Vuosi 2016 oli siitä erikoinen, ettei päivätyöhöni kuulunut kirjojen lukeminen. Se on varmaankin pitkälti syynä siihen, että luin verraten vähän: laskujeni mukaan 61 kokonaista teosta, joista 16 kotimaista aikuisten kaunokirjallista teosta, 13 ulkomaista kaunokirjallista teosta, 13 tietokirjallista teosta (joista kahdeksan kotimaista, viisi ulkomaista) ja 19 lasten- tai nuortenkirjaa (3/16, ohoh!).
Näiden lisäksi luin osittain ja selasin läpi lukuisia kirjoja, niin romaaneja kuin tietokirjoja. Eniten liittyen oman kirjoittamiseni taustatutkimukseen/benchmarkkaukseen, mutta luin myös esimerkiksi ns. "Juliet"-kokonaisuuden Alice Munron Karkulainen-novellikokoelmasta kuultuani, että näkemäni Pedro Almodóvarin Julieta-elokuva perustui noihin teksteihin.
Listaan joitakin huomioita, iloisia yllätyksiä ja pettymyksiä vuoden lukukokemuksista. Ensimmäinen on se, että käytännössä kaikki lukemani kotimaiset uutuudet, lukuun ottamatta jokusta tietoteosta ja lastenkirjaa, olivat ystävieni tai tuttavieni kirjoittamia. Se on myös yksi syy siihen, etten koe kirjabloggaamista entiseen tyyliin enää mielekkäänä. En käsitellyt kirjoja blogissani ennenkään tarkoituksellisen ilkeämielisesti, mutta ystävällismielinenkin objektiivisuus on vaikeaa tai paremminkin vastenmielistä, kun kirjoittaa tuttujen, rakkaidenkin, ihmisten hengentuotteista. Ja on monella sellainenkin ajatus, että kirjailijana on jäävi sanomaan kollegoiden teoksista mitään. Välillä olen kyllä miettinyt pelkästään ulkomaisia kirjoja käsittelevää blogia, mutta en ainakaan vielä ole saanut aikaiseksi sellaista perustaa.
Vuoden 2016 osalta on kuitenkin helpottavaa tehdä myös tämä rehellinen huomio: pidin kaikista niistä ystävieni ja tuttavieni kirjoittamista kirjoista, jotka luin. Osaa rakastin ja osaa arvostin hillitymmin, mutta ei minun tarvinnut kertaakaan pettyä. Usein minulle on vaikeaa ylipäätään alkaa lukea tuttujen kirjoja, mikä ehkä johtuu pelosta, ettei välttämättä pidä kirjasta, jonka on kirjoittanut hyvin pidettävä ihminen. Joskus niin väistämättä käykin, mutta ei siis onneksi viime vuonna.
Kotimaisen kaunokirjallisuuden osalta minulle merkittävintä oli lukea loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarja, jota tämä blogi lähes yksinomaan onkin viime vuodet käsitellyt. Ei siitä siksi sen enempää. Iloisiin yllätyksiin lukeutuu esimerkiksi Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi, josta pidin lopulta hyvin, hyvin paljon, vaikka ensin epäilin sen bloggaaja-aihetta kuluneeksi ja käsitellyksi. Minna Rytisalon Lempi on minulle erityisen tärkeä ja rakas kirja, mutta omalla kohdallani se lukeutuu ennemmin vuoden 2015 elämyksiin, koska jo silloin sain lukea ensimmäisiä käsikirjoitusversioita, kommentoida niitä ja rakastua tekstiin heti ensilukemalta.
Pettymyksiä olivat ihailemani Jörn Donnerin Isä ja poika, jota ehkä ajan hammas on syönyt mutta jota joka tapauksessa pidin sekavana ja aika tylsänäkin, sekä Eeva Joenpellon Neito kulkee vetten päällä, jonka kieltä ja montaa muuta osasta kyllä ihailin mutta jonka naturalistisuudesta sekä fatalistisen toteavasta suhtautumisesta kurjuuteen en pystynyt nauttimaan yhtään. Kirja oli ensimmäinen Joenpellolta lukemani, ja ennen kaikkea petyin itseeni, kun en saanut itseäni pitämään tämän monen ihaileman mestarin luomasta kokonaisuudesta. Klassikoista pidin sen sijaan etenkin Arvid Järnefeltin/Hilja Kahilan Onnellisista sekä Paavo Rintalan Jumala on kauneudesta, jonka ansiosta löysin myös Vilho Lammen upeat maalaukset.
Ulkomaisista romaaneista paras viime vuonna lukemani oli joko William Styronin Sofien valinta (suom. Pentti Lehtinen) tai Jenny Offillin autofiktiivinen Dept. of Speculation. Myös Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -novellit (suom. Seppo Lahtinen) ilahduttivat, etenkin kun olin suunnitellut Carverin lukemista kauan ja toivonut pitäväni hänen teksteistään. Tobias Wolffin This Boy's Life oli aika ihana (sekin oli ollut TBR-listallani ikuisuuden), ja pidin myös Stefan Zweigin pienoisromaanista Twenty-Four Hours in the Life of a Woman (engl. Anthea Bell).
Sen sijaan Julian Barnes, jonka Kuin jokin päättyisi -romaanista pidin aikanaan paljon, aiheutti nyt pettymyksen. Tai pettymyksen ja puolikkaan. Hänen kiitetty elämäkertaromaaninsa Gustave Flaubertista oli kyllä välillä tosi hauska ja koko ajan selvästi ansiokas, mutta minulle lukeminen oli aika tuskaista. Luin myös hänen omaelämäkerrallisen, vaimonsa kuolemasta kertovan Levels of Life -teoksensa, ja siinä pidin kyllä jälkimmäisestä, henkilökohtaisesta osuudesta, mutta pitkää alustusta pidin taas tylsänä.
Klassikoista melko tervaisia olivat Knut Hamsunin Nälkä sekä yllättäen Henry Jamesin Naisen muotokuva, jota olin kuvitellut rakastavani. Ja kyllä minä tavallaan rakastinkin, mutta kirjassa oli viety 1800-lukulainen (toki usein alun perin juuri jatkokertomuksina ilmestyneille romaaneille ominainen) pikkutarkka kuvailu ja polveilevan vihjailevien keskustelujen toisto hurjiin sfääreihin. Sitä keskustelun taidetta, jota haluan uskoa harjoitetun tuohon aikaan myös oikeassa elämässä, on pakko ihailla, mutta onko sitä pakko toistaa satojen ja satojen sivujen ajan?
Äänikirjojakin edelleen luin eli kuuntelin, ja nimenomaan englanniksi kielen harjoituksen vuoksi. Olen kyllä BookBeat-tilaaja, mutta ainakin toistaiseksi olen käyttänyt sitä tilausta vain sähkökirjojen lukemiseen. Äänikirjoissa suosin paitsi vieraita kieliä myös kevyttä, juonivetoista otetta. Suursuosikkini Kate Morton ja Lucinda Riley eivät pettäneet taaskaan -- joskin Rileyn tuoreehko The Seven Sisters oli minusta huonoin häneltä lukemani/kuuntelemani teos, kun taas hänen uudelleeneditoitu esikoisromaaninsa The Angel Tree oli mahtava. Lisäksi kuuntelin ainakin Gillian Flynnia, joka myös toimii äänikirjailijana tosi hyvin.
Tietokirjapuolella vuoden rakastuminen tapahtui Joan Didionin kohdalla. Hankin hyvän ystäväni suosituksesta hänen teoksensa The Year of Magical Thinking sekä Iltojen sinessä (suom. Kirsi Luoma), ja luin ne tässä järjestyksessä (ensimmäinenkin on suomennettu, toim. huom.). Sattumalta muuten samaan aikaan Teatteri Jurkassa tuli ensi-iltaan teosten pohjalta tehty monologinäytelmä, jonka Kristiina Halkola veti hienosti suomeksi.
Ihastuin siis Didioniin kovin, ja ostin sekä luin perään lisääkin omaelämäkerrallista kirjallisuutta. Pidin paljon myös Pauliina Vanhatalon Keskivaikeasta vuodesta, joka kosketti erityisesti kuvailullaan introvertistä vanhemmuudesta. Ja tietopuolelta täytyy mainita vielä Minna Lindgrenin ja Olli Löytyn Sinfoniaanisin terveisin sekä Tommi Melenderin Onnellisuudesta-esseet, joista nautin.
Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta huomasin tosiaan äsken, että olen -- tai siis olemme lasten kanssa lukeneet paljon enemmän ulkomaisia kuin kotimaisia kirjoja. Tämä ei ole ollut tietoinen valinta, mutta täytyypä kiinnittää asiaan jatkossa vähän huomiota. Molemmat lapset lukevat jonkin verran jo itsekseen, mutta kumpikin yhä edelleen mieluummin kuuntelee, kun heille luetaan -- ja minähän luen heille erityisen mielelläni. Luemme aika paljon nostalgiannälkäisen äidin valitsemia klassikoita mutta myös uusia kirjoja. Viime vuonna meistä kaikista ehkä paras yhdessä luettu kirja oli Tuutikki Tolosen Mörkövahti. Odotamme jo innolla, että pääsemme lukemaan sen jatko-osaa, kunhan saamme ihan pian loppuun Harry Potter ja puoliverisen prinssin.
Minulle suurin lastenkirjapettymys oli Eva Ibbotsonin Voi noita noitia, joka oli kasvanut muistikuvissani maagisen kulttikirjan mittoihin, mutta oli nyt aikuisena luettuna ihan tavallinen, vähän vanhentunut ja hassu noitakirja.
Tässä vuoden luettujen kirjojen listaamisessa ja miettimisessä on ihanaa muuten sekin, että palaan kirjojen myötä vuoden eri hetkiin, matkoihin ja tapahtumiin, kun muistan mikä kirja milloinkin oli lukuvuorossa. Balilla tuskailin Donnerin kanssa ja toisaalta nautin Sinikka Vuolan Replikasta. Junassa matkalla Hyvinkäälle luin Carveria, lentokoneessa matkalla Lontooseen Vanhataloa. Lasten kanssa Lontoossa luettiin sitä toista Ibbotsonia, ja New Yorkissa, Central Parkin nurmikolla, luin Melenderin esseitä. Uuden vuoden aattona, vuoden viimeisenä kirjana, luin hotellihuoneessa loppuun Helmi Kekkosen Vieraat.
Koko kirjalistahan löytyy muuten tästä blogin Luetut 2016 -alasivulta.
Kas niin. En vielä tiedä, millaiseksi lukuvuosi 2017 muodostuu, sillä en tiedä, kuinka paljon tulen lukemaan työkseni. Ainakin jatkan omaa kirjoittamistani tukevien teosten selailua ja lukemista, muutaman ystävän kanssa perustetussa lukupiirissä tahkoamista sekä muiden ystävien ja tuttavien kirjoittamien kirjojen vähän pelokasta tavailua, hih.
Bloggaamisestakaan en uskalla sanoa vielä mitään, mutta ainakin osaan näköjään edelleen kirjoittaa ylipitkiä postauksia. :) Kiitos jos jaksoitte!
Kirjavan iloista vuotta 2017 kaikille!
