Merellinen maanantai - Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta

Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta.
Kustantaja: Sammakko, 2012.
Kannen kuva: Tomi Knuutila/Rodeo.
Ulkoasu: Riikka Majanen.
Sivuja: 231.
Genre: Keskiluokkainen lukuromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Aika nousi elokuussa taas tärkeäksi. Heinäkuussa tai varsinkin juhannuksen jälkeen tuntui, että kesä jatkuu ja jatkuu eikä loppua näy tai ainakaan tunnu. Vaikka sitä kävi välillä kaupungissa, päivärytmi pysyi keskikesällä leppoisana. Käveltiin paljain varpain ulos kuistille. Katseltiin merelle, kuunneltiin tuulen suhinaa ja aaltojen kevyttä liplattelua. Etsittiin sanoja lintujen äänille: viserrystä, jokellusta, ujellusta, kirkumista. Ihmeteltiin, mitä lintuja ne ovat. Haettiin hyllystä lintukirja, jota selailtiin laiskasti. Hörpättiin välillä kahvia tai viiniä. Haukattiin jotain pientä. Aina kesällä syötiin jotain pientä, paitsi illalla, jolloin syötiin liikaa. Noustiin jossain vaiheessa ylös tuolista, mutta ei oikein osattu päättää, mitä sitten tehtäisiin. Askeleet hidastuivat, ajatus vaelteli, olkapäät rentoutuivat. Kello unohtui."

Voi, tuosta lainauksesta tulee niin mieleen kesä ja mökki, vaikka en ole vielä koskaan päässyt viettämään kokonaista kesää maalla. Mutta siellä minäkin aina selailen lintu- ja muita luonto-oppaita, hörpin kahvia tai viiniä, haukkaan jotain pientä ja syön iltaisin liikaa.

No, nyt on talvi ja joulu tulossa. Ihanaa sekin, mutta oli myös suloista päästä fiilistelemään kesää tämän kirjan matkassa. Jarmo Ihalaisen esikoisromaani Perheestä ja alastomana juoksemisesta oli muutenkin hyvä kirja, positiivinen yllättäjä. Tai oikeastaan uskalsin odottaa juuri tällaista kirjaa Hesarin Antti Majanderin arvion perusteella, mutta yllättävän hyvän tästä teki ehkä se, että kirja on pienen kustantamon pienellä äänellä maailmaan syntynyt poikanen, joka olisi hyvin voinut jäädä minulta huomaamattakin. Sittemmin kirja tosin ylsi esikoiskirjapalkintofinalistiksi, mutta ei se yksin olisi vakuuttanut minua lukemistarpeesta.

Viihdyin kirjan parissa oikein hyvin. Erityisen paljon pidin alkupuoliskosta. Lopussa on ehkä liikaakin draamaa tai (paradoksaalisestiko?) siitä jää jotakin puuttumaan, mutta ei loppuosakaan kirjaa missään nimessä pilannut. Minulle tuli tästä mieleen Katja Kallion Syntikirja. Ehkä siksikin, että yksi päähenkilöistä on molemmissa kirjoissa noin kolmekymppinen, sivistyneen ahdistunut ja sulkeutunut Sofia, mutta on kirjoissa muutakin samaa. Hyvää samaa.

"Kesäillat ovat kummallisia, Sofia ajattelee. Mitään enempää ei ole, mitään parempaa maisemaa kuin tämä heidän edessään ei löydy mistään. Ja juuri siksi auringonlaskun katselu lämpimässä kesäillassa tuntuu lievältä pettymykseltä. Että tässä on kaikki. Istutaan huvilalla tuijottelemassa ja puhumassa joutavia."

Lisäksi tuli mieleen Tove Jansson. Ihan selvästi Tove Jansson! Ehkä hänen oma (kuvittelemani) elämänsä tai sitten vain Rent spel -kirja ja sen pariskunta Jonna ja Mari - joka kuitenkin on kai aika yksi yhteen Jansson puolisoineen. Varmasti se johtui myös Muumi-kirjoista tutusta Fredriks(s)on-nimestä. Perheestä ja alastomana juoksemisesta -romaanin lempihahmoni ovat nimittäin ehdottomasti naispari Gudrun ja Fredriksson, kaksi taiteilijaa, joista toinen on herkkä ja hento, toinen ronski ja roteva. Kaupungissa vietetään vilkasta kulttuurielämää, mutta kesäpaikkaan tullaan vain olemaan. Annetaan pihan rehottaa ja piharakennusten ränsistyä.

Pariskunnan sisäinen dynamiikka oli tässä kauhean kiinnostavaa ja jäi vähän avoimeksi tulkinnalle. Gudrun ja Fredriksson ovat kuin varmasti moni muu ikivanha pari: yhteiselämä kulkee totuttuja, välillä niin puuduttavia ja tuskastuttavia ratojaan, mutta siitä irrottautuminenkaan ei onnistu. Tai näin parisuhde esitetään kirjan alkupuolella Gudrunin silmin. Hän suunnittelee lähtemistä koko ajan, mutta ei ehkä lopulta kovin tosissaan. 

Loppupuolella fokus on taas Fredrikssonissa, joka alun näennäisestä (?) yrmeydestä huolimatta kaipaa kuollutta puolisoaan kipeästi. Suhde näyttäytyy toisessa valossa. Vaikka niinhän se varmasti on, että välillä sietämätöntäkin puolisoa ja parisuhdetta kaipaa sitten, kun ne on menetetty.

"- Ne lähtevät huomenna, Gudrun sanoi.
- Otatko leipää, Fredriksson kysyi ja nousi.
- En. Voitaisiin ajaa veneellä ulkoluodoille. Kun ne ovat lähteneet.
- Ostitko juustoa, Fredriksson kysyi avattuaan jääkaapin.
- Ovessa. Etsitään joku ihana laguuni.
- Eikö jumalauta joskus voisi ostaa jotain muutakin kuin emmentaalia? Ei Suomessa ole laguuneja.
- Otetaan vähän evästä mukaan. Tullaan auringonlaskussa takaisin.
- Voi tulla sade, Fredriksson totesi. - Sieltä on matalapaine lähestymässä."

Jauhan taas samasta. Sanon, että tässä on kirja, jollaisia ei ole Suomessa kirjoitettu liikaa. Kerrotaan keskiluokasta ja kulttuuripiireistä. Pyöritellään arkisia, länsimaisia ongelmia ja sivistyneistön sisäistä ahdistusta. Okei, loppupuoli tässä tosiaan lipsahtaa dramaattisen puolelle, mutta ei sekään välttämättä ole ongelma, jos se onnistuu hyvin. Nyt ei ehkä täydellisesti, mutta harva meistä osuu esikoisteoksellaan kaikin osin napakymppiin. 

Jostain luin, että Ihalainen on sanonut ikään kuin huvikseen kokeilleensa, syntyisikö häneltä romaani. Kirjassa on lausunnosta uskottavan tekevää rentoutta ja kepeyttä. Toivon, ettei tämä jää Ihalaisen osalta kertaluontoiseksi kokeiluksi, vaan että hän jatkaa porvariston hillityn charmin sekä peitellyn ahdistuksen kuvausta. Ihan hyvin lähemmäs viisikymppinen mies on kuvannut nuoria naisiakin, vaikka vähän totisia tyyppejä nämä olivat. Kuten sanottu, minä ihastuinkin ennen kaikkea romaanin vanhempiin daameihin.

"Gudrun syleili paljaita jalkojaan, käpertyi kokoon. Kohta voisi ottaa ruokia esiin ja huutaa Fredrikssonia syömään. Eikä se tulisi heti, odottaisi toista huutoa. Ehkä jopa kolmatta.

Tänään Gudrun ei aikonut kutsua Fredrikssonia kolmea kertaa. Korkeintaan kerran. Voi olla, että ei sitäkään. Saa huolehtia itse syömisistään."

Ihastuin myös tunnelmaan, asetelmiin. Huomaan yhtäkkiä, että en osaisi kunnolla edes sanoa, mikä kirjan juoni oli. Vahvuudet olivat minusta nimenomaan henkilöhahmoissa ja heidän ympäristössään. Silti kirja oli sujuvaa luettavaa ja mielestäni laskettavissa lukuromaaniksi, jota tapahtumat soljuttivat helposti eteenpäin. Kirjan kansi on minusta viehättävä ja sopii yhteen romaanin sisällön kanssa.

Ympäristön kuvailusta saanevat vielä enemmän irti merenrantaihmiset, mutta myös minä, vannoutunut sisämaaihminen, luen mielelläni merellisiä romaaneja. Niissä on oma romanttinen hehkunsa, josta jään oikeassa elämässä vähän paitsi ja jonka kokemisesta olen hieman kateellinen. Sitten muistan kuitenkin ihastuksesta huokaillen omat sielumaisemani ja hakeudun tyytyväisenä merten rannoille vain fiktiivisesti.

"Huvilanaapurit olivat lähteneet kaupunkiin, kesä oli heidän osaltaan ohi. Fredriksson oli suostunut viimein Gudrunin kärttämiseen.

Otetaan rennosti merellä. Ollaan vaikka koko päivä. Pakataan eväitä mukaan, etsitään joku suojaisa poukama.

Ja tässä sitä ollaan. Ei suojaisasta poukamasta tietoakaan. Mielipuolisia kaahareita meri täynnä. Mököttävä Fredriksson rannassa."

Perheestä ja alastomana juoksemisesta -romaanin ovat lukeneet lisäkseni myös ainakin Booksy ja Jenni.

Osallistun teoksella Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.