppua luovuta... :)

    Faktaa vai fiktiota spekulaatiota on harjoitettu melkein riittävästä; pitää vielä kuitenkin mainita, että Ihmisiä telineillä äänikirjassa tuo rakennusmestarin ja nuoren neidon tutustuminen on kuvattu ilmeisesti lähempänä tosi elämän tapahtumia.

    Pojanpoika Kalle Tamminen on runoilija

    http://jokkenrunot.blogspot.fi/2015/12/kalle-tamminen-enkelten-baari.html

    suositteleepi, jorma(piiro)nen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jorma, en toki ole luovuttamassa. Kuten sanoin, tämähän on hyvää kirjallisuutta, vaikka päähenkilön menettely ei kiitoksia ansaitse.

      Pitääpä ehkä lukea Ihmisiä telineilläkin jonain kauniina päivänä. :) Ja vaikka Kalle Tammisen runouttakin.

      Poista
  2. Aune (s. 1934) ja Terttu (s. 1931) käsittääkseni herkkomaisesti sanoen 'pistävät yhä kynttä kekoon'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin vuosi sitten muistan Päätaloviikolla puhutun, että olisivat halunneet tulla, mutta osallistuminen alkaa olla jo liian väsyttävää. Ja sen jälkeenkin on muistaakseni Vilja kirjoittanut tavanneen ainakin toista isotädeistään.

      Poista
  3. Ihan oikean arvion Raija teki Kallesta. Raimo Jokisalmen toinen kirja valoittaa vielä asiaa lisää. Kallehan oli mennyt Raijalle ja hänen tulevalle miehelleen rähjäämään paikan päälle, kun sai kuulla, että ovat menossa naimisiin. Päätalon mielestä Raijan olisi pitänyt elää vain kaksistaan poikansa kanssa. Viimeinen niitti taisi olla se, kun Kallen pojan sukunimi muutettiin Tammiseksi.
    Että melkoisen omistushaluinen on kyllä kirjailija Päätalo ollut!Raija teki aivan oikean ratkaisun antaessaan Kallelle rukkaset. Voi myös olla että emme olisi saaneet lukea Päätalon tuotantoa samassa laajuudessa, jos vaimon nimi olisi ollut Raija. Leena oli "jumalan lahja" Kallelle, ajatellen hänen kirjailijan uraansa.
    Kalle Päätalo oli sen verran ison julkisuuden henkilö, että myös yksityiselämän saloja on kaivettu julkisuuteen enenmänkin!
    Karoliina on siinä oikeassa, että Kalle on kaunistellut melkoisesti tekosiaan. Vaikka kyllä on itseään myös ruoskinutkin. Olisikohan vanhenmiten alkanut omatunto kolkuttamaan nuoruuden menoista, niin että on tuonut osan hairahduksiaan kirjoissaan kaikkien luettavaksi. Saadakseen itselleen lopulta rauhan, ei niinkään lukijoiden takia?
    Kirjailijana Kalle Päätalo oli omaa luokkaansa. Eipä taida vastaavaa hyvin äkkiä nousta Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasin nyt noita Jokisalmen kirjoja kirjastosta minäkin. Luen parhaillaan Hyvästi, Iijoki -kirjaa, ja sitä lukiessa on kyllä mietityttänyt tuo Kallen ja Leenan suhde, tai tässä nyt sen alku ja vielä tarkemmin sen kuvaus tässä romaanissa. Mutta palaan asiaan sitten seuraavassa bloggauksessa.

      Moni on spekuloinut Kallen tehneen kirjoittamisellaan eräänlaista rippiä, syntien tunnustusta ja sitä kautta puhdistumista. Siinä voi olla paljon perää. Ylipäätään kirjoittaminen on useimmiten jollakin tapaa terapeuttista ja omien asioiden käsittelyä, varsinkin omaelämäkerrallinen kirjoittaminen.

      Poista
  4. Raimo Jokisalmen kaksi kirjaa Iijoki-sarjan "taustahenkilöistä" ovat erittain hyvää ja mielenkiintoista luettavaa päätalofanille. Antavat puheenvuoron muillekin kuin Kallelle. Lukija saa tapahtumiin toisetkin näkökulmat, jotka täydentää kokonaiskuvaa, mutta eivät ole varmaan 100-0 totuutta nekään. Ensimmäisessä kirjassa haastateltiin mm Helvi Moilasta, toisessa mm Seppo Tammisen kolmatta puolisoa. Ja Kustaa Lehtosen tyttären muistelot äitpuolestaan Mandista (Allista)...

    Palataan 1970-80 ja -90 lukujen tapahtumiin kunhan Pölhökanto on Karoliinan arvioitavana. Hyvästi Iijoessakin tapahtuu paljon jännittävää; millaisetn vaiheiden jälkeen siitä Kallesta tulee kirjasyksyn 1958 sensaatio; vuoden eniten kehuttu ja myynyt esikoiskirjailija?

    jormanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla ehdin hakea kirjastosta nuo Jokisalmen kirjat. Kiinnostavaa päästä niitäkin lukemaan, ja onhan tässä vielä 1,5 osaa itse Iijoki-sarjaakin jäljellä. Jatketaan niistä seuraavissa bloggauksissa!

      Poista
    2. Mikäli aiot säilyttää jännityksen Päätalon loppujen romaanien kaikista tapahtumista, niin ehkä voisi olla hyvä, ettet vielä aukaise Jokisalmen kirjoja luettavaksi.
      Itsehän teet kuitenkin ratkaisusi, luetko nyt, vai Pölhönkannon jälkeen Jokisalmen opukset.
      Tämä vain hyväntahtoisena viitteenä, jotta tiedät mitä on tulossa!

      Poista
    3. Lukaisin nyt kuitenkin malttamattomana ja uteliaana Ihmisiä Iijoki-sarjassa kirjan, ja ehkä luen loputkin heti, kun ne kirjastosta haen. :) Kiinnostavaa monella tavalla.

      Poista
    4. Tuo on se Jokisalmen uudempi teos, hurrrjaa asiaa. Vuonna 2005 julkaistu 'Jokijärven rannalta' sisältää muistaakseni mm Lainan/Helvin n. 30 sivuisen haastattelun. Kalle oli kuitenkin se hänen elämänsä mies...

      Eero Marttisen Päätalo-teoksissa on suitsutuksen ohella hienoja IRL-valokuvia. Seppo Porvalin teokset Kallesta lähinnä referoivat Iijoki.sarjaa historiallisessa viitekhykjsissä; vain aloittelijoille.

      jormanen

      Poista
  5. Seuraavalla kauppareissulla on myös suunnattava kirjastoon. Uskoisin sieltä löytyvän Raimo Jokisalmen kirjan, Ihmisiä Iijoki-sarjassa.
    Lähinnä on mielenkiintoista lukea Tampereen aikaisten henkilöiden historiaa. Mitä kertoo Mandin tytärpuoli äitipuolestaan. Samoin muut kirjassa olevien henkilöiden henkilöhistoriaa. Löytyykö sieltä Kallen työkavereita, tai heidän lapsiaan? Ilmeisesti Vouvilan Ilmarin poikaa on myös haastateltu?
    Tuosta Kallen ruoskimisesta tuli vielä mieleen tästä Pato murtuu kirjasta ensimäisen vaimon Helvin sanat, "Että mun mieheni on tehnyt huorin koko meitin avioliiton ajan."
    Kalle on heittänyt kaiken avoimena meille lukijoille, itseään säästämättä. Isoin osa meistä olisi varmasti jättänyt kaiken tällaisen kirjoitamatta.
    Olisiko tämä sitten sen takia, että itse olisi saanut lopullisen rauhan menneistä, ja lisäksi julkinen anteeksipyyntö ensimäiselle vaimolle Helville?
    Hirvittää vaan, mitkä ovat Kallen lapsenlapsen Viljan tuntemukset, kun ehtii luku urakassaan tähän Pato murtuu romaaniin!

    VastaaPoista
  6. Minäkin uskon Päätalon tehneen rauhaa itsensä kanssa näillä julkisilla tunnustuksillaan, joilla on myös kirjallista arvoa. Anteeksipyynnöstä Helville en niinkään tiedä, sillä eivät kirjat "Lainaa" kovin hellästi kohtele. On tietysti hyvä kirjallisuuden kannalta, että Päätalo kirjoitti rehellisesti, mutta kylmäävääkin se on, kun puhutaan oikeista ihmisistä. Minuakin on mietityttänyt, miltä tämän osan lukeminen Viljasta tuntuu, mutta toivottavasti hän pystyy suhtautumaan kirjallisuuteen ja kirjallisuutena ja kipeidenkin asioiden ohi arvostamaan, että suvun tarinoista on arkistoituna tällainen aarreaitta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Karoliina kommenteista. Loppuraportteja odotellen, dramatiikkaa riittää vielä... Avioero ei katkaissut Lainan/Helvin välejä Kallen sisaruksiin eikä lähimpiin ystäviin, ei ainakaan Vouviloihin/Sorosiin.

    Jormanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yksityiskohta tuo Vouvila Kallen kirjoissa. "Ilmarihan" on Vouvilan Sorosia todellisuudessa :)
      Olin jo vähällä vastata Karoliinallekin, mutta muistin sitten ettei vielä passoaakaan vastata. Syynä on se, kun tulee vastaan Pölhönkanto Iijoen törmässä romaanissa. Ei paljasteta tulevia tapahtumia "siis" Karoliinalle!
      Koetan muistaa syyskuun lopussa, kun hän on saanut luettua tuon Pölhönkannon.

      Poista
  8. Lainasin lauantaina kirjastosta ja luin tämän Pato murtuu -romaanin vasta toiseen kertaan. Muistin romaanihenkilö Kallen syrjähyppelyt sekä au-lapsen "hylkäämisen", nehän kerrottiin ja kerratiin Päätalo-elokuvassakin. Mutta tuo käsittämätön ilkeys puolisoa kohtaan viimeisinä yhdessäelon kuukausina oli jäänyt noteeraamatta. Kyllä kirjailija tässä ruoskii päähenkilöään viimeisen päälle. Noh, kahdessa viimeisessä kirjassa meno näiltä osin tasaantuu.

    jormanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilkeydestä puolisoa kohtaan tuli tosiaan paha mieli.. Vaikka varmaan sille on jokin sellainen selitys, että Kalle on suojannut itseään. Jos toisesta tekemällä tekee mielikuviinsa hirviön, hänelle tehdyt pahat asiat eivät paina mieltä niin paljon.

      Myös käytös Raijaa kohtaan oli minusta aivan luokatonta ja selkärangatonta monella tapaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...