Kirjava kammari

Tietotorstai: Martan kasviskeittiö

2012-02-23T19:05:00.000+02:00

Arja Hopsu-Neuvonen & Kaisa Härmälä: Martan kasviskeittiö.
Kustantaja: Marttaliitto ry, 2011.
Kansi: Katja Kuittinen.
Sivuja: 209.
Genre: Keittokirja.
Arvio: 4,25/5.

"Marttuudessa" on paljon kiehtovaa. Varhaisnuorena, kun mummini marttailu oli minusta suunnilleen nolointa, mitä tiesin, en olisi varmastikaan uskonut, että kolmekymppisenä olen Martoista ihan innoissani. Tiedän, että seuraan tässä yleistä trendiä, jonka mukaan kaikenlainen kotoilu ja vanhanaikainen on tosi coolia. Mutta kun se nyt vain on.

Olen huono käsitöissä ja aika surkea leipojakin, mutta ruoka ja kokkailu ovat minun juttujani. Olen myös vegaanisilla pyrkimyksillä maustettu kasvissyöjä, ja siksi olinkin innoissani, kun huomasin Marttaliiton julkaisseen tämäm Martan kasviskeittiö -kirjan. Lisäksi kannessa on ruusukaaleja, joita rakastan melkein kuin perhettäni. Ne on kannessa myös gratinoitu houkuttelevan näköisesti juustolla, jonka käyttöä olen kyllä eettisistä ja ilmastonsuojelullisista syistä vähentänyt roimasti... Mutta käytän edelleen ruoanlaitossa jonkin verran luomujuustoja, jos vegaanisilla tuotteilla korvaaminen ei helposti onnistu.

Joka tapauksessa kansi on houkuttelevan kaunis Marimekon astioineen. Koko kirja on muutenkin ulkomuodoltaan laadukas ja tyylikäs, ja täynnä kauniita kuvia ihanan karhealla paperilla. Uutta marttamaisuutta parhaimmillaan!

Reseptit on jaettu nykyisen muodin ja kausiajattelun mukaisesti vuodenaikojen alle. Pidän tästä kyllä, vaikka sopivia ohjeita etsiessä tulee helpommin käännyttyä takaosasta löytyvän aakkosellisen hakemiston tai perinteisemmän jaottelun (Keittoja; Pääruokia; Salaatteja; Salaatinkastikkeita; Pikkuruokia ja lisäkkeitä; Leivonnaisia; Jälkiruokia) puoleen.

Lopussa on myös Martta-kirjalle sopivasti tietoiskuja. Pienessä ravinto-opissa kerrataan kasvisruoan energian, vitamiinien ja kivennäis- sekä hivenaineiden lähteet. Ihan asiallista, vaikka tuskin kukaan enää epäilee, että etenkään pelkän lihan ruokavaliosta poisjättämällä kärsisi helposti puutteista. Ohjeet eivät nimittäin ole vegaanisia, vaan niissä käytetään niin maitotuotteita kuin kananmunia.

Pienessä ruoka-aineopissa kerrotaan kasvisruokavalion kivijaloista, joista suurin osa on tuttuja myös sekasyöjille: kasvikset, marjat, hedelmät, viljat, viljavalmisteet, pavut, herneet, linssit, pähkinät, tofu ja muut soijavalmisteet, maito ja maidonkaltaiset valmisteet. Trendien aallonharjalla tämä kirja ei matkaa siinä, että se suosittelee esimerkiksi vähärasvaisia maitotuotteita ja kevytjuustoja. Melkein hätkähdin - niin harvoin enää missään kuulee kevyttuotteiden suosittelua.

Tietoiskut jatkuvat otsikoilla Valitse ruoka-aineet sesonkien mukaan, mikä on kiva ja hyödyllinen aukeama, ja Näin kokoat päivän ateriat, jonka alle kootut ohjeet ja suositukset lautasmalleineen ovat makuuni hieman liian opettavaisia. Niistä tulee kotitalouden oppikirja mieleen. Mukana on myös esimerkkiaterioita ja jopa ehdotus kahden viikon ruokalistaksi.

Vegaanisesta ruokavaliosta puhutaan sentään yhden sivun verran, mutta sekin on otsikoitu jostain syystä varoittavaan tyyliin: Suunnittele vegaaniateriat huolella. Varmasti ihan asiallinen ohje, mutta mielestäni tätä asiaa liioitellaan, sillä ihminen kyllä saa kasviskunnan tuotteista kaiken tarvitsemansa, ja helposti. Plussaa annan pienestä taulukosta, jossa neuvotaan, kuinka korvataan ruokaohjeiden kananmunat eri tavoilla.

Viimeisenä osiona on Lapsen kasvisruokavalio, joka on hyvä idea. Henkilökohtaisesti kyllä mietin, tarvitaanko tällaista opastusta erikseen, jos ajatuksena on tosiaan jättää perheen ruokavaliosta pois ihan vain liha, mutta koska asia tuntuu esimerkiksi vauvojen ruokinnassa yhä mietityttävän ihmisiä, on hienoa, että siinä opastetaan.

Olen testannut vasta yhtä reseptiä, kirjan takakansikuvaankin päässeitä Kuorrutettuja naurisviipaleita. Ne olivat ihan hyviä, mutta kun naurispussi ei kulunut tuohon kokonaan, jatkan "tuotekehittelyä" ja yritän saada niistä vielä herkullisempia. Hienoa on, että kirjassa on keksitty uudenlaisia tapoja käyttää esimerkiksi juuri kotimaisia juureksia. Muutenkin reseptit vaikuttavat mukavilta. Ne ovat sopivan yksinkertaisia, mutta niitä on monipuolinen valikoima. Kansainvälisiä vaikutteitakin on mukana, vaikka yleiskuva on sopivan kotimainen ja lähiruokaan nojaava. Aika peruskamaa reseptit kuitenkin ovat, joten ns. pidemmälle edenneet kasviskokkaajat eivät välttämättä saa tästä paljon irti, mutta etenkin kasvisruoka-aloittelijoille ja yksinkertaisia perusreseptejä mielellään käyttäville kirja on varmasti hyvä hankinta.

Katja Kallio keskiviikkona: Syntikirja

2012-02-22T19:27:00.000+02:00

Katja Kallio: Syntikirja.
Kustantaja: Otava, 2009.
Kansi: Katja Kaskeala.
Sivuja: 303.
Genre: Keskiluokkainen lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Nimiä antaessaan ihmiset eivät osanneet kuvitella mitä sävyjä ne aikanaan saisivat, Sofia ajatteli. Äidit ristivät lapsensa kauneimmilla nimillä, jotka ikinä keksivät, eivätkö osanneet arvata kuinka usein lausuisivat ne kuin kirosanat."

Mietin vähän aikaa, annanko Syntikirjalle tosiaan korkeimman arvosanani, mutta kyllä se sen ansaitsee. Tästä ei ehkä tullut "sielukirjaani" (Leena Lumilta lainattua termiä käyttäen), mutta en keksi romaanista oikeastaan yhtään moitetta, ja lisäksi se vastaa täydellisesti huutooni kotimaisen keskiluokan arkea kuvaavista lukuromaaneista.

"Sofia keitti teetä ja oli tyytyväinen, ettei ollut siivonnut Temaa varten. Tällaisia he Kertun kanssa olivat, ja tällainen oli heidän keittiönsä: punamullalla maalatuilla lankkulattioilla oli leivänmuruja ja villakoiria ja muutama rusina. Astiat eivät olleet vanhassa lasiovisessa kaapissa, jonne ne olisivat kuuluneet, vaan likaisina tiskialtaassa. Avatun, puoliksi syödyn banaanin kuoret olivat mustuneet ja käpristyneet niin, että näytti siltä kuin lepakko olisi kuollut hedelmävatiin."

Syntikirja oli muutenkin juuri sellainen, kuin olin toivonut ja odottanut. Olen kerrannut Katja Kallio -kokemuksiani jo monesti, mutta kerron niistä silti vielä kerran. :) Kalliohan kirjoitti aluksi paljon selvemmin viihtellisiä romaaneja, joista Kuutamolla-esikoisesta (Otava 2000) pidin todella paljon. Lukemisesta tosin on yli kymmenen vuotta, joten en ole varma, kuinka siihen nyt suhtautuisin. Tuolloin häthätää 20-vuotiaana se ainakin teki vaikutuksen. Muistan lukeneeni kirjan kotimatkalla Vaasasta, jossa isosiskoni tuolloin opiskeli, ja vajonneeni kirjan kepeydestä huolimatta syviin mietteisiin esimerkiksi siitä, jääkö kaikkien mieltä kaihertamaan jokin menetetty rakkaus tai tilaisuus sitten, kun valinnat on tehty ja suhteisiin vakiinnuttu.

"Synti? Tiedätkö, mitä minä ajattelen todellisesta synnistä? Perisynti on itsensä peittelyä ja etäisyyttä. Sitä se oli, ja on, eikä mitään muuta. Synti on sitä, että aletaan suojautua ja hävetä ja väistellä ja valehdella ja syytellä toinen toistaan, erkaantua, juuri niin kuin paratiisissa kävi. Se oli kaiken pahan alku ja juuri. Rakastavaiset voivat paljastaa, heidän pitää paljastaa, itsensä toiselle kokonaisuudessaan, ehdoin tahdoin, ilman verhoja ja valheita. Se on paratiisi. Ja siihen puutarhaan minä yritän päästä, nytkin, ymmärrätkö, rakkaani. Haluaisin, että sinä näkisit minut kokonaan, sellaisena kuin minä pohjimmillani olen, koska jos et näe, minä olen pelkkää ilmaa verhojen ja valheiden välissä."

Muutamaa vuotta myöhemmin luin Kallion seuraavan romaanin, Sooloilua (Otava 2002), johon sitten vuorostaan petyin. Oli sekin omalla tavallaan, omassa lajissaan ansiokas. Ahmin sen kaikesta huolimatta nopeasti, mutta kirja ei jättänyt erityisen hyviä fiiliksiä tai saanut minua pohtimaan mitään. Tästäkin kirjasta lukupaikka on jäänyt mieleen (niin kuin minulle yleensäkin jää): luin sen Englannissa ollessani käymässä poikaystäväni, nykyisen mieheni, luona.

"'Minä haluaisin olla kirjastonhoitaja tai kukkakauppias. Kuten kaikki elämässään jollakin tavoin epäonnistuneet älykkäät naiset.'

Tuulikin pää kääntyi kohti Selmaa, kuin hän olisi yhtäkkiä kuullut yleisen puheensorinan seasta jonkun lausuvan nimensä.

'Haluavatko kaikki epäonnistuneet älykkäät naiset olla kirjastonhoitajia tai kukkakauppiaita?'

Selma nyökkäsi.

'Minä en ole koskaan halunnut', sanoi Tuulikki huolestuneesti. 'En ehkä ole tarpeeksi älykäs.'

'Ehkä sinä et vain ole epäonnistunut.'

'Varmaan minä vielä epäonnistun', sanoi Tuulikki toiveikkaasti.

Heitä kumpaakin nauratti."

Sitten oli vuorossa Tyypit (Otava 2004), joka on proosakokoelma arkkityypeistä, joita kohtaamme väistämättä elämämme aikana. Se oli hersyvän hauska ja muistan ostaneeni sen ystävälleni lahjaksi divarista. Omana minulla ei sitä ole, mutta silti muistan istuneeni äitienpäivän aamuna vanhempieni sängyssä aamutakki päällä lukemassa ääneen Kallion kuvausta Äidistä. Sekin oli hauska pätkä, mutta myös sen verran liikuttava, että aloin lukiessani itkeä. Tyypeistä on kirjoitettu ainakin Ja kaikkea muuta -blogissa.

"'Viikossa on muutamia erittäin kriittisiä hetkiä', Tuulikilla oli tapana sanoa. 'Joka arkipäivä kello viisi, kun kaikki tulevat väsyneinä kotiin ja pitäisi alkaa kuullottaa sipulia, ja viikonloppuisin kello yksitoista, kun kahvit on juotu ja lehdet luettu ja lastenohjelmat katsottu, ja velttous iskee ja ollaan yhä yöpuvuissa ja tarvittaisiin raitista ilmaa.'"

Melkein rakkain Kallion kirjoista minulle tähän asti on ollut kuitenkin Elokuvamuisti (Otava 2007). Elokuvat ovat minulle kirjojen jälkeen läheisin taidemuoto, ja Kalliolla on paitsi aika samanlainen leffamaku kuin minulla myös taito kirjoittaa katsomiskokemuksistaan aivan pakahduttavalla (ja myös hauskalla) tavalla. Elokuvamuistin luettuani tein ensinnäkin pitkän listan vielä näkemättömistä, Kallion kehumista elokuvista, ja sitten päätin alkaa harrastaa leffoja entistä innokkaammin. Kerrassaan inspiroiva teos!

"'Cucchille pääkallot ovat yhtä arkisia maalauskohteita kuin Cézannelle omenat', Tuulikki luki esitteestä, ja he nauroivat Raijan kanssa ääneen. Vaikka saattoi olla, että se johtui enemmän kirkkaasta auringonvalosta, joka vyöryi massoina sisään korkeista ikkunoista, ja sai heidät yhtäkkiä tuntemaan, että elämä oli sentään aika ihmeellistä."

Kallion Karilla-romaania (Otava 2008) en ole vielä lukenut (mutta ostin sen äskettäin hyllyyni, kun siitä kirjoitti kivasti Ilselän Minna), ja tämä Syntikirjakin odotti aika kauan vuoroaan. Paljon lukevalle käy joskus näin mystisesti, vaikka jotain kirjalijaa intohimoisesti rakastaisikin (siitä Sooloilua-lipsahduksesta huolimatta). Ehkä olen pelännyt, etteivät Kallion romaanit enää olisi aikuisempaa minua varten, mutta tämän lukukokemuksen jälkeen voin sanoa, että pelkoni olisi ainakin ollut turha. Jos minä olen aikuistunut niin samoin on Kallion proosa.

"On aivan mahdollista, jopa todennäköistä, elää onneton elämä, Sofia ajatteli yhtäkkiä. Hän veti syvään henkeä. Miten rauhoittava ajatus. Ei ollut onnen, ei onnistumisen pakkoa. Oli aivan mahdollista elää onneton elämä."

Syntikirja on sujuva, muttei viihteellinen. Se käsittelee elämää, tunteita ja tilanteita, joita suurin osa suomalaisista keskiluokkaisista kaupunkilaisista tunnistaa. Henkilöhahmot, tapahtumat ja käänteet ovat mielenkiintoisia, mutta myös kieli on hyvää. Kuten tämän postauksen lukuisista lainauksista huomaatte, kirjani (tai siis, kröhöm, siskoni kirja) on kauttaaltaan taiteltu hiirenkorville, sillä niin kauniisti ja oivaltavasti Kallio osaa asioita sanoa sekä kuvata.

"Elokuun ilta oli lämmin ja hämärä, ja pitkät valkoiset kynttilät valuttivat steariiniaan tyhjien Chianti-pullojen kapeille kauloille ja pyöreille niinipäällysteille. Vieraat juttelivat ja tupakoivat avoimien ikkunoiden äärellä. Levysoittimessa lauloivat Mireille Mathieu ja Julio Iglesias, ja välillä naurunremahdukset peittivät musiikin kokonaan alleen. Näitä juhlia kohti ohikulkijat käänsivät päänsä kaihoten, tulevaa syksyä aavistellen."

Paristakin blogista tai muusta yhteydestä muistan lukeneeni kehuja Syntikirjan yhdestä lauseesta:

"Saattoi miltei kuulla Jumalan kävelevän puutarhassa iltapäivän viilennyttyä."

Se on kieltämättä kaunis lause, mutta se avautui minulle kunnolla vasta kontekstissa ja keskellä lukukokemusta - mikä ei tietenkään ole mikään ihme. Irrallisena se kuulosti jopa aika teennäiseltä.

Siitä, että on asunut Etelä-Helsingissä kolmanneksen elämästään on se(kin) etu, että niin moni kirja sijoittuu sinne ja muistuttaa menneestä kauniilla tavalla. Niin Syntikirjakin. Yksi sen perheistä jopa asuu Ruoholahden villoissa, jotka olivat kauan haaveemme ja joista kahta asuntoa kävimme ostomielessä katsomassakin. Haave ei toteutunut, ja nyt villat olisivat jo epäkäytännöllinen paikka meidän asua, mutta huokailin yhä niistä lukiessani. Muutenkin oli mukavaa bongata tuttuja paikkoja.

Ja ollaan kirjassa sentään nykyisessä kotikaupungissani, Espoossakin. Käydään modernin taiteen museossa EMMAssa, ja syömässä suklaakakkua sen viihtyisässä kahvilassa. Siitäkin Kallio osaa tehdä yhtä aikaa sekä arkisen että elämää suuremman kokemuksen.

"Sitten hän huokasi pitkään ja katsoi ikkunasta ulos. Siinä huokauksessa kuuluivat kaikki kuluneet vuodet, koko sekava, univajeinen aikuiselämä lapsineen ja korvatulehduskierteineen ja pakattavine ja purettavine kasseineen, kiusaamistapauksineen ja irtisanomisineen ja varomattomuuksineen. Siinä kuuluivat kaikki aviovuodet, jokainen riita, pienimmistä, taloustöistä tai kodin järjestystä koskevista niihin sekopäisimpiin, joihin liittyi kirkumista ja kiroilua, keittiöveitsiä ja lukittuja kylpyhuoneen ovia. Kaikki se oli kestetty, jotta päästäisiin tähän kalkattavaan maaliin, tähän yhteen aurinkoiseen päivään, edelleen yhdessä, ja saataisiin syödä haarukallinen kuohkeaa, mehukasta suklaakakkua."

Kirjan kannesta muuten sekä pidän että en pidä. Se on aika tyylikäs ja oivaltava, ja kansipaperi on mukavan karheaa. Ehkä se on kuitenkin tuo syntikirja-sanan fontti ja asettelu, jotka eivät niin miellytä eivätkä mielestäni sovi kirjan hillittyn keskiluokkaiseen ja -ikäiseen sisältöön.

Syntikirjan ovat lukeneet myös ainakin Jenni, Minna (vanhassa blogissaan) ja Pihi nainen, ja vähän nyt pelottaa mennä lukemaan nuo postaukset, koska en halua kuulla tästä kirjasta pahaa sanaa. Onkohan tämä sittenkin sielukirjani? Ainakin Katja Kallio taitaa olla sielukirjailijani.

Kirja on luettu osana Kuusi kovaa kotimaista- sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haasteita.

Totally British -tiistai - Catherine Hall: Days of Grace

2012-02-21T19:00:00.000+02:00

Catherine Hall: Days of Grace.
Kustantaja: Viking Books/Penguin Books UK, 2010.
Sivuja: 294.
Genre: Kahden aikatason lukuromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"When we got there it was crowded but strangely quiet. Some of the little ones were crying, clinging to their mothers, and a few of the bigger boys ran about, pretending to shoot at each other like soldiers. But most of us were silent and still, waiting to see what was going to happen. I knew that nothing I said or did would change anything. I couldn’t stop the war. I couldn’t even make Ma change her mind about sending me away. I didn’t know where I was going, where I would sleep that night or where I would wake up in the morning. All I knew was that Ma wouldn’t be there with me. I swallowed hard, trying to force back the panic that was rising in my throat. When a whistle screeched and a teacher clapped her hands to make us listen, I thought I was going to be sick. A hush fell over the schoolyard.

‘Say goodbye to your mothers and line up in pairs,’ the teacher shouted. ‘Quickly, now. We’ve no time to lose.’"

Kuuntelin englantilaisen Catherine Hallin esikoisromaanin Days of Grace äänikirjana. Se valikoitui kuuntelulistalleni kehuvien blogiarvioiden ansiosta. Oikeastaan vielä kehutumpi on ollut Hallin toinen romaani, The Proof of Love, mutta tuntui jotenkin mukavammalta aloittaa esikoisesta, jonka asetelmakin kuulosti lähtökohtaisesti kiinnostavammalta.

Romaani kulkee vuorotellen kahdessa aikatasossa, mutta saman päähenkilön elämästä kertoen. Ensimmäisessä osiossa Nora on jo vanha ja sairas nainen, joka ystävystyy läheisesti naapurissa asuvan, raskaana olevan nuoren naisen kanssa. Uusi ystävyys nostaa pintaan tunteita ja muistoja ajasta, jota kerrataan vuorottelevassa osiossa.

Siinä Nora on vielä nuori tyttö, joka evakuoidaan Lontoosta, toisen maailmansodan jaloista äitinsä luota pappisperheeseen Kentin maaseudulle. Perheen samanikäisestä tyttärestä, Gracesta, tulee hänen paras ystävänsä. Elämä maaseudulla on sodankin aikana verrattain huoletonta, mutta nuorten kasvukivut ja perheen sisäiset jännitteet tuovat tarinaan mutkia. Noran ja Gracen tarinaa seurataan aikuistumisen kynnykselle saakka.

Olin varsinkin aluksi hyvin ihastunut tähän kirjaan ja tarinaan. Loppua kohden se ehkä muuttui silmissäni hitusen tavanomaiseksi, mutta pidin romaanista kuitenkin loppuun saakka, eikä keskeyttäminen käynyt mielessä. Pidän rinnakkaistarinoista ja vaihtuvista aikatasoista romaaneissa, samoin pidän kaikesta englantilaisesta ja toiseen maailmansotaan liittyvistä kertomuksista. Hall kuvailee Noran elämää ja tunteita värikkäästi ja tunteikkaasti. Olisin saattanut pitää kirjailijan äänestä vielä enemmän itse luettuna. Nyt sinällään ihan hyvän äänikirjan lukijan eläytyvä näytteleminen ajoittain ärsytti.

Kuten näistä viehättävistä kansikuvistakin voi päätellä, kyseessä on romaani tyttöjen välisestä ystävyydestä. Nuoret Nora ja Grace ovat kuin paita ja peppu, ja tuo suhde jättää Noraan lähtemättömät jäljet. Vanhalla iällä hänelle suodaan vielä mahdollisuus toiseen läheiseen ystävyyssuhteeseen, joka on minun kirjallisen makuni mukaista sukupolvet ylittävää, aika epätodennäköistä sielunkumppanuutta. Jennin blogissa keskusteltiin juuri vähän aikaa sitten "kirjallisesta ystävyydestä", ja sielläkin mietimme noita kirjoja eri-ikäisten naisten ystävyydestä. Mieleen tulivat ainakin Fannie Flaggin Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café, Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. Ihanan Teräskukat (Steel Magnolias) olen nähnyt vain elokuvana, mutta se perustuu Robert Harlingin samannimiseen näytelmään, eli olisi luettavissa, sekin.

Kaiken kaikkiaan Days of Grace oli koskettava romaani ystävyydestä, rakkaudesta, perheestä ja sodasta. Ei se mikään elämää muuttava, ravisuttava lukukokemus minulle ollut, mutta suosittelen kirjaa ilman muuta ja lämpimästi traagisen koskettavia tarinoita ja kaunista kieltä rakastaville. Lisää arvioita kirjasta voi lukea esimerkiksi sen Goodreads-sivulta. Minä aion ehdottomasti lukea tai kuunnella myös sen Hallin seuraavan romaanin, The Proof of Love.

Miesten maanantai - Will Wiles: Care of Wooden Floors

2012-02-20T18:34:00.000+02:00

Will Wiles: Care of Wooden Floors.
Kustantaja: HarperPress/HarperCollins, 2012.
Sivuja: 304.
Genre: Miehisen humoristinen älykköromaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Of course, Oskar had left a careful list of instructions on the dining table. Oskar did not do chaos. He did not do disorganisation. He did not do disorder. At university, we had a bad joke about him:

Q: Where does Oskar go on holiday?

A: The Coaster del Sol.

Ha, ha. This was a direct reference to Oskar’s habit – treated with bafflement, ridicule and mild annoyance by the other undergraduates – of swooping down with a coaster whenever it looked as though a drink served by him in his rooms might come in contact with a surface. The crowning insanity of this was that the surfaces came with the room, were supplied by the college, and were already heavily pitted and scarred by decades of use by less conscientious members of the intellectual cream of the nation’s youth. He even did it with beer mats in pubs."

Tästä kirjasta, rakkaat lukijani, olettaisin monen teistä pitävän enemmän kuin minä. Se on monesta kohden hykerryttävän hauska, eikä vähiten alkuasetelmaltaan. Päähenkilö on kutsuttu Lontoosta nimeämättömään itäeurooppalaiseen kaupunkiin talovahdiksi. Kutsujana on toiminut vanha opiskelutoveri, klassisen musiikin säveltäjä, joka joutuu lentämään Yhdysvaltoihin selvittelemään avioeroaan. Hän pyytää päähenkilöä siksi aikaa korkeatasoiseen asuntoonsa pitämään huolta siitä sekä säveltäjän kahdesta kissasta. Päähenkilö tekee mielellään pienen seikkailun tuntemattomaan maahan. Hän toivoo saavansa aikaiseksi kirjoittaa, mihin hän ei ole tuntunut pystyvän Lontoon asunnossaan.

Vanha opiskelutoveri on hyvin pikkutarkka ihminen, ja hän on jättänyt hienoon designasuntoonsa tarkat ohjeet sen huollosta ja sopivasta käytöksestä siellä. Eniten hän kantaa huolta uusista, virheettömistä, vaaleista lautalattioista. Päähenkilö toteaa pian, että hänen on mahdotonta elää asunnon omistajan standardien mukaan, ja kaikki alkaa mennä pieleen. Koko kaupunki tuntuu vihamieliseltä, mistään ei saa apua ja ongelmat kasaantuvat sekä kasvavat kohti farssimaista loppunäytöstä.

Tällainen katastrofikertomus on yhtä aikaa hauska ja piinaava. Lisäksi kertoja pohdiskelee muustakin mieskirjallisuudesta tuttuun, yksityiskohtaisen lakoniseen tyyliin arjen ja oman elämänsä omituisuuksia, minkä lisäksi hän kertoilee erikoisesta Oskarista ja yrittää selvitä perifeerisessä itäeurooppalaiskaupungissa. Minulle tuli tyylistä, yksinäisen miehen komediallisesta tajunnanvirrasta, vähän mieleen Erlend Loen Supernaiivi, Nick Horbyn Uskollinen äänentoisto tai Antti Leikaksen Melominen.

Ihan hauska tämä siis oli, ja mielestäni esikoiskirjailija on keksinyt nerokkaan kehyksen romaanilleen. En vain ole tällaisen kirjallisuuden ylin ystävä ja luen ylipäätään (tosikkona?) hyvin vähän huumorikirjoja, mutta ymmärrän vallan hyvin, että tämä varmasti naurattaa ja miellyttää monia paljon minua enemmän. Suuri brittiläinen kirjakauppaketju Waterstones valitsi tämän puffattavien esikoisten listalleen.

Ehkä ongelmana oli, etten ihastunut rassukkaan päähenkilöön niin kuin vaikkapa Supernaiivia lukiessa kävi. Minua vähän risoi hänen ennakkoluuloinen suhtautumisensa maahan, jossa oli vieraana, sekä kylmä asenne kissoihin, joita oli hoitamassa. Herkimmille kissojen ystäville tässä on jopa ikäviä kohtauksia, ja monesti huomasin, ettei kirjailija takuulla tunne kissoja lainkaan. Mukana oli siis asiavirheitäkin nipottajan harmiksi.

Edelleen kuitenkin muistutan, että kirjalla on ehdottomasti myös monia ansioita. Loppua kohden kirjaa luki aika koukussa, mutta samalla sormien välistä vilkuillen ja peläten, kuinka pahasti asiat voivatkaan mennä pieleen.

Care of Wooden Floors on selvästi miesten kirja, jota naisetkin voivat hyvin lukea. Naisia kirjassa ei esiinny juuri lainkaan, ja romantiikkaa vielä vähemmän. Päähenkilö on yhtä aikaa samastuttavan avuton sääliö ja ihailtavan nokkela. Kirjailija on lontoolaisen arkkitehtuuri- ja designlehti Iconin apulaispäätoimittaja, joten aiheeseen liittyvät detaljit lienevät kirjassa kohdallaan (toisten kuin kissojen ollessa kyseessä). Kirjan kansi on oivaltava ja graafisen tyylikäs. Positiivisemman arvion romaanista on kirjoittanut ainakin Jackie, ja kirjailijan oma blogi löytyy täältä. Häntä voi seurata myös Twitterissä.

Turkkilainen torstai - Elif Shafak: Kirottu Istanbul

2012-02-16T23:59:00.002+02:00

Elif Shafak: Kirottu Istanbul (The Bastard of Istanbul).
Kustantaja: Gummerus, 2012.
Suomentanut: Maria Erämaja.
Kansi: Jenni Noponen.
Sivuja: 495.
Genre: Monikulttuurinen lukuromaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Sade on yhtä piinaa täällä. Muualla maailmassa rankkasade on mitä todennäköisimmin siunaus lähes kaikille ja kaikelle - se on hyväksi sadolle, hyväksi eläin- ja kasvikunnalle ja romanttisena lisätilkkana hyväksi myös rakastavaisille. Mutta asia ei ole näin Istanbulissa. Meille sateessa ei välttämättä ole kyse kastumisesta. Siinä ei edes ole kyse likaantumisesta. Pikemminkin siinä on kyse suuttumisesta. Sade tietää mutaa, kaaosta ja raivoa, ikään kuin meillä ei olisi kaikkia niitä riittämiin ennestäänkin. Ja se tietää kamppailua. Siinä on aina kyse kamppailusta."

Mielipiteeni Kirotusta Istanbulista on kuin kirja - tai Istanbul - itse: värikäs ja ristiriitainen. Kiinnostuin kiehtovalta naiselta kuulostavasta Elif Shafakista jo vuosi sitten, kun ensimmäinen häneltä suomennettu teos, Rakkauden aikakirja, ilmestyi. Harmillisesti kirja jäi minulta silloin lukematta, ja se odottaa yhä aikaansa lukupinossani. Päätin nyt lukea tämän Kirotun Istabulin ensin, ja itse asiassa tämä onkin alunperin kirjoitettu ennen Rakkauden aikakirjaa. Lisää kiinnostusta kirjaan herätti viimesyksyinen matka upeaan Istanbuliin.

Kirottu Istanbul taisi olla vähän erilainen kuin odotin. Jokunen bloggaaja tuskastui Rakkauden aikakirjan new age- ja self help -henkeen, ja muistin Shafakin olevan hyvin koulutettu ja kiinnostunut erilaisista filosofioista. Tällä perusteella odotin ehkä viihteellistä, mutta kuitenkin jotenkin tyynen seesteistä ja pohdiskelevaa tekstiä. Sen sijaan kirja alkaa Istanbulin sadetta railakkaasti kiroavalla, vihaisesti katuja tamppaavalla ja korkokenkänsä rikkovalla minihamepimulla, ja jatkaa aika samalla mallilla loppuun saakka. Hauskaa ja piristävää, mutta erilaista, kuin odotin.

Railakkuus oli lopulta plussaa, mutta mitä muuta hyvää kirjassa oli? No, niin kuin ns. maailmankirjallisuuden tai monikulttuuristen kirjojen kanssa usein on, mielenkiintoista oli seurata toisaalta tulevien ihmisten elämää. Heidän arkeaan ja tapojaan. Ruoka oli tässä herkullisen suuressa osassa! Luvut oli hauskan kulinaarisesti nimetty (Kaneli; Kikherneet; Granaattiomenan siemenet ja niin edelleen). Oli myös mukavaa, lukea samalla vieraasta kulttuurista ja tuoreeltaan tutusta kaupungista.

Kirja tuo hienosti esille Armenian kansanmurhaa olematta minusta liian paasaava. Valitun aiheen ansiosta Shafak sai syytteen "turkkilaisuuden loukkaamisesta" kotimaassaan. Luulen, että kyseinen kansanmurha on Suomessa aika tuntematon pala historiaa, ainakaan en ole kuullut täällä siitä juuri puhuttavan. Ehkä siksi, että Suomessa lienee vain vähän armenialaisia. Tässä meillä lukijoilla on hyvä paikka sivistää itseämme.

Mutta toisaalta sitten. Tämä värikäs romaani oli aika tempoileva. Se juoksi ajasta sekä maasta toiseen, ja vyörytti lukijan eteen valtavan henkilögallerian. Koska henkilöhahmoja oli paljon, kukaan heistä ei tullut kovin läheiseksi ainakaan minulle. Tai en ole varma, johtuiko se kavalkadin runsaudesta vai kirjailijan heikkoudesta tässä kohtaa, mutta vaikka ihailin monien henkilöiden joitakin piirteitä, oikeastaan kaikki jäivät lopulta melko yhdentekeviksi tai ärsyttäviksi. Monet olivat mielestäni tarinan kannalta aivan turhiakin. Heidät poisjättämällä olisi kirjaan saatu fokusta ja jäljellejääneisiin henkilöihin puhallettua lisää elämää.

Suomalaisen version kunniaksi täytyy lukea aivan upea kansi, mutta käännös- ja/tai toimitustyö oli hieman huolimatonta. Minulle jäi olo, että Shafakilla kyllä on oma, (länsimaisille korville) hieman erikoinen äänensä, mutta käännös ei ollut sitä oikein tavoittanut, vaan kuulosti usein vaivaannuttavan kömpelöltä.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Kirottu Istanbul oli kuin turkkilainen basaari: kiehtovia ärsykkeitä kaikille aisteille tulvi lukiessa oikealta ja vasemmalta, mutta lopulta ulos käveli hämmentyneenä sekä hieman ärsyyntyneenä. Viimeinen visiitti tämä ei kuitenkaan minulle ollut, vaikka ensi kerralla kokeilen eri sisäänkäyntiä ja sukellan Rakkauden aikakirjaan.

"Mutta sitten kun viimeiset tipat saavuttavat maankamaran ja tomusta puhdistautuneilla lehdillä kyyhöttää vielä huterasti lukuisia pisaroita, tuolla suojattomalla hetkellä, kun ei ole ihan varmaa, onko sade lopulta lakannut, eikä sade tiedä sitä vielä itsekään, juuri siinä välissä kaikki rauhoittuu. Pitkän tuokion ajan taivas näyttää pyytävän anteeksi sotkua, johon se on meidät jättänyt. Ja me, pisaroita yhä hiuksissa, liejua hihansuissa ja ankeutta katseessa, tuijotamme takaisin taivaalle, joka on nyt vaaleamman sinen sävyinen ja selkeämpi kuin koskaan. Me katsomme ylös, emmekä voi olla hymyilemättä. Me annamme taivaalle anteeksi, aina me annamme."

Kirotun Istanbulin ovat lukeneet myös Kirjakirppu, Susa, Mari A, Tuulia, Peikkoneito ja Leena Lumi.

Kirja on luettu osana Ikkunat auki Eurooppaan -haastetta.

Kirjahyllykeskiviikko: Alennusmyyntihankintoja

2012-02-15T18:47:00.001+02:00

Tällä kertaa esittelen hankintani AdLibriksen joulunjälkeisestä alesta. Kyseisellä lafkalla on perinteisesti aika hyvät alennusvalikoimat, eikä ongelmana tälläkään kertaa ollut valinnanvaran puute.

Eeva-Kaarina Aronen: Hän joka näkee; Maria Renforsin totuus

En ole vielä lukenut Arosta, mutta hän on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa - ja jo Kuukausiliitteen artikkelien vuoksi. Viime vuoden Finlandia-ehdokkaista hänen teoksensa kiehtoi minua eniten, mutta ehkäpä luen nämä ennen sitä, kun sain ne nyt halvalla omaan hyllyyni. Molemmat kuulostavat kiehtovilta, joskin eri tavalla.

Laura Lindstedt: Sakset

Myös tämä Finlandia-ehdokas on kiinnostanut minua jo kauan, niin kuin konfliktiset äitiyskuvaukset melkein aina. Ostin tämän toisesta alesta ystävälle joululahjaksi, mutta nyt sain kirjan myös omaan hyllyyni.

Kirjasta on blogannut ainakin Hanna.

Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström; Marraskuu

Nämä hankinnat eivät yllättäne lukijoitani. Kansalliskirjailija Runbergin vaimosta kertova Fredrika Charlotta valittiin ilmestymisvuonnaan Vuoden tiedekirjaksi. Marraskuu on puolestaan harvinaisempaa Mazzarellaa, eli fiktiota: kirja koostuu neljästä toisiinsa nivoutuvasta novellista. Siitä ovat kirjoittaneet ainakin Arja, Jaakko ja Jum-Jum.

Markku Pääskynen: Vihan päivä

Tämäkin oli Finlandia-ehdokkaana. Tämän olen lukenut, ja kirja on yksi parhaista lukemistani kotimaisista teoksista. Luin sen aikana ennen blogiani, mutta kirjoitin siitä jotakin täällä.

Kirjasta ovat bloganneet myös Maria, Penjami ja Jaakko.

Vivi-Ann Sjögren: Kasvokkain; Kissan kasvot ja Lassen kioski; Pikku rouva pikku talossa

My precious. En ole lukenut Sjögreniä vielä muuten kuin Kuukausiliitteen ruokajournalistina (kylläpä Kuukausiliite on nyt kovasti tässä jutussa esillä), mutta olen jo ihan varma, että tulen rakastamaan näitä muistelmia ja omaelämäkerrallisia tarinoita.

Jo Lodge: Hurja Kroko - Kummat kuviot; Hurja Kroko - Metkat muodot
Gunilla Wolde: Sanna ja pölynimuri

Lapsetkin saivat vähän jotakin: yhden täydennyksen Sanna-sarjaan ja pari Hurja Kroko -kirjaa, joista molemmat ovat pitäneet, mutta jotka ovat itse asiassa jo vähän lapsellisia Danillekin. Tai no, tämä ei varmaankaan olisi ja siitä pitäisi hankkia uusi kappale. Stella rakasti tuota kurkistuskirjaa aikoinaan niin tulisesti, että lähes kaikki luukut ovat irti ja sivut tahmaiset taaperoruoasta.

Onko tässä mukana teille tuttuja teoksia?

Merete Mazzarella -maanantai: Ainoat todelliset asiat

2012-02-13T20:22:00.000+02:00

Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä (Det enda som egentligen händer oss: Ett år i livet).
Kustantaja: Tammi, 2012.
Suomentanut: Raija Rintamäki.
Kansi: Helena Kajander.
Sivuja: 237.
Genre: Omaelämäkerrallinen pohdinta.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Olen aina korostanut elämäntarinoiden merkitystä, tietoisuutta omasta elämäntarinasta ja sen kantamista mukana. Tiedän kuitenkin, että menneisyys voi myös painaa.

Kuten voi tulevaisuuskin, kuvitelmamme tulevaisuudesta.

Ennen muuta uskon Jan Stenmarkin piirustukseen, jossa pariskunta istuu ankealla kalliolla ja katselee merelle. Toinen sanoo 'Jonakin päivänä me kaikki kuolemme', ja toinen vastaa: 'Mutta kaikkina muina päivinä emme.' Tärkeimpiä ovat ne monet muut päivät."

Kun aloin lukea Merete Mazzarellan tuoreinta teosta, Ainoat todelliset asiat, totesin ystäville, että olin tekstissä heti kuin kotonani. Pidän Mazzarellan tekstistä, äänestä ja aihevalinnoista paljon. Tässä teoksessa hän pohdiskelee ennen kaikkea työtä ja rakkautta, mutta myös vanhenemista, kuolemaa ja elämisen taitoa.

Teos on monien muiden Mazzarellan kirjojen tapaan henkilökohtainen. Hän pohtii asioita kyllä yleisellä tasolla ja tekee paljon viittauksia kirjallisuteen, mutta taustalla kulkevat oman elämän rakkaussuhteet (niin päättyvä kuin alkanut) ja eläkkeellä olemisen vaikutus arkeen sekä identiteettiin.

Rohkeasti Mazzarella kertoo elämästään uuden miehen rinnalla - avomiehen, sillä hän on vielä toisaalla naimisissa. Yhteiselämä aviomiehenkin kanssa jatkuu tavallaan, eri maissa asuen. Mazzarella vierailee yhä miehensä luona Ruotsissa, jossa tilanne tiedetään, mutta siitä ei juuri puhuta. Suomessa uusi onni kukoistaa. Olen sanonut, että Mazzarella on viiltävän älykäs, eikä välttämättä kovin herkkä tai lämmin, mutta tässä teoksessa hän on suloisen tyttömäisesti rakastunut - ei silti sentään lainkaan höpsö.

Mazzarellalla tuntuu olevan hyvin monenikäisiä ystäviä, mikä varmasti osaltaan selittää hänen avarakatseisuuttaan ja avointa mieltään. Välillä kuitenkin huomaan lukijana sukupolvieron - tai sitten olemme vain eri mieltä henkilöinä, iän ja sukupolven ulkopuolella. Näin kävi ainakin kirjailijan kertoessa erään feminismiin liittyvän anekdootin - ja kyllä, olen myös sitä mieltä, että Mazzarella on hieman ennakkoluuloinen olettaessaan, ettei Marilyn Monroe tiennyt toistavansa Freudin ajatusta sanoessaan, että "Työ ja rakkaus ovat ainoat todelliset asiat elämässä, eikä ole hyvä jos toinen niistä puuttuu."

Jos joku muukin epäilee Marilynin lukeneisuutta, voi tutustua vaikkapa teokseen Välähdyksiä, sirpaleita (WSOY 2010).

Mutta melkein kaikissa kohdissa, kirjassa kuin kirjassa, ihailen Mazzarellan tietoa sekä ajatuksenjuoksua, ja olen samaa mieltä nyökytellen lukiessani. Esimerkiksi kun hän puhuu työelämän jakautumisesta kahtia, siitä kuinka vaatimukset eläkeiän korottamisesta kuulostavat niin erilaisilta kahden ryhmän korvissa. Ensimmäisessä ryhmässä on esimerkiksi yrittäjiä, tutkijoita ja taiteilijoita, jotka eivät varsinaisesti erota työtä ja vapaa-aikaa toisistaan, koska virikkeet ja itsensä toteuttaminen tulevat nimenomaan työn kautta. Heillä ei ole mitään kiirettä eläkkeelle. Vaikka olen vielä kaukana eläkeiästä, tiedän kuuluvani tuohon ryhmään.

Toiseen ryhmään kuuluu taas ihmisiä, jotka eivät millään malttaisi odottaa eläkkeelle pääsyä eivätkä aina maltakaan, vaan jäävät varhaiseläkkeelle sen pienestä rahallisesta korvauksesta huolimatta. Heidän työnsä voi olla fyysisesti kuormittavaa tai yksinkertaisesti vain tympäisevää. Usein tällaisten töiden tekijät ovat naisia, ja usein nämä työt tehdään palvelusektorilla, jossa teollisuustyöhön verrattuna tuotantotahtia ei voi koneellisesti nostaa. Sen sijaan työn tuottavuutta pyritään lisäämään leikkaamalla palkkakuluista, eli vähentämällä työntekijöitä. Jäljelle jäävät joutuvat tekemään yhä enemmän töitä, eikä niitä ole enää aikaa hoitaa kunnolla. Silloin moni menettää työnilonsa ja palaa loppuun. Etenkin tunnollisimmat työntekijät.

Kuten Mazzarella osuvasti toteaa: ei voi palaa loppuun, ellei ole koskaan palanut.

Mutta on tässä kirjassa paljon muutakin kuin vääryyksien kauhistelua. Ajan kulumista ja vuodenaikojen vaihtumista seurataan Vänrikki Stoolin kadulla ikkunan takaa viehättävän kiireettömästä aamiaispöydästä. Muistutetaan, ettei paimenpojasta tullut kirjailijaa siksi, että hän näki niityllä kauniita auringonlaskuja, vaan siksi, että hänen eväsleipänsä oli kääritty sanomalehtipaperiin. Sanotaan, että vaikka ihmiset valittavat takatalvea, kirjailija pitää siitä, että kevät on oikullinen.

Hän pitää siitä ettei se halua tulla pidetyksi itsestään selvänä.

---

Ainoista todellisista asioista ovat lukeneet myös ainakin Arja ja Maria.

Kirja on luettu osana Underbara finlandssvenskar vid papper -haastetta sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtia.

Tiukkojen haasteiden torstai: So American

2012-02-09T22:40:00.000+02:00

Vihdoinkin saan aikaiseksi esitellä Kirjavan kammarin tämänvuotisen suurhaasteen. Olen siitä puhunut ja vihjaillut jo jonkin aikaa, mutta postaaminen on jäänyt kerran toisensa jälkeen, kun en ole löytänyt aikaa hioa haastetta huippuunsa. Lopulta tajusin, että tarpeeksi aikaa ei lähikuukausina tule löytymäänkään, joten unohdan perfektionismin ja lanseeraan haasteen sellaisena, kuin se tässä vaiheessa on.

Siis. So American, baby. Vähän kuin Totally British, ja toisaalta ei lainkaan. Maantieteellistä tasapainoa tähän vuoteen tuo yksinkertaisempien sääntöjen Ikkunat auki Eurooppaan -haaste, mutta halusin mukaan myös tämän, oikeastaan kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, etten halua lanseerata liian "vaikeita" haasteita, ja koska suurin osa meistä lukee amerikkalaista kirjallisuutta joka tapauksessa, tämän haasteen ei pitäisi olla liian paha. Toinen syy on taas se, että haluan laajentaa kuvaa Yhdysvaltojen kirjallisuudesta. Kuinka hyvin ja monipuolisesti lopulta tunnemme tuon laajan, tutun ja tuntemattoman maan kirjoja? Halutessaan tämän haasteen myötä voi myös tutustua vieraampiin amerikkalaisen kirjallisuuden lajeihin.

Amerikkalaisella tarkoitetaan siis tässä haasteessa yhdysvaltalaista - niin kuin yhdysvaltalaiset itsevarmasti yleensä itsekin tarkoittavat. ;)

Aikaa lukea amerikkalaisia kirjoja on tämä vuosi, eli 2012. Mukaan voi laskea myös kirjat, jotka on lukenut tämän vuoden alussa ennen haasteen lanseeramista. Lukukielellä tai -formaatilla ei ole väliä. Osallistua voi jo yhdellä kirjalla, sillä ajattelin haasteen kolmiosaiseksi:

Lasketaan yhteen kaikki vuonna 2012 luetut yhdysvaltalaiset kaunokirjalliset teokset.
Kilpaillaan kategorioissa, so. kuka saa täyteen eniten kategorioita (kts. alla).
Kilpaillaan osavaltioissa, so. kuka saa kerättyä listalleen eniten eri osavaltioita (kts. alla).

Alahaaste: kateogriat

Kategorioita voi (yrittää) suorittaa yhden tai useampia. Yhdellä teoksella voi osallistua useisiin kategorioihin. Kategoriat ovat seuraavat (kunkin alla on lueteltu lähinnä suomennettuja esimerkkikirjailjoita ja/tai -teoksia, jotka eivät ole millään muotoa sitovia tai ainoita mahdollisuuksia ko. kategorioiden suorittamiseksi):

1. Early American Literature (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista romaania, jotka on kirjoitettu/julkaistu aikavälillä 1790-1850.

Washington Irving: The Sketch Book of Geoffrey Crayon, Gent -kokoelma, jossa mukana mm. The Legend of Sleepy Hollow- ja Rip Van Winkle -novellit

James Fenimore Cooper: Vakooja; Nahkasukka-sarja. Nuori kotka ja vanha metsästäjä; Viimeinen mohikaani; Ruohoaavikko; Haukansilmä; Hirventappaja

Edgar Allan Poe: Korppi ja Kultakuoriainen sekä muita kertomuksia; Pelon ja kuoleman kertomuksia; Kauhutarinoita; Ajan ja avaruuden kartat; Kootut kertomukset; Arthur Gordon Pymin selonteko

2. American Poetry (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme (kokonaista) yhdysvaltalaista runokokoelmaa.

Edgar Allan Poe: Rakkauden ja kuoleman lauluja

Walt Whitman: Ruohoa; Valitut runot

Emily Dickinson: Valitsee sielu seuraajansa; Golgatan kuningatar; Maailma, tässä kirjeeni; Puuseppä, itseoppinut

T.S. Eliot: Autio maa; Ontot miehet; Kiirastorstain aatto; Neljä kvartettoa

Ezra Pound: Lukemisen aakkoset; Personae

Sylvia Plath: Ariel; Sanantuojat

Allen Ginsberg: esim. Luurankohuutoja

Charles Bukowski: esim. Amerikan matadori

Raymond Carver: Rivi riviltä, lyönti lyönniltä

Kahlil Gibran: esim. Profeetta; Merta ja hiekkaa

3. American (Dark) Romanticism (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista dark romanticism -genreen laskettavaa kaunokirjallista teosta (katso osviittaa esim. täältä).

Edgar Allan Poe (kts. yllä)

Nathaniel Hawthorne: esim. Tulipunainen kirjain

Herman Melville: esim. Moby Dick

4. American Realism (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista realistiseen suuntaukseen luettavaa kaunokirjallista teosta (katso osviittaa esim. täältä)

Mark Twain: esim. Tom Sawyerin seikkailut; Huckleberry Finnin seikkailut

Henry James: esim. Naisen muotokuva

Edith Wharton: esim. Viattomuuden aika

Kate Chopin: Herääminen

Jack London: esim. Erämaan kutsu; Valkohammas

Upton Sinclair: esim. Chikago

5. Slavery (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista orjuudesta kertovaa kaunokirjallista teosta.

Harriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa

Margaret Mitchell: Tuulen viemää

Octavia Butler: Kindred

Alex Haley: Juuret

Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani; Armolahja

Dolen Perkins-Valdez: Wench

William Faulkner: Absalom, Absalom

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

6. "The Lost Generation" + Depression-era (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista teosta, jotka on kirjoitettu/julkaistu maailmansotien välisenä aikana. Katso lisätietoa "The Lost Generationista" esim. täältä.

F. Scott Fitzgerald: esim. Kultahattu

Ernest Hemingway: esim. Jäähyväiset aseille; Kenelle kellot soivat; Vanhus ja meri

William Faulkner: esim. Ääni ja vimma

John Steinbeck: esim. Vihan hedelmät; Hiiriä ja ihmisiä; Eedenistä itään

Henry Miller: esim. Kravun kääntöpiiri; Kauriin kääntöpiiri

7. Post-World War II Classics (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista klassikkoa, jotka on kirjoitettu/julkaistu toisen maailmansodan jälkeen. Klassikon määrittely jää haasteeseen osallistujan tehtäväksi, mutta haaste-emännällä on veto-oikeus. :)

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Sylvia Plath: Lasikellon alla

Vladimir Nabokov: Lolita

Joseph Heller: esim. Me sotasankarit

Kurt Vonnegut: esim. Teurastamo 5

John Updike: esim. Jänis-sarja; Noidat

Richard Yates: Revolutionary Road

8. Beatniks (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista beatnik-teosta. Lue lisää beat-sukupolvesta kirjallisuudessa esim. täältä.

Jack Kerouac: esim. Matkalla

Allen Ginsberg: esim. Luurankohuutoja

William S. Burroughs: esim. Alaston lounas

Charles Bukowski (synt. Saksassa): esim. Postitoimisto

9. Jewish-American Experience (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaisten amerikanjuutalaisten kirjoittamaa tai erityisesti amerikanjuutalaisuutta käsittelevää kaunokirjallista teosta.

Isaac Bashevis Singer (synt. Puolassa): esim. Shosha; Vihassa ja rakkaudessa

Saul Bellow (synt. Kanadassa): esim. Herzog

J.D. Salinger: esim. Sieppari ruispellossa

Norman Mailer: esim. Alastomat ja kuolleet

Philip Roth: esim. Portnoyn tauti; Ihmisen tahra

Richard Powers: esim. Laulut joita lauloimme

Jodi Picoult: esim. Sisareni puolesta; Yhdeksäntoista minuuttia

Melissa Bank: Nyt nappaa!; Täydellinen juttu

Jennifer Weiner: esim. Hyvä sängyssä; Lainakengissä

Nicole Krauss: esim. Rakkauden historia

Paul Auster: esim. New York -trilogia; Sattumuksia Brooklynissa

Michael Chabon: Pittsburghin mysteerit; Wonder Boys

Jonathan Safran Foer: Kaikki valaistuu

Adam Langer: California Avenue

Art Spiegelman: Maus

E.L. Doctorow: esim. Danielin kirja; Marssi

Erich Segal: Love story; Oliverin story

Sidney Sheldon: esim. Sydänyön tuolla puolen; Timanttidynastia; Naamioiden aika

Leon Uris: esim. Exodus

10. Black America (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme afroamerikkalaisten kirjoittamaa tai erityisesti afroamerikkalaisuutta käsittelevää kaunokirjallista teosta.

Ralph Waldo Ellison: Näkymätön mies

Richard Wright: Amerikan poika

James Baldwin: esim. Mene ja kerro se vuorilla

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Octavia Butler: Xenogenesis-trilogia (Aamunkoitto; Puolenpäivän riitit; Imago); Kindred

Alex Haley: Juuret

Toni Morrison: esim. Solomonin laulu; Minun kansani, minun rakkaani; Paratiisi

Alice Walker: Häivähdys purppuraa; Meridiaani

Terry McMillan: Haku päällä; Pasmat sekaisin

Kathryn Stockett: Piiat

Sapphire: Precious

Dolen Perkins-Valdez: Wench

11. Immigrant Background (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme kaunokirjallista teosta, jotka ovat kirjoittaneet yhdysvaltalaiset maahanmuuttajat tai jotka käsittelevät erityisesti maahanmuuttajuutta Yhdysvalloissa.

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti; Kaima; Tuore maa

Amy Tan: esim. Ilon ja onnen tarinat; Keittiöjumalan vaimo

Junot Díaz: Drown; Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

Oscar Hijuelos: Mambo Kings; Kaunis María

Cecilia Samartin: Senor Peregrino; Nora & Alicia; Kaunis sydän

Susan Abulhawa: Jeninin aamut

Jean Kwok: Käännöksiä

Jamie Ford: Hotelli Panama

Khaled Hosseini: Leijapoika; Tuhat loistavaa aurinkoa

Isabel Allende: esim. Henkien talo; Rouva Fortunan tytär

Siri Hustvedt: esim. Kaikki mitä rakastin; Kesä ilman miehiä

Vladimir Nabokov: esim. Lolita

Patrick deWitt: Sistersin veljekset

Lisa See: esim. Lumikukka ja salainen viuhka; Shanghain tytöt

Téa Obreht: Tiikerin vaimo

12. Southern Fiction (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme kaunokirjallista teosta, jotka on kirjoittanut Yhdysvaltojen etelävaltioista kotoisin oleva tai siellä asuva kirjailija, tai jotka sijoittuvat Yhdysvaltojen etelävaltioihin.

Rebecca Wells: esim. Jumalaiset jajasiskot
Kathryn Stockett: Piiat
Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café
John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa
Sue Monk Kidd: esim. Mehiläisten salaisuudet
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Margaret Mitchell: Tuulen viemää
Pat Conroy: esim. Vuorovetten prinssi
Alice Walker: esim. Häivähdys purppuraa

13. American Crime (3)

Kategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään kolme yhdysvaltalaista rikosromaania.

Dan Brown: esim. Da Vinci -koodi

James Lee Burke: Taivaan vangit

John Grisham: esim. Firma; Pelikaanimuistio; Päämies

James M. Cain: Vahinko kello kaulassa; Nainen ilman omatuntoa

Raymond Chandler: esim. Pitkät jäähyväiset

Harlan Coben: Kadonneet; Loukussa

Patricia Cornwell: esim. Kay Scarpettan tutkimuksia -sarja

James Ellroy: esim. Musta Dahlia; L.A. - langennut kaupunki

Sue Grafton: "Aakkosdekkarit"

Charlaine Harris: esim. Veren voima

Thomas Harris: esim. Uhrilampaat

Carl Hiaasen: esim. Striptease; Takaisin luontoon

Patricia Highsmith: esim. Muukalaisia junassa; Lahjakas Herra Ripley

Tami Hoag: esim. Hautaa syvemmällä

Dennis Lehane: esim. Menneisyyden ote; Suljettu saari

Donna Leon: Guido Brunetti -sarja

Sara Paretsky: esim. V.I. Warshawski -sarja

Kathy Reichs: Temperance Brennan -sarja

Michael Connelly: esim. Harry Bosch -sarja

14. Dirty Realism (3)

Kategoria on suoritettu, jos on lukenut vuoden 2012 aikana vähintään kolme yhdysvaltalaista kaunokirjallista teosta, joiden katsotaan edustavan ns."dirty realismia". Lue käsitteestä enemmän esim. täältä.

Richard Ford: esim. Roihu; Maan laulu

Tobias Wolff: esim. Tämän pojan elämä

Raymond Carver: esim. Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta; Oikopolkuja

Jonathan Franzen: Muutoksia; Vapaus

Jayne Anne Phillips: esim. Mustia kuvioita; Kiuru ja Termiitti

Cormac McCarthy: esim. Menetetty maa; Tie

15. Modern Women Writers (5)

Tämä yleiskategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään viisi yhdysvaltalaisen naisen kirjoittamaa kaunokirjallista teosta 1950-luvulta tai myöhemmin (huom. hyvin monet yllä olevien kategorioiden esimerkeistä sopivat myös tähän listaan).

Anne Tyler: esim. Päivällinen koti-ikävän ravintolassa; Pyhimys sattuman oikusta; Nooan kompassi

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo; Hänen varjonsa tarina

Anne Rice: esim. Veren vangit

Joyce Carol Oates: esim. Blondi, Haudankaivajan tytär, Kosto: rakkaustarina

Annie Proulx: esim. Laivauutisia; Lyhyt kantama; Näin on hyvä

Elizabeth Kostova: Historiantutkija

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Vendela Vida: Rakastavat

Marilynne Robinson: esim. Gilead; Kotiin

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin; Pieni ystävä

Lionel Shriver: esim. Poikani Kevin; Jonnekin pois

Marilyn French: esim. Naistenhuone

16. Modern Men Writers (5)

Tämä yleiskategoria on suoritettu, jos on vuoden 2012 aikana lukenut vähintään viisi yhdysvaltalaisen miehen kirjoittamaa kaunokirjallista teosta 1950-luvulta tai myöhemmin (huom. hyvin monet yllä olevien kategorioiden esimerkeistä sopivat myös tähän listaan).

Don DeLillo: esim. Cosmopolis; Putoava mies

Tom Wolfe: esim. Turhuuksien rovio

Michael Cunningham: esim. Tunnit; Illan tullen

Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän

Jeffrey Eugenides: Virgin suicides: Kauniina kuolleet; Middlesex; Naimapuuhia

John Irving: esim. Kaikki isäni hotellit; Garpin maailma; Viimeinen yö Twisted Riverillä

Alahaaste: osavaltiot

Erikseen tai lisäksi voi osallistua vielä osavaltiohaasteeseen. Luemme paljon amerikkalaista kirjallisuutta, mutta kuinka laajalle maantieteelliselle alueelle lukemisemme lopulta sijoittuvat? Alla on lista Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta, ja osan perään on listattu esimerkkikirjailija tai -kirjailjoita. Wikipediasta löytyy lisäksi American writers by state -lista, joka ei ole täysin kattava, ja jossa on mukana myös tietokirjailjoita, käsikirjoittajia jne. Parempaa lähdettä en osaa antaa, mutta varmasti lähes jokaisen yksittäisen kirjailijan syntymä- tai kotipaikan - tai kirjan tapahtumapaikan - voi tarkistaa netistä.

Tässä ei ole minimivaatimuksia, vaan omalle osavaltiolistalleen voi merkitä kaikki luetut yhdysvaltalaiset teokset. Tähänkin kelpaavat vain kaunokirjalliset teokset, mutta vaikka ylläolevissa kategorioissa ei ollut omaa lokeroa lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, sen edustajat voi laittaa tähän mukaan. Osavaltion voi valita kirjailijan syntymä- tai asuinpaikan, tai kirjan tapahtumapaikkojen mukaan. Olkaa omia tuomareitanne, jälleen kerran.

Alabama: Thomas H. Cook, Fannie Flagg, Helen Keller, Harper Lee, Tobias Wolff

Alaska

Arizona: Barbara Kingsolver, Stephenie Meyer

Arkansas: John Grisham

Colorado: Hunter S. Thompson, Ken Kesey

Connecticut: Margaret Wise Brown, Suzanne Collins, Elizabeth Gilbert, Elizabeth Kostova, Arthur Miller, Annie Proulx, Harriet Beecher Stowe, Jennifer Weiner

Delaware

Etelä-Carolina: Pat Conroy

Etelä-Dakota: Laura Ingalls Wilder

Florida: Michael Connelly, Patricia Cornwell, Carl Hiaasen

Georgia: Sue Monk Kidd, Margaret Mitchell, Alice Walker

Havaiji: Allegra Goodman, Lois Lowry, Armine von Tempski

Idaho: Marilynne Robinson,

Illinois: Dave Eggers, Adam Langer, Richard Powers, Saul Bellow, Edgar Rice Burroughs, Michael Crichton, Daniel Clowes, Ernest Hemingway, Audrey Niffenegger, Sara Paretsky, Sidney Sheldon, Jonathan Franzen

Indiana: Meg Cabot, Karen Joy Fowler, Kurt Vonnegut

Iowa: Bill Bryson

Kalifornia: Charles Bukowski, Clive Cussler, Jennifer Egan, James Ellroy, Karen Joy Fowler, Khaled Hosseini, Jack London, Sapphire, Lisa See, John Steinbeck, Amy Tan, Vendela Vida, Kristin Hannah

Kansas: Ally Carter

Kentucky: Jude Deveraux, Sue Grafton, Barbara Kingsolver, Hunter S. Thompson

Louisiana: Kate Chopin, Anne Rice, Rebecca Wells

Länsi-Virginia

Maine: Ron Currie Jr., Joe Hill, Stephen King

Maryland: James M. Cain, Tom Clancy, George Pelecanos, Nora Roberts, Anne Tyler, Leon Uris

Massachusetts: Louisa May Alcott, Emily Dickinson, Nathaniel Hawthorne, Dennis Lehane, Erin Morgenstern, Jayne Anne Phillips, Edgar Allan Poe, Sylvia Plath

Michigan: Audrey Niffenegger, Jeffrey Eugenides

Minnesota: F. Scott Fitzgerald, Siri Hustvedt, Anne Tyler

Mississippi: William Faulkner, Richard Ford, John Grisham, Donna Tartt, Thomas Harris

Missouri: T. S. Eliot, Jonathan Franzen, Mark Twain

Montana

Nebraska: Nicholas Sparks

Nevada

New Hampshire: Dan Brown, John Irving

New Jersey: Junot Diaz, Janet Evanovich, Norman Mailer, Philip Roth

New Mexico: Cormac McCarthy, Paul Auster

New York: Paul Auster, John Berendt, Jennifer Egan, Jonathan Safran Foer, Oscar Hijuelos, Nicole Krauss, Henry Miller, Walt Whitman, Richard Yates, E.L. Doctorow, J.D. Salinger, Marilyn French, Erich Segal

Ohio: Toni Morrison

Oklahoma: S.E. Hinton

Oregon: Raymond Carver, Ken Kesey

Pennsylvania: Michael Chabon

Pohjois-Carolina: Patricia Cornwell

Pohjois-Dakota

Rhode Island: Jhumpa Lahiri

Tennessee: Elizabeth Kostova

Texas

Utah

Vermont

Virginia: Tom Wolfe

Washington: David Eddings, Kristin Hannah

Wisconsin: Laura Ingalls Wilder

Wyoming: C.J. Box, Annie Proulx

Tiedän, että tällekin vuodelle on lanseerattu jo paljon haasteita - Kirjavassa kammarissakin jo pari ennen tätä - mutta tämäkään ei ole paineita luova kisa, ellei siitä sellaista halua ;), vaan esimerkiksi tapa listata lukemisiaan ja kiinnittää huomiota lukutapoihinsa. Kivaa, jos innostutte mukaan, nyt tai myöhemmin. Vuottahan on vielä yli kymmenen kuukautta jäljellä.

Nyt olen kaiken tämän kirjoittamisen jälkeen sen verran silmät ristissä, että minun täytyy tulla myöhemmin lisäämään postaukseen omat tavoitteeni tässä haasteessa... :)

Kirjahyllykeskiviikko: Uusia, klassikkopainotteisia hankintoja Akateemisen alesta

2012-02-08T18:42:00.003+02:00

Joulunjälkeiset kirjakauppojen alennusmyynnit pitivät huolen siitä, ettei lähiaikojen kirjahyllykeskiviikkoina tarvitse erityisesti vaivata päätään aihevalinnoilla. Ensimmäisenä esittelen hamstraukseni Akateemisen kirjakaupan, tai tarkemmin sanoen sen verkkokaupan, alesta. Pahin ansa oli selvästi SKS:n kivan klassikkosarjan halvat hinnat..

Jonathan Franzen: How to Be Alone

Mutta esitelläänpä ensin nämä muut hankinnat. Kirjoitin ylle ensin vahingossa "hot to be alone". Hmm, freudilainen lipsahdus urautuneelta perheenäidiltä? ;D No, hihittely sikseen, Franzen on vakava asia. Arvostukseni häntä kohtaan ei tule yllätyksenä, jos on lukenut tämän tai tämän jutun. Sopivasti alesta löytyi juuri tämä Franzenin esseekokoelma, kun Siltala julkaisee ihan pian suomeksi sen toisen ilmestyneen, eli Epämukavuusalueen.

Richard Powers: Laulut joita lauloimme

Powers on kiinnostanut jo kauan, etenkin tämä teos. Musiikkia, rasisminvastaisuutta, juutalaisuutta, pohjoisamerikkalaisuutta... Olen aika innoissani, mutta hillitön järkäle tämä on, ihan pikkuisen vajaat tuhat sivua. Kirjaa on suositellut ainakin Leena Lumi, jonka muutaman vuoden takainen arvio löytyy yhä täältä.

Minna Canth: Salakari

Ja sitten kotimaisiin klassikoihin. En ole varma, mitä kaikkea olen lukenut Canthilta, mutten ainakaan tätä. Ja ainakin olen lukenut yhden suursuosikkini Hannan, joka on makuni mukainen psykologinen realismin taidonnäyte. Mieleen on jäänyt myös huomattavasti osoittelevamman yhteiskunnallinen Työmiehen vaimo. Canth palasi taas mieleeni, kun luin Panu Rajalan kirjoittamaa Juhani Ahon elämäkertaa. Kiehtova, lahjakas nainen, tämä Minna Canth!

Maria Jotuni: Kun on tunteet; Tyttö ruusutarhassa

Maria Jotuni on kohdallani siitä hassu kotimainen klassikkokirjailija, etten ole ihan varma, olenko lukenut häneltä mitään. Hassua siis ei ole se, etten välttämättä ole lukenut, sillä minulla on kyllä monia muitakin klassikkoja lukematta, vaan se etten muista varmaksi. Oletetaan nyt edukseni, että olen lukenut. Ainakin olen lukenut paljon Jotunista, ja kuvittelen jopa pitäväni hänen tuotannostaan. Eh.

Arvid Järnefelt: Minun Marttani

Tämän ostin siksi, että jostain syystä en kauheasti syttynyt Järnefeltin Isänmaalle, vaikka sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla minun, realismi-intoilijan, mieleen. Halusin testata Järnefelt-mielipidettäni uudelleen. Minun Marttani on tosin ilmestynyt noin 35 vuotta Isänmaata myöhemmin, joten kirjoilla ei ole välttämättä paljonkaan yhteistä. Ehkä kannaltani hyvä niin. Mutta varmasi Isänmaakin on oikeasti hyvä, Amma ainakin tykkäsi kovasti.

Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta

Linnankoskelta olen lukenut vain novellin Hilja, maitotyttö, mutta siitä pidin niin paljon, että halusin ostaa tämän.

Laulusta tulipunaisesta kukasta on kirjoittanut ihan äskettäin Morre.

L. Onerva: Mirdja

Nuorena yhteiskuntahistorian opiskelijana osallistuin humanistisen tiedekunnan poikkitieteelliselle kurssille, jolla tutkittiin sosiaalihistoriaa kaunokirjallisuuden avulla. Kurssin muut osanottajat taisivat melkein kaikki olla kirjallisuuden opiskelijoita, ja tuolloin minulle aivan vierasta lajia. Ryhmätyötilanteessa tuntui, että kaikki puhuivat Mirdjasta ja halusivat tutkia sitä. Teos oli minulle silloin vielä outo, enkä ole sitä vieläkään lukenut, mutta kohtapa luen. Ha! L. Onerva henkilönä ja runoilijana on toki tuttu.

Teuvo Pakkala: Elsa; Pieni elämäntarina

Pakkalalta olen lukenut aiemmin Vaaralla, josta pidin tosi paljon. Elsa on tuon romaanin sisarteos, toinen "Vaaralaisromaaneista", jotka kertovat Oulun Vaaran työläiskaupungin asukkaista. Myös Pieni elämäntarina kuulostaa todella mielenkiintoiselta, jopa hurjalta. Pakkalakin oli realisteja, tosin naturalismiin päin kallellaan. Morre on kirjoittanut Elsastakin, samoin kuin Nanna.

Siinäpä hankinnat Akan alesta. Lähiaikoina täytyy avautua vielä myös Suomalaisen kirjakaupan ja etenkin AdLibriksen alesortumista. "My name is Karoliina, and I'm a bookaholic.."

Miesten maanantai - Johan Bargum: Syyspurjehdus

2012-02-06T17:50:00.001+02:00

Johan Bargum: Syyspurjehdus (Seglats i september).
Kustantaja: Tammi, 2012.
Suomentanut: Marja Kyrö.
Kansi: Helena Kajander.
Sivuja: 120.
Genre: Arvoituksellinen pienoisromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Hänellä oli pitkä ja kapea, aavistuksen viisto nenä. Hänen silmissään uinui uni; raskaat silmäluomet, vaaleat, terävänurkkaiset kulmakarvat. Mietin, kuka hän oli ja miksi ihmeessä en ollut tavannut häntä jo kauan, kauan sitten."

Olen aivan tavattoman ihastunut tähän kirjaan. En vain osaa sanoa siitä paljonkaan. Syyspurjehdus on lyhyt mutta tiheä. Se on arvoituksellinen. Paljon en voisi sanoa, vaikka osaisinkin, etten vain paljastaisi mitään. Vaikken kyllä tiedä, ymmärsinkö lopulta mistä oli kyse.

Tästä tulee yksi harvoista kirjoista, joihin palaan uudelleen. Todennäköisesti monta kertaa - ehkäpä joka syksy. Jonakin syksynä minulle saattaa valjeta, kenen sanaan kirjassa voi luottaa, mitä todella tapahtui ja kuka Elin lopulta oli. Vielä en tiedä, mutta arvoitus kiehtoo mieltäni.

Entä mitä selvästi merkittävä Rufus-koira symboloi?

Helena Kajanderin kaunis kansi tekee kirjalle oikeutta. Myös kansipaperi on ihanan tuntuista niin, että kirjaa tekee mieli silitellä. Teksti on kaunista, välillä lyyristä ja unenomaista, välillä jotakin ihan muuta, mutta yhtä jännittävää:

"Saako olla suklaakaramelli? Marianne, niitä on ollut kaupan niin kauan kuin minä muistan. Joskus puoli vuosisataa sitten muuan kauppias oli asettanut siirtomaatavaraliikkeensä ikkunaan - kauppoja kutsuttiin siihen aikaan sillä nimellä - suuren lasipurkin täynnä Marianne-karamelleja. Ihmisten piti arvata, montako purkissa oli. Minä sanoa täräytyin yhdeksänsataaseitsemäntoista. Ja voitin ne kaikki yhdeksänsataaseitsemäntoista karamellia ja matkan Roomaan. Mutta olin vasta kolmentoista, joten äiti oli vakaasti sitä mieltä, että hänen piti lähteä mukaan, ja niin hän raahasi minua ympäri kaiken maailman raunioita ja tanssi iltaisin tummatukkaisten miesten kanssa, mikä tuntui melkein hävettävältä. Karamelleissa ei sinänsä ole paljonkaan suklaata, saa imeskellä paksun piparminttukerroksen pois ennen kuin pääsee pieneen suklaiseen ytimeen, ja siihen menee aikaa. Toivottavasti teillä ei ole kiire."

Bargumin teksti on kaikessa monikerroksisuudessaan yksinkertaista. Jopa siinä määrin, että haluaisin oikeastaan kokeilla lukea tämän seuraavalla kerralla alkukielellään ruotsiksi.

Tarinassa on paljon vihjeitä ja symboliikkaa, mutta minua kiinnostaisi tietää, onko kaikki lopulta suurta huijausta. Bongasin joitakin epäjohdonmukaisuuksia, jotka saattavat olla virheitä tai sitten niilläkin on merkityksensä. Esimerkiksi ensin annetaan ymmärtää, että Olofia kuulusteleva komisario purjehtii myös, myöhemmin taas, ettei harrastus ole hänelle tuttu. Tapahtuuko kaikki sittenkin vain Olofin pään sisällä? Olof häiritsee minua monella tavalla muutenkin.

Kirjasta muuten saisi varmasti vielä enemmän irti, jos purjehtisi itsekin.

Seuraavan oletan kuitenkin olevan oikea virhe, mutten tiedä, onko lapsus kääntäjän vai kirjoittajan: Lähistöllä asuneena on pakko huomauttaa, että jos kävellään Helsingissä Olympiaterminaalin ohi Pyhän Henrikin katedraalille, ei matkalla kuljeta (ylipäätään puuttoman) Laivanvarustajankadun lehmusten alla. On tarkoitettu varmasti Laivasillankatua.

Niin, pienessä romaanissa on vielä tuo katolisuuskin. On siinä myös kreikkalaista mytologiaa ja paljon muutakin kiehtovaa. Tunnelma on kiehtovan hämärä ja painostava, ja kertojaratkaisultaan sekä rakenteeltaan kirja on loistava. Olen pahoillani, jos kaikki tämä kuulostaa liiankin ylistävältä, mutta olen polvillani tämän kirjan äärellä, joka saa minut myös kaipaamaan vanhaa kotiseutuani.

"Tuuli kävi heikosti lounaasta. Liuskasaaren ulkopuolella pyöri muutama ahkera kilpapurjehtija 49:llään. Valkoposkihanhien nauha lensi yli Agricolankirkon tornin ja jatkoi kohti etelää avomerelle. Ihmisiä istui paitahihasillaan Caruselin terassilla. Vaahterat loistivat punaisina Ullanlinnan meripuistossa. Aurinko paistoi Eiran pastellinvärisiin julkisivuihin, muutama auto liukui ääneti pitkin Kaivopuiston rantaa, Suomenlinnan lautta näytti leikkiveneeltä ruotsinlaivan rinnalla, joka kohosi Olympialaiturin kupeessa, ja korkealta kukkulaltaan katseli Suurkirkko tyytyväisenä tätä kaikkea."

Syyspurjehduksella ovat ajelehtineet myös Katja, Maria ja Leena Lumi, ja oma aiempi arvioni Bargumin Syyskesästä löytyy täältä.

Kirja on luettu osana Underbara finlandssvenskar vid papper -haastetta.

Susipalatsi-sunnuntai: Toinen osa

2012-02-05T16:00:00.000+02:00

Susipalatsi-sunnuntaisin keskustellaan kimppaluettavasta Hilary Mantelin romaanista Susipalatsi seuraavassa aikataulussa:

Sunnuntai 15.1. Ensimmäinen osa
Sunnuntai 5.2. Toinen osa
Sunnuntai 26.2. Kolmas osa
Sunnuntai 18.3. Neljäs osa
Sunnuntai 8.4. Viides osa
Sunnuntai 29.4. Kuudes osa/Koko kirja

Esittelin hankkeen täällä, ja suomalainen kustantaja itse kirjan täällä. Keskustelut on tarkoitettu lukupiirimäiseksi areenaksi kirjaa samassa tahdissa lukeville, joten muusta bloggauksesta poiketen nyt on lupa jutella myös juonesta mahdollisista paljastuksista ja spoilauksista välittämättä - ottaen kuitenkin huomioon kimppalukuaikataulu ja kulloinkin keskusteltava osa kirjasta.

***

No niin, nyt on päästy jo noin sivulle 200, eli kirjaa on takana noin neljännes. Miltäs tuntuu?

Minulla on teoksesta edelleen melko hajanainen kuva. Se saattaa johtua ainakin osaltaan tästä verkkaisesta lukutahdista. Lisäksi, vaikka tarkoitukseni on lukea vähän joka päivä, olen ollut välillä lukematta montakin päivää peräkkäin ja ottanut sitten kiinni. Etenkin näiden taukojen jälkeen on ollut vaikea taas saada tarinasta otetta. Toisaalta en usko, että kirja olisi ainakaan tässä vaiheessa vielä temmannut minua tämän hurjempaan lukutahtiin, vaikka lukisin tätä kimppaluvun ulkopuolellakin.

Hajanaisuuden tuntu johtunee myös siitä, että kirja nyt vain on tavattoman runsas ja siinä on paljon henkilöitä. Lisäksi Susipalatsi on minusta edelleen tekstinä melko tajunnanvirtaista. Ei välttämättä vaikeaa, mutta aika "taiteellista" kuitenkin. Runsaat henkilöt ja sivujuonet (mikä oikeastaan on pääjuoni tässä?) ovat saaneet aikaan olon, että käsissä on suuri määrä langanpätkiä, mutten vielä tiedä, kuinka niistä saisi punottua yhtenäisen kudelman. Oletan, että se kuitenkin tapahtuu, kun kirja kuljettaa eteenpäin.

Päähenkilö Thomas Cromwell on minusta kovin elävä ja hengittävä, vaikkei hän romaanihenkilönä niitä itsetutkiskelevimpia ole. Tuntuu kuitenkin, että hänestä on saanut jonkinlaisen kokonaiskuvan nyt. Hän on minusta hyvin harkitseva ja melko lämminsydäminen - ja kuitenkin niin sanotusti aikansa tuote. Hänen läheisiään kuoli kirjan toisessa osassa paljon "hikitautiin" (Googlen mukaan jo kadonnut kulkutauti), muun muassa vaimo Liz, josta edellisessä alustuksessani arvelin muodostuvan Cromwellille vahva taustavaikuttaja. No, ei ehtinyt muodostua, mutta kyllä Cromwell vaimoaan ainakin toistaiseksi yhä paljon ajattelee ja muistelee.

Myös Thomasin ja Lizin tyttäret, Anne ja Grace, kuolivat samaiseen tautiin toisen osan loppupuolella. Tavallaan tuntuu, että ihmiset ottavat kuolemat kirjassa luonnottoman tyynesti, mutta toisaalta täytyy muistaa, kuinka paljon suurempaa kuolleisuus nuorena tuohon aikaan oli. Vaikka ihmiset varmasti silloinkin jäivät ikävöimään läheisiään, ei kuolema ennen vanhuutta ollut samanlainen järkyttävä harvinaisuus kuin nykyisin länsimaissa.

Cromwellin tyttäristä Anne kuvattiin nykyaikaisen itsenäiseksi ja oppimishaluiseksi neidiksi. Pieni Grace oli taas isälleen kuin täydellisen herkkä ja herttainen enkeli. Lapsista jäljellä on vielä Gregory, joka on muualla koulussa. Menen muuten vieläkin välillä sekaisin Cromwellin omissa, kasvatti- ja sukulaislapsissa. Talossa asuu paljon myös aikuissukulaisia. Kirjan alun henkilöluettelo on ainakin minulla ahkerassa käytössä.

Cromwellin isäntä, kardinaali Wolsey, on edelleen suuressa roolissa lähellä Cromwellia, mutta hänen asemansa horjuu pelottavasti. Muuten toisessa osassa käsiteltiin paljon edelleen jatkuvaa sotkua kuningas Henrik VIII:n halusta mitätöidä ensimmäinen avioliittonsa Katariina Aragonialaisen kanssa ja naida Anne Boleyn. Annen sisar Mary on hämmentänyt Cromwellia käytöksellään ja juonikkuudellaan. Toisen osan alkupuolen tapahtumia olen varmaan jo unohtanut. Olisi ehkä hyvä tehdä muistiinpanoja, mutta kirjan kohtaukset ovat vielä mielessäni niin irrallisia, etten oikein edes osaa.

Onko kenelläkään muulla vielä vaikeuksia saada kirjasta kokonaiskuvaa tai ymmärtää, mitä oikeastaan ajetaan takaa? Mitä muita tunnelmia tämä toinen osa teissä herätti ja millä mielin lähdette jatkamaan lukemista tästä eteenpäin? Minä toivon löytäväni sen punaisen langan. Lukiessa kuitenkin ymmärtää, että tässä ollaan ikään kuin jonkun suuren äärellä, mutta ihan vielä siitä ei ole saanut otetta.

Luetut lauantaina: tammikuu

2012-02-04T16:20:00.000+02:00

Vuoden ensimmäinen kuukausi on nyt takana ja olemme jo helmikuussa. Pakkasmittaria ja ikkunasta näkyviä hankia katsoessa ei voi ehkä vielä puhua keväästä, mutta kyllä helmikuussa on jo ihan erilainen valo kuin vuodenvaihteessa. Valoa on tietysti yhä enemmän ja yhä useampia tunteja vuorokaudessa, mutta se on luonteeltaankin erilaista. Pidän kaikista vuodenajoista, mutta veitsi kurkulla nimeäisin suosikikseni ehkä kevään. Todella paljon pidän myös tästä kevättalvesta, joka lupaa jo niin paljon. Tai sitten olen helmikuussa syntyneenä vain puolueellinen. :)

Tammikuussa luin seuraavat teokset:

Johan Bargum: Syyskesä, 124 sivua (romaani)
Merete Mazzarella: Juhlista kotiin, 200 sivua (muistelmateos)
Jonathan Franzen: Vapaus, 634 sivua (romaani)
Lionel Shriver: Jonnekin pois, 533 sivua (romaani)
Johan Bargum: Syyspurjehdus, 120 sivua (romaani)

Kuukausi siis alkoi ja päättyi Bargumilla. :) Luin vain viisi kirjaa, joista kaksi oli kyllä kovasti paksuja - toisaalta kolme oli hyvin ohuita. Yhteensä sivuja kertyi 1731, mikä on verrattain vähän. Onneksi laatu korvasi todellakin määrää, sillä - voitteko kuvitella - kaikki nämä viisi olivat lähes täysien pisteiden kirjoja. Mikä ihana lukukuu, siis!

Parasta näistä on oikeastaan mahdoton nimetä. Syyskesälle annoin pisteitä "vain" 4,5/5, mutta kaikki muut ovat saanet tai tulevat saamaan 4,75/5. Vapaus ja Jonnekin pois ovat molemmat aivan uskomattomia suuria aikalaisromaaneja, joissa käsitellään tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja. Bargumin pienoisromaanit taas ovat tiheässä tunnelmassaan ja niukassa ilmaisussaan lähes sanoinkuvaamattoman ja ainutlaatuisen hienoja. Eikä kukaan voisi kirjoittaa yhtä lämpimän viisasta muisteloa kuolleesta äidistään kuin Merete Mazzarella. Kirjaa nostaa sekin, että mainittu äiti selvästi oli erityislaatuisen lämmin ja viisas ihminen.

Muista aiheista bloggasin sen verran runsaasti, etten nyt jaksa tai oikeastaan ehdikään linkittää niitä, mutta hakukonetta käyttämällä tai tammikuun alta löytyy kaikenlaista. Lanseerasin esimerkiksi Susipalatsin kimppaluvun ja kaksi blogihaastetta tälle vuodelle (Ikkunat auki Eurooppaan ja Underbara finlandssvenskor vi papper). Äänestimme Blogistanian Finlandia -voittajan, ja lanseerasimme oman kilpailun käännöskirjoille, eli Blogistanian Globalian.

Kirjoitin lisäksi koontipostauksen vuoden 2011 luetuista ja parhaista kirjoista. Bloggasin monista viime vuoden puolella lukemistani kirjoista. Arvoin Kirjavan kammarin viimevuotisiin haasteisiin osallistuneista voittajia ja esittelin ylpeänä uusia kirjahankintojani parikin kertaa. Blogille kuukausi oli toisin sanoen kovin värikäs ja runsas.

Tästä olikin hyvä aloittaa lukuvuosi 2012, ja jatkaa porskuttamista kohti iloisen kirjavaa kevättä!

Parhaiden perjantai - Lionel Shriver: Jonnekin pois

2012-02-03T18:51:00.000+02:00

Lionel Shriver: Jonnekin pois (So Much for That).
Kustantaja: Avain, 2011.
Suomentanut: Seppo Raudaskoski.
Sivuja: 533
Genre: Tarkkanäköisen vimmainen lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Tunnelma oli ollut ovella lähtöhalailun aikaan kuin valtameriristeiljän kannella torven soidessa. Maihin jäävien oli aika poistua laivasta. Kun he peruuttivat autollaan kadulle ja heidän kaksi ystäväänsä vilkuttivat kuistilta, tuntui kuin auto ei olisi liikkunut vaan talo, niin kuin sen köydet olisi irrotettu ja se olisi lähtenyt loittonemaan kohti kaukaista rantaa, mistä ei voinut lähettää postikortteja."

On vaikea löytää oikeaa tapaa aloittaa tämä arvio. Lionel Shriver on yksi suurimpia suosikkejani kirjallisuuden saralta, joten se, että pidin tästä kirjasta valtavasti, ei tullut yllätyksenä minulle eikä varmasti muillekaan. Shriver ei ole kuitenkaan erityisen helppo luettava. Hänen kielensä on kyllä suoraviivaista ja rehellistä - siinä ei ole mitään kikkailevaa - mutta hän tuntuu välillä niin synkältä, vihaiselta ja vimmaiselta, että lukeminen on raskasta ja hidastakin.

Shriverin henkilöhahmot ovat aina erityisen realistisia, ja niin kuin oikeassakin elämässä, osaa heistä rakastaa heidän "vioistaan" huolimatta, toisia ei taas jaksa sietää, vaikka yrittäisi olla suvaitsevainen. Erityisen säälimätön Shriver on naisiaan kohtaan. Tämä oli ensimmäinen lukemani Shriver-romaani, jossa päähenkilö oli mies, mutta sivurooleissakin he ovat ehkä ärsyttäviä, välinpitämättömiä, tossukoita tai vähän pihalla, mutta eivät koskaan yhtä neuroottisia ja rehellisesti kuvattuja kuin kirjojen naiset. Vai pitäisikö sanoa ämmät.

Pidin todella paljon Poikani Kevin -romaanin Evasta, samoin kuin Syntymäpäivän jälkeen -Irinasta, mutta Kaksoisvirheen Willyyn vähän hermostuin enkä pystynyt ihastumaan myöskään Jonnekin pois -kirjan päähenkilön vaimoon, Glynisiin. Silti nämä jälkimmäisetkin naiset, joiden kanssa en onnistunut ystävystymään, ovat olleet mainioita romaanihahmoja. Kyllä Shriver osaa!

Jonnekin pois on paitsi ihmis- ja ihmissuhdekuvauksessaan tarkkanäköinen (ja kustantajaa myötäillen sanon, että kuitenkin ennen kaikkea avioliittoromaani) myös hyvin yhteiskunnallinen. Niin oli myös Poikani Kevin, mutta se oli plajon vähemmän suoraan paasaava. Hieman pelkäsin Jonnekin pois lukemista, sillä vaikka olen yhteiskunnasta ja politiikasta kiinnostunut, en ole aina innoissani saarnaamisesta kaunokirjallisuudessa. Aika harvoin oikeastaan olen. Mutta pelkäsin turhaan tätä romaania, sillä vaikka siinä suomitaan esimerkiksi amerikkalaista terveydenhuoltojärjestelmää suorin sanoin (ja syystä!), se tapahtuu kaunokirjallisesti ja juonta kuljettaen.

Shriver upottaa tuttuun tapaansa myös pienemmän mittakaavan teräviä mielipiteitään romaanihenkilöidensä ajatuksiin tai viileään kerrontaan:

"Jackson vilkaisi halveksuvasti lihavaa lenkkeilijää (jonka he ohittivat kävellen). Mies kulautti vettä Evian-pullostaan ylväänä ja itsetyytyväisenä kuten pulloveden kanniskelijat aina. Ihmeellistä, miten heidän esi-isänsä olivat onnistuneet valloittamaan lännen, vaikka juottopaikkojen välissä oli ollut monta sataa kilometriä, mutta tuo läski ja muut nykyamerikkalaiset nääntyivät viidessä minuutissa, jos eivät saaneet vesihörppyä."

Ja varmasti muitakin kuin minua ärsyttää tämä erittäin yleinen tapa - johon olen toki itsekin joskus syyllistynyt:

"Ja aivan, heti kun he olivat tervehtineet, Rubyn kännykkä soi. Hän katsoi soittajan tietoja otsa rypyssä ja lausui modernin kiiretyöläisen moton: 'Anteeksi, mutta tähän on pakko vastata.'"

(Nykysuomeksi = "Sori, mun on pakko ottaa tää.")

Minä todella pidän lässyttämättömistä, amerikkalaisista uutta realismia edustavista romaaneista. Ei niitä jaksa koko ajan lukea, sillä välillä kaipaa enemmän optimismia, pehmeyttä ja kauneutta, mutta esimerkiksi Lionel Shriver ja tuoreempi suosikkini Jonathan Franzen kyllä osaavat oman asiansa. Vertaan Franzenia aina Adam Langeriin, ja toisaalta Shriveriä Franzeniin. Vapaus ja Jonnekin pois ovat hengeltään niin samanlaisia, että kun luin nämä peräkkäin, en tuntenut aluksi siirtyneeni edes eri kirjaan. Toki romaaneilla oli lopulta selkeät ominaispiirteensä, mutta henkensä lisäksi kirjoissa oli samalla tavalla minut (positiivisessa mielessä) yllättäneet loput.

Käännös ja toimitus vaikuttivat minusta pikkuvirheet anteeksiantaen oikein kelvollisilta. On kyse enemmän makuasioista, jos minusta New Yorkin metroa kutsutaan suomeksi aina metroksi, vaikka newyorkilaiset mielellään erottautuvat turisteista puhumalla junasta. Tai jos minusta voisi sanoa suomeksi Ala-Manhattan Lower Manhattanin sijaan, etenkin jos samassa teoksessa kääntää suomeksikin aika vakiintuneen Little Italyn Pikku-Italiaksi.

Shriverissä ihanaa on sekin, että hän on kirjoittanut paljon romaaneja, joita ei ole suomennettu. Hänessä siis riittää luettavaa vielä pitkälle eteenpäin. Ja kyllä, ihan totta, häneltä on ilmestymässä uusi romaani maaliskuussa, The New Republic, olkaa hyvä! Maltankohan odottaa suomennosta?

Blogistanian Globalia 2011: voittajat

2012-02-02T09:57:00.001+02:00

Järjestettyämme hienon Blogistanian Finlandia -kilpailun vuodenvaihteessa, meille kirjabloggaajille tuli mieleen lanseerata vastaava kilpailu ja tunnustus myös vuoden parhaille käännöskirjoille. Syntyi Blogistanian Globalia. Ja nyt vuoden 2011 parhaat on valittu!

Blogistanian Globalia 2011: voittajakirjat

Helmikuun ensimmäisenä päivänä yhteensä 32 kirjabloggaajaa julkaisi samanaikaisesti parhaiden vuonna 2011 julkaistujen käännettyjen kaunokirjojen listansa. Eniten ääniä sai ja siten voittajaksi selviytyi brittiläisen Sarah Watersin romaani Vieras kartanossa (Tammi), jonka on kääntänyt Helene Bützow.

Hyvänä kakkosena perässä seurasi amerikkalaisen Lionel Shriverin Jonnekin pois (Avain). Jaetulle kolmannelle sijalle ylsivät Michael Cunninghamin Illan tullen (Gummerus) ja David Nichollsin Sinä päivänä (Otava).

Annetut 135 ääntä jakautuivat kaikkiaan 61 eri kirjalle. Suurin osa oli odotetusti alunperin englanninkielisiä romaaneja, mutta joukkoon mahtui ehdokkaita lähes kaikista maanosista. Ehdokkaiden joukossa oli myös novellikokoelmia ja sarjakuvia. Liitän tämän postauksen alle listan kaikista tuloksista.

Otava paras käännöskirjakustantamo

Myös kustantamot pisteytettiin sen mukaan, kuinka paljon ääniä ja erillisiä teoksia ne saivat bloggajien suosikkilistoille. Kustantamosarjan voittajaksi selviytyi Otava, heti kannoillaan Tammi ja Gummerus. Parhaiksi oli äänestetty teoksia kaikkiaan 16:lta eri kustantajalta. Tarkempi listaus löytyy postauksen alta.

Näkyvyyttä käännöskirjallisuudelle

Kiitos kustantajien ja taitavien kääntäjien Suomessa nautitaan laajasta ja monipuolisesta käännöskirjatarjonnasta. Suomalaiset kirjabloggaajat haluavat innokkaina lukijoina tuoda lisää näkyvyyttä käännöskirjoille, jotka jäävät usein vähäiselle huomiolle kotimaisiin teoksiin verrattuna. Yksi syy näkymättömyyteen on juuri sopivien kirjallisuuspalkintojen puute, jota bloggaajat yrittävät nyt osaltaan korjata.

Aiemmin tänä vuonna bloggaajat järjestivät tosin myös oman kotimaisten kirjojen äänestyksensä, Blogistanian Finlandian, jonka voittajaksi selviytyi Katja Ketun Kätilö (WSOY). Bloggaajat luovuttavat palkinnon Ketulle Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikalla torstaina 16.2. klo 17.00.

***

Kaikki Blogistanian Globalia 2011 -kilpailussa ääniä saaneet kirjat

Voittaja, 11 pistettä:

Sarah Waters: Vieraskartanossa (The Little Stranger)

Kustantaja: Tammi

Suomentaja: Helene Bützow

Ensimmäinen perintöprinsessa,9 pistettä:

Lionel Shriver: Jonnekinpois (So Much for That)

Kustantaja: Avain

Suomentaja: Seppo Raudaskoski

Toiset perintöprinssit, 6pistettä:

Michael Cunningham: Illantullen (By Nightfall)

Kustantaja: Gummerus

Suomentaja: Laura Jänisniemi

David Nicholls: Sinä päivänä(One Day)

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Sauli Santikko

5 pistettä:

Chris Cleave:Little Been tarina(The Other Hand)

Kustantaja:Gummerus

Suomentaja:Irmeli Ruuska

JonathanFranzen:Vapaus(Freedom)

Kustantaja:Siltala

Suomentaja:Raimo Salminen

ClaudieGallay:Rakkaus on saari(L'amourest une île)

Kustantaja:Avain

Suomentaja:Titia Schuurman

SiriHustvedt:Kesä ilman miehiä (The Summer without Men)

Kustantaja:Otava

Suomentaja:Kristiina Rikman

Colm Tóibín: Brooklyn

Kustantaja: Tammi

Suomentaja: Kaijamari Sivill

4 pistettä:

John Ajvide Lindqvist:Kultatukka, tähtönen(Lilla stjärna)

Kustantaja: Gummerus

Suomentaja: Jaana Nikula

Carol Shields: Pikkuseikkoja(Small Ceremonies)

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Hanna Tarkka

3 pistettä:

Chimamanda Ngozi Adichie:Huominen on liian kaukana(The Thing Around YourNeck)

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Sari Karhulahti

Annabel Lyon: Aleksanterinopettaja (The GoldenMean)

Kustantaja: Avain

Suomentaja: Jaakko Kankaanpää

Kate Morton: PaluuRivertoniin (TheShifting Fog)

Kustantaja: Bazar

Suomentaja: Helinä Kangas

AndrzejSapkowski:Kohtalonmiekka(Miecz przezaczenia)

Kustantaja: WSOY

Suomentaja: Tapani Kärkkäinen

2 pistettä:

SabineBerman:Nainenjoka sukelsi maailman sydämeen (Lamujer que buceo dentro del corazon del mundo)

Kustantaja:Otava

Suomentaja:Taina Helkamo

RonCurrie, Jr.:Juniorinerikoinen elämä (EverythingMatters!)

Kustantaja: Bazar

Suomentaja: Aleksi Milonoff

David Grossman:Sinne missä maa päättyy(Išaborakhat mi-besora)

Kustantaja:Otava

Suomentaja(englanninkielisestä käännöksestä): Markku Päkkilä

DanielKehlmann:Maine (Ruhm)

Kustantaja:Tammi

Suomentaja:Ilona Nykyri

GeertKimpen:Kabbalisti (Dekabbalist)

Kustantaja:Bazar

Suomentaja:Titia Schuurman

StephenKing:Kuvun alla (Underthe Dome)

Kustantaja:Tammi

Suomentaja:Ilkka Rekiaro

Li Kunwu – P. Ôtié:Minun Kiinani 1: Isänaika (Une vie chinoise)

Kustantaja:WSOY

Suomentaja:Saara Pääkkönen

Hilary Mantel:Susipalatsi (WolfHall)

Kustantaja:Teos

Suomentaja:Kaisa Sivenius

StefanMoster:Nelikätisensoiton mahdottomuus (DieUnmöglichkeit des vierhändigen Spiels)

Kustantaja:Siltala

Suomentaja:Helen Moster

JulieOrringer:Näkymätön silta(TheInvisible Bridge)

Kustantaja:Otava

Suomentaja:Kristiina Savikurki

PerPetterson:Kirottu ajankatoava virta (Jegforbanner tidens elv)

Kustantaja:Otava

Suomentaja:Katriina Huttunen

RichardPowers:Suopeus(Generosity)

Kustantaja:Gummerus

Suomentaja:Raimo Salminen

HannuRajaniemi:Kvanttivaras (TheQuantum Thief)

Kustantaja:Gummerus

Suomentaja:Antti Autio

KamilaShamsie:Kartanpiirtäjä(Kartography)

Kustantaja:Gummerus

Suomentaja:Kristiina Drews

LjudmilaUlitskaja:Naisten valheet(Skvoznaja linija)

Kustantaja:Siltala

Suomentaja:Arja Pikkupeura

1 pistettä:

Kader Abdolah: Talomoskeijan vieressä (Hethuis van de moskee)

Kustantaja: Bazar

Suomentaja: Sanna van Leeuwen

Kate Atkinson: Ihantavallisena päivänä(Case Histories)

Kustantaja: Schildts

Suomentaja: Kaisa Kattelus

Paul Auster: SunsetPark

Kustantaja: Tammi
Suomentaja:Erkki Jukarainen

Max Brooks: SukupolviZ (World War Z)

Kustantaja: WSOY

Suomentaja: Helmi Keränen

A.S. Byatt: Lastenkirja (The Children'sBook)

Kustantaja: Teos

Suomentaja: Kersti Juva

Runojen suomennokset: Alice Martin

Susan Fletcher: Noidanrippi (Corrag)

Kustantaja: Like

Suomentaja: Jonna Joskitt

David Foenkinos: Nainenjonka nimi on Nathalie (Ladelicatesse)

Kustantaja: Gummerus

Kääntäjä: Pirjo Thorel

Daniel Glattauer: Kunpohjoistuuli puhaltaa (Gutgegen Nordwind)

Kustantaja: Atena

Suomentaja: Raija Nylander

IndrekHargla:ApteekkariMelchior ja Olevisten kirkon arvoitus (ApteekerMelchior ja Oleviste mõistatus)

Kustantaja:Moreeni

Suomentaja:Jouko Vanhanen

Charlaine Harris: Verenimussa (Dead to theWorld)

Kustantaja: Gummerus

Suomentaja: JohannaVainikainen-Uusitalo

Joe Hill: Sarvet(Horns)

Kustantaja: Tammi

Suomentaja: Kari Salminen

Siri Hustvedt: Vapisevanainen (The ShakingWoman)

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Kaisa Sivenius

Peter Höeg: Norsunhoitajienlapset (Elefantpassernesbörn)

Kustantaja: Tammi

Suomentaja: Pirkko Talvio-Jaatinen

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja(Nocturnes)

Kustantaja: Tammi

Suomentaja: Helene Bützow

Sophie Kinsella:Minishoppaaja(Mini-Shopaholic)

Kustantaja: WSOY

Suomentaja: Kaisa Kattelus

Hugh Laurie: Järeinasein (The Gun Seller)

Kustantaja: Tammi

Suomentaja: Aleksi Milonoff

Ursula K. Le Guin:Maanpakolaisten planeetta(Planet of Exile)

Kustantaja: Avain

Suomentaja: Jyrki Iivonen

Camilla Läckberg:Merenneito (Sjöjungfrun)

Kustantaja: Gummerus

Suomentaja: Outi Menna

Amin Maalouf: LeoAfrikkalainen (Leonl'Africain)

Kustantaja: WSOY

Suomentaja: Anna-Maija Viitanen

Alexander McCall Smith:Teetä ja sympatiaa (TeaTime for the Traditionally Built)

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Jaakko Kankaanpää

China Miéville: Toiset(The City & the City)

Kustantaja: Karisto

Suomentaja: J. Pekka Mäkelä

Lucy Maud Montgomery: Saraja kultainen tie (TheGolden Road)

Kustantaja: Minerva

Suomentaja: Sisko Ylimartimo

AndrewO'Hagan:Maf-koiraja hänen ystävänsä Marilyn Monroe (TheLife and Opinions of Maf the Dog, and of His Friend Marilyn Monroe)

Kustantaja:Tammi

Suomentaja:Heikki Karjalainen

Orhan Pamuk: Hiljainentalo (Sessiz ev)

Kustantaja: Tammi

Suomentaja: Tuula Kojo

Annie Proulx: Näinon hyvä (Fine Just theWay It Is)

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Juhani Lindholm

Dan Rhodes: Taputtavatpikku kätöset (LittleHands Clapping)

Kustantaja: Sammakko

Suomentaja: Elina Koskelin

Cecilia Samartin: Nora& Alicia (BrokenParadise)

Kustantaja: Bazar

Suomentaja: Tiina Sjelvgren

Elif Shafak: Rakkaudenaikakirja (The FortyRules of Love)

Kustantaja: Gummerus

Suomentaja: Maria Erämaja

Benoît Sokal: Ensimmäisettutkimukset (Premieresenquetes)

Kustantaja: Jalava

Suomentaja: Juhani Tolvanen

Anne Swärd: Viimeiseenhengenvetoon (Till sistaandetaget)

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Katriina Huttunen

Jennifer Weiner: Ikuisetystävät (Best FriendsForever)

Kustantaja: WSOY

Suomentaja: Aila Herronen

Kustantamoiden saamat pisteet (teokset/äänet):

Otava (12/30)

Tammi (11/27)

Gummerus (10/25)

Avain (4/18)

Bazar (5/9)

WSOY (5/9)

Siltala (3/9)

Teos (2/3)

Atena (1/1)
Jalava (1/1)
Karisto (1/1)

Like (1/1)
Minerva (1/1)
Moreeni (1/1)

Sammakko (1/1)
Schildts (1/1)

Blogistanian Globalia 2011: minun ehdokkaani

2012-02-01T10:00:00.000+02:00

Suomalaiset kirjabloggaajat valitsevat nyt vuonna 2011 Suomessa ilmestyneiden käännöskirjojen parhaat. Blogistanian Globalian sääntöineen ja aikatauluineen esittelevä postaus löytyy täältä.

Alla minun ehdokkaani (yhtä lukuun ottamatta klikkaamalla pääsee kirjasta tekemääni arvioon - tuosta yhdestä, juuri luetusta, en ole ehtinyt vielä kirjoittaa:

Chris Cleave: Little Been tarina (Gummerus)
Michael Cunningham: Illan tullen (Gummerus)
Jonathan Franzen: Vapaus (Siltala)
David Nicholls: Sinä päivänä (Otava)
Carol Shields: Pikkuseikkoja (Otava)
Lionel Shriver: Jonnekin pois (Avain) (arvio tulossa)

Vaikka tämä ei ääntenlaskuun millään tavalla vaikutakaan, haluan mainita vielä kolme muuta loistavaa käännöskirjaa, jotka ehdokkaideni tapaan saivat blogissani käytännössä korkeimman arvosanani (4,75/5). Mikä tahansa näistäkin olisi voinut listalla yhtä hyvin olla:

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (Otava)
Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (Otava)
Colm Tóibín: Brooklyn (Tammi)

Tässä siis 6-9 viime vuonna Suomessa ilmestynyttä, minun mielestäni parasta käännöskirjaa. Kaikkia ilmestyneitä en tietenkään ole lukenut, joten ehdokkaisiin on suhtauduttava tietyllä varauksella. Minkään näistä mainitsemista ei silti todellakaan tarvinnut kahdesti miettiä, sillä jokainen on upea, vähintään omassa genressään tähden lailla loistava teos. Lukekaa ne kaikki!

Dekkaritiistai: Box, Hoag ja Reichs

2012-01-31T19:23:00.002+02:00

Kerron heti tähän alkuun, etten yleensä lue dekkareita enkä ole yleisesti ottaen niiden ylin ystävä. Lapsena luin pakolliset Agatha Christien kirjat sun muut, ja teininä muuten jännittävää kirjallisuutta, mutta aikuisella iällä en ole enää lukemistani lajityypin edustajista innostunut. Mma Ramotswe oli yhden kirjan perusteella sympaattinen tyyppi, mutta en lopulta jatkanut sitäkään sarjaa pidemmälle.

Esittelen tässä lyhyesti kolme dekkaria, jotka luin työtoimeksiantoina. Pyydän ottamaan huomioon, että tämän lajityypin ystävä voisi antaa kirjoille minua paljon paremmat arvosanat, eivätkä teokset ole välttämättä niin huonoja, kuin arvosanani väittävät. Sanallisissa arvioissa pyrin sanomaan jotakin objektiivistakin.

C.J. Box: Back of Beyond.
Kustantaja: Minotaur Books/Macmillan, 2011.
Sivuja: 384.
Genre: Kovisdekkari.
Arvio: 2,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"The night before Cody Hoyt shot the county coroner, he was driving without a purpose in his county Ford Expedition as he often did these days. He was agitated and restless, chain- smoking cigarettes until his throat was raw and sore. He drove right by the rural bars he used to frequent, not going in. Then the call came from dispatch on his cell phone: hikers claimed they found a burned-out cabin in the Big Belt Mountains to the northeast with maybe a dead body inside."

C.J. Boxin kirjaa lukiessani tunsin olevani kaikkein kauimpana mukavuusalueeltani - varsinkin aluksi. Voisin kyllä suositella tätä dekkaria miehille, tai naisillekin, jotka kaipaavat erityisen kovapintaista päähenkilöä sekä väkivaltaista menoa. Päähenkilö on vastenmielinen ja kirjan alku haukotutti minua jäykällä machoilullaan.

Tarinan kulkiessa eteenpäin kirjailija kuitenkin vähän rentoutui ja asetelmat muuttuivat mielenkiintoisemmiksi. Kirjassa seurataan kahta juonta, ja toisessa joukko ennestään toisilleen tuntemattomia ihmisiä lähtee ratsastusvaellukselle Yellowstonen luonnonpuistoon. Sitten heitä alkaa yksi kerrallaan kuolla. Joukko on kokemattomuuttaan avuton erämaassa kaukana sivistyksestä, eikä kukaan tiedä, miksi tai kenen toimesta vaeltajia lahdataan.

Kirjan tämä osio, joka muistuttaa monilta osin jo mainitsemani Agatha Christien klassikkojännäriä Eikä yksikään pelastunut, on mielestäni sen parasta antia. Murhaajan ja tämän motiivien arvailun lisäksi erilaisista ihmisistä koostuvan, poikkeuksellisissa olosuhteissa selviämään pyrkivän ryhmän dynamiikan rakentuminen ja kehittyminen on mielenkiintoista. Silti Back of Beyond ei kokonaisuutena kohoa mielestäni perusdekkaria kummoisemmaksi, vaikkei minua yhtään hämmästyttäisi, jos joku erityisen kovaksikeitetyistä dekkareista pitävä arvostaisi tätä paljonkin.

***

Tami Hoag: Secrets to the Grave.

Kustantaja: Dutton/Penguin Group, 2011.

Sivuja: 464.

Genre: Psykologinen trilleri.

Arvio: 3,75/5.

Lue kustantajan esittely täältä.

"The scene was a plein air painting, soft and impressionistic: the golden grass, the dark trees, bruise-purple mountains in the background, and the whisper-blue sky strewn with long, thin, pink-tinted clouds; the small white house with its old tile roof. On the other side of the mountains the sun had begun its descent toward the ocean. Here, the day seemed to have paused to admire its own perfection. Stillness held the landscape enraptured.

Nothing gave away a hint of what lay within the house."

Tami Hoagin kirja yllätti minut sen sijaan aika positiivisesti. Secrets to the Grave ei ole maailman parasta kirjallisuutta tai muutenkaan napakymppivalinta - minulle. Se onnistui kuitenkin siinä, missä dekkari kohdallani todella harvoin, eli oikeasti viihdyttämään. Luin kirjaa mielelläni ja sujuvasti, ja harkitsen jopa tätä edeltäneen Deeper Than the Dead (suom. Hautaa syvemmällä) -romaanin lukemista. Secrets to the Grave on kuitenkin itsenäinen jatko-osa, joten sitä ei ollut hankala lukea ensimmäisenä sarjasta.

Tässäkin kirjassa poliisit tutkivat murhajuttua, mutta laitoin genreksi psykologinen trilleri, sillä päähenkilö on lapsipsykologiaa opiskeleva nainen, ja teoksessa on enemmän tasoja kuin puhdasverisemmissä dekkareissa. Kirjasta löytyy toki lajityypilleen ominaisia piirteitä ja kliseitä, mutta henkilöt olivat minusta enimmiltä osin uskottavia ja samastuttavia, päähenkilö Anne Leone oikein miellyttäväkin. Sarja sijoittuu 1980-luvulle, mitä en huomioinut tai tullut ajatelleeksi kuin muutamia kertoja lukiessani, mutta rikoskirjallisuutta enemmän lukeville vielä alkeelliset tutkintamenetelmät tuovat ehkä juttujen selvittelyyn eksotiikkaa - tai kömpelyyttä - ja aiheuttavat hankaluuksia.

En innostunut niin paljon, että pyytäisin Hoagia vastaavia suosituksia, mutta uskallan suositella tätä muillekin perusdekkareita kaihtaville silloin, kun kaipaa sujuvaa perusviihdettä ja sopivasti jännitystä.

***

Kathy Reichs: Flash and Bones

Kustantaja: Scribner/Simon & Schuster, 2011.

Sivuja: 288.

Genre: Oikeusantropologinen dekkari.

Arvio: 2,25/5.

Lue kustantajan esittely täältä.

"LOOKING BACK, I THINK OF IT AS RACE WEEK IN THE RAIN. Thunderboomers almost every day. Sure, it was spring. But these storms were over the top.

In the end, Summer saved my life.

I know. Sounds bizarre.

This is what happened.

Bloated, dark clouds hung low to the ground, but so far no rain.

Lucky break. I'd spent the morning digging up a corpse.

Sound macabre? Just part of the job. I'm a forensic anthropologist. I recover and analyze the dead that present in less than pristine condition—the burned, mummified, mutilated, dismembered, decomposed, and skeletal.

OK. Today's target wasn't actually a corpse. I'd been searching for overlooked body parts."

Kathy Reichsin romaani oli minusta suorastaan huono. Siinä ei ollut ehkä yhtä ärsyttäviä piirteitä kuin Back of Beyondin sietämätön päähenkilö ja ällöttävä machoilu, mutta Flash and Bonesia eivät myöskään edes osittain pelastaneet psykologisesti mielenkiintoisemmat osiot, kuten C.J. Boxin kirjan kohdalla kävi.

Ehkä odotukseni eivät olleet kohdallaan. Tiesin, että Reichsin kirjat ovat suosittuja, samoin kuin niihin perustuva tv-sarja Bones (jota en ole tosin katsonut). Ajattelin, että naispäähenkilöllä ja tarinan sijoittumisella North Carolinaan päästään kohdallani jo pitkälle. Mutta ei, ei lainkaan.

Ensinnäkin kirja oli minusta tylsä. Välttelin sen lukemista ja katsoin kelloa huokaillen sitten, kun olin saanut pakotettua itseni kirjan ääreen. Toisekseen se toisti mielestäni kaikkia hölmöimpiä dekkarikliseitä ylikarrikoiduista henkilöhahmoista murhaajan käsittämättömän heppoiseen motiiviin. Kolmannekseen en jaksanut innostua rikosantropolgisesta terminologiasta ja hifistelystä tai tämän romaanin taustalla vaikuttaneesta NASCAR-rallista.

Tiedän, että monia innostaa nimenomaan tuo antropologinen luiden kaivelu, ja ainakin monien suomalaisten luulisi innostuvan ralliajoista. Sellaiset lukijat antanevatkin anteeksi esimerkiksi teoksen ärsyttävän naiskuvan, jossa päähenkilö on rempseä "hyväjätkä", mutta kaikki muut naispuoliset henkilöt todella typeriä - etenkin kauniit. Dekkarin pitäisi aina olla ns. pageturner, mutta tämä ei ollut minulle sellainen lainkaan, ja jokaisen luvun loppuun tungetut cliffhangerit lähinnä huvittivat.

***

On varmasti hyvä joskus astua pois mukavuusalueeltaan. Ja niin kuin tässä huomasin, noin yhdellä kerralla kolmesta se saattaa tuottaa miellyttäviäkin elämyksiä. Silti, jos olisin lukenut nämä kirjat vapaa-ajalla, olisin voinut käyttää senkin paremmin kuin Hoagin kirjaa lukien, niin hyvä genrensä edustaja kuin se minusta olikin. En todellakaan sano, että suutarin tulisi aina pysyä lestissään, mutta tässä iässä ja paljon lukeneena tuntee kirjamakunsa jo melko luotettavasti ja voi vapaat kädet saadessaan tehdä yleensä onnistuneita valintoja, vaikka ne olisivatkin turvallisuudessaan tylsiä (siis valinnat, eivät itse kirjat tietenkään..).

Ovatko tässä esitellyt kirjat tai kirjailijat teille tuttuja? Olisi kiva lukea myös dekkareista yleisesti ottaen pitävien mielipiteitä!

Miesten maanantai - Neil Abramson: Unsaid

2012-01-30T18:42:00.000+02:00

Neil Abramson: Unsaid.
Kustantaja: Center Street/Hachette, 2011.
Sivuja: 368.
Genre: Koskettava lukuromaani ihmisistä ja eläimistä.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"And so here I am, unable to retreat and afraid to move onward empty-handed. Instead, I watch and hope that what I see will bring me understanding or at least the courage to move on without it, before everything fades and my pages turn blank. I don’t know how much time I have before this happens or the consequence for me if it does, but I don’t think it’s good.

If you believe my present predicament is merely the product of overreaction or perhaps cowardice, you may be right. But then I only have one question for you.

How many lives have you taken?"

En ole lukenut Sara Gruenin romaania Apinatalo, mutta lukemieni arvioiden perusteella uskallan sanoa, että monien siihen pettyneiden kannattaisi lukea Neil Abramsonin Unsaid. Kirjoissa on käsittääkseni samankaltaisuuksia, mutta tämä keskittyy nimenomaan eläimiin, ja pitkälti ihmisapinoihin - asia, jota olen lukenut monen Apinataloltakin odottaneen. Lisäksi Unsaid on oikein hyvä ja koskettava lukuromaani.

Kirjan päähenkilö on asianajajamies nimeltä David, mutta tarinaa kertoo hänen jo kuollut, eräänlaiseen välitilaan jäänyt, eläinlääkärivaimonsa Helena. Helenaa on kuollessaan ja nyt kuoltuaan ahdistanut, millä tavalla häntä väistämättä odottavaan vaikuttaa se, että hän on ammattinsa vuoksi lopettanut lukuisia eläimiä. Vaaditaanko häntä siitä tilille, ovatko eläimet syyttävinä ottamassa häntä vastaan? Kuinka monta virhearviota hän on tehnyt päättäessään, milloin kunkin oli kuoltava?

Helenalla on myös salaisuus, jonka hän on eläessään pitänyt mieheltään. Tietyt menneisyydessä tehdyt valinnat, joita hän ennen kuolemaansa yritti hyvittää, painavat yhä. Helena yrittää haudan takaa vaikuttaa mieheensä, jotta tämä jatkaisi Helenan taistelua oikean asian puolesta. Tähän oikeussalidraamaan päättyvään jännittävään juoneen kietoutuu toinen kertomus, eli Davidin selviytyminen surussaan menetettyään vaimonsa. Davidin yhteisö, lemmikit, työkaverit ja läheiset, on mukana omilla tarinoillaan, jotka tuovat lukuromaanimaista sujuvuutta kirjan filosofisen pääsanoman, eläinoikeuksien ja etenkin ihmisapinoiden mahdollisen ihmisarvon puolustamisen rinnalle.

Unsaid-esikoisromaanissa on joitakin yhtäläisyyksiä kirjoittajansa elämään: Neil Abramson on Manhattanilla työskentelevä asianajaja, joka toimii aktiivisesti eläinsuojelutyössä. Hänen vaimonsa on eläinlääkäri ja pariskunta jakaa kotinsa paitsi lastensa myös lukuisten eläimien kanssa. Abramsonin vaimolta on lähtöisin kirjan Helenan pohdinta siitä, joutuuko hän kuoltuaan vastuuseen lopettamistaan eläimistä.

Tämä koskettava romaani teki minuun vaikutuksen. Olen eläinten ystävä ja eläinten oikeuksien puolustaja, mutta suhtauduin silti epäluuloisesti Unsaidin aihevalintaan. Pelkäsin kirjan olevan liian sentimentaalinen tai paasaava, mutta ei se ainakaan minulle ollut. Selvä kohderyhmä kirjalle ovat luonnollisesti lemmikkien omistajat ja muut eläinten ystävät, mutta myös ihmissuhdekuviot ovat tässä mielenkiintoisia. Painavasta aiheestaan huolimatta kirja on selkeä lukuromaani, koska se on sujuva juoneltaan ja se vetoaa kovasti tunteisiin. Itkin monta kertaa tätä lukiessani.

Kertojaratkaisu, eli kuolleen ääni "haudan takaa" toimii minusta tässä erittäin hyvin. Kieli on kaunista, muttei runollista tai ilmaisussaan taiteellisen niukkaa, vaan sujuvaa, ja se kuljettaa tarinaa sekä tunnelmia hyvin. Kertoja on välillä kuivan humoristinen, mikä tuo kaivattua kepeyttä kaiken raskaan keskelle. Lopun oikeussalikohtaukset eivät ole mielestäni kirjan parasta antia, mutta niiden ansiosta kirjalla on jännittävä loppu. Kiitos amerikkalaisten televisiosarjojen oikeuskäsittelyä oli myös helppo seurata.

Suosittelen kirjaa koskettavien lukuromaanien ystäville, joiden sydämiin mahtuvat myös eläimet - lemmikit tai laajemmin muutkin elolliset olennot oikeuksineen.

Muistutus maanantaina: Blogistanian Globalia 2011

2012-01-30T09:50:00.000+02:00

Hyvät (kirja)bloggaajat, muistakaa äänestää viime vuoden parhaita käännöskirjoja ajastamalla ehdokaslista blogiinne keskiviikkoaamuksi klo 10. Tarkemmat ohjeet ja paikka ilmoittautua mukaan löytyvät täältä. Alkaa jo ihan jännittää!

Parhaiden perjantai - Dolen Perkins-Valdez: Wench

2012-01-27T18:56:00.000+02:00

Dolen Perkins-Valdez: Wench.
Kustantaja: Amistad/HarperCollins.
Sivuja: 290.
Genre: Historiallinen etelävaltiolaisromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"This was the second summer at the vacation resort for the six slaves. Three of the Southern men brought their slave women with them, first on ships and then riding in separate train cars after they entered free territory and boarded the Little Miami Railroad in Cincinnati. None of the Southern men brought their wives. Reenie’s master had brought his wife up close to the end of the previous summer, and Sweet’s mistress was dead. Lizzie’s master, Drayle, had never mentioned the possibility of bringing his wife.

It was no secret many of the northern whites who stayed at the resort disliked slavery. Even more, they disapproved of the slave women staying in the cottages with the white men. The resort was set in an area populated by Quakers and Methodists who declared themselves antislavery. East of Columbus, west of Dayton, sixty-four miles north of Cincinnati, the resort cast together an unlikely association of white Southern planters, white northerners, free coloreds, and slaves. So the six slaves stuck close together, even avoiding the free black servants who worked in the hotel."

Dolen Perkins-Valdezin esikoisromaani Wench pohjautuu mielenkiintoiseen historialliseen faktaan: Ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa ja orjuuden lakkauttamista pohjoisvaltioihin kuuluvassa Ohiossa toimi kylpylätyyppinen lomanviettopaikka, Tawawa House, jossa etelävaltiolaisilla orjanomistajilla oli tapana vierailla jättäen kotiin vaimonsa ja tuoden mukaansa orjarakastajattarensa. Tawawa Housessa isännät ja rakastajattaret asuvat yhdessä, ja välillä naiset pääsevät jopa hienoille illallisille hotellin tiloihin isäntiensä kanssa.

Romaanin päähenkilö on yksi orjarakastajattarista, Lizzie. Hän on älykäs nuori nainen, joka haluaa olla lojaali isännälleen, jota ainakin kuvittelee rakastavansa, mutta joka vielä enemmän haluaa parasta kahdelle lapselleen, jotka on saanut tuon isäntänsä, Draylen, kanssa. Myös Tawawa Housessa kesiä viettävien orjien väliset siteet ja luottamus ovat Lizzielle tärkeitä.

Lizzie on kotona etelässä isäntänsä ja tämän vaimon kotiorja, ja on ollut 13-vuotiaasta saakka isäntänsä rakastajatar. Isäntäpari ei ole saanut koskaan lapsia, mutta Lizziellä niitä on Draylen kanssa tosiaan kaksi. Tämä luo jännitteitä naisten välille ja tekee kolmiodraamasta monimutkaisen. Kirjan parasta antia on mielestäni noiden kolmen ihmisen välisten suhteiden kuvailu. Mikään siinä ei ole yksiselitteistä eikä mitään ole kuvattu mustavalkoiseksi. Drayle on varmasti orjanomistajaksi inhimillinen, mutta hänen ja Lizzien rakkaussuhde perustuu kuitenkin omistukseen. Myös Lizzien ja Draylen vaimon, Franin, suhde on mielenkiintoinen, ja siitä paljastuu loppua kohden uusia ulottuvuuksia.

Wench on vahvasti myös ystävyysromaani ja kertoo naisten välisestä solidaarisuudesta. Lizzien lisäksi kolmen muuta orjanaista sekä heidän taustansa on kuvattu elävästi ja mielenkiintoisesti. Isännät ovat keskenään erilaisia, osa on hyvin julmia, ja siksi kirjassa on järkyttäviäkin kohtauksia. Mässäilevä se ei kuitenkaan ole.

Kirjan loppu olisi voinut olla parempi, mutta kokonaisuutena Wench oli mielestäni erittäin hyvä romaani, jossa paljon käsiteltyyn aiheeseen oli löydetty tuore lähtökohta ja moderni lähestymistapa. Dolen Perkins-Valdezia on tämän esikoisromaaninsa perusteella kuvattu helpommin avautuvaksi tai nopeammin luettavaksi Toni Morrisoniksi. Romaani ei ole mielestäni liian kevyt, mutta sen lukee sulavasti. Wench kertoo orjuudesta, epätasa-arvosta, ystävyydestä, äitiydestä, lojaliteeteista, unelmista ja paremman tulevaisuuden toivosta. Monista surullisista kohtauksista huolimatta kirja on toiveikas eikä liian traaginen.

"WENCH

(c. 1290): A girl, maid, young woman; a female child.

(1362): A wanton woman; a mistress.

United States:

(1812; 1832): A black or colored female servant; a negress.

(1848) A colored woman of any age; a negress or mulattress, especially one in service."

Kirjahyllykeskiviikko: Uusia hankintoja Kööpenhaminasta

2012-01-25T18:47:00.001+02:00

Olen aiemminkin puhunut siitä, että minun on ikään kuin pakko ostaa matkoilta kirjoja, vaikka samat teokset saisi yleensä halvemmalla tilattua netistä kotiin. Näin kävi taas, kun olimme Kööpenhaminassa kuun alussa. Olin kysynyt etukäteen paikalliselta tuttavalta kirjakauppasuositusta, mutta sitten kävi ilmi, että hänen suosikkikauppansa, Politikens Boghal, oli remontin vuoksi suljettu. Onneksi löysin toisen, Arnold Busck Boghandelin, jossa luvattiin olevan englanninkielistä kaunokirjallisuutta tarjolla.

Kyseinen kauppa oli muutenkin laaja valikoimaltaan ja silti minusta aika viihtyisä. Kahviokin sieltä löytyi. Englanninkielisten kaunokirjojen valikoima oli kohtuullisen suuri, mutta pettymyksekseni loppiaisviikonlopusta huolimatta alennusvalikoima oli pieni. Niinpä suurin osa ostoksistani oli pokkareiksi normaalihintaisia, mutta olin silti tosi tyytyväinen saalistamaani valikoimaan. Katsotaanpa sitä tarkemmin.

Xiaolu Guo: A Concise Chinese-English Dictionary For Lovers

Tämä kauan TBR-listallani ollut kirja on ilmestynyt suomeksikin (Pieni punainen sanakirja rakastavaisille, Atena 2008), mutta parin blogiarvion perusteella olin päätellyt, että tämä olisi ehkä kivempi lukea englanniksi. Kun kirja oli Kööpenhaminassa näin kauniina ja kovakantisena tarjolla pokkarin hintaan, en voinut sitä vastustaa. Suomennoksesta ovat kirjoittaneet ainakin Ina ja Mari A.

David Nicholls: The Understudy

Minä rrrrakastin Nichollsin suomennettua romaania Sinä päivänä. Tietyllä tavalla pelottaa, etteivät miehen muut kirjat voi olla yhtä hyviä, mutta tämän Pekan jutun luettuani vakuutuin siitä, että myös ne, esimerkiksi tämä The Understudy, kannattaa lukea - vaikka Arja ei ihan vakuuttunut.

Philip Roth: Everyman

Kerroin viikko sitten ostaneeni aika sokkona huoltoasemalta Tuohtumuksen, kun olin kerran Rothiin päättänyt tutustua. En malttanut olla ostamatta paria viikkoa myöhemmin myös tätä toista Rothia, kun se lähti kovakantisena alekirjana halvalla ja kuulosti mielenkiintoiselta. Vasta myöhemmin totesin tämän Everymanin (suom. Jokamies) olevan Tuohtumusta edeltävä osa Nemeses-kvartetissa, joten hyvä mäihä kävi.

Kyung-Sook Shin: Please Look After Mother

Tämä kirja on ollut ilmeisen suosittu ja suuri myyntimenestys maailmalla, mutta siitä huolimatta kuulin siitä ensimmäistä kertaa Norkulta ja kiinnostuin välittömästi. Piti ostaa.

Richard Yates: The Easter Parade

Pidin ihan hirveästi Yatesin Revolutionary Roadista ja nimesin sen jopa lempiklassikokseni. Luin jostakin blogista, se tosin taisi amerikkalainen, että myös Yatesin muut kirjat ovat todella hyviä. En ollut ollut niistä edes tietoinen! Nyt tosin huomasin Mikankin kirjoittaneen Yatesista ja myös tästä kirjasta. Kirjakaupassa The Easter Parade kuulosti takakannen perusteella mielenkiintoiselta ja hurmasi myös kannellaan.

Tällaisia kirjoja tällä kertaa. Odotan tosi paljon oikeastaan noiden kaikkien lukemista, joten eivät ne ihan hukkaostoksia olleet, vaikka suurin osa oli melko hintavia. Ja jälkeenpäin on aina kiva ajatella, että "tämän ostin siitä yhdestä kirjakaupasta siltä matkalta, jossa nähtiin sitä ja tehtiin tätä". Ehkä vähän höpsöä, mutta näin se täällä menee.

Tiukkojen haasteiden tiistai: Underbara finlandssvenskar vid papper

2012-01-24T23:10:00.003+02:00

Tässä teille seuraava Kirjavan kammarin haaste vuodelle 2012. Otetaan riskejä ja rakastutaan suomenruotsalaisiin! Vilken bra idé, inte sant?

Underbara finlandssvenskar vid papper

Haasteen ideana ja tavoitteena on lukea vuoden 2012 aikana mahdollisimman paljon suomenruotsalaista kirjallisuutta. Tämä lähti omasta halustani lukea sitä lisää, sillä hyvin usein huomaan todella pitäväni suomenruotsalaisten kirjailijoiden teoksista. Sitten aloin huomata, että muutamassakin kirjablogissa nostettiin alkuvuodesta esiin suomenruotsalaisen kirjallisuuden korkea laatu, ja mieleeni tuli, että ehkä joku muukin voisi innostua tähän mukaan.

Haasteeseen ja vuoden lopuksi järjestettävään arvontaan voi osallistua jo yhdellä kirjalla, mutta pienen kilpailun aikaansaamiseksi eniten suomenruotsalaisia teoksia vuoden aikana lukeneita palkitaan heitäkin. Päätin myös jakaa haastetta alakategorioihin, koska siten se on minusta hauskempaa, eli "kivogare" på finlandssvenska. Fan vad kul!

Kirjoja voi lukea suomeksi tai ruotsiksi (ja muillakin mahdollisilla kielillä), mutta ne tulisi olla alunperin kirjoitettu ruotsiksi ja lisäksi kirjailijoiden tulisi olla suomalaisia. Esimerkkikirjailijoihin olen valinnut lähinnä sellaisia, joita on käännetty suomeksi, sillä tietääkseni vain harva tästä blogiyhteisöstä lukee sujuvasti ruotsiksi. Itselleni asetan myös tähän liittyvän lisähaasteen, eli aion opetella tänä vuonna lukemaan ruotsiksi aikuistenkin kirjallisuutta. Ruotsi on minulle periaatteessa helppoa ja kielitaitoni hyvä, mutta käytön puutteessa taidot ovat pahasti ruostuneet. Uskon, että kun aloitan helpoista kirjoista, opin nopeasti lukemaan alkukielellä muitakin (suomen)ruotsalaisia teoksia.

Haasteeseen voi ottaa osaa romaaneilla, novelleilla, runoilla, tietoteoksilla (asiaproosalla), lasten- ja nuortenkirjoilla, mutta vain kokonaisilla teoksilla. Lisäksi jättäisin harrastekirjat listasta pois, mutta saatte taas toimia itse omina tuomareinanne ja päättää, mitä kirjoja otatte mukaan. Jo aiemmin tänä vuonna, ennen haasteen lanseeramista luetut kirjat hyväksytään myös haastesuorituksiksi.

Alla on joitakin esimerkkitekijöitä kategorioittain:

Finlandssvenska damer

Marianne Backlén
Anni Blomqvist
Monika Fagerholm
Tove Jansson
Emma Juslin
Ulla-Lena Lundberg
Merete Mazzarella
Marianne Peltomaa
Henrika Ringbom
Carola Sandbacka
Solveig von Schoultz
Edith Södergran
Hannele Mikaela Taivassalo
Märta Tikkanen
Zinaida Lindén

Finlandssvenska herrar

Claes Andersson
Johan Bargum
Staffan Bruun
Bo Carpelan
Elmer Diktonius
Jörn Donner
Christer Kihlman
Fredrik Lång
Peter Mickwitz
Philip Teir
Henrik Tikkanen
Erik Wahlström
Kim Weckström
Kjell Westö

Barn- och ungdomsböcker

Tove Appelgren
Anna Gullichsen
Yvonne Hoffman
Tove Jansson
Camilla Mickwitz
Stella Parland
Christel Rönns
Annika Sandelin
Irmeli Sandman Lilius
Zachris Topelius
Maria Turtschaninoff

Sakprosa

Claes Andersson
Jörn Donner
Ulla-Lena Lundberg
Merete Mazzarella
Vivi-Ann Sjögren
Yrsa Stenius
Henrik Tikkanen
Märta Tikkanen

Listat eivät ole missään nimessä tyhjentäviä, vaan merkittäviäkin tekijöitä on kymmeniä enemmän. Etenkin runoilijoita, joita en tunne kovin hyvin. Näistä voi kuitenkin aloittaa.

Minä olen lukenut tänä vuonna jo Johan Bargumia ja Merete Mazzarellaa, ja molempia aion lukea lisääkin, ainakin heidän tuoreet uutuusteoksensa. Haluaisin lukea myös Tove Janssonin aikuisille suunnattuja teoksia (Kesäkirjan olen listannut jo Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen), ja lisää Märta Tikkasta. Tutustuisin mielelläni vihdoin Bo Carpelaniin ja Fredrik Långiin, ja haluaisin lukea Claes Anderssonin muistelmateoksen Jokainen sydämeni lyönti. Ostin juuri kirja-alesta myös kolme Vivi-Ann Sjögrenin muistelmateosta, sillä ihastuin hänen tyyliinsä Kuukausiliitteen ruoka-artikkeleissa. Lasten kanssa tulee varmasti luettua suomenruotsalaisia kuvakirjoja... Eiköhän näillä ainakin alkuun päästä.

Ilmoitelkaahan, jos ihanat suomenruotsalaiset innostavat teitäkin - jag är väldigt ivrig. :)

Lycka till!

Maahanmuuttomaanantai - Pamela Schoenewaldt: When We Were Strangers

2012-01-23T18:04:00.003+02:00

Pamela Schoenewaldt: When We Were Strangers.
Kustantaja: William Morrow/HarperCollins, 2011.
Sivuja: 336.
Genre: Maahanmuutto-/kasvutarina/lukuromaani
Arvio: 3,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Barely sixteen, I felt as old and shabby as my mother’s brown shawl, melting into Opi and the place carved out for me. As I knew my own plain face in our tin mirror, I knew each stone in the four walls and floor of our house. I knew the narrow streets draped across the mountain crest like threads for lacework never finished, unraveling into shepherds’ trails. These threads caught and held me like a web. I knew which families had carved wooden doors and which had rough nailed planks. I knew the voices and shapes of our people. By the sound of their footsteps I knew which of them walked behind me. I knew the old women’s coughs, the old men’s stories, the good husbands and those who came home stinking drunk from wine on market day. I knew why the mayor’s wife covered her bruises with a fine silk shawl. In a tapestry of Opi you’d see me in the shade of the olive trees with my dull brown hair and face turned away."

Tämä kirja oli minulle hienoinen pettymys. Se on kyllä hyvä lukuromaani, mutta kun olin lukenut siitä vain ja ainoastaan hehkuttavia arvioita lukuisilta sivustoilta, odotin jotakin tajunnanräjäyttävää, mitä tämä ei todellakaan ollut. Se on koskettava tarina, jonka parissa aika kuluu mukavasti, mutta perusluonteeltaan kirja on hyvin amerikkalainen, ja suomalaiseen makuun jopa naiivi uskossaan uusiin alkuihin ja Amerikan ihmemaahan.

Kirjan perussanoma on kyllä kaunis: hylkää ennakkoluulosi ja opi luottamaan muukalaisiin, niin voit paitsi saada apua myös oppia jotakin tärkeää. Romaani kertoo italialaislähtöisen Irman tarinan. Hän kasvaa 1800-luvun loppupuolella pienessä pohjoisitalialaisessa Opin kylässä, jossa kaikki syntyvät ja kuolevat samassa talossa, tuntevat toisensa ja suhtautuvat ulkomaailmaan pelonsekaisin ennakkoluuloin. Ikävät tapahtumat Irman elämässä kuitenkin pakottavat hänet lähtemään kotoa, Amerikkaan asti, ja vaikka äiti oli opettanut Irmalle, ettei muukalaisiin voisi koskaan luottaa, hän saa rankan matkansa varrella apua lukemattomilta erilaisilta ihmisiltä, joiden juuret ovat eri puolilla maailmaa.

Irman tarina on melko tyypillinen vaikeuksien kautta voittoon -kertomus, jotka ovat suosittuja Yhdysvalloissa ja jotka luovat sekä kertovat ko. kansan identiteetille tärkeää tarinaa uudelleen ja uudelleen. Ällön imelä tämä kertomus ei ole, sillä Irman elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja synkkyyttä - kyllästymispisteeseen saakka. Kaipasinkin välillä enemmän valoa ja lämpöä tarinaan.

Tämän lisäksi teksti oli jokseenkin yksinkertaista ja valmiiksipureskeltua. Tuntui, että kaikki selitettiin aika tavalla auki, vieläpä opettavaiseen sävyyn, eikä lukijalle jätetty paljon itsenäisesti pohdittavaksi. Silti luulen, että jos olisin lukenut tämän ns. puhtaalta pöydältä, olisin ihastunut kirjaan enemmän. Nyt odotukseni olivat liian korkealla. Eihän tämä oikeasti voi kauhean huono olla, jos koko Amerikka tätä rakastaa. Uskallan siksi suositella kirjaa niille, jotka etsivät hyvää lukuromaania, ja joita kiinnostaa 1800- ja 1900-lukujen taite, Yhdysvaltojen maahanmuuttohistoria erilaisine etnisine ryhmineen sekä selviytymis- ja kasvutarinat. Kansikin on aika söötti!

Innostuneempia arvioita voi lukea vaikkapa Goodreadsista.

Parhaiden perjantai - Paul Murray: Skippy Dies

2012-01-20T19:07:00.004+02:00

Paul Murray: Skippy Dies.
Kustantaja: Faber & Faber/Penguin, 2010.
Sivuja: 661.
(Äänikirjan lukija: Patrick Moy.)

Genre: Tragikoominen kouluromaani.

Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"'Anyone?' he repeats, looking over the class, deliberately ignoring Ruprecht Van Doren's upstretched hand, beneath which the rest of Ruprecht strains breathlessly. The rest of the boys blink back at Howard as if to reproach him for disturbing their peace. In Howard's old seat, Daniel 'Skippy' Juster stares catatonically into space, for all the world as if he's been drugged; in the back-row suntrap, Henry Lafayette has made a little nest of his arms in which to lay his head. Even the clock sounds like it's half asleep.

'We've been talking about this for the last two days. Are you telling me no one can name a single one of the countries involved? Come on, you're not getting out of here till you've shown me that you know this.'

'Uruguay?' Bob Shambles incants vaguely, as if summoning the answer from magical vapours."

(Historianopettaja Howardin kuulustellessa oppilaitaan Ensimmäisestä maailmansodasta.)

Irlantilaisen Paul Murrayn romaani Skippy Dies jäi reilun vuoden takaa mieleeni ulkomaisista kirjablogeista nimensä ja Booker- ja muiden palkintoehdokkuuksiensa vuoksi. Sen sijaan kirjan kuvailu ei innostanut minua sen pariin: päähenkilöinä teini-ikäisiä poikia sisäoppilaitoksessa katolisessa Irlannissa ja tapahtumien alkaminen yhden heistä kuollessa donitsinsyöntikilpailussa. Monet kehut saivat minut silti kokeilemaan kirjaa, ja se olikin aivan mahtava.

En yleensä lue huumorikirjoja, mutta vaikka Skippy Dies on osittain todella hauska, se on parhaiden komedioiden tapaan pohjimmiltaan traaginen. Henkilögalleria on hyvin runsas ja joukossa on koulupoikien lisäksi myös tyttöjä ja monta aikuistakin. Myös romaanin käsittelemät aiheet ovat uskomattoman moninaisia rakkauselämän koukeroista nuorten lääkekännien kautta fysiikan säieteoriaan. Ja silti paketti pysyy ponnistelematta kasassa. Skippy Dies perustuu osittain kirjailijan omiin koulukokemuksiin.

Kuuntelin tämän romaanin äänikirjana, ja vaikka se ei aina ole kirjalle eduksi, nyt erittäin taitava ääninäyttelijä Patrick Moy teki kuuntelemisesta juhlaa. Hän oli miellyttävä-ääninen, selkeä ja innokkaasti eläytyvä. Ainoa ongelma - se sama, joka on jokaisella äänikirjojen lukijalla - oli vastakkaisen sukupuolen edustajan esittäminen dialogikohtauksissa. Moyn naiset siis kuulostivat gayparodialta, mutta kun siihen tottui, hänen kuuntelemisensa oli erittäin nautittavaa. Näytteen voitte kuunnella esimerkiksi täältä.

Kaikkein hienointa Murrayn kirjassa ovat ehkä henkilöhahmot, joihin kiintyy ja joita heidän omituisuuksistaan huolimatta ymmärtää. Yksi päähenkilö on Skippy, jonka kuolemalla kirja tosiaan alkaa, mutta jatkuu sitten kerimällä auki tapahtumasarjaa, joka johtaa tähän traagiseen tapahtumaan. Toinen päähenkilö lienee historianopettaja Howard, jonka keski-iän kriisiä, parisuhdeongelmia ja moraalisia pohdintoja romaani käsittelee paljon. Muista henkilöistä paljon ovat esillä esimerkiksi Skippyn läski neropattiystävä, Ruprecht, ja Howardin esimies, Seabrook Collegen vt. rehtori "the Automator", jonka puheenparsi Moyn tulkitsemana jää lähtemättömästi mieleen.

Juoni pyörii päähenkilöiden rakkauselämän, ystävyyssuhteiden ja muun henkilökohtaisen ympärillä, mutta lukuisten henkilöhahmojen ansiosta tarinassa on eriyisen paljon sivujuonteita, kuten pedofiliaa, syömishäiriöitä, pornoa, väkivaltaa, koulukiusaamista ja niin edelleen. Myös valoisampia asioita - Skippy Dies ei traagisuudestaan huolimatta ole synkkä. Kaiken keskipisteenä on koulu, Seabrook College, jonka maineen varjelu tuntuu olevan the Automatorin tärkein tehtävä.

Vaikka äänikirjakokemus oli tällä kertaa niin hieno, tämä on kirja, jonka haluan joskus lukea myös painettuna ja saada sen omaan hyllyyni. Skippy Dies on Murrayn toinen romaani, ja aion lukea esikoisenkin, An Evening of Long Goodbyes, joka on niin ikään ollut kehuttu ja ehdolla erinäisten kirjallisuuspalkintojen saajaksi.

Tolstoita torstaina: Anna Karenina

2012-01-19T22:18:00.002+02:00

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-7).
Kustantaja: WSOY (1910-1), Otava (1961), Karisto (1979).
Suomentanut: Eino Kalima (WSOY, tarkistanut Arja Pikkupeura 2007), Ulla-Liisa Heino (Otava), Lea Pyykkö (Karisto).
Sivuja: 792.
Genre: Realismin venäläisklassikko.
Arvio: 4,25/5.
Lue yhden suomalaisen kustantajan esittely täältä.

"Vronski lähti konduktöörin jäljessä vaunuun, mutta pysähtyi vaununosaston ovelle antaakseen tietä ulos tulevalle naishenkilölle. Maailmanmiehen tottumuksella Vronski näki jo ensi silmäyksellä, että tämä ulkoasusta päätellen kuului korkeimpiin seurapiireihin. Vronski pyysi anteeksi ja oli jo menossa vaunuun, mutta tunsi pakottavaa tarvetta vielä kerran vilkaista naiseen - ei niinkään paljon hänen harvinaisen kauneutensa eikä sen hienouden ja koruttoman sulouden vuoksi, joka ilmeni koko hänen olemuksessaan, kuin siksi, että viehättävien kasvojen ilmeessä oli jotakin erityisen hyväilevää ja hellää."

Minun Anna Kareninani - tai paremminkin appivanhempieni Anna Karenina, joka on minulla lainassa - on Otavan painosta ja kuuluu sarjaan Suuret venäläiset kertojat. Se ei ole lyhennetty, vaan ilmeisesti niin pientä ja tiheää pränttiä, että mahtuu 792 sivuun siinä, kun joissakin suomalaisissa Anna Karenina -painoksissa on jopa 999 sivua. Joka tapauksessa tässä niteessä itse Anna esitellään yllä olevan lainauksen turvin ensi kertaa vasta sivulla 67.

Luin vihdoin Leo Tolstoin klassikkoromaanin viime syksyn aikana, kun Zephyr Kirjanurkkauksesta järjesti järkäleestä kimppaluvun. Hankkeen aikataululle uskollisena luin kirjaa kokonaiset neljä kuukautta. Ehkä kirjan laajuuden ja pitkän lukuajan vuoksi minusta tuntuu, että on vaikea kirjoittaa teoksesta mitään ytimekkään kokoavaa. Ehkä se johtuu siitäkin, että luku-urakan päättymisestä on jo muutama viikko.

Tiesin Anna Kareninasta toki jotakin etukäteen. Tiesin, että kyseessä on kolmiodraama, joka päättyy onnettomasti. Sitä en tiennyt, että kirjassa on niin paljon muutakin materiaalia. No, Vronskin ja Annan rakkaustarinassa ei ollutkaan aineksia kuin ehkä kolmannekseen kirjasta. Se ei ollut mielestäni niin unohtumaton, kuin olin kuvitellut. Rakkaustarina on hyvin traaginen, mutta rakkaus kuolee jo ennen Annaa, eikä romanssia muutenkaan ole kuvailtu taivaalliseksi tai sen osapuolia erityisen miellyttäviksi. Tolstoi ilmeisen tarkoituksellakin kuvaa tämän "turmiollisen", avioliiton ulkopuolisen suhteen alusta alkaen onnettomaksi ja tuhoon tuomituksi.

Vronskin ja Annan rinnalla esitellään ns. terveempi sekä onnellisempi suhde ja myöhemmin avioliitto Levinin ja Kittyn välillä. Myös muita onnellisia ja onnettomia pariskuntia esitellään. Kuten sanottu, itse Annakin astuu näyttämölle vasta, kun kirja on sivulla 67, ja yllättävän vähän hän romaanin nimivalinta huomioon ottaen siellä muutenkaan esiintyy. Anna Karenina on ilmestynyt alunperin jatkokertomuksena, mikä hiukan selittää nykylukijan silmään omituisen runsasta, siellä täällä hyppivää ja jaarittelevaa kertomista sekä rakennetta.

Kaikenlaista sinällään omituista kirjassa siis on, mutta pidin siitä silti. Välillä kovastikin. Alussa olin totaalisen ihastunut kepeän kuplivaan seurapiirielämän kuvailuun. Henkilöhahmoja esiteltiin vanhahtavan hauskasti, esimerkiksi näin:

"Pukeuduttuaan Stepan Arkadjits pirskotti ylleen hajuvettä, veti suoriksi paidanhihat, pani totunnaisin liikkein savukekotelon, lompakon, tulitikut ja kellon kaksinkertaisine vitjoineen ja riipuksineen kunkin omaan taskuunsa ja tuntien itsensä puhtaaksi, tuoksuvaksi, terveeksi ja fyysillisesti hilpeäksi onnettomuudestaan huolimatta hän lähti kevyesti keinahdellen ruokasaliin jossa kahvi jo häntä odotti ja sen vieressä kirjeet ja virastosta tulleet paperit."

Tyyli oli toisin sanoen kevyttä, joskin virkkeet usein tolkuttoman pitkiä. Vaikka Tolstoin kirjoittaminen pysyy melko samanlaisena läpi teoksen, aiheet kuitenkin vaihtelevat niin paljon, että mielenkiinto ei ainakaan minulla pysynyt koko ajan yllä samalla intensiteetillä. Hauskan seurapiirielämän ja solmuisten ihmissuhteiden lisäksi Anna Kareninassa käydään paljon läpi esimerkiksi yhteiskunnallisia ja elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Osa niistä oli minusta hyvinkin mielenkiintoisia, toisiin taas en jaksanut millään keskittyä. Filosofisten osuuksien lisäksi Tolstoi pysähtyy välillä kuvaamaan yksityiskohtaisesti myös vaikkapa arkisia maatilan töitä. Ei ihme, että teoksella on mittaa!

Ihastuneen alun jälkeen pidin kyllä kirjasta loppuun saakka, mutta aloin kieltämättä puutua sen jaaritteluihin - ajoittain. Loppuvaiheessa sain uutta intoa ja tukea lukemiseen Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutus -teoksesta, jossa käsiteltiin Anna Kareninaa paljon. Jos olin lukemisen alussa yllättynyt siitä, kuinka myöhään Anna tuli kertomukseen mukaan ja kuinka pieni rooli hänellä siinä lopulta oli, myös loppu sai minut samalla tavalla hämilleen. Nk. loppuhuipennus, josta olin tietoinen etukäteen, olikin melko nopeasti kuvailtu tapahtuma, jonka jälkeen kirjan muiden henkilöiden elämä tuntui jatkavan kulkuaan häiriöttä.

Kaiken kaikkiaan Anna Karenina oli minusta hyvä. Siinä on piirteitä, jotka tekevät siitä rasittavan, ja melko kevyestä tyylistä huolimatta raskaan luettavan, mutta se käsittelee niin monia olennaisia asioita - ja aikanaan ehkä radikaalistikin - etten lainkaan ihmettele sen klassikkoasemaa. Olennaisilla asioilla tarkoitan esimerkiksi avioliittoa, naisen asemaa, luokkajakoa, politiikkaa ja uskontoa. Teokselle annettavaa arvosanaa miettiessäni ajattelin, että osittain se oli minusta lähes täysien pisteiden arvoinen, mutta toisilta osin paljon heikompi. Kompromissina arvosana on nyt 4,25/5. En ehkä suosittelisi tätä mittavaa luku-urakkaa kaikille, mutta olen silti onnellinen, että teos tuli kimppaluvun myötä tahkottua läpi, sillä jo yleissivistyksen vuoksi ja monien kulttuuristen viittauksien ymmärtämiseksi kerään mielelläni näitä klassikkosulkia hattuuni.

"Vain ylhäällä koivuissa, joiden alla hän seisoi, surisivat kärpäset herkeämättä kuin mehiläisparvi, ja väliin kuului metsän takaa lasten ääniä. Äkkiä kajahti läheltä metsänreunasta Varjenkan kontra-altto, joka kutsui Grisaa, ja Sergei Ivanovitsin kasvoille levisi iloinen hymy. Huomatessaan hymyilevänsä hän ravisti vakavasti päätään omalle mielentilalleen, otti esiin sikarin ja pani sen suuhunsa. Hän ei pitkään aikaan saanut tulitikkua syttymään, sillä hänen raapiessaan sitä koivunrunkoa vasten kietoutui tuohen hieno pinta rikin ympärille ja liekki sammui. Viimein hän sai tikun syttymään, ja tuoksuvana sikarinsavu kiemurteli ilmassa kuin leveä väreilevä liina, joka vetäytyi eheänä ja tasaisena pensaan yli riippakoivun lehvien alle."

Anna Kareninasta ovat bloganneet myös ainakin Salla, Morre, Satu ja Maija.

Kirjahyllykeskiviikko: Uusia hankintoja huoltoasemalta

2012-01-18T18:30:00.000+02:00

Kirjablogeissa on joskus keskusteltu huoltoasemien kirjavalikoimista. Kuulostaa aika krouvilta, mutta nykyisin ABC-asemilla, joita toki jokainen itseään kunnioittava sivistynyt ihminen karttaa kuin ruttoa, on yllättävän hyviä kirjanostopisteitä.

Ja tuo ABC-kritiikki oli ainakin jossakin määrin itseironista, sillä vaikka minäkään en välttämättä ko. ketjua fanita, on myönnettävä, että pitkillä automatkoilla suuntamme useimmin pysähdyspaikkaa etsiessämme juuri ABC:lle kattavien palveluiden ja hyvien lasten leikkipaikkojen vuoksi. Tai vaikka kirjojen - vaikka minun pitää tietenkin aina kirkkain silmin väittää, etten aio käydä katsomassa kirjoja, vaan voimme jatkaa matkaa "ihan pian".

Itsenäisyyyspäiväviikonloppuna kävimme Forssan ABC:llä, jossa on Kirjapörssi. Ostin sieltä joululahjoja ja pari kirjaa itsellenikin. Tapaninpäivänä Joensuun joulunvietosta palatessamme pysähdyimme poikkeuksellisesti Juvan ABC:llä (yleensä pidämme tauon puolivälissä, eli Mikkelissä), jonka yhteydessä on taas Q-Point-lahjatavarakaupan kirjalöytönurkka. Juvan onneton leikkipaikka kompensoitui tällä hauskalla "kojulla", jolta kirjoja sai ostaa paitsi tavallisin tarjoushinnoin myös kilohintaan. Kirjahyllyn päässä oli tosiaan vaaka, jossa sai käydä välillä punnitsemassa keräämänsä kirjat ja katsomassa niiden kilohinnan. Eikä ollut paljon! Mukaan lähti seuraavat teokset:

Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat
Alaa al-Aswanin Chicagolaisittain on yksi viime vuoden uutuuksista, joka minulla on hyllyssä, mutta yhä lukematta. Aion kuitenkin sen lukea, ja ajattelin, että voisin samalla lukaista myös kirjailijan aiemman teoksen, joka oli ehkä aika myyty tai puhuttu tai arvostettu, koska se näyttää ja kuulosaa niin tutulta, vaikken osaa suorilta käsin sanoa, mistä se kertoo.

Turkka Hautala: Salo
Tämä oli vähän hassu ostos, sillä lahjoitin kirjailijan toisen romaanin, Paluun, lukematta blogiarvonnassa pois, sillä ajattelin, ettei Hautala kiinnosta minua. Sittemmin häntä on kehuttu kuitenkin tosi monissa blogeissa, ja kun tämä ei muutamaa euroa enemmän kovakantisena maksanut, ajattelin että voisin ehkä antaa herralle sittenkin mahdollisuuden.

Nick Hornby: Skeittari
Tämä ei taas aiheen puolesta hirveästi kiinnosta, mutta aina välillä ajattelen, että voisin lukea hauskaa brittimiestä enemmänkin. Ja varsinkin ajattelen, että Teemu voisi tykätä Hornbysta ja tästäkin kirjasta. No, on hän Uskollisen äänentoiston lukenutkin, ja muistaakseni pitänyt sitä ihan kelvollisena.

Maritta Lintunen: Heijastus
Tästä en tiedä hirveästi mitään, mutta muistin ainakin Hannan kehuneen Lintusen viimevuotista novellikokoelmaa Mozartin hiukset, ja tämäkin kuulosti takakannen perusteella mielenkiintoiselta. Tarpeeksi syitä ostaa kaunis- ja kovakantinen kirja pilkkahintaan!

Tommi Melender: Ranskalainen ystävä
Kyllä, minulla on tätä kohtaan ennakkoluuloja, mutta koska ennakkoluulojen kaataminen, tai ainakin sen yrittäminen, on hyvästä, ostin sitten Melenderiä. Kuka tietää, ehkä olenkin tarpeeksi älykäs ja hienostunut tälle teokselle? Melender on kovasti arvostettu ja varmasti taitava kirjoittaja.

Philip Roth: Tuohtumus
Roth on alkanut viime aikoina kiinnostaa. Olen suuri amerikanjuutalaisuuden ystävä, jos nyt näin voi sanoa. Olen lukenut aiemmin vain Portnoyn tautia, eli värikästä masturbaatiokuvausta, mutta ehkäpä tästä löytyy muutakin. Huomasin sittemmin, että Tuohtumus on kirjakvartetin toinen osa, mutta ei huolta: tästä vielä tietämättä ostin myöhemmin Kööpenhaminasta kvartetin ensimmäisen osan, Everymanin (Jokamies). :)

Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi
Minulla on tyttökirjakokoelmissani ne neljä alkuperäistä Selja-kirjaa. Kai tämä sopii joukon jatkoksi, vaikka onkin epäilyttävän moderni. ;) Vielä puuttuu välistä toinen 2000-luvun Selja, Seljalta maailman ääreen. Minulla on myös pari muuta Virtasen tyttökirjaa, mutta monia saan vielä metsästääkin. En muuten itse lapsena lukenut Virtasta mitenkään intohimoisesti, vaan Seljatkin muistan lähinnä isosiskoni lukemistosta.

Gunilla Wolde: Sanna- ja Teemu-kirjoja
Pidin lapsena kovasti näistä kirjoista ja olen ollut iloinen uusista painoksista, joita olen ostellut lapsilleni. Stella piti etenkin Sanna-kirjoista kovasti, ja nyt kun ne alkavat olla hänelle jo vähän lapsellisia, Dani jaksaa kuunnella sopivan mittaisia Sannan ja Teemun seikkailuja. Melkein kaikki ihanan nostalgiset kirjat meillä jo onkin.

Hinnat olivat tosiaan edullisia, muutamaa euroa per kirja, niin normaalisti hinnoteltuina kuin kilohinnaltaan kirjojen kesken jaettuna. Taisin kysellä jo viimeksi, oletteko te ostelleet kirjoja huoltoasemilta - tai paremminkin niiden yhtyedessä olevista myymälöistä? Entä miltä kirjojen ostaminen kilohintaa kuulostaa - hauskalta vai halventavalta bulkkitavaran myymiseltä? Ja lopuksi: ovatko nämä ostamani teokset teille tuttuja - voitteko niitä suositella tai kehottaa jättämään lukematta?

Tiukkojen haasteiden tiistai: Arvontavoittajat

2012-01-17T18:15:00.000+02:00

Rumpujen pärinää ja väkijoukon huokailua... Kirjavan kammarin vuoden 2011 haasteita suorittaneiden voittaja-arvonnat on suoritettu!

Suomalaisen keskiluokan arki 2011 -haasteen suorittaneista arvonnan voitti...

Katja Lumiomena-blogista!

Siskoskirjat 2011 -haasteen suorittaneista arvonnan voitti...

Sara P.S. Rakastan kirjoja -blogista!

Totally British -haasteen suorittaneista arvonnan voitti...

Liisa Luetut, lukemattomat -blogista!

Onnea voittajille samppanjapullojen poksuessa auki! *poks, poks, poks*

Ilmoitattehan ajan tasalla olevat yhteystietonne minulle (sähköpostiosoitteeni löytyy blogiprofiilistani), niin lähetän teille palkintopaketit, joiden sisältö on vielä osittain yllätys minulle itsellenikin. :D

Lisäksi haluan muistaa pienillä palkinnoilla Totally British -haasteeseen kaikkein eniten kirjoja lukeneita osallistujia, eli seuraavia "tosibrittejä":

Hdcanis Hyönteisdokumentti-blogista

Norkku Nenä kirjassa -blogista

Sonja Lukuhetket-blogista.

Laittakaa tekin minulle yhteystietonne. Osa minulla on varmasti tallessakin, mutta laittakaa silti meiliä varmuuden vuoksi, kun on niin monia palkittuja. :)

Olisin mielelläni palkinnut kaikki osallistujat, sillä jokainen oli minulle ilon aihe. Monet lukivat todella suuret määrät kirjoja ja/tai osallistuivat jopa kaikkiin haasteisiin, kiitos siitä, ja muutenkin kiitos sekä kauniita ruusuja kaikille!

Tulen emännöimään Kirjavassa kammarissa tänäkin vuonna muutamia haasteita (ensimmäinen on jo lanseerattu täällä) ja olen tosi iloinen, jos niihin osallistutaan taas samalla innolla. Nyt voi sanoa siis kirjaimellisesti, että kohti uusia haasteita. :) Yhdessä.

Miesten maanantai - Jonathan Franzen: Vapaus

2012-01-16T17:57:00.003+02:00

Jonathan Franzen: Vapaus (Freedom).
Kustantaja: Siltala, 2011.
Suomentanut: Raimo Salminen.
Kansi: Harvey Macaulay/Imperiet.
Sivuja: 634.
Genre: Tarkkanäköinen nykyproosa/"dirty realism".
Arvio: 4,75/5.

Kustantajan esittelyä kirjasta ei löydy netistä, joten kopioin esittelytekstin alle:

"Patty ja Walter Berglund ovat vanhan St. Paulin idyllisen kaupunginosan edelläkävijöitä: vanhan kunnostajia, kierrättäjiä, tunnollisia ja lapsilleen omistautuneita vanhempia. Patty on kotiäiti, sosiaalisen kanssakäymisen mestari, joka pitää huolta sekä perheestä, naapurustosta että ystävyyssuhteista. Walter on ympäristökysymyksiin erikoistunut juristi, intohimoinen työmatkapyöräilijä ja täydellinen perheenisä.

Mutta jotain on tapahtumassa. Miksi Berglundien teini-ikäinen poika muuttaa kotoaan naapuriin, perheeseen jonka kanssa hänen vanhempiensa välit ovat kokonaan tulehtuneet? Miksi Walter on siirtynyt töihin isoon energiayhtiöön? Miksi särmikäs rocktähti Richard Katz, Walterin opiskelukaveri, idoli ja kilpailija, onkin taas mukana kuvassa? Ja ennen kaikkea: mitä on tapahtunut Pattylle? Miksi valoisa ja aurinkoinen Patty on muuttunut vaivaannuttavan tuohtuneeksi ja katkeraksi?

Jonathan Franzenin Vapaus kuvaa 2000-luvun rakkautta ja avioliittoa satuttavasti ja todesti. Ja yhtä aikaa traagisesti ja koomisesti kirjailija tutkii vapauden houkutuksia ja taakkaa: teini-iän huimaavaa himoa, keski-ikäisten kompromisseja, uuden vuosituhannen liberalismia."

"Vanhemmilla oli myös päivänpolttavampia huolenaiheita, kuten kuinka suhtautua kangasvaippoihin. Olivatko ne kaiken vaivannäön arvoisia? Ja oliko totta, että maitoa voisi yhä saada lasipulloissa? Oliko partio poliittisesti OK? Oliko tosiaan välttämätöntä käyttää bulguria? Miten kierrättää paristoja? Miten reagoida köyhän värillisen henkilön syytöksiin hänen kotikulmiensa turmelemisesta? Pitikö paikkansa, että Fiestawaren vanhojen keramiikkatuotteiden lasituksessa oli vaarallisen paljon lyijyä? Miten hieno vedensuodatin keittiön hanaan oikeastaan tarvittiin? Kieltäytyikö Volvosi toisinaan menemästä ylivaihteelle? Oliko parempi antaa kerjäläisille ruokaa kuin olla antamatta mitään? Oliko mahdollista kasvattaa ennennäkemättömän itsevarmoja, onnellisia, älykkäitä lapsia samalla kun kävi kokopäivätyössä?"

Ja niin edelleen. Heh. Joku saattaa muistaa, että luin viime syksynä Jonathan Franzenin Vapautta edeltäneen romaanin Muutoksia ja ihastuin melko ehdoitta. Siksi odotin tältä ehkä vielä kehutummalta teokselta todella paljon. Jo alkusivuilla arvelin, etten tulisi pettymään, ja kun pääsin ylläolevan lainauksen kohtaan (sivu 12) kiemurrellen yhtä aikaa naurusta ja nolostumisesta, olin jo varma, että ironiassaan osuva Franzen oli kirjoittanut jälleen minulle täydellisen mestariteoksen.

Vapaudessa on paljon samaa kuin Muutoksissa, mutta romaanit myös eroavat toisistaan. Muutoksia on minusta pessimistisempi ja ilkeämpi, ja Vapaus siihen verrattuna pisteliäästä tarkkanäköisyydestään huolimatta pehmeä ja valoisa teos. Taisin pitää Vapaudesta enemmän, mutta ehkä Muutoksia teki suuremman vaikutuksen - varmasti siksi, että se oli ensimmäinen Franzenini, jolta en odottanut niin paljon. Ehkä myös ronskimpi ote teki siitä tietyllä tapaa vaikuttavamman, vaikkei välttämättä parempaa.

Realismi tuntuu kerta kaikkiaan olevan minun kirjallisuudenlajini. Suosikkiklasikkoni Suomesta ja ulkomailta ovat realismin klassikkoja, ja kun googlailen tuoreempia lempikirjojani törmään jatkuvasti määritteisiin "new realism" tai "dirty realism", josta olen nykyisin erityisen kiinnostunut. Amerikkalainen kirjallisuus ja siellä parhaimmin myyvät teokset ovat usein höttöisiä, mutta lukekaapa Jonathan Franzenia, Lionel Shriveriä tai Adam Langerin California Avenue (jota aivan erityisesti suosittelen kaikille Franzenista pitäville), niin huomaatte, että jenkkikin voi maistua ärhäkältä.

Takaisin Vapauteen: Olin siis aivan hengästyksissäni romaanin alkaessa, ja noin puoliväliin saakka ahmin kirjaa silmät loistaen. Sitten täytyy myöntää, että teksti alkoi välillä puuduttaa. Kirja on hurjan pitkä siihen nähden, miten täyteen Franzen tekstinsä lataa. Vapaus ei ole ehkä aivan yhtä tiivistä tykitystä kuin Muutoksia, mutta asiaa monesta aiheesta tulee silti todella paljon - puhumattakaan ihmisistä ja heidän tunteistaan niiden asioiden takana. Luin kirjaa kyllä koko ajan mielelläni, mutta se "nyt ollaan ainutlaatuisen loistavan äärellä" -fiilis ei kantanut ihan koko kirjan läpi. Onneksi Vapauden loppu nosti lukukokemuksen taas omaan sarjaansa, ja siksi kokonaisuutta mitaten annoin kirjalle lopulta tuon käytännössä korkeimman arvosanani.

En spoilaa loppuratkaisua, mutta sen verran sanon, että vaikka se oli tietyllä tapaa hyvin tavallinen, pääsi loppu yllättämään ainakin minut odotuksineni. Olo oli kirjan suljettuani hölmistynyt - ja onnellinen. Uskallan sanoa vielä sen verran, että vaikka pidän Franzenia edelleen pessimistissävytteisenä (inho)realistina, jonka lempipuuhaa on paljastaa ihmisten raadollisimmat puolet sekä yhteiskunnan mädänneisyys, hän antaa myös toivoa. Kummankaan hänen kirjansa jälkeen olo ei ole ollut lohduton.

Olen lopettanut tuon jo linkkaamani Muutoksia-arvioni hauskasti toteamalla, etten ole nähnyt Franzenia vielä käsitellyn suomalaisissa kirjablogeissa, ja että melkein yhtä paljon kuin Vapauden lukemista odotan hänen tekemäänsä vaikutusta muihin bloggaajiin. Vaikutuksen hän on sittemmin tosiaan tehnyt, sillä muistaakseni kaikki seuraavat bloggaajat ovat nostaneet Vapauden vähintään loistavaksi merkkiteokseksi: Katja, anni.M, Minna, Susa ja Mari.

Edelleenkään en pidä Franzenin kirjojen suomalaisista kansista, jotka ovat tosin alkuperäisille hyvin uskollisia. Alkuperäinen kansi on tässä postauksessa heti seuraavana suomalaisen jälkeen. Pidän kahdesta seuraavasta, jotka ovat brittipainoksen kova- ja paperikantinen versio. Tuo viimeinen, käsittääkseni ranskalainen, antaa kirjasta mielestäni ihan väärän kuvan. Kepeän ja runollisen.

Edelleen olen myös sitä mieltä, että suomentaja on tehnyt kelpo työtä. Kyllä minua silti jäi häiritsemään esimerkiksi jotkut slangi-ilmaisut, vaikka myönnän, että niitä on lähes mahdoton kääntää sujuvasti. Mietin esimerkiksi, millä "nuorison rap-termillä" Joey mahtoi englanniksi kutsua isäänsä, joka hermostui siitä ja opetti pojalleen, että vaikka sana itsessään ei ole ruma, sillä ei voi kutsua aikuista miestä, ei etenkään tummaihoista. Suomennoksessa sana oli "jätkä". Eh. Mutta tällaisissa kääntäjä kuin kääntäjä on lähes mahdottoman edessä, sen myönnän, ja kokonaisuutena suomennos oli minusta hyvä.

Lukekaa Vapaus. Lukekaa myös Muutoksia. Ja jos pidätte Franzenista, lukekaa se Adam Langerin California Avenue. Ja kertokaa vielä minulle, pitäisinkö Richard Fordista, johon olen kuullut Franzenia verrattavan?

Susipalatsi-sunnuntai: Ensimmäinen osa

2012-01-15T20:18:00.000+02:00

Susipalatsi-sunnuntaisin keskustellaan kimppaluetusta Hilary Mantelin romaanista Susipalatsi seuraavassa aikataulussa:

Sunnuntai 15.1. Ensimmäinen osa
Sunnuntai 5.2. Toinen osa
Sunnuntai 26.2. Kolmas osa
Sunnuntai 18.3. Neljäs osa
Sunnuntai 8.4. Viides osa
Sunnuntai 29.4. Kuudes osa/Koko kirja

Esittelin hankkeen täällä, ja suomalainen kustantaja itse kirjan täällä. Keskustelut on tarkoitettu lukupiirimäiseksi areenaksi kirjaa samassa tahdissa lukeville, joten muusta bloggauksesta poiketen nyt on lupa jutella myös juonesta mahdollisista paljastuksista ja spoilauksista välittämättä - ottaen kuitenkin huomioon kimppalukuaikataulu ja kulloinkin keskusteltava osa kirjasta.

Lähes 800-sivuisen järkäleen ensimmäinen osa on vain noin 50 sivua pitkä, eikä sen perusteella voi sanoa kirjasta vielä kovin paljon. Voimme kuitenkin keskustella ensivaikutelmista ja ehkä odotuksistakin - millä mielin olemme lähteneet Susipalatsia lukemaan.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että luin nuorempana mielelläni historiallisia romaaneja ja olin kiinnostunut historian kuninkaallisista - etenkin Iso-Britanniassa. Nykyisin olen huomannut, etten enää tartu kovin innoissani satojen vuosien takaisiin tapahtumiin keskittyviin kirjoihin, vaikka esimerkiksi elokuvina tai tv-sarjoina saatan edelleen katsoa hyvinkin mielelläni vastaavia tarinoita. Historialliset kuningashuoneet ovat kuitenkin edelleen periaatteessa kiinnostavia, samoin kuin Iso-Britannia. Anglofiliastani en taida päästä eroon - ei sillä, että haluaisinkaan.

Susipalatsissa minua on aihettaan enemmän kiinnostanut siitä kuulemani kehut ja Booker-palkinnon voitto. Sekin on kyllä kiehtonut, että Mantelin on sanottu nostaneen historiallisen romaanin suorastaan uudelle tasolle ja tehneen 1500-luvun hovijuonittelusta elävää sekä realistisen oloista. Mutta vaikka hankin kirjan jo viime keväänä sen ilmestyttyä suomeksi, olen lykännyt lukemista tähän saakka, sillä olen pelännyt Susipalatsin olevan paitsi paksu myös hidaslukuinen.

Nyt voin sanoa, että alku vaikuttaa helpottavan hyvältä. Keskustelemme nyt romaanin ensimmäisestä osasta, joka päättyy sivulle 65, mutta olen lukenut kirjaa tuosta vielä vähän pidemmälle. Se ei ole ainakaan vielä temmannut minua mukaansa siten, että minulla olisi ollut vaikeuksia pysytellä hitaassa lukutahdissa, mutta lukeminen ei ole tuntunut myöskään vaikealta tai pitkäveteiseltä. Mantel kirjoittaa hyvin ja suomentaja Kaisa Sivenius, jonka jälkisanat odottavat kirjan lopussa, tuntuu alun perusteella suoriutuvan urakastaan ansiokkaasti.

Kirja alkaa rajulla kohtauksella päähenkilön Thomas Cromwellin saadessa pahan kerran selkäänsä isältään. Nuori Cromwell pakenee siskonsa kodin kautta merille, pois isänsä ulottuvilta, ja sitten kertomus hyppääkin 27 vuotta eteenpäin. Cromwellista on tullut korkeaan asemaan kohonnut lakimies, jonka isäntä on kardinaali Wolsey, Yorkin arkkipiispa. Selville tulee Thomasin ja kardinaalin läheinen suhde. He keskustelevat kuninkaasta, nyt legendaarisesta Henrik VIII:sta, joka haluaa päästä eroon ensimmäisestä vaimostaan. Lukija tietää kuninkaan elämäntarinan tuntien, että tämä on vasta alkua.

Ensimmäisen osan viimeisessä luvussa kohdataan myös Thomasin vaimo Liz. Heidän liittonsa alku ei ole ehkä kovin romanttinen, mutta yhteiselämästä saa tämän lyhyen luvun perusteella lämpimän kuvan, ja Lizzie jäi ainakin minulle mieleen älykkään oloisena naisena, joka on mahdollisesti voimakkaastikin vaikuttava tekijä Thomas Cromwellin päätösten taustalla. Joitakin muitakin henkilöitä esitellään, ja kirjan alussa oleva henkilöluettelo sekä kuningasperheiden sukupuut ovat hyödyksi.

Pähkinänkuoressa: kirjan alku oli lupaava ja sen perusteella tiedän Thomas Cromwellin ponnistaneen ankeista oloista, joissa hänellä oli kuitenkin tukijoitakin. Myöhemmässä elämässä hänellä meni hyvin ainakin ammatillisesti ja taustalla vaikuttivat niin ystävällinen isäntä kuin viisas vaimo. Voi olla, että nämä jälkimmäiset tulkintani osoittautuvat vielä vääriksikin. Katsotaan, miltä näyttää kolmen viikon päästä, kun keskustelemme kirjan toisesta osasta.

Mitä te odotitte tai odotatte Susipalatsilta? Miltä kirjan alku vaikuttaa - pidättekö kirjailijan tyylistä ja/tai suomentajan työstä (jos luette kirjaa suomeksi)? Jäikö mieleenne jotakin erityistä: esimerkiksi joku tietty henkilö tai kohtaus?

Parhaiden perjantai - Merete Mazzarella: Juhlista kotiin

2012-01-13T20:34:00.000+02:00

Merete Mazzarella: Juhlista kotiin (Hem från festen).
Kustantaja: Tammi, 1993.
Suomentanut: Kaarina Ripatti.
Kansi: Helena Kajander.
Sivuja: 200.
Genre: Päiväkirjamerkintöihin perustuva muistelmateos.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Äidin omista tarinoista tärkein kertoi eräästä perheen metsäretkestä. Kuinka ollakaan, he olivat joutuneet kävelemään kauemmin kuin oli ollut tarkoitus, ja joku oli alkanut marista. Silloin isoäiti oli kääntynyt ja kivahtanut: 'Muista että me olemme täällä pitämässä hauskaa!' Tämä lausahdus kuvaa perheen suhtautumista koko olemassaoloon - siinä piili taka-ajatus: Ihmisellä on vain niin hauskaa kuin hän itse haluaa."

Juhlista kotiin on kolmas lukemani Merete Mazzarellan teos, ja pian luen hänen juuri ilmestyneen uusimpansa. Ainoat todelliset asiat. Toivon, että se jatkaa tämän teoksen ja Illalla pelataan Afrikan tähteä -kirjan omaelämäkerrallisella linjalla. Mazzarella osaa nimittäin pohtia ja analysoida omia kokemuksiaan ja elämäänsä todella kiinnostavasti. Myös hänen kirjallisuusviitteisiin perustuva, avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin keskittyvä teoksensa Uskottomuuden houkutus oli minusta hyvä, mutta siitä puuttui tuo henkilökohtainen ja yksityinen näkökulma, joka on vanginnut minut näissä kahdessa muussa lukemassani Mazzarellassa.

Juhlista kotiin kertoo siis pääasiassa kirjailijan äidistä, tämän sairastamisesta, viimeisistä kuukausista ja lopulta kuolemasta. Mutta kertoo se todella paljon myös Mazzarellasta itsestään sekä hänen ja äitinsä välisestä suhteesta. Ja monesta muusta asiasta näiden aiheiden ympärillä. Hienointa teoksessa on ehkä juuri Annamarie Schreck, Mazzarellan äiti. Varmasti kirjailija esittää äitinsä tässä edullisessa valossa, mutta uskon, että Schreck oli oikeasti erityislaatuinen, uskomaton nainen, joka toi ympäristöönsä valoa ja iloa.

Tai ehkä hienointa kirjassa on sittenkin äidin ja tyttären välisen suhteen kuvaaminen. Schreckillä ja Mazzarellalla on ollut selvästi harvinaislaatuisen lämmin, läheinen ja terve suhde aikuisellakin iällä, mutta Mazzarella uskaltaa kirjoittaa myös kielteisistä tunteista. Hienoa kirjassa on myös se, kuinka Mazzarella laittaa itsensä likoon. Esittää itsensä rehellisesti (?) kiukuttelevana ja itsekkäänä tyttärenä, väsyneenä omaishoitajana, joka tiuskii ympäriinsä ja mahdollisesti katuu myöhemmin.

Myös äidistään hän kertoo, kuinka tämä oli joskus lasten ollessa jo aikuisia tokaissut, että pikkulapsiaika oli sitten kamalaa. Tytär oli tästä aluksi loukkaantunut, sillä olihan hän sentään ollut toinen niistä kamalista pikkulapsista. Ymmärrän hyvin Schreckiä, joka on selvästi äitinä parhaimmillaan tasaveroisena aikuisena ja ystävänä, keskustelijana, kuuntelijana ja ymmärtäjänä.

"Puhelun aikana minä olin marissut ja valittanut - mitä? Mitä valittamisen aihetta minulla silloin muka oli ollut? - ja sitten olin tietenkin huomannut tehneeni hänet alakuloiseksi ja olin ärtyneenä kivahtanut. 'Minullahan tässä vaikeuksia on. Mitä murehtimista sinulla muka on? Eikö tässä saa edes valittaa ilman että sinä heti rupeat tuollaiseksi?' Silloin hän oli sanonut nuo sanat: 'Niin mutta täytyyhän sinun ymmärtää että minäkin olen iloisempi jos sinä olet iloinen.'"

Aina terveenä elänyt ja positiivisen elämänasenteen omannut Schreck otti ihmeellisen tyynenä vastaan myös lähestyvän kuolemansa. Alkuun valitsemani lainaus kirjasta kuvastaa hänen perittyä tapaansa katsoa maailmaa sinnikkäästi iloisin silmin, turhia murehtimatta. Mietin monta kertaa kirjan aikana, millaista olisi, jos tietäisi elinaikaa olevan jäljellä vain kuukausia, vaikka olisi vielä suhteellisen hyvässä kunnossa ja järjissään. Mitä silloin tekisi, millainen minä olisin?

Hyvin raskasta tuollainen aika on myös kuolevan läheisille. Mazzarellallekaan äidin viimeisiin kuukausiin ei mahtunut paljon muuta kuin tuo äiti ja tämän lähestyvä kuolema. Päiväkirjamerkinnät ovat pohdiskelevasta otteestaan huolimatta täynnä tunnetta.

Ostimme siskojeni kanssa tämän kirjan äidillemme, kun hänen äitinsä, meidän mummimme, kuoli. Kirjaa lukiessaan ajatteleekin ihan väkisin omaa äitiä, isoäitejä, näiden äitejä ja niin edelleen. Paikkaa naisjatkumossa, sukupolvien ketjussa. Tyttären äitinä ajattelee myös omaa rooliaan hänen elämässään nyt ja myöhemmin, kuolemankin kohdatessa. Toisin sanoen teos herättää syviä ajatuksia ja suuria tunteita.

Otin kirjan mukaan loppiaismatkalle Kööpenhaminaan kakkoskirjaksi, sillä tiesin, etten viitsisi kaupungilla kierrellessä raahata mukana ykköskirjana mukana ollutta tiiliskiveä. Tiesin, mutten muistanut, että Merete Mazzarellan äiti oli tanskalainen. Tanska ja tanskalaisuus ovat kirjassa monessa kohdassa mukana, mikä oli mukavaa paikan päällä lukiessa. Hotellimme sijaitsi aivan Suomen suurlähetystön vieressä, ja niinpä kirjassa kerrotaan Mazzarellan vanhempien tavanneen ensi kertaa juuri siellä. En tosin ole varma, oliko lähetystö jo tuolloin samassa rakennuksessa kuin nyt.

Lueskelin lyhyen ja helppolukuisen kirjan melkein kokonaan kööpenhaminalaisissa urheilu- ja miesten vaateliikkeissä, odottaessani kenkiä ja vaatteita sovittelevaa Teemua. Palasin sen pariin aina erityisen mielelläni kesken kaupunkikierroksen, sillä kuolemasta huolimatta kirja on hyvin kaunis. Rauhallinen ja rauhoittava.

"'Uskotko sinä ihan tosissasi jälleensyntymiseen?' minä kysyn taas

'Uskon, minä uskon ettei energiaa ole vain fysikaalisessa mielessä - on myös henkistä energiaa jonka elämä jatkuu ja jatkuu. Ennen kaikkea uskon että ihminen jonain kauniina päivänä saa nähdä, tietää, ymmärtää.'"

Kirja on luettu osana Underbara finlandssvenskar vid papper -haastetta.

Tiukkojen haasteiden torstai: Ikkunat auki Eurooppaan

2012-01-12T19:53:00.004+02:00

Nyt se sitten alkaa, nimittäin vuoden 2012 Kirjavan kammarin haastepommitus. Oikeasti: yritän pitää itseni aisoissa, koska tiedän, että monia haasteet ahdistavat ja stressaavat, vaikka niihin ei osallistuisikaan. Olen miettinyt nyt kolmea haastetta, joista aika simppeleitä on kaksi (toinen niistä tämä), ja se kolmas on sitten monitahoisempi. Kaikkiin voi silti osallistua hyvin vähillä lukemisilla, jopa yhdellä kirjalla, ja melkein mieluuummin ajattelenkin, ettei haasteisiin osallistuta, vaan lukemisia listataan ja kategorisoidaan tietyin perustein.

Tällä kertaa kyse on eurooppalaisesta kirjallisuudesta. Paitsi kotimaisesta. Sen jätin pois, koska suomalaisia kirjoja luetaan muutenkin paljon, ja niiden ympärille on jo lanseerattu ainakin kaksi hienoa haastetta (joista osallistun luonnollisesti molempiin: Morren Kuusi kovaa kotimaista ja Sonjan Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti, olkaa hyvät!). Minä voisin lukea monipuolisemmin eurooppalaista kirjallisuutta, joten jälleen kerran olen luonut haasteen itselleni, mutta olen toki iloinen, jos siihen joku muukin osallistuu. :)

Yksinkertaisuudessaan tarkoitus on kertoa minulle vuoden 2012 lopuksi, mitä eurooppalaisia kirjoja tuli luettua. Listaan alle eurooppalaiset valtiot (määrittely ei liene täysin yksiselitteistä, nyt mennään Wikipedian opein) ja jaottelen ne viiteen kategoriaan (edelleen Wikipedian ohjeistamana), jotta saadaan haasteeseen hieman lisäjännitystä. Minimilukuvaatimuksia ei ole, vaan pisteen saa jokaisesta lukemastaan eurooppalaisesta teoksesta (paitsi suomalaisista). Yhteislukumäärän lisäksi lasketaan kuitenkin myös, kuinka monta pistettä on saanut kustakin kategoriasta, ja kunkin kategorian voittaja saa vähintään mainetta ja kunniaa.

Valtiojako siis pätee, mutta saatte toimia itse omina tuomareinanne sen suhteen, mikä kirja luetaan millekin valtiolle "kuuluvaksi". Kirjailijan kotimaa, synnyinmaa, asuinmaa tai kirjan tapahtumapaikka kelpaavat kaikki minulle, jos ne kelpaavat teille itsellenne. Lukukielellä ei ole väliä.

Mukaan pääsee ilmoittautumalla ja jo yhdenkin eurooppalaisen (ei-suomalaisen) kirjan lukemalla. Samoin palkintoarvontaan. Mutta eniten lukeneita ja kategoriavoittajia saatetaan muistaa vielä erikseen. ;)

Tämähän on vähän kuin Kirjallista maailmanvalloitusta (erillinen haaste), mutta pienemmässä palassa.

Pisteeksi hyväksytään aikuisten, lasten ja nuorten romaanit, novellikokoelmat, tietokirjat, sarjakuvat, runoteokset, ääni- ja e-kirjat... Melkein mitä vain, kunhan se on luettu vuoden 2012 aikana. Olkaa taas omia tuomareitanne. Alla maalistaus kategorioittain:

Pohjois-Eurooppa

Islanti
Latvia
Liettua
Norja
Ruotsi
Tanska
Viro

Itä-Eurooppa

Armenia
Azerbaidzan
Georgia
Kazakstan
Moldova
Ukraina
Valko-Venäjä
Venäjä

Etelä-Eurooppa

Albania
Andorra
Bosnia ja Hertsegovina
Bulgaria
Espanja
Italia
Kreikka
Kroatia
Kypros
Makedonia
Malta
Monaco
Montenegro
Portugali
Romania
San Marino
Serbia
Slovenia
Turkki
Vatikaani

Länsi-Eurooppa

Alankomaat
Belgia
Irlanti
Iso-Britannia
Luxemburg
Ranska

Keski-Eurooppa

Itävalta
Liechtenstein
Puola
Saksa
Slovakia
Sveitsi
Tsekki
Unkari

Sitten vain ikkunat auki Eurooppaan ja maanosamme hienoja kirjoja lukemaan!