Lastenkirjalauantai - Leena Krohn: Auringon lapsia

Leena Krohn: Auringon lapsia.
Kuvitus: Inari Krohn, sarjasta "Kunnianosoitus Maria Sibylla Merianille".
Kustantaja: Teos, 2011.
Sivuja: 80.
Genre: Lasten romaani.
Arvio: 4,75/5.

Ansioitunut Leena Krohn on juuri saattanut maailmaan hurmaavan lasten romaanin. Teos on ulkomuotoaan myöten nostalgisella ja hyvällä tavalla vanhanaikainen. Erilaisista kukista koostuva kuvitus on Leena Krohin sisaren Inari Krohnin grafiikkaa, joka tekee yksityiskohtaisessa realistisuudessaan kunniaa luonnontieteilijä/kuvittaja Maria Sibylla Merianille.


Kukkakuvitus sopii kirjaan, sillä teksti kuljettaa lukijaa Orvokki-nimisen pikkutytön matkassa viikon ajan. Ja tuon viikon aluksi Orvokki päätyy sattumalta kukkakaupan lähetin tuuraajaksi vieden kukkalähetyksiä erilaisille ihmisille pienessä kaupungissa.


Tekstissä ei anneta selviä viitteitä aikakaudesta, mutta moni asia viittaa "vanhaan, hyvään aikaan". Pieni kaupunki pienine erikoisliikkeineen henkii viattomuutta ja yhteisöllisyyttä. Mieleen tulee vähän Astrid Lindgren ja etenkin Marjatta Kurenniemi, johon tekstissä viitataankin Kuinka Kum-Maa on kaikkialla -teoksen kautta.. Viitataan myös Eric Linklaterin lastenkirjaan Kuussa tuulee, mutta se ei ole minulle valitettavasti tuttu. Se kuulostaa kuitenkin yhtä ihanalta kuin Kurenniemen teokset - tai tämä Auringon lapsia.

Yksityiskohta kirjan kannesta.

Kirjassa ei tapahdu suuria. Eletään lapsen maailmassa, jossa arjen pienet ihmeet riittävät. Kaupungissa on toki hieman eksentristä porukkaa, mutta ei heistä sen suurempaa numeroa tehdä. Kukista puhutaan ja niiden arvostamisesta. Lukiessa alkaa yhä enemmän kutkuttaa kevään tulo ja puutarhan paljastuminen lumen alta - vaikka sisätiloissa olisikin onneton kukantappaja: terveisiä vain Katjalle ja monille lukijoilleen Lumiomena-blogiin. :)

Yksityiskohta kirjan kannesta.

Tämä on siis oikein suloinen kirja. Meillä tätä ei päästä lukemaan lasten kanssa vielä hetkeen, sillä uskoisin tämän uppoavan parhaimmin koulu- tai esikouluikäisiin. Ehkä ääneen luettunakin, lyhyt luku kerrallaan. Ja toivon, toivon kyllä, että todella uppoaa. Vähän pelkään, että nykyajan lapset odottavat enemmän toimintaa sekä jännitystä, ja kuvitukseltakin muuta kuin pikkutarkasti piirrettyjä, kauniita kukkia. Mutta ehkä olen väärässä. Etenkin kun lapset eivät ole yhdestä muotista veistettyjä sen enempää nyt kuin 1950-luvulla.


PS. Minulla oli tarkoitus tehdä omista kuvistani kyllä vähän värikylläisempiä ja muutenkin nätimpiä, mutta muokkausohjelma jotenkin jumittaa nyt, ja haluan laittaa jutun ulos vielä lauantain puolella. Joudutte siis katsomaan taas retusoimattomia, pilvipoudan aikana kuvattuja otoksia, ja muutenkin huonosti muotoiltua kokonaisuutta. 
Kestäkää. 
Kyllä te kestätte.


PS2. Olisi ihan kauheasti kaikkea ihanaa luettavaa taas blogeissanne, mutta nyt minun on ihan pakko mennä katsomaan Sinkkuelämää-jaksot maanantailta (älkää kysykö, miksi on ihan pakko). Nautiskelen blogeista siis huomenna tai ihan viimeistään maanantaina.

Paketointiperjantai ja huhtikuun haaste

Maaliskuu pakettiin
Olen tykännyt kauheasti siitä, kun bloggaajat paketoivat kuukautensa kasaan listaamalla, mitä tulikaan luettua. Ahkerimmat tekevät sitä viikoittain, mikäs sen mukavampaa. :) Joku lukija jo saattaa tietää, että minä muutenkin rakastan listoja ja tavallaan myös tilastoja, vaikka yliopistossa suoritin viekkaudella ja vääryydellä sen pakollisen, hirveästi ahdistaneen tilastotieteen kurssin (se oli kyllä lopulta turhaa, kun pääainetta vaihdettuani tuo vaatimus putosi pois...). Tosin muistaakseni kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien kurssi oli pakko jotenkin rämpiä läpi.

Äidin ensimmäisen bloggauskuukauden aikana Stellakin oppi kuvaamaan kirjojaan - mikä kävi yllätyksenä ilmi kameraa purettaessa. :)

Kävin äsken läpi omia lukemisiani maaliskuulta ja olin tosi yllättynyt. En olevinaan ehtinyt lukea mitään, mutta ehdinpäs sittenkin! Aika tietokirjapainotteisesti, mutta kuitenkin. Ja nyt pilkun viilaajalla on kyllä vähän ongelmia miettiä, mitkä kirjat tähän lasketaan mukaan. Päätin, etten laske niitä, joita en lukenut loppuun tai kokonaan. Haluaisin mukaan lastenkirjat, mutten voi mitenkään listata kaikkia, joita on lasten kanssa kuukauden aikana luettu. Niinpä tässä ovat nyt mukana ne lastenkirjat, jotka olen lukenut ensimmäistä kertaa tämän kuun aikana, ja joista olen blogannut. Ei kauhean selkeää, mutta tällä nyt mennään.


Kirjat (kaikista en ole vielä blogannut):

• Anne Tyler: Elämän tikapuilla (semihuijaus, sillä olin lukenut tämän melkein loppuun jo ennen maaliskuuta)
• Leena Krohn: Auringon lapsia
• Essi Tammimaa: Paljain käsin
• Anton Tsehov: Kolme sisarta
• Katriina Ranne: Minä, sisareni
• Tove Jansson: Outo vieras Muumitalossa
• Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
• Michael Pollan: Oikean ruoan ohjeet
• Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä
• Elizabeth Gilbert: Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin

Lisäksi luin puutarhakirjoja (Puutarhan vihreä vuosi, Värien lumoa puutarhaan, Keittiöpuutarhurin käsikirja) ja keittokirjoja (Lahjoja keittiöstä, Viiden tähden vegaani, Aidon maun juurilla), mutten nyt ihan kokonaan kannesta kanteen. Runojakin selailin kirjoista Vuosi oli kaatuneita puita (Tuomas Timonen) sekä Tämä täyteys, tämä paino (Aila Meriluoto), mutten näitäkään lukenut nyt tai vielä kokonaan.

Ja sitten on ne lasten kuvakirjat sekä maaliskuun aikana osittain luetut kirjat. Aika paljon lukemista on siis kuitenkin kertynyt. Virallisessa listassa kirjoja on kymmenen (10), sivuja yhteensä 2633 (vähensin Eläinten syömisestä -kirjan 51 sivun lähdeluettelon, jota en lukenut). Pari kirjaa viikossa on minusta ihan hyvä tahti, mutta ei tuosta lopulta hirveästi sivuja tule per päivä. Kirjoista kolme on aikuisten romaaneja, yksi lasten romaani, yksi näytelmä, yksi lasten kuvakirja ja neljä tietokirjoja.

Parasta maaliskuun kirjaa on vaikea valita, sillä mukana oli niin erilaisia teoksia. Romaaneista paras oli kai Katriina Ranteen Minä, sisareni, vaikka rakastan kyllä Anne Tyleriakin ihan älyttömästi. Molemmat lasten kirjat olivat kerrassaan ihania! Tietokirjoista paras taisi olla Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa, vaikka Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä oli vaikuttavampi ja ainakin maailmanlaajuisesti tärkeämpi.

No mutta se oli maaliskuu. Tasan kuukausi sittenhän muuten perustin tämän blogin, tajusin juuri. Hauskaa on ollut, lämmin kiitos kaikille lukijoille ja kommentoineille (niin blogissa kuin "oikeassa elämässä")!

Huhtikuun haaste

Huhtikuu alkaa hauskalla haasteella. Sara julkaisi blogissaan P.S. Rakastan kirjoja 30 Days of Books -haasteen, johon moni kirjabloggaaja tarttuikin. Haasteessa on heitetty jokaiselle huhtikuun päivälle kirjoihin ja bloggaajan lukukokemuksiin liittyvä kysymys. Minä ajattelen nyt näin, että vastaan kysymyksiin joka päivä vain lyhyesti, ilman pitkiä selityksiä, mutta en mene vannomaan. Onhan minulle, vanhalle jaarittelijalle, todella vaikeaa muotoilla ajatukseni tiiviisti ja napakasti. :)

Liitän päivän kysymyksen vastauksineen aina sen päivän "pääpostauksen" loppuun, ellen sitten halua kirjoittaa niin pitkästi, että se ansaitsee oman postauksensa.

Kysymyslista on seuraava:

Day 01 – Best book you read last year

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

Day 03 – Your favourite series

Day 04 – Favourite book of your favourite series

Day 05 – A book that makes you happy

Day 06 – A book that makes you sad

Day 07 – Most underrated book

Day 08 – Most overrated book

Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Day 10 – Favourite classic book

Day 11 – A book you hated

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Day 13 – Your favourite writer

Day 14 – Favourite book of your favourite writer

Day 15 – Favourite male character

Day 16 – Favourite female character

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

Day 18 – A book that disappointed you

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Day 20 – Favourite romance book

Day 21 – Favourite book from your childhood

Day 22 – Favourite book you own

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Day 25 – A character who you can relate to the most

Day 26 – A book that changed your opinion about something

Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Day 28 – Favourite title

Day 29 – A book everyone hated but you liked

Day 30 – Your favourite book of all time

Kirjoitan kysymykset ja vastaukset kyllä suomeksi, mutten ehdi tähän hätään kääntää kerralla koko tuota listaa. Ja nyt siis ensimmäinen kysymys ja vastaus:

Päivä 1. Paras kirja, jonka luit viime vuonna?

Tällaiset kysymykset ovat aina vähän epäreiluja, mutta olen suostunut vastaamaan tähän kuitenkin jo aiemmin. Moni kirja ansaitsisi toki maininnan, mutta kaikkein paras oli:

Kathryn Stockett: The Help (suom. Piiat)

Rakastin kirjassa niin monia asioita: ajankuvaa, alkuperäisteoksen kieltä, henkilöhahmoja, eläväistä kuvausta, sanomaa... Ja kaikki tämä teki sen, etten olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Näin on tapana kuvata hyviä kirjoja, mutta hektisessä arjessani tapahtuu lopulta harvoin niin, että mielessäni pyörisi vain, kuinka voin varastaa hetken lukemalleni kirjalle. The Helpin kanssa näin tosiaan kävi, ja siksikin se ansaitsee asemansa viime vuoden ykköskirjana. 

Mikä oli paras sinun lukemasi kirja viime vuonna?

Koontikeskiviikko: Lukuvuosi 2011 ja sen parhaat

Olen tänään laskeskellut ja mietiskellyt viime vuoden lukemisiani. Aloitin Kirjavan kammarin maaliskuun alussa, joten ensimmäisiltä kuukausilta minulla ei ole tarkkoja lukutilastoja. Luulen muistavani suunnilleen, mitä tammi- ja helmikuussa luin, mutta ihan varma en ole. Olen saattanut unohtaa jokusen kirjan tai listata luetuihin jonkun, jonka oikeasti luin loppuvuodesta 2010.




Luetut kirjat 2011


Kaiken kaikkiaan olen lukenut noin sata kirjaa viime vuonna, ja niistä suurin osa löytyy Luetut 2011 -alasivultani, eli täältä. Lukuja listaan hieman tarkemmin alla:


Kotimaista aikuisten kaunoa luin yhteensä 15 teosta, joista yksi oli runokokoelma ja loput romaaneja. Romaaneista yhden kuuntelin äänikirjana. Neljä on kai laskettavissa pienoisromaaneiksi. Kymmenen oli naisten kirjoittamia, viisi miesten. Uuutuuksia näistä oli noin puolet, eli seitsemän. Lisäksi luin yksittäisiä novelleja kolmesta kotimaisesta kokoelmasta.


Ulkomaista aikuisten kaunoa luin yhteensä 58 teosta, joista yksi oli novellikokoelma, yksi romaanimainen kertomuskokoelma, kaksi sarjakuvaromaania ja yksi näytelmä. Loput olivat romaaneja, joista kuuntelin äänikirjoina kuusi. Yksi äänikirjaromaaneista oli alkuperäisestä lyhennetty versio. Lisäksi luin yksittäisiä novelleja viidesta käännetystä kokoelmasta.


Naisten kirjoittamia ulkomaisista kaunokirjallisista teoksista oli 38, miesten kirjoittamia 20. Suomeksi käännettyinä luin 33 kirjaa, englanniksi 25. Uutuuksien määrä on vähän vaikeammin laskettavissa (en muista ulkoa kaikkien Suomessa ilmestymättömien kirjojen julkaisuvuosia), mutta karkeasti laskettuna uutuuksia oli noin 35, eli yli puolet.


Lasten- ja nuortenkirjoja olen lukenut ja käsitellyt blogissa viime vuonna yli 30, mutta luettujen lastenkirjojen kokonaismäärä on aika mahdoton laskea, sillä minulla on kaksi lasta, jotka eivät osaa vielä itse lukea, ja joille siis luetaan tosi paljon ääneen. Turhaakin tällaisten kuvakirjojen lukemisen listaaminen minusta olisi, mutta olen ottanut koko lukemisten saldoon mukaan muutaman lastenromaanin, jotka luin erikseen blogia varten.


Tietokirjoja luin viime vuonna 28, mutta erottelen nämä mielelläni narratiivisiin tietoteoksiin (16) sekä harrastekirjoihin (12). Jälkimmäisiä en voi sanoa lukeneeni kokonaan, joten en laske niitä lukemisieni kokonaissaldoon. Kaikki "luetut" harrastekirjat olivat keitto- tai puutarhakirjoja.


Narratiivisista tietokirjoista eli asiaproosasta 12 oli naisten kirjoittamia ja vain neljä miesten. Monet teokset olivat elämäkerrallisia/muistelmia, mutta muitakin aiheita löytyy: lastenkasvatus, vagina, avioliitto, uskottomuus, adoptio, ruokavalio, terveys ja yhteiskunnalliset esseet.


Kesken minulta jäi viime vuonna 16 kirjaa.


Kaiken kaikkiaan lasken lukeneeni kokonaan ainakin 92 kirjaa vuonna 2011. Mukana eivät siis ole kuva- tai harrastekirjat. Näistä 63 oli naisten kirjoittamia, 29 miesten. Melkein kaikissa alakategorioissa, niin kuin kokonaisuuttakin katsoen, voi sanoa, että olen lukenut naisten kirjoittamia teoksia noin kaksi kertaa enemmän kuin miesten. Yli puolet luetuista kirjoista oli uutuuksia, suurin osa oli ulkomaisia ja luen enemmän suomeksi kuin englanniksi. Tyypillinen kirjani on siten ulkomainen, naisen kirjoittama, suomeksi käännetty romaaniuutuus. Tämä ei yllättänyt.




Parhaat kirjat 2011


Top3-listoina:

Kauniit

• Michael Cunningham: Illan tullen
• Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
• Colm Tóibín: Brooklyn

Tarkkanäköisen tragikoomiset

• Jonathan Franzen: Muutoksia
• Adam Langer: California Avenue
• Paul Murray: Skippy Dies

Lukuromaanit

• Chris Cleave: Little Been tarina
• Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café
• David Nicholls: Sinä päivänä

Kotimaiset naiset

• Aila Meriluoto: Peter-Peter
• Katriina Ranne: Minä, sisareni
• Eeva Tikka: Aurinkoratsastus

Ulkomaiset naiset

• Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
• Alice Munro: Kerjäläistyttö
• Carol Shields: Pikkuseikkoja

Yllätykset

• Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä
• Tami Hoag: Secrets to the Grave
• Simon Lelic: Katkeamispiste

Pettymykset

• Jamie Ford: Hotelli Panama
• Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa
• Pamela Schoenewaldt: When We Were Strangers

Lastenkirjat

• Aavemaiset juhlat
• Leena Krohn: Auringon lapsia
• Astrid Lindgren: tuotanto

Tietokirjat

• Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä
• Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa
• Märta Tikkanen: Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta

Harrastekirjat

• Elina Innanen: Viiden tähden vegaani
• Kaskinen et al.: Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville
• Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja

Sellainen lukuvuosi 2011! Olen hyvin tyytyväinen lukemisiini. Aina voisi lukea enemmän ja monipuolisemmin, mutta ihmeellisempiä tavoitteita parantaa vuonna 2012 minulla ei ole. Pääasia että saan lukea, ja mahdollisimman hyviä kirjoja. Osallistun toki mielelläni haasteisiin, mutta ne ovat minulle huviksi, ei ryppyotsaiseksi sivistymiskeinoksi.

Vaikka merkittävin kirjatapahtuma vuonna 2011 minulle oli kustannussopimuksen saaminen romaanikäsikirjoitukselleni, hyvänä kakkosena tulee Kirjava kammarin avaaminen. Olin aktiivisesti mukana kirjablogimaailmassa jo ennen oman blogin perustamista, mutta oma tontti on tuonut todella paljon lisää syvyyttä ja ihanuuksia harrastukseen. Olen myös tutustunut muihin bloggaajiin entistä paremmin ja saanut rakkaita ystäviä. Olen saanut uusia työtilaisuuksia, kuullut mielenkiintoisia ideoita ja ollut hauskoissa tapahtumissa mukana.

Vuodelle 2012 minulla ei tosiaan ole spesifejä tavoitteita enkä aio tehdä myöskään lupauksia. Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole ainakaan vähentää lukemista, bloggaamista tai kirjallisuuden harrastamista muillakaan tavoilla. :)

Kiitos kaikille lukijoille ja kanssabloggaajille vuodesta 2011, nyt kohti uusia haasteita!

Tenavatiistai: Finlandia Junior 2011 -ehdokkaat

Postauksen kuvitus on toissa kesältä, eli näin pieniä eivät lapsemme enää ole.

Tänään julkistettiin tämän vuoden Finlandia Junior -palkintoehdokkaat. En tunne laajaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kenttää tällä hetkellä kovinkaan hyvin, sillä työni ei vaadi sen seuraamista, ja kirjoitin juuri eilen hankaluuksistani nuortenkirjallisuuden lukemisen kanssa. Leikki-ikäisten lasteni kanssa tulee tietenkin luettua kuvakirjoja, joten niiltä osin lastenkirjauutuuksiakin tulee seurattua, vaikka paljon meillä luetaan äidin vanhoja suosikkeja 1980-luvulta ja sitä ennen.


Asiantuntemattomanakin oli hauskaa veikata palkintoehdokkaita tänä aamuna Lumiomena-blogin Katjan kanssa. Keksimme idean noin tuntia ennen ehdokkaiden julkistamista, joten aikaa miettimiseen ei juuri ollut. Pikalistoillamme osuinkin oikeaan vain yhden kirjan kohdalla, Katja kahden. Puolet ehdokkaista olivat sentään harkintalistallani, mutta toinen puolikas oli minulle aika tavalla tuntematon. No, olen siis joka tapauksessa tutustunut vain murto-osaan tämän vuoden kotimaisista lasten- ja nuortenkirjoista, mutta lukemistani olisin nähnyt mielihyvin listalla esimerkiksi Leena Krohnin viehättävän Auringon lapsia tai Leena Parkkisen hullunkurisen Miss Milky Rayn. Lisäksi olin ajatellut, että Lauri Törhösen Kontrapunkti & voittomaali olisi voinut olla vahvoilla, sillä sitä edeltävä Sello & pallo oli minusta erinomainen nuortenromaani.


Valitut ehdokkaat ovat kaikki varmasti hyviä, sillä Suomessa julkaistaan mielestäni uskomaton määrä todella laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Meillä ei ole mitään hävettävää kansainvälisessä vertailussa.


Nuo ehdokkaathan ovat seuraavat:

• Hannu Hirvonen ja Pia Sakki: Rakastunut krokotiili (Tammi)
• Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa (Karisto)
• Hannele Huovi - Kristiina Louhi: Jättityttö ja Pirhonen (Tammi)
• Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Routasisarukset (WSOY)
• Sisko Latvus: Kaukana omalta maalta (WSOY)
• Marjatta Levanto ja Julia Vuori: Taivaallinen suurperhe (Otava)

Nämä valitsi raati, johon kuuluivat sanataiteen opettaja Pia Niskanen, erikoiskirjastonhoitaja Jani Nieminen ja valokuvaaja Miina Savolainen. Palkinnon (30 000 euroa) voittajan valitsee muusikko Paula Vesala, ja se julkistetaan 23.11. Paljon mielenkiintoista lisätietoa mm. tilaisuudessa pidetystä Pia Niskasen puheesta nostetuista tärpeistä tarjoilee Lastenkirjahylly. Käykää lukemassa!

En ole lukenut ehdokkaista yhtäkään, mutta olen miettinyt, joko tyttäremme olisi sopivassa iässä Rakastuneelle krokotiilille, sillä olen pitänyt kovasti Hannu Hirvosen sarjaan kuuluvista lastenromaaneista sekä niihin kuuluvista Pia Sakin kuvituksista. Hannele Huovi ja Kristiina Louhi ovat varmasti kaikille tuttuja konkareita, joiden työn laatuun voi poikkeuksetta luottaa. Tänään olen kuullut hehkutusta ainakin Taivaallisesta suurperheestä sekä Valoa, valoa, valoa -romaanista, ja Routasisarukset on jäänyt minulle jo aiemmin mieleen puhuttuna ja kehuttuna kirjana.

En tiedä, välittääkö valitsija Vesala tuon taivaallista aiempien vuosien voittajista ja tasapuolisuudesta, mutta koska kahtena edellisenä vuonna kuvitettu kirja on voittanut pääpalkinnon, veikkaan rohkeasti, että tänä vuonna voittaa nuortenromaani. Ehkäpä sitten Routasisarukset tai Valoa, valoa, valoa. Mitä te veikkaatte?

Kirjahyllykeskiviikko: E niin kuin Egan, Eugenides...

No niin, vihdoin täällä. En ehtinyt kuin juuri ja juuri aloittaa muiden kirjablogien lukemista, kun taas mentiin. Tänään on siis ollut sikäli normaalista poikkeava päivä, että olin päivällä asioilla ja illalla meillä oli vieraita, enkä siksi ole ehtinyt blogata ihan normaaliin tahtiin.


Nyt illalla täällä oli oman mieheni lisäksi kaksi muuta katsomassa lätkää, ja aika pitkälti minun kontolleni jäi viiden 1-6-vuotiaan lapsen ruokkiminen, juottaminen, pipien puhaltaminen jne. En missään nimessä valita - on kivaa, kun on välillä enemmän elämää talossa - mutta selittelen vain Kirjahyllykeskiviikon myöhästymistä. :)


(Minäkin olin muuten ennen kova seuraamaan lätkää, fudista ja tennistä, mutta nykyisin aika ei riitä. Tai priorisoinnistahan siinä on kyse. Urheilu/penkkiurheilu on mieheni työ ja harrastus, minä taas käytän perheeltä liikenevän ajan lähinnä lukemiseen ja kirjablogeissa pyörimiseen. Ennen lapsia aikaa riitti myös urheilun seuraamiseen, mutta liittyen vähän kaikki tai ei mitään -tyyliini, en oikein jaksa enää innostua, kun ei pysty täysillä paneutumaan mihinkään lajiin.)


Vielä ennen varsinaiseen aiheeseen sukeltamista: Yritän huomenna kirjoittaa valmiiksi ja ajastaa viikonlopun jutut, mutta jos olen loppuviikosta hiljainen, se johtuu siitä, että matkustamme perjantaiksi Raumalle Teemun isoäidin eli mamman hautajaisiin, ja Danin 2-vuotissynttäreitä juhlitaan sekä lauantaina että sunnuntaina. En siis varmaan ehdi hirveästi kirjoittaa edes kommentteja viikonlopun aikana.


Ja nyt vihdoin kirjahyllyyn ja sen E-osioon. Joka on hyllyinventaarion jälkeen vain viiden kirjan mittainen. Ja niistä viidestä olen lukenut vain kaksi, eikä kumpikaan ole minulle tärkeä kirja - minkä takia jouduin valitsemaan otsikkoonkin vähän kuin huijaten tekijöitä, joista vain uskon tulevani pitämään. Tässä valikoima nyt kuitenkin on:

Bret Easton Ellis: Amerikan psyko (Pikku-idis 1993). Muistaakseni näin leffan ennen kuin luin kirjan. Elokuvasta ei jäänyt kauheasti mieleen, mutta olihan se erikoinen fantasia. Ai niin, ja näin Auringon valtakunnasta mieleeni vahvasti jääneen Christian Balen ensimmäistä kertaa aikuisroolissa. No, mutta. Kirja on... ajatuksia herättävä ja tietenkin ällö. Ymmärrän (käsittääkseni) sen pointin, mutta ei tämä mielestäni mikään tärkeä teos kuitenkaan ole. Shokkiarvo saa helposti kyynikon minussa heräämään.

Jennifer Egan: The Keep. Ostin tämän vasta helmikuussa ulkomaan matkalta vain ja ainoastaan anni m.:n ja Sadun hehkutusten perusteella. Egan on kyllä koko tekijä tuolla englanninkielisessä maailmassa. Uusimmallaankin (A Visit from the Goon Squad) voittanut ties mitä palkintoja, ja kai vähän ihmeellisesti jäi juuri Orange Prizen lopullisen listan ulkopuolelle (sen sijaan sieltä löytyy viime viikolla käsitelty Emma Donoghuen Room). En oikein tiedä tästä kirjasta mitään - en edes muista em. bloggaajien juonen kuvailua, mutta silti olen ihan varma, että tästä tulee yksi minun kirjojani ja minun kirjalijoitani. Dunno why.

Jenny Erpenbeck: Kodin ikävä (Avain 2011). Saksalaista Erpenbeckia on juuri suomennettu ensimmäistä kertaa, ja kerralla kaksi romaania. Hänen esikoistaan Vanhan lapsen tarina (Avain 2011) on luettu blogeissa jonkin verran, mutta tätä toista en ole nähnyt käsiteltävän vielä missään. En ole lukenut sitä vielä itsekään, mutta yksi tämän kevään projekteista on lukea vähän saksalaista kirjallisuutta, joka ei ole minulle kovin tuttua. Suhtaudun tähänkin kirjaan etukäteen vähän epäillen.


Vanhan lapsen tarinasta löytyy arviot ainakin Susan Järjellä ja tunteella -blogista, Hannan Kirjainten virrasta, Morren maailmasta, sekä Inahduksesta.

Jeffrey Eugenides: The Virgin Suicides. What can I say? En ole lukenut tätä vielä, mutta aion lukea tänä vuonna - myös osaksi siskoskirjahaastetta. Olen melkein fanaattinen Sofia Coppola -fani, ja pidin elokuvasta kovasti (sekä Airin musiikista, ah!). Lisäksi ostin tämän kirjan legendaarisesta Shakespeare & Co -kirjakaupasta Pariisista. En siis voi _mitenkään_ pettyä tähän. Se ei olisi reilua. Haluan kovasti lukea myös Eugenidesin Middlesexin, ja oli ihan huvittavaa, miten innoissani olin vähän aikaa sitten lukiessani, että Eugenidesilta on tulossa uusi romaani - ottaen tosiaan huomioon, etten ole lukenut yhtään aiemmistakaan...

Amanda Eyre Ward: Katoamistemppu (Gummerus 2007). Luin tämän työtehtävänä aikoinaan ja mielestäni tämä oli ihan ok. Ei mitenkään tärkeä minulle, mutta olen säilyttänyt sen hyllyssäni lähinnä siksi, että tykkään leikkiä kirjastontätiä, eli lainaan paljon kirjoja ystävilleni. Ja aika usein ihmiset ovat sellaisessa vaiheessa, että tarvitsevat tämänkaltaista kirjallisuutta: helppolukuista, hyvää mieltä lopulta tuottavaa ja tunteellistakin. Minulla on pari muutakin hyllykirjaa säästettynä sama mielessä. Muistaakseni tämä oli aikoinaan Amerikassa kovastikin kehuttu, mutta ei kirja oikein minua sytyttänyt. Kirjoitin tästä aikanaan lehteen seuraavasti:

"Katoamistemppu kertoo kolmekymppisestä Carolinesta, joka etsii paitsi itseään myös 15 vuotta aiemmin kadonnutta pikkusiskoaan. Mukana kulkevat muut perheenjäsenet sekä kipeät lapsuusmuistot. Amanda Eyre Wardia on tituleerattu jopa yhdeksi sukupolvensa lahjakkaimmista kirjalijoista, mikä on ainakin tämän kirjan perusteella liioittelua. Romaani on kyllä sujuvasti kirjoitettu ja juoneltaan välillä oivaltavakin, mutta mikään unohtumaton suurteos Katoamistemppu ei missään nimessä ole. Kirja on ihan mallikas lajityyppinsä – siis amerikkalaisen, hieman chicklitiä fiksumman, kolmekymppisille suunnatun naiskirjallisuuden – edustaja, ja sopiva viihdyke, jos etsii kevyttä välipalaa, joka kuitenkin tempaa mukaansa. Tämän lajityypin kirjoille on muodostunut myös vakiintunut, viehättäväkin suomennostyyli, joka välillä hymyilyttää epäaidolla dialogillaan – kuka oikeasti huudahtaa Suomessa 'hitto soikoon'?

Perhesuhteista saa aina irti kiinnostavaa draamaa ja kirjan henkilöhahmot ovat tunnistettavia. Tosin itse Caroline jää kaukaiseksi, ja päälleliimatun oloisen romanttisen sivujuonteen toinen osapuoli Anthony pahviseksi unelmapoikaystäväksi. Loppuratkaisu ei ole ihan tyypillinen ja jää hieman harmittamaankin, mutta lopulta kirjailijan ansioksi on laskettava turhasta pitkittämisestä luopuminen."

Ja mitäs teidän E-hyllystä tai -suosikeista löytyy??

Tenavatorstai Satupäivänä - Enna Airik: Haavemaa

Enna Airik: Haavemaa.
Kustantaja: Karisto, 2012.
Sivuja: 28.
Genre: Lasten kuva-/satukirja.
Arvio: 4,5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Ja äkkiä hän kuuli äänen, kuin pienten tähtien helinän. Hän avasi silmänsä ihmeissään, ja siinä hän makasi, liplattavan lammen rannalla, auringon lämmössä. Joutsenet uivat hänen ohitseen ylpeät kaulat kaarella ja valtava lehmus levitti viileän varjonsa ruusupensaiden ylle. Kaukana mäen päällä loisti kartano kuin suunnaton helmi."

Satupäivän kunniaksi sopii erinomaisesti esitellä suomalainen lastenkirja, joka on aivan uusi, mutta nojaa vahvasti vanhoihin satuperinteisiin.

Satumaisen taiteilijanimen itselleen valinnut Enna Airik on loihtinut sulkakynästään hyvin kauniin ja taianomaisen kuvakirjan. Jo hopenhohtoinen ja joutsenaiheinen kansi ihastuttaa, ja kirjan sisältö on vielä suloisempaa katseltavaa. Silmiinpistävintä on viehättävä vanhanaikaisuus. Voin hyvin kuvitella, että kaikkia ei miellytä kuvituksen ja tarinan sisällön järkähtämätön perinteisyys, mutta minusta kirja on ihana, ja olen sitä mieltä, että tällainen pastissi mahtuu hyvin kotimaisen lastenkirjallisuuden laajaan kirjoon.

On silti tietenkin tärkeää, että lastenkirjallisuus myös jatkuvasti uudistuu ja modernisoituu. Onneksi on paljon myös niitä kirjailijoita ja kuvittajia, jotka keksivät ja kehittävät uutta.

Haavemaa muistuttaa minua monessa lapsuuteni lempisaduista. Kuvitus kumartaa Elsa Beskowin suuntaan, minkä panee merkille erityisesti tekstisivujen mustien siluettikuvien vuoksi. Kannen kuva taas muistuttaa Auringonmuna-sadun keijusta. Kirjan Haavemaan voisi muutenkin kuvitella olevan vanha, porvarillinen Ruotsi. Vaatteista, kaupunkinäkymistä ja sisustuksesta tulee vuorotellen mieleen Carl Larssonin maalaukset, Fanny ja Alexander -elokuva ja Astrid Lindgrenin Marikki.

Astrid Lindgren tulee mieleen muustakin, nimittäin tarinan kehyksestä. Kuten monissa Lindgrenin saduissa myös Haavemaassa sairas (tai Lindgrenin tapauksessa joskus myös muuten vaikeassa asemassa oleva) lapsi pakenee elämän ja ympäristön ankeutta mielikuvitusmaailmaan. Vanhojen satujen ja tyttökirjojen perinteiden mukaan päähenkilö on myös orpo - ja kuolee lopussa, mikä on esitetty kauniin symbolisesti ja onnellisena jälleentapaamisena vanhempien kanssa.

"Kurkistaessaan sisään Aana huomasi, että huone olikin suuri puutarha, täynnä aamuruskon kultaista valoa. Verkalleen virtaavan joen yli kaareutui silta, ja sillalla seisoivat äiti ja isä, valkoiset puvut loistaen kuin taivaan tähdet."

Palikat ovat siis niin sanotusti kohdallaan, mutta pakko on silti sanoa, ettei Airik Lingrenin tasoinen kynäniekka ole. Epäreilua olisi toki sellaista odottaakaan. Airik osaa valita sanansa oikein, romanttisen nostalgisesti, ja hän on ottanut kirjaan mukaan monia elementtejä, jotka lapsia kiehtovat. Mutta joku taika tai henki tarinasta puuttuu, tai sitten vain kuvittelen niin, kun olen lukenut tämän ensimmäisen kerran kyynisenä aikuisena. Hovilukijani Stella kyllä piti tästä äitinsä tapaan kovasti, mutta ei ole innostunut vaatimaan uudelleenlukuja samaan tapaan kuin esimerkiksi juuri Astrid Lindgrenin satukirjojen kanssa.

Tämä on Stellan mielestä kirjan ihanin kuva.

Kuvitus on kuitenkin värisyttävän kaunista. Sitä hieman ihmettelen, ettei päähenkilö Aanaa ole kertaakaan kuvattu katsomaan lukijaan. Hän jää mielestäni aika kaukaiseksi ja vaikeasti samastuttavaksi, kun on joka kuvassa selin, sivuttain tai silmät kiinni. Ohueksi jää myös Haavemaasta löydetyn parhaan ystävän kuvaus - tai siis kuvaamattomuus. Hänelle ei anneta edes nimeä. Muutenkin tuntuu, että lyhyeen kirjaan on yritetty ottaa mukaan hiukan liikaa ihanuuselementtejä, jotka ohitetaan nopeasti: nukkeostoksia, leivoksia ja kaakaota, oma koiranpentu, vaahtokylpy, herkuttelujuhlat parhaan ystävän kanssa ja niin edelleen.

Kaikesta tästä huolimatta Haavemaa on ihanimpia lastenkirjauutuuksia vähään aikaan. Toivon, että Enna Airik pitää kiinni tästä omasta, rehellisen vanhanaikaisesta linjastaan ja kirjoittaa lisää kauniisti kuvitettuja satuja. Tarinatkin hioutuvat varmasti ajan myötä sielukkaammiksi.

"Oli jälleen ilta. Taivas ullakkoikkunan takana oli täynnä tähtiä.

- Oili-täti, miksi joidenkin täytyy kuolla? Niin kuin isän ja äidin? Aana kysyi miettiväisenä.

- Rakas lapsi, kaikkien täytyy  kuolla joskus.

- Joidenkin vain liian aikaisin, Aana huokaisi.

- Sinäpä sen sanoit, Oili-täti vastasi hiljaa.

He katsoivat vaieten, kuinka ensilumi satoi mustaan maahan."

Haavemaasta ovat pitäneet ja sen nojaamisesta vanhoihin perinteisiin ovat kirjoittaneet myös ainakin: 

• Katja, joka on löytänyt kuvituksen esikuviksi Beskowin lisäksi Rudolf Koivun ja Martta Wendelinin;
• Maria, jolle on tullut lukiessa mieleen mm. monet samat kunnianosoitukset ja Lindgrenin sadut kuin minulle; 
• Aino, joka on bongannut kirjasta raamatullisiakin viitteitä; ja
• Sara, joka on valinnut tämän myös Satupäivän kirjaksi ja viittaa Marian sekä Ainon tapaan Anni Swaniin - ja on muuten valinnut alkuun saman tekstilainauksen kuin minä.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.