keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kirjahyllykeskiviikko: Uusia hankintoja Kööpenhaminasta


Olen aiemminkin puhunut siitä, että minun on ikään kuin pakko ostaa matkoilta kirjoja, vaikka samat teokset saisi yleensä halvemmalla tilattua netistä kotiin. Näin kävi taas, kun olimme Kööpenhaminassa kuun alussa. Olin kysynyt etukäteen paikalliselta tuttavalta kirjakauppasuositusta, mutta sitten kävi ilmi, että hänen suosikkikauppansa, Politikens Boghal, oli remontin vuoksi suljettu. Onneksi löysin toisen, Arnold Busck Boghandelin, jossa luvattiin olevan englanninkielistä kaunokirjallisuutta tarjolla. 


Kyseinen kauppa oli muutenkin laaja valikoimaltaan ja silti minusta aika viihtyisä. Kahviokin sieltä löytyi. Englanninkielisten kaunokirjojen valikoima oli kohtuullisen suuri, mutta pettymyksekseni loppiaisviikonlopusta huolimatta alennusvalikoima oli pieni. Niinpä suurin osa ostoksistani oli pokkareiksi normaalihintaisia, mutta olin silti tosi tyytyväinen saalistamaani valikoimaan. Katsotaanpa sitä tarkemmin.


Xiaolu Guo: A Concise Chinese-English Dictionary For Lovers


Tämä kauan TBR-listallani ollut kirja on ilmestynyt suomeksikin (Pieni punainen sanakirja rakastavaisille, Atena 2008), mutta parin blogiarvion perusteella olin päätellyt, että tämä olisi ehkä kivempi lukea englanniksi. Kun kirja oli Kööpenhaminassa näin kauniina ja kovakantisena tarjolla pokkarin hintaan, en voinut sitä vastustaa. Suomennoksesta ovat kirjoittaneet ainakin Ina ja Mari A.
David Nicholls: The Understudy


Minä rrrrakastin Nichollsin suomennettua romaania Sinä päivänä. Tietyllä tavalla pelottaa, etteivät miehen muut kirjat voi olla yhtä hyviä, mutta tämän Pekan jutun luettuani vakuutuin siitä, että myös ne, esimerkiksi tämä The Understudy, kannattaa lukea - vaikka Arja ei ihan vakuuttunut.
Philip Roth: Everyman


Kerroin viikko sitten ostaneeni aika sokkona huoltoasemalta Tuohtumuksen, kun olin kerran Rothiin päättänyt tutustua. En malttanut olla ostamatta paria viikkoa myöhemmin myös tätä toista Rothia, kun se lähti kovakantisena alekirjana halvalla ja kuulosti mielenkiintoiselta. Vasta myöhemmin totesin tämän Everymanin (suom. Jokamies) olevan Tuohtumusta edeltävä osa Nemeses-kvartetissa, joten hyvä mäihä kävi.
Kyung-Sook Shin: Please Look After Mother


Tämä kirja on ollut ilmeisen suosittu ja suuri myyntimenestys maailmalla, mutta siitä huolimatta kuulin siitä ensimmäistä kertaa Norkulta ja kiinnostuin välittömästi. Piti ostaa.
Richard Yates: The Easter Parade


Pidin ihan hirveästi Yatesin Revolutionary Roadista ja nimesin sen jopa lempiklassikokseni. Luin jostakin blogista, se tosin taisi amerikkalainen, että myös Yatesin muut kirjat ovat todella hyviä. En ollut ollut niistä edes tietoinen! Nyt tosin huomasin Mikankin kirjoittaneen Yatesista ja myös tästä kirjasta. Kirjakaupassa The Easter Parade kuulosti takakannen perusteella mielenkiintoiselta ja hurmasi myös kannellaan.


Tällaisia kirjoja tällä kertaa. Odotan tosi paljon oikeastaan noiden kaikkien lukemista, joten eivät ne ihan hukkaostoksia olleet, vaikka suurin osa oli melko hintavia. Ja jälkeenpäin on aina kiva ajatella, että "tämän ostin siitä yhdestä kirjakaupasta siltä matkalta, jossa nähtiin sitä ja tehtiin tätä". Ehkä vähän höpsöä, mutta näin se täällä menee.

27 kommenttia:

  1. Odotan kiinnostuksella arvioitasi tuosta Pienestä sanakirjasta ja Nichollsista. Minä yritän ottaa One Dayn ihan kohta luettavaksi. :)

    VastaaPoista
  2. Oi, löysit Please Look After Motherin. :)

    VastaaPoista
  3. Paljon vakuuttuneempi olen kuitenkin Nichollsista kuin Rothista, josta en tykkää yhtään. Nicholls on kivaa fiksua viihdettä kuitenkin, jos ei nyt ihan järisyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tosiaan oli, että Roth ei oikein sinua miellyttänyt. Saa nähdä, kuinka minun käy Philipin kanssa! :)

      Poista
  4. Muistankin, että Arja ei pidä Rothista ollenkaan. Kiinnostava kun tuot esiin kirjoja, joita ei ole joko vielä suomennettu tai jotka eivät muuten ole blogeissa kauheasti esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun saisi nuo vielä luettuakin. :) Suomentamattomat harvoin kiinnostavat ns. suurta yleisöä, mutta tykkään kirjoittaa edes jotakin blogiin luetuista kirjoista aina kun voin. Sitten toisaalta esim. Paul Murrayn Skippy Dies tuntui kommenttien perusteella herättäneen monen kiinnostuksen.

      Poista
  5. Oijoijoi, herkkuja! Tai siis en ole lukenut noista kuin Nichollsin (jonka kolmesta kirjasta juuri tuo on jälkikäteen kummitellut mielessä eniten, eikä välttämättä pelkästään siksi, että luin sen viimeisenä), mutta muutkin näyttävät hyviltä. Yatesin ehdin jo lainatakin Revolutionary Roadin jälkimainingeissa, mutta lukea en ehtinyt. Hmm, olikohan Akateemisen alessa Yatesilta juuri tuo kirja, nythän siellä olisi loppurysäys...

    Kiitos linkityksestä ja samoin siitä, että johdatit minut Mikan kiintoisan oloiseen blogiin - jo toinen mieskirjablogilöytö tänään! (Ensimmäinen oli Jaakon blogi, jonka senkin löysin Kirjavan kammarin kautta, edellisen jutun kommenteista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne Akan aleen on selvästi lisäilty kirjoja sen jälkeen, kun minä ihan alussa tein tilaukseni. Pitäisiköhän käydä vielä kurkistamassa..

      Mikan blogi on minullekin tosi uusi tuttavuus, ja siksi en ollut aiemmin tietoinen tuosta Yates-jutustakaan. On tosi kivaa, kun teitä miehiäkin alkaa kirjabloggaajina olla. Teillä on usein hyvin erilainen tyyli kuin meillä huudahtelevilla naisihmisillä, mutta sehän ei ole lainkaan huono asia. :)

      Poista
    2. En tiedä kuinka paikkakuntakohtaista Akateemisen enkkupokkaritarjonta on, mutta Tampereella oli tosiaan useampi kappale jotain Yatesia, muistaakseni jo alen alkaessa. On sitä alevalikoimaa kyllä täydennettykin matkan varrella, viime lauantaina nappasin sieltä The Hoursin ja yhden Colm Tóibínin, joita ei aiemmin näkynyt. Pitänee käydä vielä tekemässä viimeinen katsaus lähipäivinä.

      Mikalla ja Jaakolla (ja Jorilla) on kieltämättä varsin asiallinen tyyli, heihin verrattuna oma blogini ehkä kuitenkin edustaa enemmän sitä ihkutusosastoa. :)

      Poista
    3. Joo, olihan siellä juuri tuo The Easter Parade. Ostin pois, kun hintaa oli enää 4,50 €! Näissä Vintage-kirjoissa on kyllä usein hienot kannet, ja uskon sisällönkin miellyttävän. Minulle oli yllätys, että pääsiäisparaati on ilmestynyt vasta 1976, jotenkin Yates sijoittuu mielessäni sinne 50-60-luvulle.

      Poista
    4. Heh, blogisi on ihan oikealla tavalla ihku. <3 Mahtavaa, että sinäkin ostit Pääsiäisparaatin. Minäkin yhdistän Yatesin Revolutionary Roadin takia 1950-luvulle (vaikka se on näköjään ilmestynyt 1961), mutta nyt googlasin, että mies on kirjoittanut vielä 1980-luvullakin.

      Poista
    5. Hihi, kiitos! Olen tyytyväinen, että "raahauduin" sinne aleen vielä kerran, ei siihen totta puhuen kovin suurta itseni suostuttelua vaadittu... Yksi toinenkin pokkari tarttui taas haaviin. :)

      Poista
    6. :) Hitsi, minä en ehtinyt, vaikka kaupungilla torstaina olin. Noin muuten olen lähinnä nettiostaja, mutta silloin valikoima on pienempi. Buu.

      Poista
  6. Varsinkin kaksi viimeistä kiinnostavat minua. Ja tuosta sivupalkista huomasin että sinulle on kuunneltavana ja luettavana muutakin kiinnostavaa. Jään siis odottelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löytyy sinuakin kiinnostvia teoksia! Sivupalkin kirjoista olen suurimman osan lukenut jo viime kesänä tai syksynä, mutten ole ehtinyt purkaa niitä blogiin. Hitaasti mutta varmasti ne kuitenkin sieltä tulevat. :)

      Poista
  7. Matkoilta on kiva ostaa kirjoja! En niin välitä varsinaisista matkamuistoista (siis nimenomaan matkamuistoiksi tehdyistä tavaroista), mutta kirjoista jää aina kiva muisto.

    Ja hienoja kansia noissa ostamissasi kirjoissa! Tykkään kaikista, vaikka ovat tosi erilaisia: runsas Guo, simppelin tyylikäs Nicholls (taitaa olla One Dayn vanavedessä otettu uusintapainos?), karu Roth, kaunis Shin (tulee kyllä vähän mieleen se geishakirja?) ja nostalginen Yates. Hieno kokoelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, niin juuri! Tosin viime vuosina olen ostanut ihan turistikrääsääkin, nimittäin magneetin jokaisesta käydystä kaupungista ja monista myös kahvimukin. Kaikkea sitä, kun vanhaksi elää. :)

      Eikö muuten olekin hauska kansikavalkadi? Yritin googlata tuota Nichollsin kantta, ja tulin samaan tulokseen, että trendi lienee alkanut One Daysta ja sitä on sitten jatkettu vanhempien teosten uusintapainoksiin, mutten ole ihan varma. Nimittäin esim. Amazonilla myytiin tuota kantta vuoden 2006 painoksena.

      Guo, Roth ja Yates ovat kaikki omalla tavallaan hienoja, ja Shin on hyvin kaunis, mutta tosi "kevyt". Kovakantisen painoksen kansi on aika erilainen, ehkä hienompi: http://images.contentreserve.com/ImageType-100/1531-1/%7B06591CA9-DEC5-47A6-A0CA-781B447FAC90%7DImg100.jpg

      Poista
  8. En ole lukenut noista mitään, mutta silti huokailen täällä ihastuneena, että voih mitä löytöjä!!

    VastaaPoista
  9. Hyvä Karoliina, lue ihmeessä Rothin paras eli Ihmisen tahra (The Human Stain). Siinä kirja, joka tavoittaa jo McEwania.

    Yatesin esikoinen Revolutionary Road on todellakin erinomainen. Sekä kirjana että elokuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt Ihmisen tahran elokuvana. Se oli muistaakseni ihan ok, mutta ehkä se olisi kirjana mieleenpainuvampi. Laitan suosituksesi korvan taakse.

      Minustakin RR oli loistava myös elokuvana!

      Poista
  10. Minäkään en ole lukenut noista kirjoista vielä mitään, mutta sekä Nichollsin, Rothin että Yatesin kirjat kiinnostavat kovasti. Tuon Nichollsin meinasin tilata Adlibriksestä alekirjojen kaveriksi, mutta aloin sitten pihistellä, koska kirja ei ollut tarjouksessa.

    Minulla on muuten sama harrastus: ostan aina ulkomaanmatkoiltani kirjoja, vaikka ne samat saisi Suomestakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en yhtäkkiä muista, oletko lukenut Revolutionary Roadin. Varmasti olet pitänyt tai pitäisit! Kivaa, että joku muukin ostelee "hölmösti" muutenkin saatavilla olevia kirjoja matkoilta. :)

      Poista
  11. Hyviä ostoksia! Yates on itselleni elämää suurempi hahmo, hän tekee autofiktionsa niin häpeilemättä että pitää nostaa hattua. Rothin kirjoista ehdoton suosikkini on vanha klassikko "Portnoy's complaint" (Portnoyn tauti), josta kirjoitan postauksen heti kun ehdin. Sitä ei tosin missään tapauksessa kannata lukea Saarikosken suomennoksena, niin lonkalta vetäisty se on.

    Ja kiitokset linkityksestä, on mukava tuntea olevansa osa blogosfääriä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan innoissani ajatuksesta lukea lisää Yatesia. Toivon, etteivät odotukset ole liian korkealla - sen verran suuren vaikutuksen Revolutionary Road aikanaan teki.

      Olen lukenut joskus aika nuorena pätkän Portnoyn taudista, ja silloin se lähinnä hämmensi. :) Saa nähdä, miten Roth vaikuttaa nyt aikuisena!

      On mukava ns. levittää sanaa uusista blogilöydöistä, ja on tosiaan hienoa, kun teitä miehiä alkaa olla enemmän joukossamme. :) Sinun blogisi on myös piristävän erilainen, sellainen harkitun analyyttisen oloinen. Keep up the good work!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...