Nälkämäki ja Päätaloviikko

 Kalle Päätalo: Nälkämäki.
Kustantaja: Gummerus, 1967.
Sivuja: 557.
Genre: Omaelämäkerrallinen sotaromaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue esittely täältä.

Kuten viimeksi kerroin, hyppään nyt hetkeksi varsinaisen Iijoki-sarjan sivuun ja kirjoitan jotakin Nälkämäki-romaanista, joka julkaistiin vuonna 1967 ennen peittelemättä omaelämäkerrallista Iijoki-sarjaa. Nälkämäessä Kalle kertoo -- omien sanojensakin mukaan -- käytännössä suoraan omista kokemuksistaan, mutta käyttää itsestään peitenimeä Matti Lieko. Hän myös sanoo kesken Iijoki-sarjan suoraan, ettei viitsi siinä enää toistaa Nälkämäessä käsiteltyjä asioita, koska ko. romaani on käytännössä yhtä omaelämäkerrallinen kuin sarjan varsinaiset osat.

Kai Hirvasnoro sanoo Päätalon matkassa -blogissaan, että Nälkämäki ansaitsisi paikan kaapin päällä sotakirjallisuuden klassikkona. Hirvasnoro suhtautuu Päätalon tuotantoon myös kriittisesti, joten mielipide ei ole Kallea jumalana pitävän palvojan. Suhtaudun siihen kunnioittaen, ja pidän erityisen hienona sitä, että ilmeisesti Päätalon "raportti" sodanaikaiselta vankileiriltä on ainutlaatuinen suomalaisessa kirjallisuushistoriassa. Silti on pakko sanoa, että minulle henkilökohtaisesti tämä romaani oli Kallen sanassa melko suivaisa luettava. Se johtunee ennen kaikkea kahdesta asiasta: Ensimmäinen on se, etten ole sotakirjallisuuden ylin ystävä enkä tunne genreä kovin hyvin. Toinen on taas se, joka on toistunut silloin tällöin Iijoki-sarjan armeija- ja sotavuosiin sijoittuvissa osissa ja jonka muistan erityisen raskaana Ahdistettu maa -romaanista, eli tapahtumien sijoittuminen suljettuun, miesvaltaiseen yhteisöön, jossa kaikki henkilöt ovat vielä lukijalle tuntemattomia.

Toisin sanoen jäin tässä(kin) kirjassa kaipaamaan enemmän naishahmoja ja ns. naisellisempia aiheita, ja koska pitkässä Iijoki-sarjassa rakastan tutustua yhä enemmän pitkään mukana oleviin henkilöhahmoihin, koen väsyttävänä tilanteet, joissa Kalle taas heitetään uuteen porukkaan ja alkaa uusien (mies)henkilöiden kuvaus ja heihin tutustuminen.

Tässähän ei ole objektiivisesti katsottuna mitään väärää, eikä se, että tämä suivauttaa minua, ole kirjailijan syy. Uskokaa siis miehisemmän ja etenkin sotakirjallisuuden ystävät ennemmin Kaita kuin minua ja lukekaa ihmeessä tämä sotavuosien vankileirikuvaus. Niin, rintamakirjallisuuttahan tämäkään romaani ei ole, vaikka Suomi käy tapahtuma-aikaan sotaa. Asemasodan vuosien aikana Kalle tosiaan palveli loukkaantumisensa vuoksi Siiranmäen vankileirin talousaliupseerina nykyisen rajan takana. Leirillä oli suomalaisia vankeja: rintamakarkureita ja ns. tavallisista rikoksista tuomittuja -- ei poliittisia eikä sotavankeja.

Tämänkin sotavuosien osuuden kuvaaminen on ehdottomasti tärkeä teko, eikä kirja minustakaan huono ole, vaikkei se henkilökohtaiseen makuuni täysillä osunutkaan. Mieleeni on jäänyt useita kohtauksia siitä huolimatta, että lukemisesta on jo aikaa: alun kauhukokemus nälkäisten vankien ryöstäytyessä kerjäämään ruokaa leirin uusilta työntekijöiltä; Kallen/Matin ponnistelu vankien puolesta saadakseen näille enemmän ruokaa; toisaalta Kallen/Matin pettymykset vankien käyttäessä väärin hänen luottamustaan kaikesta huolimatta; ja loppuajan epäinhimillinen rääkki (johon Päätalo myöhemmissäkin teoksissaan usein palaa), kun leiriä purettiin, oli kiire sisemmälle Suomeen ja Kalle/Matti pantiin selvitystöissä lähes mahdottoman eteen. Viimeisenä vielä kenttäkeittiön tragikoomiset luovutusyritykset -- ja sitten helpottava vapauden tunne jo liikkuvaan junaan kavereiden avustuksella hypätessä ja vankileirin lopultakin taakse jäädessä.

Nälkämäessä ei juuri käsitellä Iijoki-sarjasta tuttuja henkilöitä. Jokusen kerran lähinnä kirjeenvaihdon yhteydessä mainitaan perheenjäseniä tai vanhoja kavereita. Kallen ja Lainan suhteen alkuajat saavat pientä lisävalotusta, kun ne Tuulessa ja tuiskussa -osan lopussa esiteltiin hyvin ylimalkaisesti ja pohjustamatta yllättäen (mikä ei ole Päätalolle lainkaan luonteenomaista). Nyt en suoraan muista, kerrotaanko Sylvi Vesastosta enemmän tässä kirjassa vai sotavuosien jälkeisistä ajoista kertovissa Iijoki-sarjan osissa, mutta koko Sylvi-tapaus on minulle ainakin toistaiseksi edelleen jokseenkin hämärän peitossa ja sellainen asia, jota Päätalo tuntuu kirjoissaan vähän vältelleen.

Kuukauden päästä palaan sitten "ruotuun" ja Iijoki-sarjan pariin Tammerkosken sillalla -osan myötä.

Tähän loppuun haluan vielä mainita vuosittaisen Päätaloviikon, joka on tänään taas alkanut Taivalkoskella. Tänä vuonna minäkin pääsen ensimmäistä kertaa mukaan, ja olen myös puhujana kolmessa eri tilaisuudessa perjantain ja lauantain aikana. Täältä löytyy Päätaloviikon ohjelma niille, joita visiitti kiinnostaa. Minä olen tietenkin todella innoissani, kun pääsen vihdoin Taivalkoskelle, Jokijärvelle ja Kallioniemeen. Se tuntuu vieläkin uskomattomalta, vaikka matkaan on enää muutama päivä. Laittelen loppuviikon aikana varmastikin kuvia ja kuulumisia reissun päältä blogin Facebook-sivulle ja Instagramiin. Myöhemmin tänne varsinaiseen blogiinkin.

Hyvää Päätaloviikkoa, alkavaa heinäkuuta ja kesän jatkoa!