Kustantaja: WSOY, 1890.
Kansi (vuoden 2011 pokkaripainos): Marjaana Virta.
Sivuja: 106.
Genre: Impressionistinen pienoisromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Mitä minuun itseeni tulee, niin olen jo purjehtimaisillani perheellisen onnen -- talvisatamaan. Ajattele, mies, että olen ollut jo muutamia päiviä kihloissa. Hänen nimensä on Helmi, kauppiaan tytär Oulusta, ei emansipeerattu, ei erittäin oppinut, valkotukka, vahvavartaloinen, terverumiinen, käytännöllinen pohjalainen, ei käy jatko-opistossa eikä aio ylioppilaaksi, vaan on taitava käsitöissä ja on tullut tänne talouskouluun. Tarkka silmäni huomannut hänen pitkän palmikkonsa Suomalaisella Seuralla, antanut esitellä itseni ja tanssinut franseesin. Kuten tiedät, olen minä kovin intressantti hienoine viiksineni ja hiukan blaseerattuine ulkomuotoineni. Lyönyt laudalta kaikki poikanulikat. Hän keksii kohta rakastua minuun, mikä tulee pian tietooni Annan kautta, jonka kanssa hän yht'äkkiä on tullut erinomaisen hyväksi ystäväksi. Hän laulaa hiukan, kutsutaan meille ja minä säestän. Minä saatan hänet kotiin j.n.e. Sanalla sanoen, nuo yksityiskohdat ovat aina samat, monesti ennen eletyt eikä niistä tällä kertaa sen enempää. Ei ole tietysti puhettakaan minun puoleltani siitä, mitä ennen ymmärsin rakkaudella. Se oli ja meni hänen kanssaan. Mutta mistäpä me, hyvä ystävä, löytänemme niitä suuria ja syviä naisia, joiden haaveksimme täydellisesti voivan meitä tyydyttää ja ymmärtää. Kun tulee joskus tarvis jotain hienompaa henkistä seuraa, tuota niin kutsuttua sielujen sympatiaa, niin menen toverien seuraan, vaihdan (tuutingin ääressä) heidän kanssaan mielipiteitä ja palaan sitten rauhalliseen kotiini, jossa kaikki on hyvässä järjestyksessä ja jossa minua ympäröi mukavuus ja hellyys."
Tähän ei Yksin-romaanin kertoja, ylläolevan kirjeen kirjoittajan älykkääseen siskoon epätoivoisesti rakastunut mies, halua tyytyä. Minä ymmärrän - me ymmärrämme - häntä luonnollisesti hyvin, mutta jälleen kerran olen ihmeissäni ja ihastuksisssani Juhani Ahon moderniudesta 120 vuotta sitten kirjoitetussa tekstissä. (Joskin mietin usein sitä, onko ihmisten reilua yrittää vaatia puolisoitaan olemaan heille kaikki kaikessa, vai voisiko olla ihan ok, että puoliso täyttää joitakin tarpeitamme, ja toisia varten ovat ystävät. Mutta se pohdinta ei nyt kuulu tähän.)
Olen kirjallisuuden tyylisuunnista selvimmin realismin ystävä, ja useat Ahon romaanit ovat minulle monella tapaa mieleisiä (olen kertonut rakkaudestani Ahoon aiemmin esimerkiksi täällä, kun paljastin kirjailijan päässeen jopa yhteen hääkuvistamme). Aholla on mielestäni ilmiömäinen kyky tulkita vastakkaisen sukupuolen sielunmaisemaa, etenkin yhdessä kaikkien aikojen suosikkiromaanissani, Papin rouvassa. Yksin-teoksessa kertoja on mies, mutta tällä kertaa hätkähdyttää tosiaan hänen modernit käsityksensä rakkaudesta, avioliitosta, kumppanuudesta ja tasa-arvosta. Lisäksi Ahon teksti on kaunista, tunnelmat haikean melankolisia. Kustantajan esittelyn yhteydessä lainattu tanskalainen Dagbladet on kuvannut tunnelmaa osuvasti elegisesti. Se on riittävän kaunis sana tämän kirjan atmosfäärille.
Hyvän mielen kirja tämä ei ole, vaan päähenkilön puolesta tulee surulliseksi ja tuntee sydänsurua kuin itsekin. Ei ole kovin yllättävää, että Yksin on syntynyt Ahon paettua Pariisiin Aino Järnefeltin annettua hänelle rukkaset, ja että Aho on tunnustanut kirjan pohjautuvan lähes kokonaan todellisuuteen. Aikanaan Yksin on herättänyt pahennusta juopottelua ja maksettua rakkautta kuvaillessaan, mutta nykylukijalle teksti on näiltä osin kesyä. En muuten pidä erityisen paljon tästä pokkaripainoksen kannesta, vaikka se onkin kauniin värinen ja sopivan utuinen kirjan tunnelmiin. Se on minusta jotenkin liian moderni tunnelmaltaan, ehkä fonttivalintojen takia.
Yksin-romaanista ovat aiemmin kirjoittaneet ainakin Hanna, Luru ja Salla.
Eilen, 11.9.2011, tuli kuluneeksi 150 vuotta Juhani Ahon syntymästä. Juhlavuosi on saanut minut kiinnostumaan kirjailijasta vielä aiempaakin enemmän, ja hyllyssäni odottelee lukuvuoroaan niin uusi, upea ja kuvitettu Valikoima lastuja kuin isin hyllystä lainattu Panu. Koska Aho kiinnostaa minua myös ihmisenä, hankin todennäköisesti luettavakseni myös Panu Rajalan kirjoittaman elämäkerran ja tutkailen muutenkin lisää niin Ahon mielenkiintoista yksityiselämää kuin erittäin laajaa tuotantoakin.
Jaha, täällä minä heti bongasin Eiffel-tornin ja sitten täällä mainitaan impressionismikin. Pitäisiköhän siis aloittaa Juhani Ahoon tutustuminen tästä?
VastaaPoistaOlen minä Ahoa lukenut, siis pätkissä, joskus koulussa mutta en sillä tavalla ajatuksella. Ehkä tämä..
Kuulostaa ainakin ajatuksellisesti todella mielenkiintoiselta ja arviosi perusteella myös. Korvan taakse taas. Aijai. :)
Hei Karoliina luin tämän kesällä ja olin aivan lumoutunut juuri siitä, mistä kirjoititkin. Niin modernit käsitykset aikaansa nähden ja sitten se surumielisyys, joka tuntui syvälle sisimpään asti. Aion lukea myös Papin tyttären ja vaimon. Olen ehkä kauan sitten lukenut jomman kumman, mutten enää muista.
VastaaPoistaMinä jotenkin ajattelin, että Yksin heijastelee myös Ahon suhdetta vaimonsa sisareen. Minulla on hyllyssä odottamasa Tuula Levon Neiti Soldan, joka käsittelee tätä kuviota Juhani Ahon elämässä.
Aho oli kyllä ihmeen tarkkanäköinen, olen samaa mieltä. En ole tätä lukenut, mutta mielelläni lukisin. Papin rouvassa ja Papin tyttäressä Aho osaa tosiaan kuvata naisen sielunmaisemaa ihan ihmeellisesti - etenkin, kun ottaa huomioon Ahon sukupuolen ja hänen elämänsä aikakauden. Myös Juhassa Aho kuvaa mielestäni herkästi ja hyvin suomalaista, arkaa ja möröttävää miestä.
VastaaPoistaTässä kirjassa tuntuu olevan paljon sellaista, josta pitäisin, kuten kaikesta Ahosta.
Mukava, että teit Ahosta jutun hänen juhlavuotensa ja -päivänsä kunniaksi.
VastaaPoistaMiekään en ihan kauheasti pidä tuosta kannesta, oma vanhemman näköinen pokkaripainos tuntuu "oikeammalta"
No höh, ja minä kun täällä huokailin juuri, että onpa ihana kansi :D Makuja on monia:)
VastaaPoistaEn ole lukenut tätä, mutta pidän Ahosta juuri niistä syistä, joita mainitset. Hänen tekstinsä ovat säilyttäneet ajankohtaisuutensa hämmentävän hyvin ja naisen sielunelämän kuvaus on erittäin uskottavaa ja ansiokasta.
Voisinpa hyvinkin tarttua tähänkin joskus!
Siitä on jo niin pitkä aika, kun luin tuon aikansa "kohuromaanin", että en muista enää sisältöä. Sen muistan, että olihan se aivan erilainen kuin Lastut ja Rautatie, jotka silloin olivat entuudestaan tuttuja. Nyt pitäisi lukea uudestaan tuo Yksin sekä myös Papin rouva ja Papin tytär.
VastaaPoistaPanu Rajalan kirjoittaman elämänkerran aion ehdottomasti hankkia. Jos olisi vallassani, hankkisin myös lisätunteja vuorokauteen:)
Venny Soldanin elämästä ja siinä samalla Juhani Ahon olen lukenut aika paljon. Esim. Riitta Konttisen Boheemielämä. Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie on jäänyt mieleeni.
".... palaan sitten rauhalliseen kotiini, jossa kaikki on hyvässä järjestyksessä ja jossa minua ympäröi mukavuus ja hellyys" toteutui Ahon elämässä siten, että Venny säilytti uransa ja itsenäisyytensä, mutta tarjosi myös "hienompaa henkistä seuraa" perheenäidin roolin lisäksi.
Voi miten hieno ja kiinnostava päivitys! En ole Ahoa lukenut muuten, kuin Juhaa lukiossa (eikä minulla ole siitä enää mitään muistikuvaa), mutta tämän teoksen tekstinäyte kuulosti kertakaikkisen ihastuttavalta. Pitääkin lainata tämä kirjastosta jossain kohtaa!
VastaaPoistaMinäkin kuulun niihin, joiden mielestä tämän uuden pokkaripainoksen kansi on hieno. Värimaailma ja Pariisi kolahtavat. :)
Kiitos taas hyvästä arviosta! <3
Ihanaa, että luit tämän! Minä aivan rakastuin Ahoon tätä lukiessani. Kirjan kieli on jotenkin niin eloisaa ja sympaattista, vaikka haikeissa tunnelmissa ollaankin. Tekisi mieli lukea muutakin Ahoa, vaikka sitten tämän juhlavuoden kunniaksi. Lukiossa luetuista Lastuista ja Rautatiestä on jo aikaa...
VastaaPoistaAholla oli tosiaan myös mielenkiintoinen yksityiselämä. Tunteen paloa taisi löytyä muualtakin kuin kirjojen sivuilta! Luulen, että Yksin ei vielä ollut Venny/Tilly-tilanteen inspiroima, vaan varhempaa tuotantoa, mutten pane ajoituksesta päätäni pantiksi. Tuula Levon Neiti Soldanin luin aikoja sitten, se oli minusta ihan mielenkiintoinen fiktioversio Aho-Soldaneiden erikoisista perhekuvioista. Venny on myös tavattoman kiintoisa hahmo.
Ja kannesta: minustakin kuva on periaatteessa hieno, mutta ei jotenkin vastaa omaa mielikuvaani tämän kirjan tunnelmasta. Sopisi kyllä hyvin johonkin toiseen Pariisi-aihetta liippaavaan kirjaan!
Pidin myös Papin rouvasta paljon, mutta tätä en ole lukenut. Luen kyllä varmasti jossain vaiheessa.
VastaaPoistaMinua nauratti tuo alun lainaus, oli vähän samalaisia kommentteja, joita Uno Stadius kirjoitti vaimostaan Emmasta Märta Tikkasen Uno ja Emma-kirjassa, josta juuri kirjoitin.1800-1900-luvun taitteessa oli ihan hyväksyttävää arvioida tulevaa vaimoa omaisuuden ja terveyden perusteella. Ja eihän vaimo voi todellakaan olla emansipeerattu ;)
Linnea, ihana, jaha vaan. :) Tästä on hyvä alkaa, tämän lukee parissa tunnissa.
VastaaPoistaSara, ihana kuulla! Myös minä haluan lukea tuon Tuula Levon teoksen.
Katja, kyllä tämänkin lukeminen kannattaa. Tämä on suuri pieni kirja, kertojan ihon alle aivan pääsee.
Hanna, kannesta on oltu aika kahta mieltä täällä ja Facebookissa. :) Minusta tuo kannen kuva on hyvin kaunis jo väreiltäänkin, mutta jotenkin se ei minusta istu vanhan suomalaisklassikon kanneksi. Etenkään noilla fonteilla, joista en innostu.
Amma, tosiaan - on mukava kuulla, että kannesta myös pidetään! Ja kyllä, suosittelen tätä lämpimästi.
Clarissa, ne lisätunnit olisivat aika suloinen asia. :) Mutta kyllä, jos sinulla on lukematta tämä ja Papin tytär sekä etenkin rouva, minä suorastaan määrään sinulle ne luettaviksi. :) Se elämäkerta täytyy kyllä minunkin nyt tilata. Kiitos Boheemielämää-vinkistä! En nyt tunne tuota kolmiodraamaa yhtään, joten en osaa sanoa, onko Aho esim. alistanut naisiaan tai jompaakumpaa, mutta se on ainakin hienoa, että hän myös todellisuudessa valitsi "emansipeeratun" naisen.
Sara, onpa ihanaa, jos aiot lukea Ahoa! Minäkin siis pidän Pariisista ja kannen väreistä, mutta mutta... :)
Luru, sinäpä sen sanoit kannesta: hieno, muttei välttämättä oikea valinta tälle kirjalle. :) Olimme kirjankin suhteen tosiaan samoilla linjoilla ja yllytän sinuakin lukemaan lisää Ahoa. Toki minullakin on vielä paljon tahkottavaa. Ja joo, ainakin minun lukemani perusteella tämä Yksin syntyi Ahon saatua rukkaset Aino Järnefeltiltä, josta tuli sittemmin Sibeliuksen vaimo.. Mutta myös esim. Papin rouvassa ja Juhassa Aho käsittelee kolmiodraamoja, joka siis oli hänelle läheinen aihe myös omassa elämässä.
Jaana, lainaus on tosiaan hauska ja vähän surullinenkin. :) Ah, kun haluan lukea Unon ja Emman myös! Mietin juuri, että jos vaimon on emansipeerattu niin onko mies silloin emaskuleerattu. ;)
Kaikki nuo olen lukenut, mutta ikuisuus sitten, joten haluaisin lukea ne uudestaan. Kiitos nyt kuitenkin, kun pidät minua kurissa:))
VastaaPoistaClarissa, anteeksi - luin huolimattomasti! Olet siis pysynyt kurissa ja nuhteessa lukien nämä tärkeät teokset ilman yllytystänikin. :)
VastaaPoista